SARASTUS

Kansallinen ja eurooppalainen, traditionalistinen ja radikaali verkkolehti

Pentti Linkolan haastattelu (osa 1)

pena 1Sarastus julkaisee kolmessa osassa kalastaja Pentti Linkolan syvähaastattelun. Haastattelun ovat tehneet Linkolan kotona Mikko Kuronen ja Timo Lampila, ja sen englanninkielinen versio on ilmestynyt Quadrivium-lehdessä joulukuussa 2014. Ensimmäisessä osassa puhutaan muun muassa suomalaisesta metsästä, eläinten oikeuksista ja väestökehityksestä. Jälkimmäisissä osissa Linkola sanoo sanottavansa muun muassa kulttuurista, uskonnosta ja sananvapaudesta.

JOHDANTO

Olet sanonut, että perimmäisen ikävistä asioista ei voi puhua, ainoastaan kirjoittaa. Silti suurin osa ihmisistä muodostaa mielipiteensä sinusta haastattelujen, ei kirjoitusten perusteella. Eikö vaarana ole, että suurin tavoittamasi yleisö, siis lehtien lukijat, tv:n katsojat, ei tavoitakaan perimmäisintä sanomaasi?

Haastatteluilla on ainakin toimittajien mielestä moninkertainen vastaanottajamäärä kirjoihin nähden. Televisiohaastattelutkin toimivat vähän sen haastattelijan ehdoilla. Siihen on saanut tottua, että totuudenpuhujalla ei ole asiaa… Aikasemmin tämä ei lannistanut, mutta kun näitä vuosia on jo niin helvetin paljon. On jotain väsymystä tullut. Ei ole sillä lailla ottanut enää varsinaisia kirjoituksia, en ole kolumneja kirjoittanut moniin aikoihin. Enää. Hyvin vähän on yleisönosaston kirjoituksiakaan enää. Haastattelut on tietysti eri asia, niin kuin nytkin. On niin paljon helpompi vastata haastattelijan kysymyksiin kuin tehdä asiasta jotakin artikkelia. Mitään uutta teosta ei varmaankaan ole enää tulossa. Sitä paitsi kun tärkeitä asioita on niin tavattoman vähän, ei niitä jaksa jankuttaa. Vaikka aikaisemminhan olen kyllä vähemmän tärkeistäkin kirjoittanut ja innostunut. Harkittua tekstiä on ollut kaikki, mutta aiheet jotka ovat lähteneet viemään mukanaan eivät ole olleet ihan niitä olennaisimpia. Niin kuin tuossa viimeisimmässäkin kokoelmassa, detaljeista kuten kasvissyönnistä, psykiatrisesta hoidosta ja mistä kaikesta. Ne ovat vain jossain määrin läheisiä olleet minulle. Olen kirjoittanut muustakin kuin ekokatastrofista.

Tuntuu, että ehdottomuutesi monissa luontoa, ympäristöä ja väestöä koskevissa kysymyksissä on viime vuosikymmeninä liudentunut. Enää ei ole tärkeää pelastaa elonkehää vaan viivyttää tuhoa, antaa luonnolle lisäaikaa. Johtuuko perääntyminen siitä, että on jo liian myöhäistä?

Niin… Pitää tietysti lopettaa kokonaan ajatukset. Ainahan minä olin tietysti keksivinäni jonkun kokonaan uuden näkökulman, ja saatoin lievästi innostua siitä. Mistäköhän tämä taas pompahti esiin? Sille ei mahda mitään, jos on tämäntyyppiseksi maailmanparantajaksi syntynyt tai kehittynyt, että on vaikea olla ihan hiljaa.

Luonnon suurin kuormittaja on ihmiskunta ja päällimmäisin ongelma väestönkasvu. Teoksistasi on saatu lukea, että väestönkasvu jakautuu moniin pienempiin ongelmiin, väestön keskittymiseen, kulutukseen, saastutukseen, rakentamiseen, tavarantuotantoon ja niin edespäin. Tähdentäisitkö lukijoille väestönkasvun haittatekijöiden merkitystä?

Sen vyöryn alle tukahtuu kaikki muut yritykset. Se on tietysti aina lukumäärä ja kuormitus henkeä kohden, kaksi tekijää. Se on mahdottomuus sinänsä, että tänne mahtuisi kohtuudella miljardeja ihmisiä. Siinä jää sitten muut lajit, niin sanottu luomakunta, jalkoihin automaattisesti, ilman muuta, ehdottomasti. Se, että ihmiset hyväksyisivät että ne on yksi seitsemästä miljardista, mutta ihmiset eivät käsitä edes matematiikkaa. Tämmöinen lukumäärä menee yli ymmärryksen. Se on niin suunnaton! Jatkuvasti, päivittäin kuulee, että Suomi on pieni maa kun meillä on vain viisi miljoonaa kolmesataatuhatta asukasta. Sehän on jo semmoinen porukka ihmisiä, että se ylittää kaikki järjen rajat. Se on pieni maa!

pena 4Olen koko ikäni tutkinut, tai havainnoinut, tieteestä voi tuskin puhua, lintujen lukumäärää. Lintujen nimenomaan, mutta jossain määrin myös metsien puusisältöjä. Olen koko ikäni tottunut siihen, että kokonaisia kantoja lasketaan tuhansissa. Joidenkin hirvittävän harvojen lajien kohdalla lukumäärä saattaa mennä satoihin tuhansiin, tai miljooniinkin. Mutta ne on sitten tämänkokoisia nappuloita. Sitten kun luen ja tiedän että suomalaisia on viisi miljoonaa tässä samassa maassa, jonka lintukantoja ja kokoa ja sen vaihtelua olen havainnoinut ja kirjoittanut noin miljoona rivimetriä, vasta. Yksi osa aineistosta on tuolla, mutta tuon peiton alla niitä on sitten lisää. Tätä asiaa vasten ihmisten lukumäärä on typerryttävä. Olen paljon puhunut siitä, ettei se kulttuurin tasoa paranna. Jos meillä ei olisi sanotaan nyt Lieksaa, Äänekoskea ja Poria, joissa on samanlaiset teatterit ja kuorot – meidän parhaat näytöt on kuitenkin kulttuurin alalla – siellä on mieskuoro ja kirkkokuoro ja sekakuoro, tietty määrä taiteilijoita ja niillä on joku galleria siellä, joku harrastaa sukututkimusta ja joku sitä ja tätä, siis parhaassa tapauksessa. Useimmat ihmiset eivät harrasta mitään henkevää tai kulttuuriin liittyvää. Edes asiakkaina, katsojina ja kuuntelijoina. Vaikka nämäkin ottaa huomioon, nehän ei tuo kokonaisuuteen yhtään mitään lisää. Jos puuttuisi se Äänekoski tai Kokkola tai joku muu, suomalainen kulttuurielämä olisi ihan samanlainen. Ihan riittävä. Jos tätä redusointia jatkaa tarpeeksi pitkälle, ei ole yhtään kuoroa tai taidennäyttelyä eikä musiikkia ollenkaan. Vaikka siitä karsii näitä tuhansia ja miljoonia pois, jää koko ihmisen rooli maailmassa, eläinkunnassa, elämässä, se on ihan samanlainen, se riittää. Näillä suurilla lukumäärillä ei tavoiteta mitään muuta kuin että se ruhjoo alleen kaiken muun.

Askeesi on omaa elämääsi määrittänyt tekijä. Olet kirjoittanut, että oikea luonnonsuojelu on loputonta pidättäytymistä ja kieltäytymistä. Kaikki eivät kuitenkaan voi olla kalastajia luonnon helmassa. Mitkä ovat tärkeimmät askeesin ohjenuorat sellaisillekin, jotka elävät ulkoisesti täysin erilaista elämää kuin sinä?

Tästähän usein puhutaan, että jos et tee itsaria, et ole johdonmukainen. Mutta siitä olen joskus kirjoittanutkin, että jos itsarin tekee vain nämä jotka tiedostaa, jää jäljelle ne jotka ei edes tiedosta näitä asioita. Sillä lailla ajatus itsemurhasta ei oikein kestä. Mutta tietysti niin pitkälle kuin voi vähentää tätä rasitusta. Jättää elämästään pois tekniikan laitteita, jotka syövät energiaa ja materiaa. Sehän on periaatteena hohdokkaampi kuin itsari, koittaa elää niin kuin pari sataa vuotta sitten. Jos matkustettiin johonkin, oli postivaunut ja hevoset, jotka kulutti sen mitä rehua söivät. Nythän niitä ei enää ole. Sitten esimerkiksi hiukan myöhemmin tuosta valtion tietä pari kilometriä ylempää kulki kuusi linja-autovuoroa päivässä molempiin suuntiin. Olin täällä jo ympärivuotisena asukkaana silloin kun viimeinen postibussi lopetti. Sitä ei ole ainakaan samoilla edellytyksillä varhaisempina vuosikymmeninä ja vaikeampina aikakausina voinut elää. On joutunut tinkimään elämään hirvittävän paljon niukemmin ja askeettisemmin kuin ihmiset eli sata vuotta sitten, jolloin koko infrastruktuuri yhteiskunnassa oli hyvin toisenlainen. Samaten nykyisin täytyy ostaa kaupasta ruokaa, kun ennen tietysti vaihdettiin. Kalastaja vaihtoi kylällä jauhoihin ja perunoihin ja maksoi kalalla räätälille, joka teki sille vaatteet. Samaten maanviljelijät maksoi sitten maidolla, lihalla ja viljalla. Tätäkään ei enää ole. Tämä on mennyt niin hirvittävällä tavalla pilalle. Eihän sitä ole ymmärretty, että meillä on hyvin vaikea tulevaisuus. Eihän kukaan oikein onnistu. Enemmän tekniikan keksintöjä ja luopumisia. Hävityksiä tulee tapahtumaan.

Ennen ei ole käynyt mielessäkään, että työhevosta ei enää ole Suomessa. Olin jo vanha mies silloin 1960-luvulla, kun Suomessa oli 400 000 työhevosta. Sitten ne rupesi vähenemään ja vähenemään, mutta silti oletin että niitä jää sen verran että riittää niille, jotka todella tarvitsee. Nyt vasta pari-kolme vuotta sitten olen joutunut siihen tilanteeseen, että vaikka saisin lottovoiton ja lupaisin miljoona euroa, en saisi työhevosta, koska niitä ei ole. Tämmöiseen se menee. Kun olin pikkupoika, puhelin meillä aina oli ja se toimi. Kun soitettiin johonkin se pelasi, ja kun joku soitti siihen, vaikka kaukopuhelut oli tilattava sentraali-Santralta, ne toimi aina. Nyt sekään ei toimi, kuten tuota kuvasin: se katkeaa ja sieltä tulee koko ajan mitä erilaisempia ääniä. Sama tulitikkulaatikoiden kanssa. Joka kolmas tikku on silmäneulan paksuinen ja katkeaa heti kun sen ottaa sieltä laatikosta. Tikkua saa raapaista kymmenkunta kertaa, minkä jälkeen raapaisupinta on laatikosta mennyt, se ei enää ota tulta. Tämmöstä ei olisi ikimaailmassa voinut kuvitella! Tulitikku oli tulitikku, sillä sytytettiin tuli. Ei se enää käy. Sen takia on hirveän vaikea sanoa, mistä sitä voi luopua. Edellytykset tehdään tyhjiksi. On tietysti elämä, jossa ei tarvita tulitikkuja, puulämmitystä eikä hevosta. Tupakka sytytetään sytkärillä. Tästä päivästä on vaikea sanoa, millaista ideaalinen elämä ekotaseen kannalta olisi. Se ei missään nimessä olisi sellaista mitä se oli vielä monta vuotta aikaisemmin.

Lampila: Sinun kohdalla ansioksi voidaan sanoa, että Luonnonperintösäätiö on ostanut metsiä suojeltavaksi.

Ja vastaavasti sitten enemmän hakataan metsiä, jotka jäävät talousmetsiksi. Se ei ole kuitenkaan pystynyt vähentämään sitä metsätalouden volyymia, josta on itse asiassa kysymys. Sekin on vahingollinen vaikutus, että suojelumetsillä voidaan puoltaa muiden metsien hakkaamista, kun jäljelle jää kuitenkin ne suojelumetsät. Siinäkin on nämä varjopuolet, mutta on se niille eläimille ja puille ja kasveille ja nilviäisille, jotka siellä asuu ja saa elää ja kuolla luonnollisella tavalla, niille niin suurenmoista kuin minä osaan kuvitella.

Ihmisen ahneuden moottoroima markkinatalous on yksi maailman kuormituksen suurimmista syypäistä. Markkinatalous tekee tulitikunkin kaltaisesta esineestä käyttökelvottoman. Mitä muuta ihminen voi tehdä markkinatalouden nakertamiseksi kuin olla kuluttamatta?

Enemmän menee tulitikkupuuta tietysti sen takia. Jos ne olisi kunnollisia ne laatikot, ne olisi kunnon puuta. Minkä liikkeiden ja järjestöjen kautta tätä sitten torjutaan: yksi on tietysti luopuminen. On se kohtuullistamisliike. Se on tietysti hyvä. Mikä se nyt onkaan englanniksi, degrowth. Siinä on toisaalta täydellinen ristiriita, jos ollaan sitä mieltä, että ihmisiä pitää saada maahan lisää.

pena 2Suomalaisuus ja isänmaa: onko näissä luonnon tärviön ja yhteiskunnan länsimaistumisen peruilta mitään myönteistä jäljellä?

Kyllähän kulttuurin pitää olla monimuotoinen niin kuin kaikessa mielessä luonnonkin. Puhutaan lajeista, mutta monien pienempienkin yksiköiden. Jos ajatellaan ekotasetta, täällä pitäisi olla muutama tuhat metsästäjää ja kalastajaa eikä missään tapauksessa muuta. Suomalaisen elämä on hirmuisen paljon kalliimpaa kuin jonkun muun pohjoisen väestön, mutta pohjoiset väestöt ovat niin pieniä muualla, tundralla jossa metsänkasvu on ehdottoman hidasta ja tierakennusmaksu on viisi kertaa kalliimpaa kuin Keski-Euroopassa, koska roudaaminen tuottaa ongelmia. Rakentaminen on tolkuttoman kallista, kun rakennukset vaativat lämpöeristeet. Asutuksen ei pitäisi olla vakituista, noin ekotaseen kannalta. Suomen Kirjailijaliitolla olisi sata jäsentä sen sijaan että siinä on 600-700 jäsentä. On siinä myös monimuotoisuuden idea, mutta se ei poista sitä, että täällä ihmiselämän ylläpitäminen tulee kalliimmaksi kuin missään muualla. Se tekee maahanmuuton entistä älyttömämmäksi. Että tälle väkisin ylläpidetylle elintasolle siirretään köyhistä maista väestöä, se on aivan kauheaa ja tolkutonta. Ei missään tapauksessa mitään semmoista. Ei töitä tekemään, opiskelemaan eikä mihinkään muuhunkaan. Ei tänne elämään, olemaan ja kuluttamaan ja viemään mahdollisuuksia saada Teiskoon luonnonpuisto, koska metsiä ja sitä puuta tarvitaan siihen, että pystytään elättämään kaikki se oma väestö. Pyritään turvaamaan elintaso ja taloudellinen kasvu mahdollisimman monelle.

(Tarjoamme Linkolalle tuomisiamme, myös oululaista jälkiuunileipää, jota Lampila kutsuu ”parhaaksi leiväksi, mitä kaupasta saa”.)

Kiitos, kiitos, kiitos. Jos se on kovaa, minä en saa sitä rikki. Minulla on lokakuussa 1951 tapahtuneen polkupyöräonnettumuuden seurauksena yläleuassa osa proteesia. Ensin lensi polkupyörästä etuhaarukka omille teilleen, sitten lensi kaksi hammasta perässä. Jonkun vuosikymmenen siinä oli nastahampaat, sitten siinä oli silta, kunnes sekin raunioitui. Nyt siihen kaksi vuotta sitten pistettiin proteesi. Sen jälkeen purenta on ollut heikompi, mutta katsotaan nyt. Kiitos joka tapauksessa. Hyvä tarkoitus.

METSÄ

Tärkein yksittäinen luonnonsuojelukysymys itsellesi on metsien kohtalo. Millainen on ihanteellinen suomalainen metsä?

On tietysti monenlaista ihanteellista metsää. Lehtoja ja havumetsiä, havusekametsiä ja koivumetsiä ja kaikkia näiden sekoituksia. Tärkeintähän on tietysti, että sitä metsää ei ole ihminen näpelöinyt. Joko se on ollut aina sellaista johon ei ole koskettu – jollain pienillä luodoilla on sellaisia aarin suuruisia ikimetsiä siinä mielessä että siellä kasvaa joku 200-vuotias petäjä, jota ei ole edes tulipuiksi kalastajat kaataneet. Varsinaisissa metsissä nämä on yllätyksiä, puut jotka ovat olleet 80-100 vuotta koskematta. Siellähän täytyy ylispuuston olla vuodesta riippuen 150-300-vuotiasta. Neljäsosan täytyy sitten olla pökkelöä, neljäsosan elävää, ja sitten neljäsosa maapuuta, joka on maatuessaan ja suurelta osin turpeeksi muuttuessaan suurin hiilivarasto. Semmoinen sitten on se ihanteellinen metsä. Se, että lahopuuta tarvitaan johtuu tietysti siitä, että ne lajit on tulleet sieltä silloin kun jääkauden jälkeen metsä hiljalleen levisi sieltä missä se oli säilynyt jääkauden aikana. Elämistä tuli siinä mukana. Ihan ensimmäisessä koskemattomassa pioneerivyöhykkeessä se oli tainta. Kun se siitä täysimittaiseksi kehittyi, hetihän siinä oli pökkelöä ja faunaa ja flooraa, joka sitä seuraa.

metsäMitkä tahot Suomessa ajavat koskemattoman metsän asiaa?

Luonnonperintösäätiö on ainoa, ilman muuta. Sillä ei muuta tarkoitusta kuin ikimetsän suojelu olekaan. Valtiovalta tietysti myös määrärahojen puitteissa koittaa saada alueita Etelä-Suomesta suojeltua. Kyllähän Luonnonsuojeluliiton ohjelmassa asia myös on. WWF on tietysti kansainvälinen, niillä on hirmuisen monta teemaa. Luontoliitolla on metsäporukkansa myös erikseen, mutta ne keskittyy inventointeihin vaikka neuvotteluja rauhoituksista pitäisi tietysti tehdä. Ne sanookin, että eivät ne osaa mennä puhumaan metsänomistajille. Vaikka useimmat pyytäisi kyllä kahville, missä voitaisiin sitä asiaa esitellä.

Mikä on teoksissasi selväksi tekemäsi ympäristön- ja luonnonsuojelun välinen ero?

Ympäristönsuojelussa ajatellaan sitä ihmisen ympäristönä, luonnonsuojelussa ainakin pitäisi olla kysymys luonnosta itsetarkoituksena.

Luonnonsuojelu- ja ympäristöyhdistykset muuttuvat toistuvasti kasvaessaan kyvyttömiksi byrokraattisiksi organisaatioiksi, joissa toimijat keskittyvät turvaamaan omaa selustaansa ja hiovat yhä monimutkaisempia rakenteita ja toimintatapoja sen sijaan että työskentelisivät suoraan alkuperäisen asiansa puolesta. Missä määrin taloudelliset lahjoitukset tällaisille järjestöille ovat oikeita tekoja, onko raha missään muodossa luonnon hyväksi?

Riippuu siitä, mitä niiden todellinen toiminta on. Maksan kaksikymppiä kuussa Luonnonsuojeluliitolle, Greanpeacelle ja WWF:lle, kaikille tasapuolisesti. Kyllä minusta kaikki niistä tekee hyvää työtä. Greenpeacehan niistä paras on. Siitä se militantti siipi, joka upotti isompiakin laivoja. Nämä eläinaktivistit, jotka päästäessään minkkejä vapaaksi eivät tiedä sitä, että se on luonnolle hirvittävä tilanne, että vieras peto pääsee vapaaksi. Silloin kun ne maalavat ne punaisiksi ja pilaavat ne turkit, se on taas ihan oikein. Niin pitää tehdäkin. Verrattuna näihin Vihreään Ristiin ja Animaliaan, jotka on näitä vanhoja eläinoikeus- ja suojelujärjestöjä, kaikilla on sama viitepohja: saavutetaan mitä saavutetaan. Mutta esimerkiksi ketun ja minkin kohdalla ei ole saavutettu yhtään mitään. Kettutytöt saavuttivat sen, että jonkun verran minkkitarhureita lopetti. Nämä järjestöthän eivät ole saavuttaneet mitään. Juuri luki lehdessä, että minkkiturkin hinnassa oli valtava nousu ja niitä oli myyty enemmän kuin koskaan turkistuottajien messuilla. Siinä ainakin on mennyt ihan hukkaan niitten toiminta. Tässä kuitenkin on enemmän myönteistä kuin kielteistä, mutta eihän pelkkä mielipiteen muokkaus johda tositoimiin. Sehän on yhtä tyhjän kanssa, jos sitä ei saa nivellettyä osaksi toimintaa. Harva asia raivostuttaa niin paljon kuin se, kun ylistetään, kuinka paljon olen ”herättänyt keskustelua”. Ei mun ole ollut tarkoitus herättää mitään keskustelua vaan oikoa nämä asiat. Ne on siis käskyjä mitä minä kirjoitan.

Minullahan on vanhoilla päivillä semmoinen hienojen käsitteitten luettelo, että järjestys, kuri, kielto, pakko ja sorto ovat ne viisi asiaa, jotka ovat merkittäviä.  Mutta tietysti lainmuutoksia saadaan jo pakottamalla. Yhtä lailla kuin ihmiset ei kävele päin punaista, juokse valtoimenaan autojen eteen tai aja ylinopeuksia, näitä ympäristöasioita ei voi samaan lakiin sijoittaa, se on yksilönvapauden loukkaamista. Se on järjetöntä. Yksilönvapautta loukataan rikoslailla koko ajan. Aivan turhiakin kieltoja on olemassa, mutta ei tämmöisiä olennaisia. Kiinassa käy yhden lapsen säännöstely suurissa linjoissa onnistumaan, mutta ei tule kysymykseenkään Euroopan maissa ja Suomessa. Merkittäviä lieveilmiöitä ei voi olla, jos väkeä tulee vähemmän. Sehän on se tarkoituskin. Olen paljonkin puhunut tästä väestötieteestä. Syntyvyyttä on säännöstelty niin kauan kuin ihmisiä on ollut olemassa eri menetelmin. Homo sapiens -naaraan kapasiteetti on 15-20 jälkeläistä elämänikänä. Mihinkään sellaiseen ei ole päässyt kuin vanhoillislestadiolaiset Suomessa ja ehkä joissain muissa maissa. Todellinen lapsiluku on paljon kauempana kahdestakymmenestä kuin yhdestä. Siinäkään valossa säännöstelyn ei pitäisi olla mitenkään kohtuutonta. Kun on säännöstelty kahdesta neljään lapseen sen sijaan että nainen synnyttäisi 15 tai 20 lasta, muillekin kuin kansanedustaja Karjulalle, jonka emäntä on synnyttänyt sille 18 lasta. Ei sen pitäisi olla mahdotonta tai edes kohtuutonta, mutta se vain on. Siinä on se, että väestö nimenomaan ei saa vähentyä. Jokaisen kunnanjohtajan toimenkuvaan sisältyy, että se saa nuoria pareja ja yritystoimintaa kuntaan, jotta sen väkiluku kasvaa. Samaa on tehty maittain, Suomessakin. Koska tämä on niin pieni kansa, se 5 300 000 on niin järkyttävän vähän, että niitä täytyy saada enemmän tänne.

Eniten kai tällä hetkellä kasvaa Kenian väestö, neljän prosentin vuosivauhtia. Tottahan tämän syntyvyydensäätelyn pitäisi tietysti olla maailmanlaajuista. Siinä olisi YK:lle tehtävää, mutta kun niillä on päinvastaisia projekteja. Kaikki UNICEFit ja muut pyrkii vain avustamaan näitä paljon synnyttäviä maita, tukemaan niitä taloudellisesti entistä enemmän. YK:llehan tämän pitäisi olla ykköstehtävä, ja jokaisessa maassa ja hallinnossa vielä erikseen. Uskomattoman avuttomilla toimilla yritetään sitä ilmastonmuutosta torjua, mutta ei edes keskustella siitä, että väki on saatava pois, jotta ilmastokin rauhoittuu. Juomavesi vähenee maailmanlaajuisesti, monet väestöt jää ilman vettä, syynä sanotaan olevan että sitä käytetään jotenkin väärin ja näin – että siinä on aina jokin riisto kysymyksessä, ainahan siis johtajat ja yläluokka riistää helvetisti kansaa, oli mistä hyvänsä asiasta kysymys – sen sijaan että sanottaisiin että väkeä on liikaa. Valtamerten kalat loppuvat, mikä johtuu ryöstökalastuksesta. Ei se ole ryöstökalastusta vaan sitä että kalastetaan henkeen ja vereen, ne yrittävät parhaansa ne valtavat troolerit, jotka samalla kalastaa kaikki hylkeet ja pyöriäiset ja tuhoaa korallit. Koska niiden on pakko saada ihmisille ruokaa! Kalaa niille miljardeille. Siitähän siinä on kysymys eikä mistään muusta. Ei ryöstöstä, vaan tyydyttävästä määrästä ravintoa väestölle. Aina on liikaa, liikaa, liikaa! Miljardeja liikaa tätä lajia. Olen joskus Yrjö Hailan kanssa keskustellut siitä, että kun kuljen junalla tai muulla liikennevälineellä Suomessa, minua kauhistuttaa, että joka mäensyrjässä on aina tönö. Hän sanoi, ettei ole koskaan sillä lailla edes ajatellut, totta kai pitää olla ihmisiä joka paikassa. Se on enemmistön maailmankatsomus.

ELÄIN

Eläinsuojelullisten ja eläinoikeudellisten kysymysten välillä on käyty tällä vuosituhannella Suomessakin enenevää rajanvetoa. Itse tunnut olevan vahvemmin eläinsuojelun kuin täysimääräisten eläinoikeuksien puolella. Mitä ovat eläinten oikeudet – oikeus elää hyvin, kuolemalla ei niin väliä?

Eläin ei saa joka tapauksessa uhata villieläimiä ja villiä luontoa. Niin kuin esimerkiksi kissa, joka on ehdottomasti hävitettävä. Se on pahin vieras peto mitä on olemassa. Se on kerran tuotu ja suojeltu niin kuin kaikki Ruokolahden leijonat ja muut. Eläinsuojeluliikkeet ovat surkeita siinä, että kun tänne tuodaan joku salamanteri tai krokotiili, sitä ruvetaan intohimoisesti suojelemaan. Niiltä puuttuu se mikä minulla on, että on suojeltava se paikallinen ekosysteemi ja siihen kuuluvat eläimet, kasvit, sienet. Vieraat lajit on sitten istutettu, jos niistä ei ole harmiksi, jos ne ovat suurin piirtein harmittomia niin kuin joku valkohäntäpeura, piisami tai kanadanhanhi. Ne sitten olkoon, vaikka eihän ne koskaan alkuperäisen lajin veroisia ole, jos tulee joku ristikohta-asettelu tai kiistakysymys. Saavat olla jos eivät ole petoja taikka vaarallisia kilpailijoita alkuperäislajeille, faunalle tai floralle.

eläinYksi tärkeistä ajatuksistasi on, että eläinkantoja täytyy voida säädellä, jotta luonnon suurin mahdollinen monimuotoisuus toteutuu. Suojelemalla kaikkien eläinten elämää, myös supikoiran, minkin, ketun, variksen ja harakan, verotetaan lopulta välillisesti joitakin eläinkantoja. Missä ovat kantasäätelyn tämänhetkiset suurimmat puutteet ja miten tilanteeseen on mahdollista vaikuttaa?

Metsästyslailla ja metsästäjien kiintiöillä siihen koitetaan vaikuttaa. Hirvenmetsästys vie metsästäjiä, autojärjestöjen ja metsänomistajien painostuksesta se kanta pidetään alhaalla. Ei kovin alhaalla, kyllähän niitä paljon on. Vesilintupuolella asiat on sitten niin huonosti. Uusissa uhanalaisluokituksissa vaarantuneita tai silmällä pidettäviä uusia lajeja on koko nippu. Punasotka, tukkasotka, lapasorsa ja niin edelleen. Sitten on koitettu vaatia, että niiden metsästys on lopetettava. Nehän on juuri ne, mistä minä olen luonut omat kuudenkymmenen vuoden kvantitatiiviset aineistot. Huonosti on mennyt punasotkalla ja tukkasotkalla vasta 2000-luvulla. Nyt ne on romahtaneet ihan täysin. Varmaan suurelta osalta se johtuu metsästyksestä. Vesistöthän kuitenkin on vähemmän muuttuneita kuin maat. Metsäkanalinnut ovat myöskin menneet alamäkeen kovaa vauhtia. Enemmän siihen on varmasti metsätalous ja soiden ojitus vaikuttanut kuin itse metsästys. Soiden ojitus on muillekin kuin riekolle, esimerkiksi metsolle, erittäin onnetonta koska ne pienet poikueet ei saa kangasmaalla ruokaa. Nehän hakeutuu lähelle suon reunaa, ellei pesä suorastaan ole siellä. Suon reunat ja varvikot on ne missä ne pienet poikaset pystyy elämään. Hirvikannan nousu on myös metsätalouden syytä tai ansiota. Ei hirvi elä juuri kuvaamassani aarniometsässä paitsi jos siellä on korpipainakkeita, joissa on pajua ja lehtipuuta. Eihän hirviä ole aarnio-Suomessa ollut kuin rantametsissä ja jokisuistoissa. Juuri nämä avohakkuut ja niiden taimistothan on hirvelle mannaa. Hirvi ja vadelma—ne on ne mitä on saatu. Siis näitä hyviä lajeja. Minun mielestä etenkin se vadelma on erittäin tervetullut.

Elollisista tärkeimpinä näet lämminveriset selkärankaiset olennot – miksi kehittyneempi elämänmuoto on tärkeämpi ja linnusto objektiivisesti merkittävämpi kuin linnuston verottama eläin- ja hyönteiskanta, jos kaikki osallistuvat luonnon monimuotoisuuden ylläpitämiseen?

Voisi sanoa, että siihen on evoluutio panostanut enemmän. Se on lähempänä lopputuotetta ja sitä kautta arvokkaampi. Jota on tietysti sitten ihminen myöskin. Ihmiselle on sitten kehittynyt nämä tuhoisat ominaisuudet. Siinä luominen on epäonnistunut.

Kuulut turkistuotannon ehdottomiin vastustajiin. Millä keinoin tätä työllistymisen kannalta naurettavasti ylimitoitettua teollisuudenhaaraa voidaan vastustaa, vähentää ja lopulta kitkeä pois kokonaan?

Työllistäminen ei saa koskaan olla mikään syy tai perustelu mihinkään. Sabotointi on kannatettavaa, mutta tärkeintähän on, että turkiseläimet ovat tarpeettomia. Turkiksia tarvitaan ehkä pohjoisessa, esimerkiksi meillä, missä ne saadaan metsästämällä luonnosta turkiseläimiä jotka on eläneet vuoden taikka viisi taikka kymmenen luonnollista elämää ennen kuin joutuvat pedon eli ihmisen saaliiksi. Eivätkä ole eläneet syntymästään saakka muutaman kuutiosenttimetrin häkissä. Eihän se ole kannatettavaa, toisin kuin soopelin metsästys, jossa kyse on sitten korkojen keruusta, millaisena muunkin metsästyksen täytyy pysyä. Sivuseikkoihin kuten häkkien kokoihin keskitytään samasta syystä kuin ekokatastrofin torjumisessa eli että edes jotain sinne päin saavutetaan eli fyysisen kärsimyksen lieventämistä. Sittenhän on taas suuri ero siihen, mitkä ovat ravintoeläimiä, kuten kanat jotka munii ja joiden lihaa tietysti syödään, nautaeläimet ja niitten kohtelu. Tämänsuuruisella väestöllä ne ovat välttämätöntä ravintoa, kun taas turkiseläimet eivät ole sillä lailla hyödyllisiä. Sen verran näitä boikotteja noudatan, etten kyllä mitään broileria tilaa oikein missään.

Karjataloudessa tunnut olevan jossakin ääripäiden välissä – yhtäältä tehotuotannon vastustaja, toisaalta ehdottomasti kaiken tuotannon lopettamista vastaan. Mistä syistä viljelysmaita tuhlaavaa ja viljaa kuluttavaa, ravinnepäästöjä synnyttävää karjataloutta täytyisi tukea?

Valtava sukupuuttoaalto eläimistössä ja kasvillisuudessa on tapahtunut nautakarjan häviämisen takia. Muutamat kymmenet lintulajit kottaraisista ja pääskysistä alkaen ovat vähentyneet olemattomiin, kun ei ole nautakarjaa joka ylläpitää niiden elinolosuhteita. Vaikka en erityisemmin tykkää naudanlihasta, olen ihan sen takia koittanut ostaa sitä kun olen ostoruokaa ostanut. Niitä suuria karjoja, jotka ovat sisällä navetoissa, olen koittanut välttää. Nämä pientilat ovat sitten varsinaisia lintu- ja kukkaparatiiseja, joissa on viidestä viiteentoista laitumella käyvää lehmää. Nehän syntyivät vasta silloin kun koko fauna ja flora syntyi, sata tai tuhat vuotta sitten, kun karjatalous tuli näille leveysasteille. Ne tulivat hyvin harvalukuisina jokisuistoihin ja joenvarsiin niityille ja muodosti ihan hirmuisen hienon eloyhteisön. Ne olivat sen verran pieniä pinta-aloja että 80-90 prosenttia metsistä ja niiden flora ja fauna jäi jäljelle. Se oli se aikakausi, kun ihminen rikastutti luontoa.

Vastaako suhteesi lypsytuotantoon näkemystäsi karjataloudesta yleisemminkin? Lypsytuotannossahan ongelmia riittää pakkovasikoinnista, liikkumisen rajoittamisesta, tulehdussairauksista ja eläinten lyhyestä elämästä lähtien.

Parsinavetoissahan ne oli ennenkin, mutta keväällä ne päästettiin pois. Navetta oli samalla niille suoja ja turva, eivät ne olisi muuten talvea eläneetkään. Mutta siinähän nämä uudet navetat on jossain mielessä hyviä, jos ne saa kulkea navetassa vapaasti. Kyllähän se lehmä kerran vuodessa voidaan tiineeksi saattaa, enempäänhän se ei pysty. Mutta sitten taas on se joidenkin vegetaristien käsitys, että maito ja voi ja juusto hyväksytään, mutta ei lihaa. Toinen puoli vasikoista on sonnivasikoita. Määritelmän mukaisestihan ne silloin kuopataan. Niitä ei saa syödä. Ei siinä ole järjen hiventäkään. Jos se toteutuisi, se olisi aivan kammottavaa törsäystä ja tuhlausta.

Tutkimuksissa on todettu, että myös raskasta fyysistä työtä tekevä ihminen tulee toimeen tasapainoisella lihattomalla ruokavaliolla, jossa on mukana viljat, hedelmät, kasvikset ja palkokasvit. Itse olet ihmisen sekasyönnin kannalla. Mikä tekee eläinproteiineista erityisen tärkeitä?

Se riippuu siitä mitä palkokasveja syödään. Jos ne ovat harvinaisia ja vähätuottoisia, ne vaativat paljon pinta-alaa kasvaakseen. Se on aivan ponnetonta se touhu. Jos ne ovat lanttuja ja perunaa, jotka eivät vaadi valtavasti tilaa, se on kannatettavaa. Kysymys on siitäkin, missä eletään. Jos eletään Suomessa, Jyväskylän pohjoispuolella vilja ei kasva ollenkaan tai sadot on niin pieniä. Jos mennään Lappiin, siellähän ei muita vaihtoehtoja olekaan kuin kala ja liha. Se täytyy ottaa huomioon, että ainakaan niitä ei lajitella vegaaneiksi. Jos lypsylehmältä kysytään, että haluaako se olla olemassa vai kuolla pois, se varmasti vastaa, että se haluaa olla olemassa. Kyllähän niiden elämä parhaimmillaan on parempaa kuin nautaeläinten elämä luonnossa varsinkin pohjoisessa, jossa ne tarvitsevat talvella suojan. Samanlaista niiden elämä on kuin laitumella, vaikka pari kertaa päivässä kävisikin joku lypsäjä. Se on tietysti väärin, jos 80 prosenttia lehmistä on kiinni parsissa läpi päivän. Kanoilla se elämä häkkikanialassa on sitten jo ihan toivotonta. Nehän elää vain vuoden tai pari, kunnes se oma tuotanto pikkusenkin vähenee.

(Pentti Linkolan perustaman Luonnonperintösäätiön kotisivut löytyvät täältä. Sarastus  kehottaa lukijoitaan tukemaan säätiön toimintaa suomalaisen metsän hyväksi.)

%d bloggers like this: