SARASTUS

Kansallinen ja eurooppalainen, traditionalistinen ja radikaali verkkolehti

Mietteitä Brasilian presidentinvaaleista

OLLI VIRTANEN

Brasilian sunnuntaisten presidentinvaalien voittajaksi selviytyi kovan linjan oikeistokonservatiivi Jair Bolsonaro. Entinen asevoimien kapteeni Bolsonaro tunnetaan jyrkistä mielipiteistään, ja hän on herättänyt kansainvälistäkin huomiota räävittömillä lausunnoillaan: hän on muun muassa puolustanut kidutuksen käyttöä, puhunut myönteiseen sävyyn Brasiliaa vuosina 1964–1985 hallinneesta sotilasdiktatuurista ja sanonut aikovansa toteuttaa vasemmistolaisten vastustajiensa joukossa ”puhdistuksen, jollaista ei Brasilian historiassa ole ennen nähty”.

En ole koskaan suhtautunut uskonnolliseen oikeistoon erityisen lämpimästi. Karsastan uskonnon sekoittamista politiikkaan, enkä pidä itseäni sanan varsinaisessa merkityksessä oikeistolaisenakaan. Olen mainitun poppoon kanssa toki samaa mieltä esimerkiksi maahanmuutosta ja nykyliberalismin vahingollisuudesta, mutta useimmissa asioissa heidän sosiaalinen konservatiivisuutensa ylittää omani rutkasti. Tästä huolimatta pystyn oikein hyvin ymmärtämään, minkä takia niin moni brasilialainen antoi äänensä ”äärioikeistolaiselle” Bolsonarolle.

Bolsonaron voiton takana on tietysti useita tekijöitä, mutta muutamat nousevat erityisen ratkaiseviksi. Ehkä tärkein niistä on maan kammottava turvallisuustilanne. Brasilialaiset eivät yksinkertaisesti enää jaksa maassa rehottavaa pöyristyttävää väkivaltaa, jota muun muassa Yle sivusi vaaleja käsittelevässä artikkelissaan. Brasilian todellisuudesta antakoon osviittaa se, että esimerkiksi vuonna 2016 maassa tapettiin enemmän ihmisiä kuin EU-maissa, Venäjällä, Yhdysvalloissa ja Kiinassa yhteensä (kyllä, luit oikein). Tämä on sen tason turvattomuutta, että suomalaisiin oloihin tottuneen on vaikea sisäistää sitä. Meidän on tietysti helppo heristää sormea niille, jotka haikailevat sotilasdiktatuurin aikoja ja tahtovat lähettää armeijan kaduille ylläpitämään järjestystä, mutta ne, jotka oikeasti joutuvat elämään rikollisjengien keskellä alituisessa pelossa, katselevat asioita hieman toisesta vinkkelistä kuin pohjoismaisen lintukodon kasvatit.

Toinen tärkeä syy Bolsonaron suosioon on Brasiliaa riivaava korruptio. Brasilian presidenttinä vuosina 2003–2011 toiminut Lula da Silva sekaantui kahden kautensa aikana useisiin korruptioskandaaleihin, ja tammikuussa hänet tuomittiin rötöksistään 12 vuoden vankeuteen. Myös häntä presidenttinä seurannut Dilma Rousseff ja nykyinen presidentti Michel Temer ovat ryvettyneet korruptiosotkuissa, ja valtionjohdon toilailut ovat tietysti vain näkyvin osa koko yhteiskuntaa kalvavasta mätäpaiseesta. Kovin suuresti ei siis tarvitse hämmästellä, minkä takia brassit olivat valmiita radikaaliin vallanvaihtoon.

Mitä mieltä Bolsonaron valinnasta siis pitäisi olla? Kuten voimakkaita mielipiteitä herättävän henkilön tapauksessa usein on, hänestä voi löytää sekä myönteisiä että kielteisiä puolia. Esimerkiksi pakolaispolitiikassa ja rikollisuuden torjunnassa hänen näkemyksensä ovat pääosin oivallisia, ja myönnän tuntevani pientä pirullista iloa aina, kun mikä tahansa vaalitulos aiheuttaa liberaaleille vilunväristyksiä. Toisaalta Bolsonaron kielteisetkin puolet ovat varsin selviä. Hän on esimerkiksi väläyttänyt mahdollisuutena Brasilian vetäytymistä Pariisin ilmastosopimuksesta ja puhunut Amazonin sademetsän taloudellisen hyötykäytön lisäämisen puolesta. Abortin vastustaminen puolestaan on päätöntä, kun maailmamme muutenkin on hukkumassa ihmismereen. Bolsonaroa on usein nimitetty Brasilian Trumpiksi, ja häntä voikin niin myönteisine kuin kielteisine piirteineen pitää jonkinlaisena toiseen potenssiin korotettuna Trumpina.

Brasilian vaalit antavat meille sen tärkeän opetuksen, että jonkin yhteiskunnallisen ongelman yltyessä tarpeeksi polttavaksi ihmiset ovat epäkohdasta eroon päästäkseen valmiita sietämään varsin autoritaarisiakin johtajia, vaikka tämä tarkoittaisi henkilökohtaisten oikeuksien kaventumista. Laajat kansalaisvapaudet ja ihmis- ja vähemmistöoikeuksien nostaminen politiikan keskipisteeseen ovatkin leimallisesti hyvien aikojen ilmiö. Kansan saa kadulle unelmamielenosoituksiin ja sateenkaarilippuja heiluttelemaan silloin, kun asiat ovat pääosin mallillaan, mutta ääni kellossa voi muuttua hyvinkin nopeasti yhteiskunnan uhatessa suistua raiteiltaan. Epävakaina aikoina ihmiset muuttuvat helposti asenteiltaan vähemmän suvaitseviksi.

Tätä seikkaa soisin Euroopan vasemmistoliberaalien pohtivan huolella ja hartaasti. Kuten olen jo aikaisemmin maininnut, monikulttuurista yhteiskuntaa pystyy tehokkaasti hallitsemaan vain pelolla. Eurooppa on tietysti vielä valovuosien päässä Brasilian olosuhteista, mutta kehityksen suunta on meilläkin kaikkea muuta kuin rohkaiseva. Haalimalla väkisin mahdollisimman suuria ihmismassoja kehitysmaista Eurooppaan, kieltäytymällä johdonmukaisesti kaikkinaisesta laaduntarkkailusta maahanmuuton saralla ja ajamalla vielä kaiken kukkuraksi leväperäistä rangaistuspolitiikkaa vasemmisto petaa erinomaiset olosuhteet sille, että ennemmin tai myöhemmin täälläkin nousee valtaan joku Bolsonaron kaltainen oikeasti kovaotteinen konservatiivi, joka saa perussuomalaiset ja ruotsidemokraatit näyttämään lähinnä tarhantädeiltä. Ja itse kukin voi olla varma, että tällöin romukoppaan lentää paljon sellaistakin, jonka menettäminen kirpaisee jokaista poliittiseen väriin katsomatta. Olisin itse sinänsä toki valmis valitsemaan tämänkin vaihtoehdon ennemmin kuin antamaan Euroopan muuttua Afrikan ja Lähi-idän pohjoiseksi jatkeeksi, mutta näkisin huomattavasti mieluummin, että tämän dystopian toteutuminen estettäisiin sivistyneemmin keinoin. Liittoutumalla muslimimaailman kanssa – tai ehkä paremmin sanottuna toimimalla sen hyödyllisinä idiootteina – vasemmisto on nimittäin kaivamassa kuoppaa, johon on vaarassa langeta sen itsensä lisäksi koko läntinen sivilisaatio.

Olli Virtanen on nykymenoon kriittisesti suhtautuva nojatuolifilosofi.

%d bloggers like this: