Kansankodin tulevaisuudesta
OLLI VIRTANEN
–
Kirjoitin alkuvuodesta Ruotsin demografisesta todellisuudesta (1). Tuo kirjoitus perustui vuoden 2017 tilastoihin, jotka silloin olivat uusimmat saatavilla olevat. Ruotsin viranomaiset ovat tällä välin julkaisseet myös vuoden 2018 väestötiedot, joten katsotaanpa, miten maan tilanne on vuodessa muuttunut ja miten sen voi olettaa muuttuvan tulevaisuudessa. Kirjoitus sisältää rautaisannoksen numerodataa, koettakaahan kestää.
Kuten todettua, Ruotsissa määritellään ulkomaalaistaustaiseksi sellainen henkilö, joka a) on itse syntynyt ulkomailla ja/tai b) jonka molemmat vanhemmat ovat syntyneet ulkomailla. Tässä Ruotsi poikkeaa useimmista muista Euroopan maista, muun muassa Suomesta; tavallisesti yksi ulkomailla syntynyt vanhempi riittää henkilön määrittelemiseen ulkomaalaistaustaiseksi. Ruotsissakin määritelmä oli tämä, kunnes sitä vuonna 2003 syystä tai toisesta muutettiin. Vuonna 2017 ulkomaalaistaustaisia oli ruotsalaisen määritelmän mukaan Ruotsin väestöstä 24,1 %, vuonna 2018 heitä oli 24,9 % (2). Kasvua oli siis 0,8 prosenttiyksikköä. Suurimmissa kaupungeissa muutos on ollut seuraavanlainen: Tukholma 32,8 % (2017) → 33,4 % (2018), Göteborg 35,1 % (2017) → 36,1 % (2018), Malmö 45,1 % (2017) → 45,9 % (2018).
Ulkomailla syntyneitä oli vuonna 2017 Ruotsin asukkaista 18,5 %. Viime vuonna heitä oli 19,1 %, eli heidän määränsä kasvoi 0,6 prosenttiyksikköä (3). Syyriassa syntyneitä tuli lisää noin 14 000, Irakissa, Iranissa ja Somaliassa syntyneitä kutakin noin 3 000, kun taas esimerkiksi Suomessa syntyneiden määrä väheni noin 3 000:lla (4). On siis selvää, mitkä ryhmät kasvavat ja mitkä kutistuvat. Suurimpien kaupunkien luvut näyttävät tällaisilta: Tukholma 24,7 % (2017) → 25,2 % (2018), Göteborg 26,1 % (2017) → 26,9 % (2018), Malmö 33,1 % (2017) → 33,8 % (2018). Tukholman ja Göteborgin asukkaista neljäsosa, ja Malmön asukkaista peräti kolmasosa, on siis syntynyt jossain muualla kuin Ruotsissa.
Mielenkiintoista on tarkastella myös, miltä tilastot näyttäisivät, mikäli Ruotsissa sovellettaisiin samaa ulkomaalaistaustaisen määritelmää kuin esimerkiksi meillä Suomessa, eli jos yksi ulkomailla syntynyt vanhempi riittäisi tekemään henkilöstä viranomaisten tilastoissa ulkomaalaistaustaisen. Tällä määritelmällä Ruotsin väestöstä ulkomaalaistaustaisia vuonna 2017 olisi ollut 31,6 %, vuonna 2018 heitä olisi ollut 32,4 %; toisin sanoen kasvua on tässäkin 0,8 prosenttiyksikköä (5). Suurimpien kaupunkien osalta tilanne on muuttunut seuraavalla tavalla: Tukholma 43,0 % (2017) → 43,7 % (2018), Göteborg 43,8 % (2017) → 44,9 % (2018), Malmö 53,7 % (2017) → 54,6 % (2018). Mikäli Ruotsi siis määrittelisi ulkomaalaistaustaisuuden samoin kuin useimmat toiset Euroopan maat – ja siten kuin se vielä Ruotsissakin ennen vuotta 2003 määriteltiin – lähes joka kolmas ruotsalainen olisi maahanmuuttajataustainen. Toinen silmiinpistävä asia on se, että Malmössä, Ruotsin kolmanneksi suurimmassa kaupungissa, kantaruotsalaiset ovat tämän määritelmän mukaan jääneet vähemmistöön jo nyt.
Näiden lukujen perusteella voi luonnollisesti laatia myös tulevaisuutta koskevia skenaarioita. Ulkomaalaistaustaisten määrä ruotsalaisen määritelmän mukaan kasvoi edellisvuodesta viime vuoteen 0,8 prosenttiyksikköä. Mikäli olettaisimme kasvun pysyvän tasaisena, tällä vauhdilla ruotsalaiset jäisivät maassaan vähemmistöön vuonna 2050, siis 31 vuoden päästä, jolloin maahanmuuttajataustaisia olisi väestöstä 50,5 %. Vuonna 2062 ylittyisi 60 prosentin raja, 70 prosenttia menisi rikki vuonna 2075.
Mikäli käytämme suomalaista (tai yleiseurooppalaista) määritelmää, rajat tulevat vastaan nopeammin. Kasvua oli viime vuonna tälläkin määritelmällä sattumalta tuo sama 0,8 %. Tällä vauhdilla maaginen 50 %:n raja saavutettaisiin jo vuonna 2040, toisin sanoen 21 vuoden kuluttua, jolloin maahanmuuttajataustaisia olisi väestöstä juuri tasan se 50 %. Kuudenkymmenen prosentin rajapyykki saavutettaisiin vuonna 2053 ja 70 %:n raja vuonna 2065.
Vuosittaista satunnaisvaihtelua tasoittaaksemme voimme tarkastella myös sitä, miltä luvut näyttäisivät viime vuosikymmenen keskimääräisellä vuosimuutoksella. Vuodesta 2009 saakka maahanmuuttajataustaisen väestön määrä on vuosittain kasvanut ruotsalaisen määritelmän mukaan keskimäärin 0,6 prosenttiyksikköä, suomalaisen määritelmän mukaan 0,7. Mikäli oletamme maahanmuuttajien määrän vastakin kehittyvän niin kuin se keskimäärin on viimeisen vuosikymmenen aikana kehittynyt, 50 %:n raja ylittyisi ruotsalaisella määritelmällä vuonna 2060, suomalaisella määritelmällä vuonna 2044.
Mielenosoittaja protestoi turvapaikanhakijoiden palautuksia vastaan Malmössa.
Arvaan jonkun huutavan nyt, että emmehän me voi tietää, mitä joskus vuosikymmenien päästä tapahtuu. Ei, emme voikaan. Sen me sen sijaan voimme kyllä laskea, miltä asiat tulevat näyttämään, mikäli meno jatkuu nykyisen kaltaisena. Emme tiedä, jatkaako Ruotsin maahanmuuttajaväestö kasvuaan nykyiseen tahtiin, mutta jos se jatkaa, ruotsalaiset jäävät joidenkin vuosikymmenien kuluttua maassaan vähemmistöön matemaattisella väistämättömyydellä. Mikäli tämä halutaan estää, maahanmuuttoa pitää vähentää huomattavasti, ja lisäksi maahan jo päästettyjä pitää ruveta lähettämään takaisin. Suuri kysymys kuuluukin: aiotaanko näin jossain vaiheessa tehdä? Ja jos, niin milloin?
Poliitikkojen kuulee kyllä tolkuttavan jatkuvasti, että maahanmuuttajia pitää ottaa lisää, lisää ja vielä kerran lisää. Kukaan ei sen sijaan kerro, miten paljon on riittävästi. Haluaisinkin päättäjiltä selkeän vastauksen seuraavaan yksinkertaiseen kysymykseen: onko hyväksyttävää, että kantaväestö jää useissa Euroopan maissa tämän vuosisadan aikana vähemmistöön? Mikäli vastaus on kielteinen, politiikkaa on pakko muuttaa nopeasti ja radikaalisti. Mikäli vastaus taas on myönteinen, se pitää kertoa äänestäjille, jotta he osaavat arvioida, haluavatko he edelleen äänestää kyseisiä poliitikkoja.
Väestönvaihto ei ole salaliittoteoria, vaikka päättäjät ja media sen sellaiseksi yrittävätkin leimata (terveisiä Hesarin Nyt-liitteelle). Mikä salaliitto se sellainen olisikaan, josta löytyy valtion viranomaisten julkaisemia, kaikille avoimia tilastoja. Syy päättäjien haluttomuuteen puhua asiasta on yksinkertainen: vaikka maahanmuuttoa ja monikulttuurisuutta virallisessa liturgiassa hehkutetaankin, varsinaiset luvut alkavat olla niin kylmääviä, etteivät maailmanhalaajat itsekään halua niitä nähdä. Ja vaikka he haluaisivatkin, he ymmärtävät, että tavallinen kansa ei ainakaan halua. Niinpä voimme kyllä kuulla poliitikkojen sanovan, että maahanmuuttajat ovat voimavara, muttemme koskaan kuule heidän kehuvan, miten hienoa on, että maahanmuuttajataustaisen väestön osuus on Ruotsissa kasvanut viimeisen seitsemän vuoden aikana viidenneksestä neljännekseen. On paljon helpompaa teeskennellä maahanmuuttajien edelleen olevan vain pikkuruinen vähemmistö ja vaieta kiusallinen tilastodata kuoliaaksi.
Ruotsi on Euroopankin mittakaavassa kehitysmaalaistumisessaan poikkeuksellisen pitkällä, mutta ero muihin maihin on vain määrällinen, ei laadullinen. Koko maanosamme tulee tällä vuosisadalla kokemaan demografisia muutoksia, jotka ovat parhaassakin tapauksessa äärimmäisen hankalasti korjattavissa ja pahimmassa tapauksessa peruuttamattomia. Tarkemmin sanottuna se on kokenut sellaisia jo. Ja jokainen ymmärtää kyllä, mitä eurooppalaisperäisen väestön alati kattavampi korvautuminen afrikkalaisilla ja arabeilla tulee tarkoittamaan, vaikka jotkut ideologisista syistä ehkä tekeytyvätkin tyhmiksi. Eurooppalainen sivilisaatio on nimittäin olemassa vain niin kauan kuin on eurooppalaisia, jotka pitävät sitä yllä.
–
Lähteet:
1. https://sarastuslehti.com/2019/01/18/ruotsalainen-murhenaytelma/
–
–
Olli Virtanen on nykymenoon kriittisesti suhtautuva nojatuolifilosofi.
SARASTUS 
Kommenttien kirjoittaminen edellyttää että olet kirjautunut.