Mistä me tulemme?

JUKKA AAKULA

–

Pohjois-Amerikan 1500-1800-lukujen väestönvaihto oli dramaattinen tapahtuma. Intiaaniväestö joutui väistymään parhailta alueilta valkoisten uudisraivaajien tieltä. Intiaaneja kuoli suurin joukoin sodissa tai taloudellisen kurjistumisen myötä, mutta ilmeisesti eniten kuitenkin valkoisten maahan tuomiin tauteihin, joihin intiaaneilla ei ollut immuniteettia. Intiaanien ja eskimoiden osuus Pohjois-Amerikan väestöstä lienee nykyään prosentin parin luokkaa. Meksikossakin, missä suurin osa nykyväestöstä on valkoisten ja intiaanien risteytymiä, sekaväestön perimä on n. 80-prosenttisesti eurooppalaista.

Ainutkertainen Pohjois-Amerikan väestönvaihto ei kuitenkaan ollut. Uusi tutkimusala, muinaisen DNA:n tutkimus, on viimeisen muutaman vuoden aikana osoittanut, että kyseisenlaisia dramaattisia väestönvaihtoja on ihmiskunnan historiassa tapahtunut muitakin. Helmikuussa brittilehti Guardian kirjoitti artikkelissaan Arrival of Beaker folk changed Britain for ever, ancient DNA study shows Britannian väestön vaihtumisesta vajaat 4500 vuotta sitten. Kirjoitus perustui Nature-lehdessä julkaistuun tutkimukseen. Väestönvaihto ajoittuu ns. kellopikarikulttuurin leviämiseen Brittein saarille 4500 vuotta sitten.

Vähintään 90% Britannan asukkaiden perimästä korvautui manner-Euroopasta tulevalla perimällä Kellopikarikulttuurin leviämisen myötä. Britannian väestön syntyperä sekä ihon ja silmän pigmentti vastasivat ensi kertaa Britannian nykyihmisten enemmistön syntyperää ja pigmenttiä.

Tämäntyyppistä tietoa syntyy nyt valtavasti, koska tiede on viimeisten kymmenen vuoden aikana oppinut sekvenssoimaan DNA:n myös muinaisihmisen jäänteistä. Britannian tapauksessa verrattiin 6000 vuotta ja 3000 vuotta vanhoja DNA-sekvenssejä toisiinsa ja kyettiin havaitsemaan väestössä tapahtunut valtava muutos.

Muinaisen DNA:n tutkimus on muuttanut ihmisen kuvaa itsestään dramaattisesti. Ruotsalaisen Svante Pääbon tutkijaryhmä osoitti vajaat kymmenen vuotta sitten, että nykyihminen on risteytynyt neandertalinihmisen kanssa. Sittemmin löytyi toinen ihmislaji tai ihmisen alalaji, denisovanihminen, joka on jättänyt vahvan jäljen varsinkin nykyisten uusguinealaisten ja Australian alkuasukkaiden perimään. Tiibettiläisten kyky elää ja saada lapsia 4000 metrin korkeudessa perustuu geenimuunnelmaan, jonka ihminen on saanut denisovanihmiseltä, mutta joka on yleistynyt ainostaan Tiibetissä ja vasta Tiibetin ylängön asuttamisen jälkeen.

Svante Pääbon oppilas David Reich on kirjoittanut muinaisen DNA:n tutkimuksesta kirjan Who We Are and How We Got Here: Ancient DNA and the New Science of the Human Past. Kirja käsittelee ihmisen muinaisten liikkeiden lisäksi muitakin mielenkiintoisia aiheita, kuten eroja populaatioiden kognitiivisissa kyvyissä. (Terra Cognita -kustatamo on tehnyt jälleen kulttuuriteon ja kääntänyt kirjan suomeksi.)

–

Antropologian ortodoksia murtuu

–

Toisen maailmansodan jälkeen ihmistieteissä otettiin vahvasti etäisyyttä kaikkeen mikä kalskahtikin natsismilta. Eugeniikka – ihmislajin parantaminen jalostuksella – ja rodun käsite joutuivat paitsioon. Ympäristön merkitystä painotettiin perimän sijasta ja ihmispopulaatioiden kognitiiviset erot kiistettiin. Nykydiskurssissa ihmispopulaatioiden väitetään usein olevan niin vähän aikaa sitten toisistaan erkaantuneita, että kognitiiviset erot ihmispopulaatioiden välillä ovat täysin epäoleellisia.

Reichin kirjan kannalta oleellisessa ihmistieteessä, antropologiassa, tehtiin toisen maailmansodan jälkeen irtiotto ajatukseen, että esihistoriallisten kulttuurien leviämiseen olisi liittynyt suuria väestön siirtymisiä ja jopa suoranaisia väestönvaihtoja.  Muinaisen DNA:n tutkimus on kuitenkin osoittanut, että joissakin tapauksissa kulttuurien muutokset ovat kulkeneet käsi kädessä väestönvaihdon kanssa. Noin 5000 vuotta sitten Pohjois- ja Keski-Euroopassa tapahtui laaja väestönvaihto – ei aivan yhtä totaalinen kuin Brittein saarilla hieman myöhemmin, mutta kuitenkin merkittävä: Pohjois-Euroopan aiempi maataloutta harjoittanut väestö korvautui suurelta osin idästä tulleella paimentolaisväestöllä.

Ensin hevosen käyttöönotto arolla mahdollisti hyvin liikkuvan elämäntavan ja aiemmin käyttökelvottomien kuivien alueiden ottamisen paimentolaisten ja heidän karjansa käyttöön. Jos juomavettä ei alueella ollut, se tuotiin muualta hevosilla. Aron väestö kasvoi ja lopulta paimentolaiset alkoivat siirtyä myös Eurooppaan. Siirtymiselle oli erityistä, että vaikka valloittajia ei ollut välttämättä paljoa, eurooppalaisten perimä muuttui dramaattisesti. Syynä voi olla se, että paimentolaiset toivat mukanaan sairauksia, joille itse olivat immuuneja, ja alkuperäisväestö väheni epidemioiden takia. Toisaalta valloittajien miehet todennäköisesti siittivät suurimman osan jälkeläisistä.

Nykyinen pohjoiseurooppalainen perimä on noin 50-prosenttisesti tuolloisen paimentolaisväestön perimää. Jamnoiksi kutsutun paimentolaisväestön saapuminen oli niin dramaattinen tapahtuma, että kiinteät asumukset hävisivät Pohjois-Euroopan antropologisista näytteistä. Paimentolaisten valtaamilla laajoilla alueilla mahtavat haudat olivat ainoat kiinteät rakenteet. Paimentolaiset muuttivat Euroopan luonnon paimentolaiselämään sopivammaksi – metsät ja pellot hävisivät laitumien tieltä.

Ennen muinaisen DNA:n tutkimuksen vuonna 2015 tapahtunutta räjähdysmäistä leviämistä useimmat antropologit pitivät epätodennäköisenä, että jamnakulttuuriin liittyvät geneettiset muutokset voisivat olla yhtä dramaattisia kuin antropologiset muutokset. Edes antropologi David Anthony – johtava sen ajatussuunnan kannattaja, joka piti jamnakulttuurin leviämistä mullistavana muutoksena Euraasian historiassa – ei uskonut että leviäminen olisi perustunut massiivisen muuttoliikkeeseen. Sen sijaan hän uskoi, että jamnakulttuurin useimmat piirteet levisivät imitaation tai käännyttämisen kautta.

Nick Patterson, Iosif Lazaridis ja minä […] osoitimme, että Saksassa ihmisillä, jotka oli haudattu yhdessä nuorakeraamisten ruukkujen kanssa, kolme neljännestä perimästä oli peräisin jamnaväestöltä […]

Kun nuorakeraaminen kulttuuri saapui, monet pellot olivat Euroopassa neitseellisten metsien ympäröimiä. Mutta Tanskasta kerätyt siitepölynäytteet tuolta ajalta osoittavat, että suuret osat pohjoisen Euroopan metsistä muuttuivat tuohon aikaan ruohikoiksi, antaen viitteitä siitä että nuorakeraamisen kulttuurin harjoittajat kaatoivat metsiä ja muunsivat suuret osat alueista tehdäkseen ne enemmän aron kaltaisiksi.

Antropologiaan vihkiytymättömästä saattaa tuntua oudolta, että tämä havainto oli liikaa varsinkin joillekin saksalaisille antropologeille nimenomaan poliittisista syistä. Kyseessä oli tietysti kuviteltu natsismin haamu.

Se, että nuorakeraamiseen kulttuuriin liittyi massamuutto arolta  ei ollut pelkkä steriili tieteellinen havainto. Sillä oli myös poliittinen ja historiallinen ulottuvuus. 1900-luvun alussa saksalainen arkeologi Gustav Kossina oli ensimmäisiä, jotka ilmaisivat ajatuksen, että laajoille maantieteellisille alueille levinneet kulttuurit saattoi tunnistaa kulttuurien jälkeensä jättämien tarve-esineiden samankaltaisuuden perusteella. Hän […] piti arkeologista kulttuuria synonyyminä kansalle, ja hän loi ajatuksen, että materiaalisen kulttuurin levinneisyydestä saattoi päätellä muinaiset muuttoliikkeet – näkökulma jota hän kutsui termillä “siedlungsarchäologische Methode” […] Saksan kielen ja nauhakeraamisen kulttuurin levinneisyysalueiden osittaisen päällekkäisyyden perusteella Kossina päätteli, että saksalaisten ja saksan kielen juuret olivat nauhakeraamisessa kulttuurissa.

[…] hän argumentoi, että koska nauhakeraamisen kulttuurin alue sisälsi osia Puolasta, Tsekkoslovakiasta ja Länsi-Venäjästä, se antoi saksalaisille oikeuden vaatia näitä alueita omakseen. Natsit omaksuivat Kossinan ajatukset. Ja vaikka hän kuoli vuonna 1931 – ennen kuin natsit pääsivät valtaan – hänen tutkimustaan käytettiin natsien propagandassa oikeutuksena heidän vaatimuksilleen saada haltuunsa tiettyjä itäisiä alueita. Kossinan väite, että migraatio oli pääselitys argeologisten kerrostumien muutokseen, vetosi myös natseihin, koska se tuki heidän rasistisia käsityksiään, että muuttoliikkeen oli mahdollistanut joidenkin kansojen ylivertaisuus toisiin kansoihin verrattuna.

Toisen maailmansodan jälkeen eurooppalaiset arkeologit reagoivat alansa voimakkaaseen politisoimiseen ja alkoivat repiä auki Kossinan ja hänen kollegojensa argumentaatiota dokumentoimalla tapauksia, joissa muutokset materiaalisessa kulttuurista olivat seurausta paikallisesta innovaatiosta tai imitaatiosta eivätkä väestön muuttoliikkeestä. He vaativat äärimmäistä varovaisuutta käyttää migraatiota selityksenä argeologisten kerrostumien muutoksille […]

Se, että nuorakeraamisesta kulttuurista ja migraatiosta puhutaan samaan hengenvetoon, saa hälytyskellot soimaan erityisen kovaa, koska Kossina ja natsit käyttivät nuorakeraamista kulttuuria saksalaisen identiteetin konstruoimiseen. Kun valmistelimme artikkeliamme vuonna 2015 […] eräs saksalainen arkeologi, joka osallistui tutkimukseen etsimällä luunäytteitä, kirjoitti kirjeen toisille artikkelin kirjoittajille: “Meidän pitää välttää … joutumasta verratuksi Gustav Kossinan ns. ‘siedlungsarchäologische Methode’iin’.” Hän ja useampi [saksalainen] tutkija vetäytyivät artikkelin kirjoittajakunnasta […]

–

Rotu ja ihmispopulaatioiden erot

–

Reich ottaa kahtalaisesti kantaa kysymykseen roduista ja rotueroista.

Yhtäältä hän tyrmää ajatuksen rotujen puhtaudesta. Hän ei edes hyväksy ajatusta ihmiskunnan jakaantumisesta kolmeen päärotuun. Populaatioita syntyy ja niitä häviää, ja niiden sekoittumista on tapahtunut aina. Vaikka ajatus arolta tulevista “arjalaisista”, jotka valtasivat sekä Intian että Pohjois-Euroopan, on Reichin mukaan pääpiirteittäin oikea, kyseistä indoeurooppalaista kieltä puhuneet arjalaiset eli jamnat olivat hekin sekakansaa – risteytymiä aron kansoista ja Iranin / Irakin silloisten asukkaiden jälkeläisistä.

Esimerkiksi aiempi ajatus, että intiaanit ovat eriytyneet nimenomaan mongoliväestöstä – että intiaanit ovat mongolien suoria perillisiä – osoittautui muinaisen DNA:n tutkimuksen myötä hyvin yksipuoliseksi. Intiaanit ovat toki enemmän sukua kiinalaisille kuin eurooppalaisille, mutta toisaalta eurooppalaisetkin ovat selkeästi enemmän sukua intiaaneille kuin kiinalaisille.

Selittävä tekijä ei ole geenivirta eurooppalaisilta intiaaneille tai intiaaneilta eurooppalaisille vaan geenivirta jo hävinneestä muinaisten pohjoiseuraasialaisten populaatiosta sekä intiaaneihin että eurooppalaisiin.

Laboratorioni ensimmäinen merkittävä löytö […] tehtiin kun testasimme yleisesti hyväsyttyä teoriaa, että pohjoismamerikkalaiset ja itäaasialaiset ovat sisarpopulaatioita, joiden yhteinen esi-isä erosi aikoinaan eurooppalaisista ja Saharan eteläpuolisista afrikkalaisista. Yllätykseksemme havaitsimme, että […] eurooppalaiset ovat lähempää sukua pohjoisamerikkalaisten kanssa kuin itäaasialaisten. Olisi houkuttelevaa väittää, että tälle havainnolle on triviaali selitys, eli että pohjoisamerikkalaisissa [intiaaneissa] on eurooppalaista perimää viimeisten viidensadan vuoden maahanmuuton takia. Mutta havaitsimme saman kuvion jokaisessa amerintiaanien populaatiossa, jota tutkimme, myös niissä jotka eivät todistettavasti olleet risteytyneet eurooppalaisten kanssa. Sekään hypoteesi, että pohjoisamerikkalaisilla ja eurooppalaisilla olisi yhteinen esi-isäpopulaatio, joka olisi erkaantunut aikoinaan itäaasialaisista, ei saanut tukea datasta. […]

Ehdotimme, että yli viisitoistatuhatta vuotta sitten Pohjois-Euraasiassa eli populaatio, joka ei ole alueella nykyään asuvan väestön ensisijainen edeltäjä. Jotkut tämän populaation jäsenet muuttivat itään läpi Siperian ja vaikuttivat sen populaation perimään, joka ylitti Beringin silloisen kannaksen ja joiden jälkeläisiä Amerikan intiaanit ovat. Toiset muuttivat länteen ja vaikuttivat eurooppalaisten perimään.

Myöhemmin on löydetty muinaista DNA:ta, joka on osoittanut muinaisten pohjoiseuraasialaisten olleen todella olemassa.

[…] Päätelmä, että monet Afrikan ulkopuoliset nykypopulaatiot ovat oleellisesti sekaväestöä on ristiriidassa sen kanssa, mitä useimmat tiedemiehet olettivat. Aiemmin […] minä ja useimmat muutkin oletimme, että nykyajan suuret populaatioklusterit edustavat menneisyyden suuria eriytymistapahtumia. Mutta todellisuudessa nykyajan suuret populaatioklusterit ovat sekoituksia hyvin erilaisista aiemmista populaatioista […]

Toisaalta Reich tyrmää täysin nykyään suositun ajatuksen, että ihmispopulaatiot ovat niin vähän aikaa sitten toisistaan eronneita, että kognitiiviset erot ihmispopulaatioiden välillä ovat hyvin epätodennäköisiä. Luonnonvalinta on saanut muutamissa tuhansissa vuosissa aikaan merkittäviä eroja populaatioden välille – esimerksi eteläeurooppalaisten ja pohjoiseurooppalaisten pituus on kehittynyt luonnovalinnan myötä eri suuntiin.

Kognitiivisten kykyjen erot voivat kasvaa Reichin mukaan samalla tavalla. Itse kognitiivisten erojen olemassaoloon Reich ei ota lopullista kantaa puoleen eikä toiseen, mutta toteaa että ihmiskunnan kannattaa varautua siihen että populaatioiden välisiä kognitiivisia eroja tullaan toteamaan:

Keskimääräinen aika siitä jolloin populaatiot ovat erkaantuneet […] on noin 50 000 vuotta joillakin ei-afrikkalaisilla populaatioilla ja jopa 200 000 joillakin Saharan eteläpuolisilla populaatioilla. Tällainen aikamäärä on kaukana merkityksettömästä ihmisen evoluution näkökannalta. Jos erot pituudessa tai kallon ympärysmitassa voivat syntyä muutamassa tuhannessa vuodessa, ei ole järkevää lyödä vetoa sen puolesta, ettei vastaavia eroja ole kognitiivisissa tai käyttäytymiseroissa.

Vaikka emme tiedä minkä suuruisia erot ovat, meidän on syytä valmistaa tiedettä ja yhteiskuntaa siihen, että eroja on, sen sijaan että työntäisimme päämme pensaaseen ja teeskentelisimme, että eroja ei voida löytää.

Vaikka muinaisen DNA:n tutkimus on toki vielä hyvin nuori tutkimussuunta, paljon on saatu aikaan. On myös mahdollista, että moni nykyihmisille rakas vakiintunut ajattelutapa – kuten usko ihmispopulaatioiden älylliseen samantasoisuuteen – tulee murtumaan.

–

–

Jukka Aakula on matemaatikko, IT-ammattilainen, isä ja konservatiivi. Kiinnostuksen kohteina mm. yhteisöllisyys, luonto, evoluutio, uskonto, antropologia, taloushistoria sekä ihmisen ja ihmisrotujen biologia.