SARASTUS

Kansallinen ja eurooppalainen, traditionalistinen ja radikaali verkkolehti

Awakening-haastattelu 2: Jasmina Ollikainen

Jasmina Ollikainen on pääkaupunkiseudulla asuva historian opiskelija ja Helsingin akateemiset perussuomalaiset ry:n (HAPSU) aktiivi. Hän on julkaissut kaksi romaania ja novellikokoelman ja toimii useiden julkaisujen kuvittajana. Ollikainen on puhujana 6.4.2019 järjestettävässä Awakening-konferenssissa. Haastattelun on tehnyt Tuukka Kuru.

Tervehdys Jasmina! Muutamatkin Awakening-kävijät ovat kyselleet että kukas tämä tapahtuman suomalaisvahvistus on, sillä olet heille aivan uusi tuttavuus. Kuinka esittelisit itseäsi muutamalla lauseella niin, että yleisö saisi alustavan käsityksen sinusta?

Ei ihme ettei minusta ole aiemmin mitään kuultu, kun en hirveästi ole pitänyt ääntä itsestäni. Olen 23-vuotias historian opiskelija. Olen myös kirjoittanut muutaman kirjan. Ne löytyvät googlaamalla, kuin myös kirjojani esittelevä blogi (jota en kylläkään ole kovin aktiivisesti päivittänyt). Blogini tai kirjani eivät ole erityisen poliittisia, ja Twitterissäkin jaan lähinnä kirjajuttujani ja kommentoin asioita silloin kuin huvittaa. Verkkomedia Kansalaiseen kirjoitan silloin kun ehdin.

Opiskelet Helsingin yliopistossa historiaa ja olet lupautunut edustamaan Suomea tulevassa Awakening-konferenssissa. Mikä sai sinut alkujaan kiinnostumaan kansallismielisestä toiminnasta ja vieläpä puhumaan aiheesta kansainväliselle yleisölle?

Olen ajattelumaailmaltani ollut aina isänmaallinen ja useimmissa kysymyksissä konservatiivinen. Minulle tärkeintä on, että suomalaiset päättäjät pitävät huolta ennen kaikkia omasta kansastaan, sen turvallisuudesta sekä Suomen itsemääräämisoikeudesta. Vuoden 2015 pakolaiskriisi ja sen jälkeiset tapahtumat ovat saaneet minut ajattelemaan, ettei suurin osa poliitikoistamme ole sitä mitä heidän pitäisi olla. Tänäkin talvena on nähty maahanmuutosta johtuvia erittäin ikäviä ilmiöitä, jotka oikeastaan pakottavat reagoimaan, vaikka sitten puhumalla. Yhden jos toisenkin meistä suomalaisista pitäisi avata suunsa vaikeista asioista. Nyt minulle on tarjottu tilaisuutta puhua suomalaisuuteen ja Suomen tulevaisuuteen liittyvistä kysymyksistä. Ja kun minua varta vasten pyydetään kertomaan näkemyksistäni, en näe syytä kieltäytyä. Varsinkin jos samalla pääsee kuulemaan hyvää musiikkia ja sapuskatkin tarjotaan.

Toimit tällä hetkellä Helsingin akateemisten perussuomalaisten (HAPSU) hallituksen jäsenenä. HAPSU on tehnyt viime aikoina mielenkiintoisia kannanottoja niin AKS:n kuin sen perustajajäsenen Elias Simojen toiminnasta. Koetko HAPSUn edustavan AKS:n henkistä perintöä? Minkälaiseksi haluaisit HAPSU:n toiminnan kehittyvän tulevaisuudessa? Matkaa jäsenmäärältään maan suurimmaksi opiskelijajärjestöksi on selvästikin vielä kuljettavana!

Minua kysyttiin ehdokkaaksi edustajistovaaleihin Helsingin Akateemisten Perussuomalaisten listalle. Yliopistomaailmassa on moniakin asioita, jotka itseäni häiritsevät. Yksi esimerkki näistä on ylioppilaskunnan pakkojäsenyys. HAPSU tarjoaa eräänlaista vastapainoa sille mitä yliopisto muuten on. AKS-perintö näkyy siihen liittyvien laulujen laulamisena sekä haudoilla ja muistomerkeillä käymisessä. Olemme myös vierailleen AKS:n perinneyhdistys ry:n tilaisuksissa. HAPSU:n suuruus ja Karjalan palauttaminen eivät tosiaan taida olla aivan lähellä, mutta henkilökohtaisesti HAPSU:ssa minulle tärkeintä onkin seura, jossa voi viettää aikaa isänmaallisessa hengessä.

Monet konservatiivit ovat syyttäneet länsimaisia yliopistoja vasemmistolaisesta indoktrinaatiosta niin Yhdysvalloissa kuin muissakin länsimaissa, eikä tilannetta yhtään auttanut lokakuussa 2018 paljon julkisuutta saanut tapaus, jossa iso joukko piloillaan tehtyjä räikeitä valetutkimuksia hyväksyttiin sellaisinaan alojen johtaviin tiedejulkaisuihin. Oletko itse havainnut koulutusalojen politisoitumista näin opiskelijan näkökulmasta, ja tulisiko asialle sinusta tehdä jotain?

Ainakin tietyt alat ovat politisoineet. Näistä selkein esimerkki on tietenkin sukupuolentutkimus, jonka ainejärjestökin kertoo olevansa feministinen. Myös valtio-opin luennoilla vähintään rivien välistä voi kuulla, kuinka oikeistopopulismi on huolestuttavaa tai ongelmallista. Amerikan yliopistojen vaikutteita kyllä ollaan tuomassa Suomeenkin, mistä esimerkkinä ovat mm. poliittinen korrektius ja ”turvallisen tilan” käsite. Toisaalta ne ovat tänne tullessaan kai jotenkin laimentuneet ja poliittista korrektiutta kohtaan ollaan täällä myös kriittisiä (muutkin kuin hapsulaiset). Se on sanottava, että ainakin meissä historianopiskelijoissa on porukkaa laidasta laitaan. Opiskelijoistahan se on aika paljon kiinni, millaista toiminta opiskelijajärjestöissä on.

Lukuisten asennekartoitusten perusteella korkeasti koulutetut suhtautuvat myötämielisemmin monikulttuurisuuteen ja globalismiin kuin valkoiseen työväenluokkaan kuuluvat, ja oikeistopopulistien kannatus onkin yleensä suurinta ruumiillista työtä tekevien miesten ja pienintä korkeasti koulutettujen naisten keskuudessa. Mistä näkisit tämän kahtiajaon johtuvan? Voidaanko kansallismielisyydestä saada enää samanlaista valtavirtaa korkeakoulutettujen keskuudessa kuin esimerkiksi AKS:n kulta-aikana?

Ryhmäpaine saa ihmiset kannattamaan aatteita. Uskon, että useimmat ihmiset niin yliopistossa kuin muuallakin tekevät asioita massan perässä. He eivät mieti asioita vaan hokevat niitä lauseita, jotka vaikuttavat yleisesti hyväksytyimmiltä. Jos yliopistolla vaikuttaisi enemmän kansallismielisesti ajattelevia ihmisiä, ajattelu varmasti leviäisi. Toisaalta ihmisten omat kokemukset muokkaavat heidän ajatteluaan. Kun esimerkiksi maahanmuuton aiheuttamat ongelmat leviävät ja osuvat myös koulutetumpiin, kriittisyys maahanmuuttoa kohtaan kasvaa.

Harrastat kuvataiteita ja käsitöitä, minkä lisäksi olet kirjoittanut kirjoja. Lastenkirjojen lisäksi sinulta löytyy myös rautakauden Suomesta kertova ”Hiisilehto”, joka yhdistelee blogissasi julkaistuista katkelmista päätellen suomalaista mytologiaa ja fantasiakirjallisuuden elementtejä. Kirja on myös mahdollista ostaa konferenssin kirjatiskiltä. Kuinka tarinasi miljööksi valikoitui juuri rautakauden Suomi? Ajattelitko tehdä jatkossakin kansalliseen historiaan liittyviä tarinoita?

Ensinnäkin rautakausi valikoitui kirjani aikakaudeksi siksi, että muinaisaika ja varhaiskeskiaika ovat kiinnostaneet minua niin kauan kuin muistan. Rautakausi sijoittuu muinaisuuden ja kirjoitetun historiallisen ajan välille. Rautakaudella Suomessa on ollut jo suhteellisen kehittynyttä kulttuuria ja esimerkiksi omaperäistä korumuotia. Kuitenkaan Suomen aluetta ei ollut vielä liitetty Ruotsiin, joten tämän ajan voi nähdä vähän niin kuin muinaisena itsenäisyyden aikana.

Toisekseen muinaisista ajoista on kirjailijan ehkä helpointa kirjoittaa, jos verrataan lähihistoriaan tai toisaalta täysin keksittyyn fantasiaan. Lähihistoriasta kirjoittaminen vaatii enemmän tarkkuutta, kun tapahtumista on olemassa faktatietoa enemmän, esim. maailmansotien tapahtumat tiedetään kellonaikojen tarkkuudella. Lähihistoriasta ja kirjoitetusta historiasta on lisäksi usein muistelmia tai muuta kirjallisuutta enemmän. Fantasiassa taas on se vaikeus, että koko maailma on luotava itse ja samalla huolehdittava, ettei siinä ole sisäisiä ristiriitoja. Muinaishistorian käyttäminen onkin sikäli rentoa, että on olemassa ikään kuin valmis pohja ja faktat voi tarkistaa vaikka Wikipediasta, toisaalta vapauksia voi ottaa enemmän, esim. henkilöt ja tapahtumat voi keksiä kokonaan itse.

Mikä ajanjakso Suomen historiasta on mielestäsi mielenkiintoisin ja miksi?

Esihistoria ja juurikin rautakausi kiinnostavat minua oikeastaan enemmän kuin varsinainen kirjoitettu historia. Mutta on sekin todella kiinnostavaa, kun siitäkin oppii koko ajan lisää. Minusta esimerkiksi isoviha eli suuren Pohjan sodan aikainen venäläismiehitys on ollut kiinnostava, sillä olen vasta viime vuosina tajunnut kuinka raju kokemus se on suomalaisille ollut. Sitä ei juurikaan ole käsitelty koulujen oppikirjoissa, mutta muuten siitäkin aiheesta kyllä on saatavilla monia kirjoja. Niihin kannattaa tutustua.

Viimeisten parin vuosikymmenen aikana on väitelty paljon siitä, mitä suomalaisuudella tarkoitetaan, millä ehdoilla siihen voidaan integroitua ja ketkä jäävät väistämättä määritelmän ulkopuolelle. Mikä on oma mielipiteesi asiaan? Minkälaiset ihmiset ovat suomalaisia, ja voiko ulkopuolinen muuttua suomalaiseksi tiettyjen toimenpiteiden, esimerkiksi viranomaispäätöksen, seurauksena?

Suomen kansalaisuus on viranomaispäätös, suomalaisuus sen sijaan on etnisyys. Suomalaisuus ja Suomen kansalaisuus sekoitetaan usein toisiinsa sekä vahingossa että tahallaan. Mutta korostan, että kun puhun suomalaisista, puhun nimenomaan etnisistä suomalaisista. Muuten puhun Suomen kansalaisista tai asukkaista. Suomalaisuuteen ei liitytä eikä siitä erota, vaan se on syntyperää kuvaava sana, niin kuin muutkin etniset ryhmät (kuten vaikka saamelaiset, kurdit, japanilaiset jne.).

Se, saako Suomessa olla suomalaisten lisäksi muita kansallisuuksia, keitä ja kuinka paljon, on sitten toinen kysymys.

Toimit puhujana konferenssissa, jonka puhujista erityisesti Jared Taylor ja Kevin MacDonald ovat profiloituneet valkoisiksi identitaareiksi. Eurooppalaistaustaisten samaistuminen valkoiseen identiteettin on yleistä monissa siirtomaissa, joissa eurooppalaistaustaiset ovat eläneet rinnakkain muihin rotuihin kuuluvien kanssa. Miten itse ymmärrät valkoisuuden poliittisena ja populaatioita kuvaavana terminä, ja minkälaisessa yhteydessä näkisit sen olevan edustamasi suomalaisuuden kanssa?

Valkoisuudesta puhuminen on rantautunut Suomeen samalla kun tänne on tullut muun värisiä ihmisiä sekä vaikutteita amerikkalaisesta kulttuurista. Tietenkin valkoisuuteen aletaan kiinnittää huomiota kun sen rinnalle tuodaan muita värejä. Tähän asti huomiota ovat kiinnittäneet nimenomaan muut kuin valkoiset. Ei ihme, että yhä useampi valkoinen alkaa tiedostaa oman valkoisuutensa, jolloin valkoisuus tulee tärkeämmäksi osaksi itse valkoisten identiteettiä.

Nykyään on sangen trendikästä todeta, että kansallismielisyys on vain 1800-luvulla syntynyt muotiaate, joka rantautui Suomeen muualta Euroopasta. Tämän kaltaisella pohdinnalla pyritään usein vähättelemään kansallisten ryhmäidentiteettien aitoutta ja korostamaan niiden keinotekoista luonnetta. Miten historian opiskelijana näet asian? Onko kansalliset identiteetit keksitty tyhjästä, ikään kuin osana jotain poliittista projektia?

Ideologiana nationalismi on syntynyt 1800-luvulla. Ihmiset ovat kuitenkin aina jakautuneet erilaisiin ryhmiin esimerkiksi kielen, ulkonäön tai tapojen perusteella. Aikakaudesta riippumatta on mielestäni kaikkien ryhmien kannalta järkevintä järjestää asiat niin, että kullakin olisi oma valtionsa tai muu erillinen alueensa, jossa omaa elämäntapaansa saa mahdollisimman vapaasti toteuttaa.

Se, että nationalismi on käsitteenä syntynyt 1800-luvulla, ei tee siitä huonoa. Sitä paitsi on erikoinen argumentti, ettei jotakin aatetta pitäisi kannattaa jos se on keksitty ”vasta” vuonna X. Onhan meillä nationalismia paljon nuorempiakin ideologioita. Esimerkiksi nykyisin niin muodikkaat ”Eurooppalaiset arvot” eli vapaa liikkuvuus jne. ovat syntyneet paljon myöhemmin kuin ajatus kansallisvaltiosta. Niitäkin jotkut kannattavat, vaikka ne eivät todellakaan ole ikiaikaisia.

Hiisilehdosta” päätellen olet kiinnostunut esikristillisen ajan mytologiasta. Mikä on oma suhtautumisesi uskontoon? Koetko kansallismielisenä yhteenkuuluvuutta suomalaiseen pakanuuteen vai johonkin muuhun uskontoon? Onko uskonnolla mielestäsi sijaa nykyajan yhteiskunnassa?

Uskonto on kiinnostava kysymys. Itse kuvailisin itseäni kristityksi. Kuulun kirkkoon, vaikken juuri jumalanpalveluksissa käy. En ota Raamattua kovin kirjaimellisesti, mutta uskon yhteen Jumalaan ja kristilliseen ihmiskäsitykseen esim. syntisyydestä, josta Jumalan rakkaus pelastaa. Toisaalta olen tietysti erittäin kiinnostunut (suomalaisesta) pakanuudesta ja kunnioitan siihen kuuluvia ajatuksia, kuten luonnon pyhyyttä. Tavallaan on sääli, että nämä ajatukset ovat kärsineet tappion kristinuskolle. Esi-isien kunnioituskin on kuulunut suomalaiseen kansanuskoon. Ehkä sitä voisi soveltaa nykyäänkin jotenkin.

Mutta kyllä uskonnollisuudelle on aina paikkansa jossakin muodossa, vaikka jotkut haluavatkin kuvitella että tiede on korvannut uskonnon. Tiede ja uskonto kuitenkin vastaavat eri kysymyksiin. Uskonnot tarjoavat vastauksia muun muassa moraalikysymyksiin ja uskonnolliset perinteet luovat yhteenkuuluvuutta ihmisten välille. Ei niitä tiede korvaa.

Nykyinen länsimainen kulttuuri on yleisilmeeltään hyvin materialistista, sekulaaria, individualistista ja rationalisuutta ylistävää. Kuinka hyvin kansallismielisyys, ja siihen liittyvät sankaritarut, myytit ja uskomukset ovat yhteensovitettavissa kyseisen järjestelmän kanssa? Pidätkö eurooppalaisten nykyistä elämäntapaa luonnottomana? Miten järjestelmää pitäisi mielestäsi korjata?

Sekularismi ja materialismi ovat ongelmallisia, kun ne saavat aikaan arvotyhjiön jota sitten täytetään liiallisella kuluttamisella tai vieraiden kulttuurien ihailulla. Länsimaisessa kulttuurissa ongelmana on erityisesti tuo liiallinen individualismi, liian pitkälle viety pakkomielteinen yksilökeskeisyys. Se estää näkemästä kokonaisuuksia ja lisäksi vaikeuttaa johtopäätösten tekoa, esimerkiksi siinä tilanteessa kun jokin ihmisryhmä on selvästi yliedustettuna jossakin asiassa. Lyhyesti sanottuna yksilökeskeisyys johtaa siihen, ettei nähdä metsää puilta. Liiallinen yksilöllisyyden korostus hajottaa yhteisöä ja perhettä. Samalla ihmetellään yksinäisyyden määrää ja yhteisöllisyyden puutetta ja sitä kuinka vanhuksetkin hylätään. Ehkä ihmiset vähitellen alkavat ymmärtää liiallisen individualismin huonot puolet ja muuttavat omaa elämäänsä, mutta viimeistään jokin vakavampi kriisi pakottaa heidät yhteisöllisyyteen.

Kerroit, että tulet puheessasi mahdollisesti käsittelemään kansallismielisyyteen liittyvää sukupuolellista ulottuvuutta. Koetko että Suomen nykyisessä sukupuolikeskustelussa on jotain perustavanlaatuisesti vialla? Miten itse suhtaudut perinteisiin sukupuolirooleihin, joissa enemmänkin korostetaan sukupuolten erilaisuutta kuin niiden näennäistä samankaltaisuutta?

Sukupuolikeskustelu on lähinnä kummallista, ensinnäkin siksi että sukupuoli ja sukupuoli-identiteetit sekoitetaan jatkuvasti toisiinsa (vähän niin kuin suomalaisuus ja Suomen kansalaisuus). Toinen erikoisuus on se huoli, joka liittyy sukupuolittuneisiin ammatteihin tai muihin perinteisiin sukupuolirooleihin. Perinteiset sukupuoliroolit ovat nykyään monille punainen vaate, mutta minä en ole voinut käsittää mikä niissä on niin kauheaa että niitä vastaan on taisteltava ihan yhteiskunnan voimin. Miehet ja naiset kun ovat luonnostaan erilaisia, niin ei ole ihme että he silloin päätyvät erilaisiin tehtäviin. Eiväthän nämä roolit olisi koskaan syntyneet, ellei niistä olisi jotain hyötyä ja elleivät ne heijastelisi sitä mitä suurin osa ihmisistä on. Halukkaat voivat kyllä toimia normista poiketen, ainakin meillä Suomessa.

Kansallismielisyys ja sukupuoli ovatkin sitten mielenkiintoinen kysymys. Useimmiten isänmaallisuutta korostavat miehet, eikä ihme kun käytännön isänmaallisuus eli sotiminen on aina ollut miesten asia. Minä olen joka tapauksessa sitä mieltä, että mahdollisimman itsenäinen ja turvallinen kansallisvaltio on sekä miesten että naisten etu.

Suomen kokonaishedelmällisyys on tällä hetkellä 1,65 lasta naista kohti, mikä ei riitä ylläpitämään suomalaisten nykyistä lukumäärää. Samaan aikaan Suomen väkiluku kuitenkin kasvaa, mikä on käytännössä maahanmuuton ansiota. Mihin kyseinen yhtälö johtaa pitkällä aikavälillä, ja kuinka siihen tulisi mielestäsi puuttua?

Kas kun et kysynyt mitä on 1+1. Eihän tuo kuvailemasi kehitys voi johtaa muuhun kuin siihen, että suomalaisten määrä vähenee sekä suhteessa muihin että absoluuttisesti.

Syntyvyyden nostamiseen poliitikot ehdottavat taloudellisia kannustimia, mutta ihmisten tulisi muistaa etteivät poliitikot tee ratkaisevia päätöksiä näissä asioissa. Tavalliset ihmiset päättävät mitä he elämällään tekevät ja hankkivatko lapsia. Kyse ei ole taloudesta loppujen lopuksi, koska jos taloudellinen hyvinvointi saisi ihmiset perustamaan perheitä, nykyään syntyisi enemmän lapsia kuin koskaan ennen. Näin ei kuitenkaan ole. Syynä matalaan syntyvyyteen on pikemminkin se yksilökeskeinen arvomaailma ja elämäntapa, jossa lapsia aletaan tehdä turhan vanhoina.

Minkälaisia tulevaisuudensuunnitelmia sinulla on valmistumisesi jälkeen? Toimiiko Awakening ponnahduslautana entistä aktiivisempaan kansallismieliseen toimintaan vai pyritkö kohdistamaan aikasi johonkin muuhun?

Minulla ei ole sen kummempia suunnitelmia kuin että aion kirjoittaa kirjoja ja toivottavasti olen joskus töissä jossakin museossa. Liikaa ei kannata suunnitella. Enhän minä tähän konferenssiinkaan suunnitellut osallistuvani. Mutta saa nähdä millaisia ideoita ja tarjouksia tulee vastaan.

Piirrät tällä hetkellä mainoskuvia Simo Grönroosin vaalikampanjaa varten ja olet muutenkin aktiivisesti tekemisissä perussuomalaisten kanssa. Oletko suunnitellut rakentavasi poliittista uraa puolueen sisällä vai pysytteletkö mielummin sen ulkopuolella? Mikä on oma suhteesi perussuomalaisiin?

Minulla on paljon ystäviä ja muita tuttuja Perussuomalaisissa HAPSU:n ja sosiaalisen median kautta. En kuitenkaan ole itse puolueen tai edes nuorisojärjestön jäsen. En ole kokenut tarvetta liittyä, kun en ole lähdössä varsinaiseen politiikkaan mukaan. HAPSU riittää minulle, ainakin toistaiseksi.

Olet osallistunut viime vuoden syksyllä tutkija Oula Silvennoisen järjestämälle luentosarjalle suomalaisesta äärioikeistosta. Oliko kurssi odotustesi mukainen? Kerro mitä uutta opit suomalaisesta äärioikeistosta!

Silvennoisen kurssi oli tarkalleen ottaen ”Eurooppalaisen fasismin historia 1875-2018”, eli suomalaiset fasistit eivät olleet pääroolissa. Heitäkin siellä kyllä käsiteltiin ja Oula luetutti meillä katkelmia Martti Pihkalan kirjasta sekä Erkki Kontion ajatuksia korporatismista. Kyllä siinä oppi uutta ja kiinnostavaa ainakin näistä henkilöistä.

Millä termillä kuvailisit omaa poliittista maailmankatsomustasi? Koetko oikeisto-vasemmisto-jaon olevan nykyaikana relevantti tapa havainnollistaa poliittisen kentän jakaantumista?

Jako oikeistoon ja vasemmistoon on kyllä olemassa, mutta se ei taida olla enää niin merkittävä. Enemmän puolueita ja ihmisiä jakaa suhtautuminen kansallisvaltioihin. Tästä kertoo se, kuinka monissa Euroopan maissa vasemmisto ja oikeisto ovat kyllä valmiita tekemään yhteistyötä, kunhan nationalisteja ei huolita mukaan. Eikä oikeastaan ole ihme, että näin on. Vasemmistoa ja oikeistoa erottavat erilaiset käsitykset keinoista, kun taas tavoitteet voivat olla samanlaiset. Globalisteilla ja nationalisteilla taas on täysin erilaiset päämäärät. Siksi tämä jako on tärkeämpi ja kiinnostavampi.

Minä olen enemmän oikealla kuin vasemmalla. Useimmissa tapauksissa kannatan ihmisten vastuuta itsestään. Mikään markkinaliberaali en silti ole ja eräitä vasemmiston ajatuksia (kuten maksuttomat lukiokirjat) voin kyllä kannattaa.

Mitä haluaisit sanoa rohkaistuksena niille ihmisille, jotka ovat vielä epävarmoja omasta osallistumisestaan tulevaan konferenssiin?

Eiköhän tuo kokoontumisen vapaus ja siten myös konferenssissa käyminen ole peräti ihmisoikeus. Kyllähän ihmisoikeuksia pitää puolustaa niitä käyttämällä, muuten niitä ei käytännössä ole.

Kerro kolme yllättävää asiaa itsestäsi, jota sinua tuntemattomat eivät osaisi arvata!

Pidän laskettelusta. Pituuteni on 151,5 cm. Lukion päästötodistuksessa matematiikan arvosanani oli 9.

%d bloggers like this: