SARASTUS

Kansallinen ja eurooppalainen, traditionalistinen ja radikaali verkkolehti

Awakening-haastattelu 1: Kevin MacDonald

Kevin MacDonald on eläkkeellä oleva California State Universityn psykologian professori, joka on kirjoittanut useita teoksia etnisten ryhmien ryhmäkäyttäytymisestä. Hänet tunnetaan parhaiten paljon kiistellystä kirjastaan The Culture of Critique (1998), jossa hän sovelsi teorioitaan juutalaisiin. Sarastuksessa on käsitelty MacDonaldin ajatuksia aiemmin, ja suosittelemmekin lukemaan haastattelun taustoitukseksi Jukka Aakulan artikkelin ”Onko juutalaisuus sisäryhmäideologia?”, jossa MacDonaldin ajatuksia tarkastellaan laajemmasta ja osin kriittisestä näkökulmasta. MacDonald puhuu 6.4. järjestettävässä Awakening-konferenssissa. Haastattelun on tehnyt ja suomeksi tulkinnut Tuukka Kuru.

Tervehdys Kevin MacDonald! Kuinka kuvailisit itseäsi suomalaiselle yleisölle, sillä monet heistä eivät ole vielä kuulleet mielenkiintoisesta elämästäsi ja urastasi?

Olen eläkkeelle siirtynyt psykologian professori, joka tuli tietoiseksi kansojamme uhkaavasta katastrofista kirjojani varten tekemäni tutkimustyön ansiosta. Tämän uhan tiedostaminen tapahtui erityisesti kirjoittaessani maahanmuuttoa käsittelevää osuutta Culture of Critiqueen. Eläkkeelle siirtymisen jälkeen olen jatkanut aktiivisesti kirjoittamista niistä asioista, joita valkoiset joutuvat elämässään kohtaamaan. Tällä hetkellä olen kirjoittamassa länsimaisista ihmisistä kirjaa, joka kantaa nimeä Western Individualism and the Liberal Tradition: Evolutionary Origins, History and Prospects for the Future (Läntinen individualismi ja liberaali traditio: evolutiiviset lähtökohdat, historia ja tulevaisuudennäkymät).

Olet tehnyt useiden vuosien ajan tutkimusta evoluutiopsykologiasta ja kirjoittanut useita kirjoja populaatioiden ryhmäkäyttäytymisestä ja ryhmäevolutionaarisista strategioista. Mitä tarkoittaa termi ”ryhmäevolutiivinen strategia” ja onko eri kansoilla toisistaan poikkeavia strategioita?

Ryhmästrategia on tapa havainnoida maailmaa, missä yhteisöjen ylläpitämät sosiaaliset säännöt ovat tärkeitä. Näihin ylläpidettyihin sääntöihin lukeutuvat: A.) Kuinka ryhmä määritellään? (Esim. Ketkä voidaan laskea ryhmän jäseniksi? Perustuuko jäsenyys etnisyyteen vai kansalaisuuteen?) B.) Kuinka ryhmä suhtautuu vapaamatkustajiin? (Esim. niihin, jotka pyrkivät olemaan osana ryhmää ilman että he osallistuvat sen rahalliseen ylläpitämiseen tai avioituvat ryhmän ulkopuolisen kanssa) C.) Kuinka ryhmän jäsenten tulisi suhtautua muihin ryhmän jäseniin ja ryhmän ulkopuolisiin? D.) Keitä ihmisiä pidetään ryhmän kannalta sopivina avioliittoon, eli tulisiko ryhmän jäsenten saada avioitua myös ryhmän ulkopuolisten kanssa?

On olemassa lukuisia toisistaan poikkeavia strategioita. Olen käsitellyt joitain niistä juutalaisuutta käsittelevissä kirjoissani, sekä kirjassani Diaspora Peoples, jossa käsitellään puritaanien, mennoniittien, romanien ja kiinalaisten ryhmästrategioita. Jokaisella ryhmällä on jollain tavoin toisistaan poikkeava strategia. Esimerkiksi romanien ryhmästrategia eroaa suuresti juutalaisista tai Kiinan ulkopuolisista kiinalaisista.

Vuonna 1998 ilmestynyt ”The Culture of Critique” teki sinusta laajalti tunnetun kansainvälisissä nationalistipiireissä ja minultakin löytyy kyseinen teos omasta kirjahyllystäni. Moni julkisuuden henkilö, kuten Patrick Little ja Mike Enoch, on todennut että kyseinen kirja mullisti heidän poliittisen maailmankatsomuksensa ja moni antirasistinen järjestö on nimittänyt kyseistä kirjaa modernin antisemitismin aatteelliseksi perustaksi. Mikä on ”Culture of Critique” ja miksi se on synnyttänyt niin suuren maailmanlaajuisen reaktion?

Culture of Critique keskittyy tutkimaan vaikutusvaltaisia älymystöliikkeitä, joiden toiminnan keskipisteessä vaikuttivat etnisesti tiedostavat juutalaiset, jotka pyrkivät muuttamaan länsimaista kulttuuria juutalaisten omia intressejä paremmin vastaavaksi. Näissä liikkeissä on havaittavissa lukuisia juutalaisia painotuksia, kuten antisemitismin vastustamista, globaalin maahanmuuton edistämistä juutalaisten yhteisöjen turvallisuuden varmistamiseksi, valkoisen ryhmäidentiteetin patologisointia ja valkoisten intressien kumoamista, jotka tähtäävät eurooppalaisperäisten ihmisten kulttuurillisen ja väestölukumääräisen ylivallan varmistamiseen. En kutsuisi kirjaani ”antisemitistiseksi”. Se pyrkii kuvaamaan niin tarkasti kuin mahdollista juutalaisia yhteisöjä, juutalaistaustaista aktivismia ja niitä todellisia eturistiriitoja, joita juutalaisten ja valkoisten välillä esiintyy. Ehkäpä ”juutalaiskriittinen” kuvaisi kyseistä kirjaa paremmin.

Monet poliittisesti aktiiviset ihmiset ovat huomanneet aikojen saatossa, että juutalaiset ovat yliedustettuina lukuisissa kumouksellisissa ja vasemmistoradikaaleissa liikkeissä. Juutalaistaustaiset aktivistit ovat muodostaneet aatteellisen ytimen myös useissa ihmisoikeusjärjestöissä, jotka vaikuttavat tällä hetkellä länsimaissa. Yliedustus tulee hyvin ilmi esimerkiksi USA:n rotusegregaation ja Etelä-Afrikan apartheid-hallinnon murtumista edeltävinä vuosina ja tällä hetkellä myös monikulttuurisessa Euroopassa. Kansallismieliset ovat väitelleet usein siitä, tulisiko tämä yliedustus nähdä yhteensattumana vai tietoisena juutalaisen identiteetin ilmentymänä. Kuinka tämä yhteys juutalaisuuden ja vasemmistolaisen aktivismin välillä tulisi mielestäsi nähdä?

Tämä on hyvin monisyinen aihealue, jota olen käsitellyt Culture of Critiquen kolmannessa luvussa. Vasemmistolaisen aktivismin taustalla vaikuttaa useitakin juutalaisille ominaisia näkökulmia. Ensinnäkin juutalaiset suhtautuvat vihamielisesti ei-juutalaisten hallitsemiin valtarakenteisiin, mikä perustuu osittain juutalaisten omaan historiakäsitykseen, jonka näkökulmasta juutalaiset ovat joutuneet lännessä vuosisatojen ajan julman vainon kohteeksi ilman mitään todellisia perusteita. Tätä voidaan pitää juutalaisen historian bleeding heart -tulkintana. Sen lisäksi juutalaiset näyttävät uskovan siihen, että historian aikana ilmentynyt antisemitismi on ollut yleisempää poliittisen oikeiston kuin vasemmiston keskuudessa. Juutalaisille älyköille kansallissosialistien valtakausi Saksassa toimii varoittavana esimerkkinä siitä, kuinka tehokkaasti etnisesti yhdenmukainen eurooppalainen valtio voi nousta heidän omaa ryhmäänsä vastaan.

Juutalaiset ovat usein nähneet vasemmistolaisen aktivismin tarjoavan heille mahdollisuuden vallan kasvattamiseen vanhan ei-juutalaisen eliitin kustannuksella. Esimerkkeinä tästä toimii juutalaisten tuki vuoden 1848 vallankumouksille sekä bolshevikkivallankumoukselle, joka nähtiin keinona kukistaa juutalaisvihamieliseksi koettu vanha eliitti. Olettaen, että antisemitismi todellakin on yleisempää oikeiston keskuudessa, juutalaiset ovat usein vallan saatuaan pyrkineet lisäämään rangaistuksia juutalaisvastaisiksi mielletyistä toimista ja ajatuksista. Hyvänä esimerkkinä tästä toimii juutalaisten osallisuus bolsevikkovallankumoukseen, joka kukisti juutalaisvastaisena pidetyn tsaarin. Bolsevikkivallankumouksen ansiosta juutalaisista muodostui vasta syntyneen Neuvostoliiton uusi eliitti, joka oli vihamielinen venäläistä kulttuuria ja kansaa kohtaan. Tämä johti lopulta miljoonien venäläisten kuolemaan ja ankariin tuomioihin juutalaisvastaisesta toiminnasta.

Kuinka luonnehtisit termiä ”juutalaiskysymys” ja kuinka siitä tulisi puhua niissä maissa, joissa on hyvin vähän juutalaisia, kuten Suomessa?

Juutalaiskysymys tarkoittaa käsitteenä juutalaisen vaikutuksen laajuutta ja laatua kussakin tutkittavassa yhteiskunnassa, kuten olen käsitellyt sitä esimerkiksi Culture of Critiquessa. Valistuksesta alkaen juutalaiset ovat käyttäneet lukumääräänsä suurempaa yhteiskunnallista valtaa kaikissa läntisissa yhteiskunnissa, kuten esimerkiksi Ruotsissa (2) ja Australiassa (2), joissa molemmissa on lukumääräisesti hyvin vähän juutalaisia, mutta joiden edustus valtamediassa ja poliittisessa aktivismissa on merkittävä. Juutalainen vaikutus maahanmuuton ja monikulttuurin suhteen voi olla myös epäsuoraa, mikä on mielestäni tärkeä ja liian vähän tutkittu aihealue. Esimerkiksi Euroopan Unioni painostaa kaikkia sen jäsenmaita hyväksymään Euroopan ulkopuolisen maahanmuuton, kuten esimerkiksi Unkaria, Puolaa tai Tsekkiä ja nyt myös Italiaa, jonka nykyistä hallintoa voidaan pitää maahanmuuttovastaisena. EU:ta ovat käytännössä hallinneet Saksan, Ranskan ja Iso-Britannian kaltaiset maat, joissa on havaittavissa voimakas juutalaisten presenssi ja joiden juutalaisyhteisöt ovat vaikutusvallallaan pyrkineet edistämään mahdollisimman vapaata maahanmuutto-ja turvapaikkapolitiikkaa. Nämä ajatukset voivat koskettaa siten myös Suomea, sillä Suomikin on EU:n jäsenmaa.

Oma merkityksensä on myös Yhdysvaltojen hegemonialla toisen maailmansodan jälkeisessä maailmassa. Kun massamaahanmuutosta ja monikulttuurisuudesta tuli hallitsevia ilmiöitä Yhdysvalloissa, ei ole yllättävää että kyseiset ajatukset levisivät nopeasti myös muihin länsimaihin. Läntinen kulttuuri on merkittävissä määrin kansainvälistä, mikä on enemmän tai vähemmän luonteenomaista kaikille läntisille maille. Kuvittele mielessäsi suomalainen professori, joka osallistuu kansainvälisiin konferensseihin, joiden osallistujien enemmistö koostuu englantia puhuvista ja aivan erityisesti amerikkalaisen yliopistomaailman edustajista, joista merkittävimmät ovat vasemmistolaisia ja kiihkeitä monikulttuurin kannattajia. Tilanne synnyttää melkoisen sosiaalisen paineen omaksua samankaltaiset mielipiteet. Amerikkalainen media, kuten New York Times ja Hollywood, vaikuttaa voimakkaasti koulutettujen ihmisten asenteisiin myös Yhdysvaltojen ulkopuolella ja on lähtökohtaisesti aina myötämielinen monikulttuurille ja maahanmuutolle.

Toimit päätoimittajana Occidental Observer -lehdessä, joka kannattaa valkoista identiteettiä, valkoisia intressejä ja kulttuuria. Oletko ollut aina valkoista identiteettiä kannattava identitaari, vai oletko kokenut jonkin sortin aatteellisen kehitysjakson elämässäsi? Mikä oli suurin yksittäinen syy, joka teki sinusta valkoisen nationalistin?

Minusta tuli valkoinen nationalisti vasta 1990-luvun lopussa tehdessäni taustatutkimusta Culture of Critique’a varten. Aloin hahmottaa mitä on tapahtumassa, ja miksi se tapahtuu. Länsimaiden nykyinen kulttuuri on pitkällä aikavälillä itsetuhoista. Meidän on ymmärrettävä kuinka, ja miksi, näin on päässyt tapahtumaan. En korosta ainoastaan juutalaisten vaikutusta, sillä sen lisäksi myös läntisellä individualismilla ja valistuksen jälkeisellä traditiolla on suuri merkitys siihen, miksi läntisistä yhteiskunnista tuli niin menestyneitä, mutta samaan aikaan niin kovin alttiita juutalaistaustaiselle aktivismille.

Nykyisin on trendikästä sanoa että rotu on ainoastaan sosiaalinen konstruktio, ja että kaikki ihmiset ovat pohjimmiltaan samanlaisia, ainoastaan hieman eriävillä pigmenteillä. Samaan aikaan kuitenkin David Reich, Harvardin yliopiston genetiikan professori, on todennut New York Timesin artikkelissa, että rotu on biologinen tosiasia. Nicholas Wade teki samankaltaisen kannanoton vuonna 2014 ilmestyneessä kirjassaan Troublesome Inheritance”. Miksi pidät rotua tärkeänä biologisena elementtinä ja kuinka perustelet tämän näkökulmasi?

Kuten monet muut genetiikkaan liittyvää kirjallisuutta lukeneet, olen päätellyt että vuosituhansien ajan toisistaan erillään eläneiden populaatioiden välillä on geneettisiä siirroslinjoja. Nämä rajavedot eivät ole absoluuttisia, ja ne voivat hämärtyä tulevaisuudessa seka-avioliittojen takia entisestään. Eurooppa ei esimerkiksi ole tällä hetkellä geneettisesti yhdenmukainen, johtuen Euroopan ulkopuolisesta maahanmuutosta, mutta ryhmien väliset erot perintötekijöissä ovat silti selviä. Eurooppalaiset ovat geneettisesti huomattavasti lähempänä toisiaan kuin Euroopan ulkopuolelta saapuneita.

Rotua pidetään Suomessa hieman vaikeana käsitteenä, ja monet maltillisemmat nationalistit ovatkin todenneet ettei rodulla ole merkitystä suomalaisessa yhteiskunnassa, sillä ”yhdessä jaettuja suomalaisia arvoja” pidetään jaettua syntyperää tärkeämpänä. Sama jakolinja on havaittavissa kulttuurinationalistien ja etnonationalistien välillä kaikissa länsimaissa. Mikä on oma mielipiteesi kulttuurinationalismista? Näetkö sen olevan millään tavoin toimiva konsepti?

Kulttuurinationalismi on eliitin kannattama ideaali kaikissa länsimaissa, ja sillä pyritään hyväksyttävällä tavalla ylläpitämään yhteiskunnassa jonkinlaista sosiaalista koheesiota ilman että kansakuntaa pyrittäisiin millään tavoin määrittelemään etnisyyden kautta. Tämä on niin kutsuttu ”sopimusyhteiskunnan” konsepti, jonka mukaan esimerkiksi amerikkalaiset yhdistyvät toisiinsa ainoastaan sitoutumalla demokraattiseen järjestykseen, johon kaikki maailman ihmiset ovat tervetulleita osallisiksi. Tämän ajattelun ongelma pitkällä aikavälillä on se, että länsimaiden alkuperäiset asukkaat korvautuvat ulkopuolisilla kansoilla. Tämä on moraalin irvikuva, ja koko kehityksen ironia (ja tekopyhyys) on siinä, että ne samat ihmiset, jotka kannattavat maahanmuuttoa länteen, kiistävät rotujen olemassaolon ja kannattavat ”sopimusyhteiskuntaa”, ovat täysin tietoisia että maahanmuuttajat ajavat myös omia etnisiä intressejään ja pyrkivät siksi kasvattamaan oman etnisen ryhmänsä lukumäärää demokraattisen vallan varmistamiseksi.

On arvioitu, että Afrikassa on tämän vuosisadan lopussa yli neljä miljardia ihmistä, ja sen johdosta Eurooppaan ja muihin länsimaihin tulee kohdistumaan päättymätön muuttopaine, sillä Afrikan maat ovat köyhyyden ja poliittisen levottomuuden rampauttamia. Pitkällä aikavälillä meidän kansamme tulevat olemaan lukumääräisesti vähentyvä ja voimaton vähemmistö niissä maissa, joita ne ovat hallinneet tuhansien vuosien ajan. Tämä on ilmiselvästi surkea lopputulos valkoisille kansoille. Meidän on omaksuttava käsitys omista etnisistä intresseistämme, jotta voisimme ylläpitää valtaa kotimaissamme niin Euroopassa, Pohjois-Amerikassa kuin myös muissa länsimaissa.

Yhdysvallat on toiminut kulttuurillisen dekonstruktion edelläkävijänä, mikä on käytännössä tuhonnut kollektiivisen valkoisen identiteetin ja korvannut sen muilla ryhmäidentiteeteillä ja alakulttuureilla. ”Culture of Critiquessa” väitetään, että tämä kehitys sai alkunsa juutalaistaustaisen antropologi Franz Boasista, joka tunnettin antropologian lisäksi myös poliittisesta aktivismistaan. Mitkä ovat todelliset syyt tämän dekonstruktoinnin takana? Miksi juuri valkoisten rotuidentiteetti valikoitui tämän dekonstruktoinnin kohteeksi?

Vastaus kysymykseesi on oleellisesti sama kuin se, miksi Franz Boasin kaltaiset juutalaiset ovat päätyneet vaikuttamaan poliittisessa vasemmistossa. Ensinnäkin se juontuu vihamielisyydestä läntisiä kansoja ja kulttuuria kohtaan, joka puolestaan johtuu koetusta historiallisesta kaltoinkohtelusta. Toinen syy on halu tukahduttaa antisemitismi vaatimalla kovempia rangaistuksia juutalaisvastaisista ajatuksista ja toimenpiteistä, joiden uskotaan olevan yleisempiä poliittisen oikeiston kuin vasemmiston keskuudessa. Kolmas syy perustuu taipumukseen esittää juutalaisvastaisuuteen liittyviä teorioita, joissa antisemitistit kuvataan moraalisesti pahoina ja juutalaiset ainoastaan heidän viattomina uhreinaan, sekä yleisestä pelosta että valkoisten maiden kantaväestö nousee heidän omaa ryhmäänsä vastaan, kuten myös silkasta halusta kasvattaa oman heimonsa yhteiskunnallista valtaa.

Suomi tuli osalliseksi ”monikulttuurisesta yhteiskuntakokeilusta” 1990-luvun alussa, jolloin maamme otti vastaan ensimmäiset somalitaustaiset pakolaiset itärajan takaa. Nykyään monet valtavirtapoliitikot ja journalistit ovat todenneet uskovansa ”avoimeen suomalaisuuteen” ja siihen, kuinka Suomi on ollut aina monikulttuurinen. Ei ole millään tavoin harvinaista nähdä kommentteja, joiden perusteella suomalaista kansakuntaa ei ole edes olemassa ja kuinka me olemme loppujen lopuksi vain lukuisten eri kansojen sekoituksia. Tämä varmaankin kuulostaa sinun korviisi liiankin tutulta. Osaatko avata meille monikulttuurisen yhteiskuntakokeilun taustoja ja niitä ihmisiä, jotka ovat kyseistä kokeilua olleet luomassa?

Tällaiset väitteet ovat nykyään yleisiä kaikissa länsimaissa. Culture of Critiquessa olen jäljittänyt juutalaistaustaisen monikulttuuriajattelun filosofi Horace Kalleniin. Hänen ajatuksensa omaksuttiin vaikutusvaltaisten juutalaisyhteisöjen, juutalaistaustaisten aktivistien, järjestöjen ja poliittisten vaikuttajien keskuudessa. Niistä tuli enemmän tai vähemmän virallinen dogmi Amerikan juutalaisväestön keskuudessa, joka halusi itselleen ideologian, joka tekisi heistä täysin amerikkalaisia, mutta joka samalla mahdollistaisi voimakkaan juutalaisen rinnakkaisidentiteetin olemassaolon.

 

Lukuisat juutalaisjohtoiset ryhmät ovat vuosien ajan edistäneet monikulttuuria ja vapaata maahanmuuttoa monissa Euroopan maissa. Merkittävä osa kyseisestä maahanmuutosta tulee tällä hetkellä maista, joissa on muslimienemmistö. Olemme päässeet näkemään useita uutisotsikoita Ranskasta ja Ruotsista, joiden mukaan juutalaiset ovat joutuneet muslimitaustaisten jengien väkivallan ja muun vainon kohteeksi. Siitä huolimatta monet juutalaiset jatkavat sen kaltaisen politiikan tukemista, joka alkujaan mahdollisti Euroopan ulkopuolelta tulevan massamaahanmuuton. Löytyykö ilmiölle mielestäsi jotain selvää syytä? Miksi monet juutalaiset pitävät valkonationalistisia liikkeitä suurempana uhkana kuin kasvavaa muslimiväestöä?

Muslimitaustainen maahanmuutto on todellakin johtamassa ongelmiin juutalaisyhteisöjen sisällä erityisesti Iso-Britanniassa, jossa muslimit ovat hyvin Israel-vastaisia ja samaan aikaan tärkeä osa työväenpuolueen koalitiota. Puheenjohtaja Jeremy Corbynia pidetään laajalti antisemitistisenä. Tähän mennessä tämä ei ole vaikuttanut suurten juutalaisjärjestöjen mielipiteisiin, mutta monet juutalaiset ovat siirtyneet konservatiivien kannattajiksi, ja juutalaisten taloudellinen tuki Labourille on kuivunut lähes kokonaan. Katutasolla juutalaisiin kohdistuva väkivalta on myös iso ongelma Britanniassa, Ranskassa ja monissa muissa Euroopan maissa, ja tämän johdosta monet juutalaiset ovat muuttaneet viime vuosien Israeliin. Tämä kehitys ei tosin ole juurikaan vaikuttanut juutalaiseen eliittiin, sillä katutasolla tapahtuva väkivalta ei kosketa heitä, ja heillä on edelleen merkittävä asema länsimaissa. Juutalaisjärjestöjen virallinen suhtautuminen muslimitaustaiseen maahanmuuttoon tuskin tulee muuttumaan lähiaikoina, sillä heillä on taipumus nähdä homogeeniset valkoiset valtiot kansalleen paljon vaarallisempina kuin monikulttuuriset yhteiskunnat, ja he uskovat, että muslimien juutalaisvastaiset asenteet ovat kantaväestön vastaavia tehokkaammin hallittavissa. He tosin saattavat olla tässä asiassa väärässä, kuten Britannian kehitys osoittaa.

Minkälaiseen lopputulokseen näet nykyisen monikulttuurisen kokeilun johtavan? Onko Euroopasta tulossa maanosan kokoinen Libanon tai Etelä-Afrikka? Mitä tapahtuu Yhdysvalloille, jos nykyistä demografista kehitystä ei saada pysäytettyä seuraavien 40 vuoden aikana?

Oletettavasti lopputuloksena on entistä enemmän etnisiä konflikteja, joissa valkoiset sulautuvat yhdeksi poliittiseksi voimaksi ja värilliset (kuten myös juutalaiset ja valkoiset eksentrikot, kuten seksuaalivähemmistöt) toiseksi. Kutsun tätä kehitystä politiikan rodullistumiseksi, jossa perinteinen yhteiskuntaluokkiin perustuva politiikka taantuu reviiritaisteluksi, joissa lukuisat vähemmistöintressit liittoutuvat valkoista enemmistöä vastaan. Näemme tämän kehityksen jo nyt Yhdysvalloissa ja samanlaista kehitystä on nähtävissä muuallakin. Koska valkoiset ajautuvat vähemmistöön näissä uusissa yhteiskunnissa, he menettävät yhteiskunnallisen valtansa ja ovat lopulta muiden ryhmien armoilla, joista monilla on historiallisia kaunoja valkoisia kohtaan, kuten mustilla orjuuteen liittyen ja niin edelleen. Ei siis kovin hyvä tulevaisuudennäkymä.

Mikä on mielipiteesi paneurooppalaisuudesta? Kannatatko pieniä kielellis-kulttuurisia kansallisvaltioita, vai suurempia yleiseurooppalaisia imperiumeja, kuten esimerkiksi Richard Spencer tekee?

Euroopan tulisi ylläpitää perinteiset kansakuntansa, kielensä ja rajansa. EU oli alkujaan hieno idea, ennen kuin globalistit kaappasivat sen itselleen. Yhteismarkkinoissa ja vapaassa matkustamisessa ei ole mielestäni mitään väärää, vaikkakin työvoiman vapaa liikkuvuus on ongelmallista, sillä se alentaa kantaväestön palkkatasoa. En kuitenkaan kannata sitä, että kaikki eurooppalaiset olisivat oikeutettuja saamaan kansalaisuuden mistä unionin maasta tahansa, sillä se rapauttaisi kansalliset kulttuurit pitkällä aikavälillä.

Monet konferenssimme osallistujista ovat yrittäneet löytää toimivia keinoja läntisen sivilisaatiomme ja kotimaidemme pelastamiseksi. Kuten on nähtävissä, nykyiseen tilanteeseen ei ole olemassa helppoja ratkaisuja, mutta meidän täytyy voittaa, ja sen varmistamiseksi me tarvitsemme oikeita toimintatapoja. Minkälaisia toimenpiteitä ehdotat tehtäväksi seuraavien viiden, kymmenen ja 20 vuoden aikana? Mikä on tällä hetkellä suurin yksittäinen uhka, ja kuinka meidän tulisi vastata siihen?

Pahoittelen, mutta minulla ei ole yhtään takuuvarmaa keinoa jolla voisimme edistää asiaamme paitsi se, jota käytämme tälläkin hetkellä. Nyt on kuitenkin havaittavissa selvää edistystä, erityisesti populismin noustessa Euroopassa ja maahanmuuttovastaisten liikkeiden suosion kasvaessa Itä-Euroopassa ja Italiassa. Donald Trumpin menestyksekäs vaalikampanja perustui myös populistiseen retoriikkaan, vaikkakin hänellä on ollut suuria vaikeuksia toteuttaa antamiaan lupauksia, joista hän näyttää monilta osin luopuneen. Kaiken kaikkiaan häntä voidaan pitää pettymyksenä.

Se tosiasia, että oikeistopopulismi on nousussa mediaeliitin, suuryritysten, kristillisten kirkkojen ja akateemisen maailman massiivisesta vastustuksesta huolimatta, valaa uskoa siihen että valkoisten uusi kukoistus on mahdollista. Meidän kaikkien pitää kysyä itseltämme, mitä voimme tehdä aatteemme eteen. Minulle se tarkoittaa kirjoittamista ja vaikuttamista sosiaalisessa mediassa. Jotkut ovat kyvykkäitä tukemaan aatetta taloudellisesti, toiset voivat olla aktiivisia kansallismielisissä järjestöissä ja poliittisissa puolueissa, joita löytyy tällä hetkellä monista Euroopan maista. Yhdysvalloissa kaksipuoluejärjestelmä tulee pysymään vallitsevana pitkälle tulevaisuuteen, joten aktivismi republikaanipuolueen sisällä voi olla myös mahdollisuus.

Kuinka määrittelet valkoisen nationalismin ja tulisiko meidän ymmärtää se hallitsevana ryhmäidentiteettinä kaikille eurooppalaistaustaisille, vai pikemminkin väliaikaisena valkoisten kansojen liittona yhteistä monikulttuurista uhkaa vastaan? Näetkö valkoisuuden pääosin biologisena olemuksena vai pikemminkin kulttuurillisena instituutiona?

Valkoinen nationalismi on yksinkertaisesti näkemys, että valkoisilla ihmisilla on omia kollektiivisia intressejä liittyen maahanmuuttoon ja monikulttuuriin, joista molemmat edustavat ilmiöitä, jotka lopulta tuhoavat valkoisten maiden väestölaadullisen pohjan. Yhdysvalloissa rodullinen jako mustiin ja valkoisiin on ollut aina olemassa, joten eurooppalaistaustaisen on luonnollista identifioida itsensä ”valkoiseksi”, eikä esimerkiksi amerikanirlantilaiseksi tai amerikanpuolalaiseksi. Yhdistymällä osaksi valkoisuutta heillä on myös paljon enemmän valtaa kuin jakautuessaan lukuisiin erillisiin alaryhmiin.

Myös eurooppalaisten tulisi ymmärtää, että heilläkin on yhteisiä eurooppalaisia intressejä, vaikka he säilyttäisivätkin kansalliset identiteettinsä. Asian voisi nähdä niin, että eurooppalaiset ovat geneettisesti lähellä toisiaan, joten he myös jakavat monia etnisiä intressejä. Eurooppalaisilla on myös yhtenäinen kulttuurinen pohja, sillä he ovat olleet varhaiskeskiajalta lähtien saman katolisen kirkon kulttuurisen hegemonian alaisuudessa. Eurooppalaisten tulee ymmärtää, että heidän kulttuurinsa on uniikki ja ainutlaatuisen arvokas, ja että se kumpuaa osaltaan eurooppalaisten omista geeneistä. Kyseistä aihetta käsittelen myös tulevassa kirjassani.

Sen lisäksi muuttopaine kolmansista maista Eurooppaan ei tule katoamaan meidän elinikämme aikana. Afrikan väestönkasvu on valtava, ja lisäksi maanosa kärsii köyhyydestä ja poliittisesta epävakaudesta. Kymmenet miljoonat afrikkalaiset haluaisivat muuttaa Eurooppaan tai muihin länsimaihin tälläkin hetkellä, ja tulevaisuudessa heidän lukumääränsä vain kasvaa. Kuten edellä mainitsin, yleiseurooppalaiset instituutiot ovat hyvä idea, ja ne voivat todellakin auttaa selvittämään valkoisten kansojen keskinäisiä riitoja, jotka ovat aiheuttaneet niin paljon tuhoa ja ongelmia aiemmin historiassa.

Monet eivät tiedä, että uuskonservatismi on merkittäviltä osin juutalainen liike ja että liikkeen ideologit olivat pääosin radikaalivasemmistosta irtautuneita juutalaisia aktivisteja, jotka olivat kriittisiä Neuvostoliitton edustamaa sosialismia kohtaan. Kuinka uuskonservatismista tuli niin vaikutusvaltainen liike Yhdysvalloissa ja mitkä ovat sen ideologiset taustat?

Olen paneutunut tähän aiheeseen artikkelissaniUuskonservatismi on juutalainen liike. Liike sai alkunsa vasemmistolaisten aktivistien keskuudessa, jotka olivat pettyneitä presidentti Jimmy Carteriin, joka vastusti siirtokuntien perustamista Länsirannalle. Kyseiset aktivistit halusivat tehdä Israel-myönteisestä politiikasta molempien puolueiden yhteisen asian, ja siksi he kohdistivat mielenkiintonsa erityisesti republikaanipuolueeseen, sillä juutalaiset olivat siellä aliedustettuina (70-80% juutalaisista kannattaa demokraatteja). Heitä motivoi myös Neuvostoliiton kasvava antisemitismi ja kahdesta pääpuolueesta republikaanit olivat selvästi vihamielisempiä Neuvostoliittoa kohtaan. Muilla politiikan osa-alueilla he eivät luopuneet liberaaleista mielipiteistään, kuten vapaasta maahanmuutosta ja monikulttuurista, vaikkakin jotkut liikkeen edustajista siirtyivät kannattamaan assimilaatiota monikulttuurin sijasta. Monikulttuurisuus ja assimilaatio johtavat kuitenkin samaan lopputulokseen, eli valkoisten kansojen korvautumiseen Euroopan ulkopuolisilla kansoilla. Tämän kehityksen välitön vaikutus oli se, että republikaanit siirtyvät maahanmuuton ja monikulttuurin suhteen lähemmäs poliittista vasemmistoa.

Kuten kaikki muutkin juutalaisjohtoiset poliittiset liikkeet, myös uuskonservatismi on hyvin rahoitettua ja sillä on mahdollisuus saada ajatuksensa kuuluviin valtamediassa. Uuskonservatiivit ovat perustaneet ajatuspajoja ja sanomalehtia, sekä varmistaneet läsnäolonsa amerikkalaisissa huippuyliopistoissa (erityisesti Johns Hopkins ja Chicagon yliopisto). Republican Jewish Coalitionissa toimivat rikkaat juutalaiset uuskonservatiivit ovat myös republikaanipuolueen merkittäviä rahoittajia. Mahdollisuus liikehdinnän tarjoamiin työpaikkoihin ja valta-asemiin on ollut avoinna kaikille syntyperään katsomatta, kunhan he vain ajavat uuskonservatiivista politiikkaa. Tällä on ollut myös suuri vaikutus uuskonservatiivien menestykseeen. Kyse ei ole ainoastaan juutalaisista, vaan myös halukkaista ei-juutalaisista, jotka hyötyvät tavalla tai toisella osallisuudestaan näihin liikkeisiin.

Uuskonservatiivit nousivat puolueessa valta-asemaan Reaganin aikana, työnsivät syrjään puolueessa vaikuttaneet paleokonservatiivit ja hallitsivat puolueen ulkopolitiikkaa aina siihen saakka kunnes Trump ehdotti amerikkalaisten joukkojen poistamista Lähi-idästä. Uuskonservatiivit ovat aina olleet Lähi-idässä käytyjen sotien kiihkeitä puolestapuhujia ja he toivovatkin Yhdysvaltojen sotilaallisen läsnäolon pysyvän alueella ikuisesti. Tämä doktriini johtuu selvästikin heidän yhteyksistään Israeliin. Nyt he haluavat sotaa Irania vastaan. Trumpin ulkopolitiikkaan ja maahanmuuttoon liittyvien ulostulojen takia monet uuskonservatiivit ovat julistautuneet Trumpin vastustajiksi. He tosin saattavat yrittää paluuta republikaaneihin jahka Trumpista ollaan päästy eroon.

Mikä on mielipiteesi Israelin ja Yhdysvaltojen suhteista ja juutalaislobbyn vaikutuksesta Yhdysvaltojen hallinnossa? Tulisiko Yhdysvaltojen muuttaa ulkopolitiikkaansa Lähi-idässä? Kannatatko itse eristäytymispolitiikkaa tai jotain muuta politiikkaa?

Juutalaislobbylla on edelleen hallitseva vaikutus Yhdysvaltojen ulkopolitiikaan. Olen kirjoittanut aiheesta paljon, mutta suosittelen lukemaan John Mearsheimerin ja Steven Waltsin kirjan The Israel Lobby, jonka juutalaisaktivistit leimasivat antisemitistiseksi, mutta joka on todellisuudessa läpikotaisin taustoitettu ja rehellinen kuvaus juutalaislobbyn vaikutusvallasta.

Yhdysvaltain sodat Lähi-idässä ovat olleet kalliita katastrofeja: miljardeja dollareita, tuhansia ihmishenkiä, useita tuhansia vakavia haavoittumisia, ilman mitään havaittavaa hyötyä Yhdysvalloille. Yhdysvaltojen tulisi vetäytyä Syyriasta ja Afganistanista, eikä sen olisi pitänyt koskaan hyökätä Irakiin. Israel on hampaisiin asti aseistettu ja kykenee kyllä puolustamaan itseään.

Mikä on mielipiteesi Natosta? Tulisiko se lakkauttaa, vai esimerkiksi laajentaa sitä entisestään?

EU:n tavoin myös Nato oli alkujaan hyvä idea. Sillä oli kylmän sodan aikana merkittävä tehtävä sotilasliiton muodostamisessa Neuvostoliittoa vastaan. 1990-luvulta lähtien ja amerikkalaisten johtajien painostuksesta johtuen se on tosin laajentunut Itä-Eurooppaan ja siinä ohessa suututtanut Venäjän. Venäjän vihamielisyys sotilasliittoa kohtaan on ymmärrettävissä, sillä Naton ei olisi aiempien sopimusten mukaan pitänyt laajentua entisen itäblokin alueelle. Yhdysvaltojen ulkopolitiikan vallanpitäjät vihaavat Venäjää. Uuskonservatiivit ja juutalaislobby vihaavat Venäjää, koska se tukee Iranin ja Syyrian kaltaisia maita. Monet republikaanit vihaavat Venäjää eräänlaisena jäänteenä aiemmasta antikommunistisesta ajattelusta. Tällä hetkellä demokraatit vihaavat Venäjää, sillä he näkevät venäläisvihan työkaluna Trumpia vastaan, jota he siis syyttävät juonittelusta Putinin kanssa. Natosta luopuminen olisi siten Venäjälle antautumista ulkopoliittisten vallanpitäjien näkökulmasta. Trump nähtävästi haluaisi luopua Natosta, mutta tällä hetkellä hän ainoastaan vaatii muiden jäsenmaiden maksavan oman osuutensa sen kustannuksista.

Yhdysvallat ja Venäjä, maailman kaksi suurvaltaa, muuttuvat vuosi vuodelta entistä monikulttuurisemmiksi, minkä vuoksi niiden sisällä tulee esiintymään entistä rajumpia etnisiä konflikteja. Samaan aikaan Kiinan valtaväestö on ja pysyy kiinalaisena myös tulevaisuudessa. Mitä vaikutuksia tällä kehityksellä on maailman voimatasapainoon tulevaisuudessa?

Monikulttuurin ja sisäisten ristiriitojen rampauttama valtio, jollaiseksi uskon Yhdysvaltojen tulevaisuudessa muuttuvan, menettää varmasti globaalin asemansa pitkällä aikavälillä. Venäjä saattaa ehkä selviytyä autoritaarisen hallintonsa ansiosta, joka ei anna uusille väestöryhmille ja heidän kulttuureilleen samanlaista yhteiskunnallista valtaa, ei ainakaan lähitulevaisuudessa. Kiinalla on taas paljon ominaisuuksia jotka ennustavat sen menestystä: suhteellisen yhdenmukainen populaatio, mitättömän vähäinen maahanmuutto, nationalistinen hallitus joka ajaa tiukasti kansallisia intressejä, korkea keskimääräinen älykkyysosamäärä ja tällä hetkellä myös suuri varallisuus. On kuitenkin asioita, jotka voivat hidastaa Kiinan menestystä, kuten korruptio ja innovaatioiden puute.

Mainitse itsestäsi kolme erikoista asiaa, joita suurin osa ihmisistä ei tiedä!

Kasvoin 1960-luvun kulttuurivallankumouksen aikana ja halusin ryhtyä jazz-muusikoksi. Tälläkin hetkellä musiikki toimii minulle harrastuksena. Ensimmäinen tutkimukseni persoonallisuudesta ja käyttäytymisen kehittymisestä tapahtui sudenpentujen kanssa, mikä aukaisi minulle väylän opetustyöhön, jossa pidin pääosin kehityspsykologiaa ja persoonallisuutta käsitteleviä kursseja. Olen parantumaton romantikko.

%d bloggers like this: