Pandemia yhteiskunnallisen muutoksen alkuna

M. A. MERETVUO

–

Koronavirus on saanut monet miettimään minkälaisessa yhteiskunnassa haluamme lopulta elää. Viruksen nopea leviäminen mahdollistui globaalin lentomatkailun myötä, josta suurin osa on käytännöllisesti katsoen aivan turhaa. Samoin viruksen talousvaikutukset iskevät eritoten talouden globaaleiden rakenteiden kautta, kun kansainvälinen kauppa sakkaa, ympäri maailmaa hajautettu komponenttivalmistus vaikeutuu ja finanssimaailman shokkiaallot leviävät pörssistä toiseen. Mutta onko se tärkeämpää kuin omien läheisten ja lopulta koko kansan suojaaminen potentiaalisesti tappavan viruksen tartunnalta? Haluammeko Thaimaan matkaa tai halpatyövoimalla tuotettua krääsää todella enemmän kuin itsemme ja läheistemme hyvinvointia? Perustuuko ns. länsimainen elämäntapamme todellakin globaalin markkinatalouden ja sen edellytyksenä olevan liberaalin demokratian varaan, vai voisiko länsimainen elämäntapa olla jotakin muutakin kuin tuottamista ja kuluttamista, ostamista ja myymistä? Voisiko se olla muutakin kuin uusi kännykkä ja entistä isompi televisio, josta katsoa loputonta tosi-tv:n ja urheilukisojen virtaa?

On tärkeää, että koronavirusta ei tarkasteltaisi yhteiskunnallisesti ainoastaan terveyskriisin tai mahdollisen talouskriisin näkökulmasta. Olen tunnistanut näiden lisäksi kuusi erilaista “kriisiä”, joilla on tulevaisuudessa – ja jo nyt – vaikutusta yhteiskuntiin laajalla tasolla. Nämä kriisit voidaan nähdä myös mahdollisuutena oppia aiemmista virheistä ja keinoina huomata yhteiskuntamme systeemisiä heikkouksia.

1. Kansainvälisten järjestöjen kriisi. Kansainväliset järjestöt, mukaan lukien EU ja YK, ovat olleet täysin merkityksettömiä koronakriisin ratkaisemisessa. Sen sijaan pandemian hallitseminen sekä taloudellisen kriisin ehkäiseminen on ollut kokonaan kansallisvaltioiden toimenpiteiden varassa. Koronavirus on tuonut esille kansallisvaltioiden arvon ja osoittanut kansainvälisten järjestöjen kyvyttömyyden tositilanteen edessä.

2. Avointen rajojen kriisi. Joidenkin unelmakuva maailmasta ilman valtioiden rajoja on viimeistään nyt haudattu, kun rajat on suljettu puomeilla. Tämä saattaa tietää loppua koko Schengen-alueelle, sillä vapaa liikkuvuus liikuttaa myös mm. tartuntatauteja ja rikollisuutta maasta toiseen.

3. Konsumerismin kriisi. Nyt huomataan, että kulutuskulttuurille on vaihtoehto. Aikaa voi viettää kauppakeskusten tai ulkomaanmatkojen sijaan kotona ja luonnossa, jossa hyvinvointi ja uusien asioiden kokeminen ei perustu tavaroiden ja palveluiden ostamiseen. Voisiko urheilukisojen katsomisen sijaan urheilla itse enemmän? Entä haluavatkohan ensimmäistä kertaa kanaalien pohjan veden kirkastumisen seurauksena näkevät venetsialaiset enää turistilaumoja likaamaan kaupunkiaan? En minä ainakaan haluaisi.

4. Globaalin markkinatalouden kriisi. Oliko sittenkään viisasta hajauttaa tuotanto ympäri maailmaa vain sen takia, että jonkin osan tuottaminen on jossain muualla hieman halvempaa? Tätä miettivät nyt monet yritykset. Samoin JIT-ajattelu (Just in Time, varastojen minimoiminen) on osoittautunut täysin kestämättömäksi, mikäli raaka-aineiden tai komponenttien saatavuudessa on pientäkään häiriötä. Huoltovarmuusajattelu saattaa jatkossa olla osa myös yritysten toimintaperiaatteita.

5. Liberaalin demokratian kriisi. Päätöksenteko valmisteluineen ja lausuntokierroksineen on osoittautunut hitaudessaan ihmishenkiä vaarantavaksi, kun taas autoritaarisemmat valtiot ovat kyenneet nopeisiin ja tehokkaisiin toimenpiteisiin. Pitäisikin miettiä, tulisiko demokraattista päätöksentekojärjestelmäämme jatkossa notkeuttaa?

6. Ihmisarvo- ja ihmisoikeusutopioiden kriisi. Tappava virus ei tunnista eikä tunnusta ihmisarvoa. Käytännön pakon edessä on huomattu, että siksi myös ihmisoikeusperiaatteissa kiinni roikkuminen vaarantaisi ihmishenkiä. Rajoituksia liikkumiseen ja perusoikeuksiin tehdään, koska on pakko. Nyt on huomattu, että mikään idealistinen hömppä ei käytännössä estä tällaisten päätösten tekemistä.

Kriisi on käsitteenä usein väärin käytetty, sillä se tarkoitti alun perin sairauden ilmenemisen hetkeä, jolloin lääkärin tuli puuttua tilanteeseen potilaan pelastamiseksi. Kriisi ei siten koskaan voi olla triviaali eikä pysyvä olotila. Koronavirus onkin paitsi sairaus, myös oire, joka on systeemisestä näkökulmasta nostanut esiin yhteiskuntien krooniset heikkoudet. Kuka tai mikä taho on se lääkäri, joka puuttuu peliin ja tarjoaa parantavan lääkkeen? Se jää nähtäväksi, mutta ajatuksia vähemmän globalisoituneesta maailmasta on nyt heitetty ilmoille moneltakin taholta, ja kiinnostavasti myös pitkään aiheesta vaienneiden vasemmistointellektuellien suunnalta.

Ilmastonmuutoksesta vuosia elämöineet vihreät ovat sen sijaan olleet hyvin hiljaisia siitä, kuinka monessa maassa on koronaviruksen myötä nähty ensimmäistä kertaa sininen taivas. Tilanne on selvästi ongelmallinen niille, jotka vastustavat sekä luonnonvarojen ylikuluttamista ja maapallon saastumista että tiukkojen rajojen erottamaa kansallisvaltioiden maailmaa. Nyt on nimittäin nähty, että jälkimmäinen on edellytys onnistumiselle ensiksi mainitussa. Globalisaatio saattaa olla nyt kääntymässä päinvastaiseen suuntaan ja sen konkreettiset hyödyt näkyvät jo puhtaissa vesissä ja taivaan sinessä. Tämän huomaaminen näyttää olevan myrkkyä talousglobalistien lisäksi myös vihreille.

Etätyön ja kokoontumisrajoitusten myötä Suomessakin on koettu varsinainen luontoryntäys, jopa niin laajasti, että Metsähallitus joutui sulkemaan joitakin retkeilykohteita. Tämä on psykologisesti katsottuna hyvin merkittävä muutos, sillä kertaheitolla on siirrytty kaupallisista vapaa-ajanpalveluista omaan lähiluontoon. Yhtäkkiä suomalainen ei olekaan enää muukalainen omassa lähimetsässä tai seudun kansallispuistossa. Lisäksi monet ovat alkaneet survivalismihengessä kiinnostua kalastuksesta, metsästyksestä, puutarhaviljelystä ja luonnonkasvien keräämisestä, vaikka ruokahuolto kauppoihin toimiikin hyvin. Vaikka nämä harrastukset jäisivät vain pienimuotoiseksi näpertelyksi, ovat ne omiaan kiinnittämään ihmiset uudelleen siihen, mistä heidän verenperintönsä on teollistumisen, kaupungistumisen ja kaupallistumisen myötä irrotettu: maaperään, sen kasveihin ja eläimistöön.

Survivalismi ja “preppaus” ovat muutamassa viikossa kokeneet huiman nousun esimerkiksi Youtubessa ja somepalstoilla. Ihmiset ymmärtävät oman varautumisen tärkeyden ja survivalismi ymmärretään naureskelun sijaan tärkeäksi asiaksi. Survivalismi ja preppaus eivät olekaan pelkoa ja hamstraamista vaan tervehenkistä ja reipasta luonnossa liikkumista. Se perustuu traditionaaliseen elämäntapaan, jossa yksilö asettaa itsensä luontoon, ei sen yläpuolelle, ja oppii hyödyntämään luonnon tarjoamaa suojaa ja ravintoa ilman tuottamiseen ja kuluttamiseen liittyviä välikäsiä. Monessa mielessä se on paluuta juurillemme.

Uskon, että pahimmasta vaiheesta yli päästyämme voimme nähdä koronapandemian hyvänä puolena mahdollisuuden yhteiskunnalliseen muutokseen. Opimme huomaamaan, että pärjäämme ilman halpalentoyhtiöitä, että yritysten on parempi keskittää tuotantoa kotimaahan, vaikka se olisi hieman kalliimpaa, ja että työn arvon ja sen tuottaman jokapäiväisen leipämme ei tarvitse sittenkään olla pörssimeklareiden huutokaupan armoilla. Kaikki vuosikymmeniä hehkutettu globalisaatio ja rajoja avaava kansainvälisyys on nyt osoittanut yhteiskuntiemme haavoittuvat puolet.

Koronavirus voi auttaa meitä näkemään yhteiskunnallisen järjestelmämme systeemiset heikkoudet, sekä luoda hyvän maaperän radikaaleillekin uudistuksille. Pienemmässä mittakaavassa, yksilöiden ja perheiden tasolla se voi olla sysäys kohti traditionaalista elämäntapaa, jossa omavaraisuus, paikallisuus ja vaihtotalous ovat tavoiteltavia ihanteita. Voi myös olla, että tällaista muutosta ei suuressa mittakaavassa tapahdu, vaan ihmiset palaavat nopeasti vanhoihin tapoihinsa ja harrastuksiinsa. Rajat avataan rikollisille ja taudinkantajille, ja Aasian tehtaat syytävät taas markkinoille loputtomasti tavaroita, joita kukaan ei oikeasti tarvitse. Ihmiset huokaisevat helpotuksesta saadessaan nostaa jalat pöydälle urheilukisojen edessä, samalla kun vedet ja taivaat samenevat jälleen. Mutta siitä huolimatta olen varma, että todellisuuteen heränneitä on enemmän kuin tähän asti oli. Heitä voi olla sata, tai tuhat, tai kymmenentuhatta enemmän, mutta sekin on alku ja siemen.

–

–

M. A. Meretvuo on kirjailija ja kääntäjä. Hän on julkaissut tietokirjan ”Seksin ja uskonnon vaiettu historia” (2016) sekä romaanin ”Pilvikädet” (2018).