Maahanmuuttokeskustelun sudenkuopat

TUUKKA KURU

–

Turun noin parin viikon takainen terrori-isku sytytti jälleen kerran tulisen keskustelun maahanmuutosta ja uskonnollisesta radikalismista, jossa esiintyi aiemmista terrori-iskuista tuttu draamallinen kaari. Kansallismielisinä itseään pitävät toistelivat eräänlaisessa katkeruuden korventamassa euforiassa sitä, kuinka isku todisti heidän olleen koko ajan oikeassa, siinä missä poliittinen valta ja sen kätyreinä toimiva lehdistö yrittivät kaikin mahdollisin keinoin häivyttää iskun monikulttuurista luonnetta. Ja kuten monta kertaa aiemmin, myös tällä kertaa valtaväestön mahdollinen vastareaktio nousi poliittisten päättäjien silmissä suuremmaksi uhkakuvaksi kuin muukalaisten suorittama joukkomurha. Etnisen monimuotoisuuden aiheuttama verinen lieveilmiö olisi kuulemma ratkaistavissa ainoastaan yhteiskunnan entistä suuremmalla monimuotoisuudella. Pelolle ei pitäisi antaa valtaa. Sitähän terroristit juuri haluavat. Yhdessä olemme voimakkaampia.

Julkisen vallan ikään kuin taikaiskusta syntynyt hinku edistää kansalaisten turvallisuutta vaikuttaa kuitenkin äärimmäisen falskilta, ottaen huomioon sen, että tämä sama taho itse kutsui kyseiset muukalaiset maahamme ja sijoitti nämä usein puutteellisilla henkilötiedoilla varustetut tulijat peruskouluikäisten lasten kanssa samoihin kouluihin. Sama hallitus, joka on tietoisesti haalinut maahamme sotaa käymättömien maiden ylijäämäväestöä, esiintyy nyt julkisuudessa suomalaisten turvallisuuden suurimpana edistäjänä. Istuvalle hallitukselle on hyödyllistä esittää Turun traaginen tapahtuma ainoastaan ISIS-järjestön aktiivin tekemänä verityönä, sillä se häivyttää veriteon todelliset motiivit. Ikään kuin nettimaailmassa ja Lähi-idässä vaikuttava paha henki riivaisi Euroopassakin eläviä etnopositiiveja ja täten edesauttaisi näiden radikalisoitumista ja väkivaltaista käyttäytymistä. Jahka kyseinen järjestö saadaan pois päiviltä, myös jännitteet etnisten ryhmien väliltä katoavat kuin katkaisijasta kääntäen.

Tätä virheellistä tulkintaa peesaavat myös ne konservatiiviset maahanmuuttokriitikot, joille puukotusten uskonnollinen taustavaikutin oli kaikki kaikessa, sillä eikö kyseinen isku viimeistään osoittanut kuinka vaarallinen ja kompromissikyvytön uskonto islam kaikkinensa on? Islamin nostaminen pääasialliseksi syylliseksi on myös lisännyt kyseisten henkilöiden halukkuutta osallistua Syyrian veriseen valtapeliin, sillä jonkin eriskummallisen ajatuksen perusteella Suomessa majailevan marokkolaismiehen verenhimo on riippuvainen yhdestä ainoasta jihadistijärjestöstä. Todellisuudessa Turun isku on verrattavissa kaikkiin muihin muukalaisten tekemiin veritöihin, joita on tapahtunut niin Otanmäellä, Oulussa, Porissa, kuin myös muilla paikkakunnilla. Turun veriteon terroristinen luonne ei millään tavoin muuta tapettujen uhrien asemaa, sillä jokainen murha päättää uhrinsa elämän lopullisesti, olivatpa teon taustalla minkälaiset vaikuttimet tahansa. Jokainen verityö olisi myös ollut estettävissä siten, että kyseisen väestökomponentin edustajat oltaisiin suosiolla jätetty Suomen rajojen ulkopuolelle. Muukalaisten tekemiä veritöitä niin Suomessa kuin myös muualla Euroopassa ei ole suoraan aiheuttanut yksikään uskonto tai ideologia, vaan toisistaan poikkeavien väestöryhmien pakotettu rinnakaiselo. Monimutkaisiin juonikuvioihin tottuneet länsimaalaiset haluavat mielellään nähdä jokaisen verityön taustalla jonkin suuremman ideaalin tai vähintäänkin kytköksiä organisoituun vastustajaan, vaikka todellinen syy pohjautuu sen kaltaisiin etnisiin ristiriitoihin, jotka eivät ole poliittisesti ratkaistavissa.

Turun puukotuksiin syyllistynyt marokkolainen oli kutsunut suomalaisia jo puoli vuotta ennen iskua kuffareiksi, joiden elämäntyyli, ulkonäkö ja olemus synnyttivät hänessä toistuvia ärtymyksen ja vihan tunteita. Varsinainen radikalisoituminen ja näennäinen linkki ISIS-järjestöön muodostuivat suomalaisten viranomaisten mukaan vasta elokuussa, vain pari viikkoa ennen iskun lopullista toteuttamista. Epäluuloinen ja vihamielinen suhtautuminen oman sisäryhmän ulkopuolisiin väestöryhmiin ei kuitenkaan ole yhdestä uskonnosta tai yhdestä ainoasta järjestöstä riippuvainen ilmiö. Vastaavia toiseen rotuun kohdistuvia väkivallantekoja tapahtuu esimerkiksi Yhdysvalloissa melkoisen säännöllisesti, vaikka maan muslimiväestön lukumäärä on mitätön moniin Euroopan maihin verrattuna. Näitä rotujenvälisiä yhteenottoja kutsutaan kuitenkin harvoin terrorismiksi, sillä niiden taustalla vaikuttavat etniset jännitteet syntyvät usein ilman minkäänlaista poliittista ohjausta. Oman viiteryhmän ulkopuolisiin kohdistuva epäluulo, pelko, inho ja muut voimakkaat tunteet ovat karmeudestaan huolimatta ihmisten sisäsyntyisiä, jopa evolutiivisia ominaisuuksia, eikä niitä ole kyetty hävittämään hienoista julkilausumista tai perversseistä katukonserteista huolimatta. Ne samat jännitteet, jotka purkautuvat surullisen usein myös murhatöinä, toimivat samalla johdonmukaisuudella kaikissa niissä maissa, jotka ovat etnisesti hajanaisia. Rodusta, uskonnosta ja kulttuurista riippumatta.

Vaikka Euroopassa esiintyvät jännitteet ovatkin tällä hetkellä sidoksissa alueella asuvaan muslimiväestöön, samat ongelmat voisivat syntyä minkä tahansa kantaväestöstä poikkeavan ja lukumääräisesti merkittävän väestöryhmän kanssa. Ongelma ei siten pohjaudu yhteen uskontoon ja siitä johdettuun ideologiaan, eikä se ole ratkaistavissa vastustamalla ainoastaan kyseisen maailmankatsomuksen abstrakteja ideaaleja. Vaikka Eurooppaan suuntautuva massamaahanmuutto koostuisi muslimiväestön sijaan pelkästään kristityistä afrikkalaisista, näkisimme aivan samanlaisia reviirikiistoja maahanmuuttajien ja valtaväestön välillä kuin nyt. Edes yhteinen uskonto ei kykene ratkaisemaan sen kaltaisia ristiriitoja, jotka perustuvat ihmisten toisistaan poikkeavaan syntyperään. Etelä-Afrikka ja Yhdysvallat toimivat tässäkin asiassa hyvinä esimerkkeinä.

Turussa tapahtunut verityö nousi täysin oikeutetusti julkisen keskustelun keskipisteeksi, mutta Euroopan tulevaisuuden näkökulmasta paljon tärkeämpi uutinen jäi samaan aikaan täysin vaille huomiota. Saksalainen uutissivusto Welt, kertoi että Saksa on muuttumassa hyvin nopeasti monietniseksi valtioksi. Tällä hetkellä jo 23% maan 82 miljoonan väestöstä on maahanmuuttajataustaisia, ja lisäksi heidän osuutensa kasvaa nopeasti erityisesti nuorempien ikäluokkien keskuudessa. Alle kuusivuotiasta lapsista peräti 38% on maahanmuuttajataustaisia, ja useissa länsisaksalaisissa kaupungeissa maahanmuuttajalasten osuus on jo yli puolet kaikista vastasyntyneistä. Saksa muuttuu siis vauhdilla maaksi, jonka tulevaisuuden suunnan määrittävät aivan muut ihmiset kuin syntyperäiset saksalaiset. Tämän väestövaihdon seuraksena saksalaisten ja Euroopan ulkopuolisen muslimiväestön väliset suhteet tulevat heikentymään entisestään, minkä lisäksi väestönvaihto synnyttää pohjan aivan uudenlaisille etnisille jännitteille, jotka kypsyvät tälläkin hetkellä eri vähemmistökansallisuuksien välillä. Tämän valtavan väestömuutoksen näkökulmasta puolivillainen kriittisyys islamilaista teologiaa tai ”huonoa maahanmuuttoa” kohtaan on turhaa, sillä vaikka Saksa tekisi demokraattisten pelisääntöjen raameissa mitä tahansa, se muuttuu väistämättä uusien kansalaistensa näköiseksi, niin hyvässä kuin pahassa. Sama kehitys on havaittavissa myös Yhdysvalloissa, jossa vastasyntyneistä lapsista enää 50% syntyy valkoisille perheille. Ja aivan kuten Saksassa, amerikkalaista valtaväestöä on tällä hetkellä korvaamassa sen kaltainen väestömosaiikki, jonka keskuudessa esiintyvät sosiaaliset ongelmat ovat huomattavasti valtaväestöä vakavampia.

Suomalaisten kansallismielisten tulisikin ajatella poliittista toimintaansa useiden vuosikymmenten aikajänteellä. Mikäli maahan saapuu vuosittain enemmän ihmisiä Euroopan ulkopuolelta kun täältä lähtee pois, maan yleisilme muuttuu väistämättä vähemmän eurooppalaiseksi. Tämä sangen yksinkertainen laskutoimitus ei katso sitä, minkä maahanmuuttoviraston myöntämän tittelin alaisuudessa kyseiset ihmiset saapuvat. Suomalaisten tulisi myös ymmärtää se, että yksittäisiä terrori-iskuja vakavampi uhka pohjautuu hitaaseen mutta varmaan väestöpoliittiseen kehitykseen, jonka seurauksena entistä suurempi osa nuorista ikäluokista muodostuu ei-suomalaisista, joiden erityistarpeet ja käyttäytyminen poikkeavat suuresti kantaväestöstä. Valkoiseksi paoksi kutsuttu ilmiö voi lisätä yksittäisten perheiden ja ihmisten turvallisuudentunnetta lyhyellä aikavälillä, mutta niin kauan kun itse väestönvaihtoon ei reagoida, monimuotoisuudesta syntyvät sosiaaliset haasteet seuraavat pakoon lähteneitä suomalaisia.

Suomi juhlii tänä vuonna satavuotista itsenäisyyttään, mutta meidän kansallismielisten tulisi keskittää huomiomme jo Suomi 200-juhlaan, vaikka emme enää itse ole sitä todistamassa. Me luomme tällä hetkellä puitteet sille tulevaisuudelle, jossa jälkeläisemme joutuvat elämään.

–

–

Tuukka Kuru on vuonna 1990 syntynyt insinööriopiskelija ja Suomen Sisun Lapin piirin päällikkö.