Nykyvasemmiston psykologia

THEODORE KACZYNSKI   (suomentanut Timo Hännikäinen)

–

Theodore Kaczynski, alias ”Unabomber”, on yksi tunnetuimmista yhdysvaltalaisista terroristeista ja yksi maan tarkoimmin vartioiduista vangeista. Vuosina 1978-1995 tämä montanalaiseen metsämökkiin asumaan muuttanut matematiikan professori kävi kirjepommikampanjaa, jonka kohteina olivat ATK-asiantuntijat, metsäteollisuuden johtajat ja geeniteknologian tutkijat. Kaczynski uskoi, että moderni teknologia oli osoittautunut tuhoisaksi sekä luonnolle että ihmiselle ja tulisi orjuuttamaan ihmislajin täydellisesti tulevaisuudessa. Ainoana ratkaisuna hän piti teollisen yhteiskunnan väkivaltaista purkamista. Oheinen kirjoitus sisältää kolme ensimmäistä johdannon jälkeistä lukua Kaczynskin manifestista ”Industrial Society and its Future”, jonka Washington Post ja New York Times julkaisivat vastineeksi Kaczynskin lupauksesta lopettaa pommi-iskut. Luvut analysoivat modernia vasemmistoa, jonka tilaa kirjoittaja pitää erinomaisena esimerkkinä koko yhteiskunnan henkisestä vinoutumisesta. Tekstissä kappaleet on numeroitu eräänlaisiksi teeseiksi, ja kirjoittajan käyttämä monikkomuoto oli alunperin keino harhauttaa viranomaisia: Kaczynski halusi antaa kuvan, että kirjepommien takana oli laajempi organisaatio. Kaczynskin manifesti ilmestyi suomeksi vuonna 2005 nimellä ”Teollinen yhteiskunta ja sen tulevaisuus” Timo Hännikäisen suomentamana ja Savukeitaan kustantamana.

–

***

–

Nykyvasemmiston psykologia

–

6. Melkein kaikki ovat yhtä mieltä siitä, että elämme syviin vaikeuksiin joutuneessa yhteiskunnassa. Yksi kaikkein laajimmalle levinneistä maailman hulluuden ilmentymistä on vasemmistolaisuus, joten keskustelu vasemmiston psykologiasta voi toimia johdantona keskusteluun modernin yhteiskunnan yleisistä ongelmista.

7. Mutta mitä vasemmistolaisuus on? 1900-luvun ensimmäisellä puoliskolla vasemmistolaisuus olisi käytännössä voitu samaistaa sosialismiin. Tänään liike on pirstaloitunut, eikä ole selvää, ketä voidaan kutsua vasemmistolaiseksi. Kun tässä artikkelissa puhumme vasemmistolaisista, tarkoitamme pääasiassa sosialisteja, kollektivisteja, ”poliittisesti korrekteja”, feministejä, homo- ja vammaisaktivisteja, eläinoikeusaktivisteja yms. Mutta kaikki näissä liikkeissä toimivat eivät ole vasemmistolaisia. Yritämme sanoa, ettei vasemmistolaisuus ole niinkään liike tai ideologia, vaan psykologinen tyyppi, tai pikemminkin kooste samankaltaisista tyypeistä. Niinpä se, mitä tarkoitamme ”vasemmistolaisuudella” käy paremmin ilmi kun ryhdymme pohtimaan vasemmiston psykologiaa.

8. Kuitenkin käsityksemme vasemmistolaisuudesta jää paljon hämärämmäksi kuin toivoisimme, mutta sille ei voi mitään. Yritämme ainoastaan esittää karkeasti ja likimääräisesti kaksi psykologista tendenssiä, joiden uskomme olevan nykyvasemmiston tärkeimmät käyttövoimat. Emme missään nimessä väitä kertovamme koko totuutta vasemmistolaisesta psykologiasta. Lisäksi pohdintamme kohdistuu ainoastaan nykyvasemmistoon. Jätämme auki kysymyksen, voisiko pohdintamme ulottua 1800-luvun ja 1900-luvun alun vasemmistolaisiin.

9. Kahta nykyvasemmiston perustana olevaa psykologista tendenssiä kutsumme ”alemmuudentunnoksi” ja ”läpisosiaalistumiseksi.” Alemmuudentunto on tyypillistä nykyvasemmistolle kokonaisuudessaan, kun taas läpisosiaalistuminen on tyypillistä vain sen tietylle osalle, mutta tämä osa on hyvin vaikutusvaltainen.

–

Alemmuudentunto

–

10. ”Alemmuudentunnolla” emme tarkoita vain alemmuuden tunteita ahtaimmassa mielessä, vaan samankaltaisten luonteenpiirteiden koko kirjoa: heikkoa itsetuntoa, voimattomuuden tunteita, depressiivisiä taipumuksia, defaitismia, syyllisyyttä, itseinhoa, jne. Väitämme että nykyvasemmistolaisilla on tällaisia tuntemuksia (mahdollisesti enemmän tai vähemmän tukahdutettuina) ja että ne ovat ratkaisevia nykyvasemmiston suuntaa ohjaavia tekijöitä.

11. Kun joku kokee loukkaavaksi melkein kaiken, mitä hänestä (tai ryhmistä joihin hän samaistuu) sanotaan, päättelemme että hän potee alemmuudentuntoa tai huonoa itseluottamusta. Tällaista taipumusta esiintyy vähemmistöjen oikeuksia ajavien piirissä, riippumatta siitä kuuluvatko he itse puolustamiinsa vähemmistöryhmiin. He ovat yliherkkiä niitä sanoja kohtaan, joilla vähemmistöjä kutsutaan. Termit kuten ”neekeri”, ”itämaalainen”, ”vammainen” tai ”muija” eivät alunperin olleet halventavia nimityksiä afrikkalaisille, aasialaisille, invalideille tai naisille. ”Eukko” tai ”muija” olivat vain feminiinisiä vastineita ”kundille”, ”jätkälle” tai ”kaverille”. Aktivistit itse ovat liittäneet näihin sanoihin negatiivisia vivahteita. Jotkut eläinoikeusaktivistit ovat menneet niinkin pitkälle, että ovat vaatineet sanan ”lemmikki” hylkäämistä ja sen korvaamista sanalla ”eläinkumppani”. Vasemmistolaiset antropologit yrittävät kaikin keinoin välttää sanomasta primitiivisistä kansoista mitään, jonka voisi tulkita negatiiviseksi. He tahtovat korvata sanan ”primitiivinen” sanalla ”epäkirjallinen”. He tuntuvat lähes vainoharhaisilta kaikkea sellaista kohtaan, mikä voisi saada primitiiviset kulttuurit näyttämään omaa kulttuuriamme alemmalta. (Emme tarkoita, että primitiiviset kulttuurit ovat alempia. Osoitamme ainoastaan vasemmistolaisten antropologien yliherkkyyden.)

12. Kaikkein herkimmin ”poliittisesti epäkorrektiin” terminologiaan suhtautuva ryhmä ei ole mustat gettojen asukkaat, aasialaiset maahanmuuttajat, pahoinpidellyt naiset tai vammaiset, vaan pieni aktivistien joukko, jonka jäsenistä useimmat eivät edes kuulu mihinkään ”sorrettuun” ryhmään, vaan tulevat yhteiskunnan etuoikeutetuista kerroksista. Poliittisen korrektiuden linnakkeen muodostavat yliopistojen professorit, joilla on turvattu ja hyvin palkattu työ, ja joiden enemmistö on heteroseksuaalisia, valkoisia miehiä keskiluokkaisista perheistä.

13. Monet vasemmistolaiset samaistuvat kiihkeästi niiden ryhmien ongelmiin, joita pidetään heikkoina (naiset), lyötyinä (Amerikan intiaanit), syrjittyinä (homoseksuaalit), tai jotenkin muuten alempina. He eivät ikinä myöntäisi, että heillä on samankaltaisia tuntemuksia, mutta juuri siksi että he pitävät näitä ryhmiä alempina, he samaistuvat niiden ongelmiin. (Emme väitä, että naiset, intiaanit jne. ovat alempia; teemme vain huomioita vasemmistolaisten psykologiasta.)

14. Feministit todistelevat epätoivoisen kiihkeästi, että naiset ovat yhtä vahvoja ja kyvykkäitä kuin miehetkin. Selvästi heitä kalvaa pelko, että naiset eivät ehkä olekaan yhtä vahvoja ja kyvykkäitä kuin miehet.

15. Vasemmistolaisilla on tapana vihata kaikkea, mikä näyttää voimakkaalta, hyvältä ja menestyvältä. He vihaavat Amerikkaa, he vihaavat länsimaista sivilisaatiota, he vihaavat valkoisia miehiä, he vihaavat rationaalisuutta. Syyt, jotka vasemmistolaiset itse sanovat vihalleen länttä ym. kohtaan, eivät selvästikään vastaa heidän todellisia motiivejaan. He väittävät vihaavansa länttä, koska se on sotaisa, imperialistinen, seksistinen, etnosentrinen ja niin edelleen, mutta kun samoja piirteitä löytyy sosialistisista maista tai primitiivisistä kulttuureista, vasemmistolainen selittää ne parhain päin, tai parhaassa tapauksessa vastahakoisesti myöntää niiden olemassaolon ja samalla innokkaasti osoittaa (ja usein suuresti liioittelee) kyseisiä vikoja länsimaisessa sivilisaatiossa. Niinpä nämä viat eivät selvästikään ole vasemmistolaisen todelliset syyt Amerikan ja lännen vihaamiseen. Hän vihaa Amerikkaa ja länttä, koska ne ovat voimakkaita ja menestyviä.

16. ”Itsevarmuus”, ”itseluottamus”, ”aloitteellisuus”, ”yritteliäisyys”, ”optimismi” jne. eivät juuri kuulu liberaalin tai vasemmistolaisen sanavarastoon. Vasemmistolainen on anti-individualistinen, kollektivistinen. Hän haluaa yhteiskunnan tyydyttävän kaikkien tarpeet, pitävän kaikista huolta. Hänellä ei ole sisäistä luottamusta omaan kykyynsä ratkaista omat ongelmansa ja tyydyttää omat tarpeensa. Vasemmistolainen vastustaa kilpailun käsitettä, koska pohjimmiltaan hän tuntee itsensä häviäjäksi.

17. Vasemmistointellektuelleja viehättävät taidemuodot keskittyvät yleensä kurjuuteen, tappioon ja epätoivoon, tai vaihtoehtoisesti omaksuvat orgiastisen sävyn ja nakkaavat rationaalisen kontrollin menemään, aivan kuin mitään ei voisi ratkaista järjellisen ajattelun keinoin ja ainoa vaihtoehto olisi hukuttautua hetken kuohuihin.

18. Moderneilla vasemmistofilosofeilla on tapana hylätä järki, tiede ja objektiivinen todellisuus ja väittää kaiken olevan kulttuurisidonnaista. Totta kyllä, voidaan esittää vakavia kysymyksiä tieteellisestä tiedosta ja siitä miten, jos ylipäänsä mitenkään, objektiivisen todellisuuden käsite on määriteltävissä. Mutta modernit vasemmistofilosofit eivät selvästikään ole kylmäpäisiä loogikkoja, jotka järjestelmällisesti analysoivat tiedon perusteita. He ovat emotionaalisesti täysillä mukana hyökkäyksessään totuutta ja todellisuutta vastaan. He hyökkäävät näitä käsitteitä vastaan psykologisten tarpeittensa vuoksi. Yhdeltä kantilta heidän hyökkäyksensä on vihamielisyyden purkamista, ja mikäli se onnistuu, se tyydyttää heidän vallanhaluaan. Mutta mikä tärkeämpää, vasemmistolainen vihaa tiedettä ja rationaalisuutta, koska ne luokittelevat tietyt uskomukset tosiksi (ts. onnistuneiksi, ylemmiksi) ja toiset asiat valheiksi (ts. epäonnistuneiksi, alemmiksi). Vasemmistolaisen alemmuudentunto on niin syvään juurtunutta, ettei hän voi suvaita mitään luokittelua menestyviin ja ylempiin, epäonnistuneisiin ja alempiin. Tähän perustuu myös se, että monet vasemmistolaiset ovat hylänneet mielisairauden käsitteen ja älykkyystestien pätevyyden. Vasemmistolaiset vastustavat geneettisiä selityksiä ihmisen ominaisuuksille ja käyttäytymiselle, koska sellaiset selitysmallit näyttävät tekevän joistakin ihmisistä ylempiä tai alempia. Vasemmistolaiset mieluummin kiittävät tai syyttävät yhteiskuntaa yksilön kyvyistä tai puutteista. Yksilön ”alemmuus” ei siis ole hänen omaa syytään vaan yhteiskunnan, koska häntä ei ole kasvatettu oikein.

19. Vasemmistolainen ei yleensä ole sellainen persoona, jonka alemmuudentunto tekee hänestä kerskailijan, egomaanikon, tyrannin, itsensäkorostajan, säälimättömän kilpailijan. Tällainen ihminen ei ole kokonaan menettänyt uskoa itseensä. Häneltä puuttuu voimaa ja itsekunnioitusta, mutta hän kuitenkin tajuaa kykynsä olla vahva, ja hänen yrityksensä olla vahva saavat aikaan hänen epämiellyttävän käytöksensä. Mutta vasemmistolainen ei pysty edes tähän. Hänen alemmuudentuntonsa on niin sisäistettyä, ettei hän voi nähdä itseään yksilöllisesti vahvana ja arvokkaana. Tästä johtuu hänen kollektivisminsa. Hän tuntee itsensä vahvaksi vain jäsenenä laajassa organisaatiossa tai joukkoliikkeessä johon hän samaistaa itsensä.

20. Huomatkaa vasemmiston mielenosoitustaktiikkojen masokistiset piirteet. Vasemmistolaiset protestoivat asettumalla makaamaan ajoneuvojen eteen, provosoivat tahallaan poliiseja tai rasisteja pieksemään heitä, jne. Nämä taktiikat voivat usein olla tehokkaita, mutta monet vasemmistolaiset eivät käytä niitä tavoitteidensa ajamiseen, vaan koska pitävät masokistisista taktiikoista. Itseinho on vasemmistolainen luonteenpiirre.

21. Vasemmistolaiset saattavat väittää, että heidän aktivismiaan motivoivat myötätunto tai moraaliset periaatteet, ja moraalisilla periaatteilla onkin osansa läpisosiaalistuneiden vasemmistolaisten ajattelussa. Mutta myötätunto ja moraaliset periaatteet eivät voi olla vasemmistolaisen aktivismin tärkeimmät motiivit. Vihamielisyys näkyy liian selvästi vasemmiston käytöksessä, kuten myös vallanhalu. Lisäksi suuri osa vasemmiston toiminnasta ei rationaalisesti arvioiden hyödytä niitä ihmisiä, joita vasemmistolaiset väittävät auttavansa. Jos esimerkiksi uskotaan, että affirmative action -ohjelmat ovat hyväksi mustille, onko järkevää vaatia positiivista syrjintää vihamielisen tai dogmaattisen kielenkäytön avulla? Olisi epäilemättä rakentavampaa valita diplomaattinen ja sovitteleva lähestymistapa, joka tekisi edes verbaalisia ja symbolisia myönnytyksiä niille valkoisille, jotka kokevat positiivisen syrjinnän suuntautuvan heitä vastaan. Mutta vasemmistoaktivistit eivät valitse sellaista lähestymistapaa, koska se ei tyydyttäisi heidän emotionaalisia tarpeitaan. Mustien auttaminen ei ole heidän todellinen tavoitteensa. Sen sijaan rotuongelmat toimivat heille tekosyynä ilmaista omaa vihamielisyyttään ja turhautunutta vallanhaluaan. Toimiessaan siten he itse asiassa tekevät hallaa mustille, koska aktivistien vihamielinen asenne valkoista enemmistöä kohtaan lisää rotuvihaa.

22. Jos yhteiskunnassamme ei olisi lainkaan sosiaalisia ongelmia, vasemmistolaisten täytyisi keksiä sellaisia saadakseen tekosyyn metelöinnille.

23. Korostamme, ettei edellämainittu yritä olla tarkka kuvaus jokaisesta, jota voidaan pitää vasemmistolaisena. Se on ainoastaan karkea esitys vasemmiston yleisistä tendensseistä.

–

Läpisosiaalistuminen

–

24. Psykologit käyttävät termiä ”sosiaalistaminen” kuvatakseen prosessia, jossa lapset koulutetaan ajattelemaan ja toimimaan yhteiskunnan vaatimalla tavalla. Yksilöä pidetään hyvin sosiaalistuneena, jos hän uskoo ja tottelee yhteiskunnan moraalikoodeja ja sopeutuu hyvin yhteiskunnan toimivaksi osaksi. Voi tuntua järjettömältä väittää, että monet vasemmistolaiset ovat läpisosiaalistuneita, sillä heitähän pidetään kapinallisina. Kuitenkin tämä kanta on perusteltavissa. Monet vasemmistolaiset eivät ole niin kapinallisia kuin miltä vaikuttavat.

25. Yhteiskuntamme moraalinen koodi on niin vaativa, ettei kukaan voi ajatella, tuntea tai toimia täysin moraalisesti. Me emme esimerkiksi saisi vihata ketään, mutta silti lähes jokainen vihaa jotakuta tiettyinä hetkinä, myöntääpä hän sen itselleen tai ei. Jotkut ihmiset ovat niin korkeasti sosiaalistuneita, että heidän pyrkimyksensä ajatella, tuntea tai toimia moraalisesti muodostuu heille valtavaksi taakaksi. Välttääkseen syyllisyyden tunteita he joutuvat jatkuvasti pettämään itseään motiiviensa suhteen ja etsimään moraalisia selityksiä tunteille ja teoille, joilla on todellisuudessa epämoraalinen alkuperä. Käytämme tällaisista ihmisistä nimitystä ”läpisosiaalistunut”.

26. Läpisosiaalistuminen voi johtaa heikkoon itsetuntoon, voimattomuuden tunteeseen, tappiomielialaan, syyllisyyteen, yms. Eräs tärkeimmistä keinoista sosiaalistaa lapset yhteiskuntakelpoisiksi on saada heidät tuntemaan häpeää sellaisesta käytöksestä tai puheesta, joka ei vastaa yhteiskunnan odotuksia. Jos tässä mennään liian pitkälle, tai jos lapsi on erityisen herkkä sellaisille tunteille, hän päätyy häpeämään itseään. Lisäksi läpisosiaalistuneen yksilön ajatukset ja teot ovat enemmän yhteiskunnan odotusten rajoittamia kuin lievemmin sosiaalistuneen. Suurin osa ihmisistä tekee melkoisen paljon kaikkea pientä pahaa. He valehtelevat, näpistävät, rikkovat liikennesääntöjä, pinnaavat töistä, vihaavat jotakuta, puhuvat häijysti tai käyttävät jotakin vippaskonstia päästäkseen toisten edelle. Läpisosiaalistunut yksilö ei saata tehdä sellaista, ja jos hän tekee, hän kehittää itselleen häpeän ja itseinhon tunteen. Läpisosiaalistunut yksilö ei voi syyllisyyttä tuntematta edes kokea ajatuksia tai tunteita, jotka ovat yleisesti hyväksytylle moraalille vastakkaisia; hän ei voi ajatella ”epäpuhtaita” ajatuksia. Eikä sosiaalistaminen liity vain moraaliin: sosiaalistamalla lujitetaan monia käyttäytymisnormeja, jotka eivät ylitä yleisen moraalin rajoja. Näin läpisosiaalistettu yksilö pidetään psykologisessa lieassa ja hän kulkee koko elämänsä pitkin yhteiskunnan valmistamia raiteita. Monilla läpisosiaalistuneilla tämä johtaa pakon ja voimattomuuden tunteisiin, jotka voivat aiheuttaa suurta kärsimystä. Mielestämme läpisosiaalistaminen kuuluu pahimpiin ihmisten toisiaan kohtaan harjoittamiin julmuuksiin.

27. Väitämme, että hyvin tärkeä ja vaikutusvaltainen osa nykyvasemmistosta on läpisosiaalistunutta, ja että heidän läpisosiaalistuneisuutensa määrittää merkittävällä tavalla nykyvasemmiston suuntaa. Läpisosiaalistuneet vasemmistolaiset ovat yleensä intellektuelleja tai ylemmän keskiluokan jäseniä. Huomatkaa, että yliopistointellektuellit muodostavat kaikkein sosiaalistuneimman osan yhteiskunnastamme, ja myös suurimman osan vasemmistosta.

28. Läpisosiaalistunut vasemmistolainen yrittää päästä irti psykologisesta lieastaan ja vaatii autonomiaa kapinoimalla. Mutta yleensä hän ei ole tarpeeksi vahva kapinoidakseen yhteiskunnan perustavimpia arvoja vastaan. Yleisesti ottaen nykyvasemmiston tavoitteet eivät ole ristiriidassa yleisesti hyväksytyn moraalin kanssa. Päinvastoin, vasemmisto valitsee jonkin yleisesti hyväksytyn moraalisen periaatteen, omaksuu sen ja syyttää sitten valtavirtayhteiskuntaa sen rikkomisesta. Esimerkkejä: rodullinen tasa-arvoisuus, sukupuolten tasa-arvoisuus, köyhien auttaminen, sodanvastaisuus, väkivallattomuus yleensä, ilmaisunvapaus, eläinten humaani kohtelu. Yleisemmällä tasolla, yksilön velvollisuus palvella yhteiskuntaa ja yhteiskunnan velvollisuus pitää huolta yksilöstä. Kaikki nämä ovat olleet yhteiskuntamme (tai ainakin sen keski- ja yläluokkien) syvään juurtuneita perusarvoja jo pitkään. Ne on ilmaistu tai omaksuttu suoraan tai peitellysti melkein kaikessa valtavirtamedian ja koululaitoksen meille tarjoilemassa aineistossa. Vasemmistolaiset, etenkin läpisosiaalistuneet sellaiset, eivät yleensä kapinoi näitä periaatteita vastaan, vaan oikeuttavat yhteiskunnanvastaisen vihamielisyytensä väittämällä (osin totuudenmukaisesti), ettei yhteiskunta noudata niitä.

29. Nyt kuvaamme, miten läpisosiaalistunut vasemmistolainen paljastaa todellisen mieltymyksensä yhteiskuntamme perusasenteisiin samalla kun esittää kapinoivansa niitä vastaan. Monet vasemmistolaiset kannattavat positiivista syrjintää, mustien saamista arvovaltaisiin asemiin, opetuksen kehittämistä mustien kouluissa ja lisävarojen myöntämistä niille. He pitävät mustan ”köyhälistön” elämäntapaa sosiaalisesti häpeällisenä. He haluavat sopeuttaa mustan ihmisen järjestelmään, tehdä hänestä yritysjohtajan, lakimiehen, tiedemiehen, sellaisen kuin valkoisen ylemmän keskiluokan jäsenet ovat. Vasemmistolaiset vastaavat tähän, että missään tapauksessa he eivät tahdo tehdä mustasta ihmisestä valkoisen kopiota. Sen sijaan he haluavat suojella afrikkalais-amerikkalaista kulttuuria. Mutta mitä tähän afrikkalais-amerikkalaisen kulttuurin suojeluun sisältyy? Tuskinpa muuta kuin mustien ruoan syöminen, mustien musiikin kuuntelu, mustien suosimien vaatteiden käyttö ja käyminen mustien kirkoissa tai moskeijoissa. Toisin sanoen se näkyy vain triviaaleissa asioissa. Kaikissa olennaisissa asioissa vasemmistolaiset haluavat mukauttaa mustat valkoisen keskiluokan ihanteisiin. He haluavat heidän opiskelevan teknisiä aineita, ryhtyvän johtajiksi ja tiedemiehiksi, kuluttavan elämänsä nousemalla yhteiskunnan portaita todistaakseen, että mustat ovat yhtä hyviä kuin valkoiset. He haluavat tehdä mustista isistä ”vastuuntuntoisia”, mustien jengeistä väkivallattomia, jne. Mutta juuri nämä ovat teollis-teknologisen järjestelmän arvoja. Järjestelmä vähät välittää siitä, millaista musiikkia ihminen kuuntelee, millaisia vaatteita hän käyttää ja mitä uskontoa hän tunnustaa, niin kauan kuin hän opiskelee, tekee rehellistä työtä, kiipeää ylöspäin arvoasteikossa, on ”vastuuntuntoinen” vanhempi, väkivallaton ja niin edelleen. Itse asiassa, riippumatta siitä miten kovasti hän sen kieltää, läpisosiaalistunut vasemmistolainen haluaa integroida mustat järjestelmään ja saada heidät omaksumaan sen arvot.

30. Emme tietenkään yritä väittää, etteivät vasemmistolaiset, edes läpisosiaalistuneet sellaiset, koskaan kapinoisi yhteiskuntamme perusarvoja vastaan. Selvästikin he joskus tekevät niin. Jotkut läpisosiaalistuneet vasemmistolaiset ovat jopa menneet niin pitkälle, että ovat rikkoneet erästä nyky-yhteiskunnan tärkeintä periaatetta ryhtymällä fyysiseen väkivaltaan. Heidän itsensä mukaan väkivalta on heille ”vapautumisen” muoto. Toisin sanoen, väkivallalla he murtautuvat ulos psyykkisistä estoista joihin heidät on opetettu. Koska he ovat läpisosiaalistuneita, nämä estot ovat heille rajoittavampia kuin muille; tästä johtuu heidän tarpeensa murtautua ulos niistä. Mutta yleensä he oikeuttavat kapinointinsa valtavirta-arvoilla. Jos he ryhtyvät väkivaltaan, he väittävät taistelevansa vaikkapa rasismia vastaan.

31. Ymmärrämme, että edellisestä vasemmiston psykologian karkeasta yleiskatsauksesta voidaan löytää paljon huomautettavaa. Todellisuus on monimutkainen, ja kokonaisvaltainen kuvaus siitä tulisi vaatimaan useita niteitä tekstiä, vaikka kaikki tarpeellinen tieto olisikin saatavilla. Olemme vain karkeasti esitelleet kaksi modernin vasemmiston tärkeintä tendenssiä.

32. Vasemmiston ongelmat osoittavat yhteiskuntamme ongelmat kokonaisuudessaan. Heikko itsetunto, depressiiviset taipumukset ja tappiomieliala eivät rajoitu vasemmistoon. Vaikka ne ovatkin erityisen hyvin nähtävissä vasemmistossa, ne ovat levittäytyneet koko yhteiskuntaamme. Ja nykypäivän yhteiskunta pyrkii sosiaalistamaan meidät suuremmassa määrin kuin mikään aikaisempi yhteiskunta. Asiantuntijat kertovat meille jopa miten pitää syödä, miten liikkua, miten rakastella, miten kasvattaa lapset ja niin edelleen.