SARASTUS

Kansallinen ja eurooppalainen, traditionalistinen ja radikaali verkkolehti

Lokaali väestöongelma ja globaali ilmasto-ongelma

JUKKA AAKULA

Viime kesänä Sarastus julkaisi käännökseni Kalifornian Santa Barbaran Yliopiston ekologian professori Garret Hardinin alunperin vuonna 1989 kirjoittamasta artikkelista There is No Global Population Problem.

Kirjoitus käsittelee väestön kasvun ongelmaa ja tulee selkeään johtopäätökseen:

Johtopäätös on ilmeinen: älä koskaan globalisoi ongelmaa, jos se voidaan ratkaista lokaalisti. Voi olla tyylikästä, muttei viisasta, lisätä adjektiivi globaali sellaisten ongelmien eteen, jotka ovat ainoastaan laajalle levinneitä – esimerkiksi “globaali nälkä”, “globaali köyhyys” ja “globaali väestöongelma”.

Emme voi ratkaista väestöongelmaa, kaiken nälän ja köyhyyden perussyytä, ellemme deglobalisoi sitä. Populaatiot, kuten maanteiden kuopat, ovat syntyneet paikallisesti, ja päinvastoin kuin ilmaston saastuminen, pysyvätkin paikallisina elleivät ihmiset epäviisaasti globalisoi niitä antamalla väestöylijäämien muuttaa paremmin hallittuihin maihin. Marxin sääntö “jokaiselle tarpeidensa mukaan” on kansakunnan tuhoutumisen resepti.

Hardinin vaatimukset maahanmuuton lopettamisesta tai radikaalista rajoittamisesta on tuomittu useaan kertaan epäinhimillisinä ja jopa moraalittomina. Mm. Kiista Yhteismaasta -kirjan yksi kirjoittaja Thomas Wallgren väittää, että Hardinin ajatusten tenhovoima perustuu pikemmin emotionaaliseen kovuuden ihailuun kuin älylliseen ajatteluun. Ehkä näin onkin joidenkin Hardinin ajatusten kannattajien osalta, mutta se ei Hardinin päättelyn totuusarvoa alenna.

Mutta unohdetaanpa tällä kertaa väestöongelma ja tartutaan Hardinin kirjoituksen erääseen huomautukseen:

Lopulta joku huutaa: “Mutta väestönkasvu on globaali ongelma, Tarvitsemme globaaleja ratkaisuja!”. Ennen kuin panikoimme, tarkastelkaamme sanaa globaali. Jotkut ongelmat varmasti ovat globaaleja. Esimerkiksi happosateet. Esimerkiksi kasvihuonepäästöt. Molemmat esimerkit koskevat ilmakehää, joka on aina ollut jakautunut koko maapallon yli. Myönnettäköön, että on vaikea luoda sellaisten globaalien ongelmien ratkaisemiseen tarvittavaa globaalia yhteistyötä, mutta suppeammat ratkaisut eivät toimi.

Jos lainaa Hardinin kirjoituksesta havainnon, että väestöongelma on deglobalisoitavissa, on muistettava että Hardin myös selvästi totesi että ilmaston lämpenemisen ongelmaa (“kasvihuonepäästöjä”) ei voi deglobalisoida. Väestön määrän alentaminen on liian hidas ratkaisu ilmaston lämpenemiseen.

Kansallisvaltiot voivat ratkaista väestöongelman sulkemalla rajansa Afrikkaan ja Lähi-Itään, eivätkä vain pysty, vaan kansallisvaltio on suorastaan optimaalinen työkalu kyseisen pulman ratkaisemiseen. Sen sijaan kansallisvaltio ei ole optimaalinen työkalu ratkaisemaan ilmaston lämpenemisen ongelmaa.

Ihmisillä, joilla on lempiteoria tai pikemminkin lempi-ideologia jokaista ongelmaa varten, on usein vaikeuksia tunnustaa, etteivät kaikki ongelmat ole teorialla ratkaistavissa. Kansallismielisessä liikkeessä on usein tämän takia päädytty kieltämään ilmaston lämpeneminen kokonaan.

Vihreillä esiintyy samankaltaista todellisuuspakoisuutta. Vaikka vihreät tietävät aikuisten oikeasti, että ilmaston lämpeneminen ei ratkea yksilön ekoteoilla eikä Suomen yksipuolisilla päästöleikkauksilla, he julistavat seuraavien eduskuntavaalien olevan ilmastovaalit, joissa ratkaistaan uusien sukupolvien tulevaisuus. Ei ratkaista.

Todellisuudessa ilmaston lämpenemisen ratkaiseminen vaatii sitä, että kaikki maailman tärkeimmät taloudet sitoutuvat yhteisiin ilmastotavoitteisiin.

Sitoutuminen yhteisiin tavoitteisiin ei tarkoita välttämättä sitä, että kaikki maailman tärkeimmät taloudet allekirjoittavat yhdessä neuvotellun sopimuksen. Ensinnäkään yhteinen sopimus ei riitä, ellei sopimuksen rikkojia rankaista esimerkiksi kauppasaarrolla tai satamien sulkemisella liikenteeltä. Ranskalainen talousnobelisti Kean Tirole on todennut:

Vaikka päädyttäisiin hyvään sopimukseen, [kansainvälisellä yhteisöllä] olisi rajoitetut keinot pakottaa valtiot noudattamaan sitä. Julkinen keskustelu kansainvälisistä ilmastoneuvotteluista yleensä unohtaa tämän tosiasian. […] meidän pitää toivoa sitovaa ja todellista sopimusta, eikä yhteisymmärrystä joka perustuu vain lupauksiin.

Toiseksi sopimuksen allekirjoittajiksi ei tarvita kuin muutama vahva valtio, joilla on sotilaallinen tai taloudellinen voima pakottaa muut maat noudattamaan sopimusta. Tavoitteet eivät siis ole yhteisiä siksi, että kaikki valtiot ovat olleet niistä sopimassa, vaan siksi että kaikki maat ovat niitä noudattamassa.

Kun orjien kuljetus maailman merillä 1700-luvulla lopetettiin, se ei perustunut kansainväliseen sopimukseen vaan Britannian parlamentti päätti asiasta yksipuolisesti ja Britannian laivasto pakotti maailman valtiot toteuttamaan päätöstä. Britannialla oli väkivaltamonopoli maailman merillä ja se käytti sitä mm. orjien kuljetuksen estämiseen.

Valitettevasti maailmassa ei ole tällä hetkellä valtiota, joka voisi yksin ratkaista ilmaston lämpenemisen. Tässä mielessä olisi edullisempaa, jos eläsimme edelleen yksinapaisessa maailmassa – Pax Americanassa tai Pax Britannicassa – jossa USA tai Britannia voisi päättää leikkauksista yksin ja pakottaa muut maat mukaan. USA todennäköisesti antaisi itselleen enemmän päästöoikeuksia kuin muille maille, mutta se olisi pieni haitta käsissä olevan ongelman suuruuden takia.

Loppujen lopuksi kysymys siitä, paljonko Suomen pitäisi tehdä ilmaston lämpenemisen pysäyttämiseksi, ei ole rakaistavissa niillä argumenteilla, jotka vaalien alla on esitetty. Ongelma on kansainvälinen ja se on ratkaistavissa vain kansainvälisin keinoin. Suomi tekee kyllä leikkauksia kuten kaikki muutkin maat, kun leikkauksista kansainvälisesti sovitaan ja kun sopimuksien rikkojia aletaan rangaista.

Jukka Aakula on matemaatikko, IT-ammattilainen, isä ja konservatiivi. Kiinnostuksen kohteina mm. yhteisöllisyys, luonto, evoluutio, uskonto, antropologia, taloushistoria sekä ihmisen ja ihmisrotujen biologia.

%d bloggers like this: