SARASTUS

Kansallinen ja eurooppalainen, traditionalistinen ja radikaali verkkolehti

Aave vaeltaa Euroopassa

nationKAI MURROS

(puhe Oxfordin yliopistolla 13.9.2014)

Aave vaeltaa Euroopassa – nationalismin aave!

Ja kaikki vanhan maailmanjärjestyksen voimat, Euroopan unioni, Yhdysvallat, Yhdistyneet kansakunnat, liberaalit, taantumukselliset konservatiivit ja radikaalit vasemmistolaiset, ovat keskinäisessä epäpyhässä liitossa manatakseen aaveen pois.

Tästä on pääteltävissä: nationalismin viholliset ovat jo tunnustaneet sen itsenäiseksi mahdiksi.

Oletteko huomanneet että tällä hetkellä, kun järjestelmä etenee kohti lopullista kriisiään, kukaan ei koskaan puhu radikaalivasemmiston mahdollisesta valtaannoususta? Tulevaisuuden poliittisista myllerryksistä huolestuneet eivät koskaan edes mainitse, että kovan linjan vasemmistolainen, kommunistinen vallankumous olisi mahdollinen. Mitä on tapahtunut?

Perinteisesti radikaalivasemmisto on aina ollut vakuuttunut siitä, että se yksin toimii tulevaisuuden vallankumouksen keihäänkärkenä, että se yksin pitää hallussaan kapitalistisen järjestelmän kumoamiseen vaadittavaa tieteellistä tietoa ja että se yksin ymmärtää niin ihmiskunnan historian kuin tulevaisuudenkin.

Kasvoin maailmassa, jossa vasemmistoälyköitä pidettiin syvällisesti ajattelevan intelligentsian ruumiillistumana. Aivan kuin olisi pitänyt olla vasemmistolainen ollakseen intellektuelli, aivan kuin muunlaisia intellektuelleja ei olisi ollut olemassakaan, aivan kuin pelkkä vasemmistolaisuus olisi tehnyt ihmisestä älykkään. Poliitikot ja media ylistivät, lellivät ja ihailivat punaisia älyköitä – he olivat kapinallisia, rocktähtiä ja edelläkävijöitä. Ja kuinka näppärästi he tekivätkään pilaa yrmeästä, patrioottisesta konservatiivin arkkityypistä. Terävän älynsä ja itseluottamuksensa avulla he saivat vastustajansa nopeasti näyttämään naurettavilta ja vanhanaikaisilta.

Nyt meitä kuitenkin varoitellaan jatkuvasti äärioikeiston eikä äärivasemmiston noususta. Lisäksi sanotaan, että äärioikeiston nousu on käytännössä väistämätöntä. Mutta entä radikaalivasemmisto ja kaikki sen loistokkaat intellektuellit, mitä ihmettä heille oikein tapahtui?

cheRadikaali vasemmistolaisuus on rappeutunut liberaalin järjestelmän väkivaltaiseksi pukarisiiveksi, elämäntyyliksi, poliittiseksi brändiksi, muotiaatteeksi ja akateemiseksi masturbaatioksi. Radikaalit vasemmistolaiset ovat edelleen median lemmikkejä ja sellaisina järjestelmän turvallisia osia. Kun vasemmistolainen on opetettu sisäsiistiksi, hän palvelee tehokkaasti järjestelmää toimimalla mediassa, yliopistomaailmassa, virkakoneistossa tai jossakin itsenäisessä kansalaisjärjestössä – jota järjestelmä epäilemättä avokätisesti tukee.

Koska radikaalivasemmisto on kyvytön pysäyttämään globaalin kapitalismin voittokulkua tai vaikuttamaan siihen mitenkään, sillä on jäljellä vain yksi keino – kiihkeän itseinhon levittäminen eurooppalaisten keskuuteen.

Edistäessään laajamittaista maahanmuuttoa Eurooppaan ja Pohjois-Amerikkaan radikaalivasemmisto palvelee väsymättä kapitalistien tarpeita. Sillä sekä vasemmistolla että kapitalisteilla on yksi yhteinen päämäärä – eurooppalaisen sivilisaation ja eurooppalaisen väestön pois pyyhkiminen.

Vasemmisto ei koskaan ole sitä mitä se väittää olevansa: se ei ole demokraattista eikä rauhanomaista, se ei tee mitään työväenluokan hyväksi eikä sen ideologia perustu tieteeseen tai järkeen.

Vasemmistolaiset muistavat aina julistaa, että heidän maailmankuvansa perustuu tieteeseen – ainoa tieteellinen maailmankuva, niin kuin he mielellään kehuskelevat. Dialektisen materialismin avulla vasemmistointellektuelli väittää voivansa selittää ihmislajin menneisyyden, nykyisyyden ja tulevaisuuden.

Tiede ja materialismi ovat suuria sanoja, ja kun ne yhdistetään, tunnemme aluksi kiusausta uskoa että tämä ideologia tosiaan on silkkaa luonnontiedettä.

Mutta lähemmin tarkasteltuina vasemmistolaiset opinkappaleet nojaavat historiaan, taloustieteeseen ja sosiologiaan, jotka ovat kaikki ihmistieteitä, niin sanottuja pehmeitä tieteitä. Niinpä semanttinen väärinkäsitys käy selväksi, ja huomaamme että keskiverto trotskilainen yliopistointellektuelli ei – suurista puheistaan huolimatta – ajattele materialistisesti tai tieteellisesti, sillä ainoita todella materialistisia tieteitä ovat luonnontieteet. Vasemmistolaisuus on siis pikemminkin runoutta tai astrologiaa kuin fysiikkaa.

Tietenkin historia, taloustiede ja sosiologia tarjoavat näkökulmia menneisyyteen ja nykyisyyteen, mutta jos niiden perusteella julistaa, että tulevaisuudessa tapahtuu ehdottoman varmasti kommunistinen vallankumous, jonka jälkeen työväenluokka lakkauttaa yksityisomistuksen, perheinstituution, sukupuolierot, kansalliset, etniset ja rodulliset erot, uskonnon ja valtion, koska niitä ei ollut primitiivisessä kommunismissakaan, se ei varmasti ole tiedettä vaan spekulaatiota. Mutta vasemmistolaiset eivät varmaankaan ikinä suostuisi myöntämään, että heidän maailmankuvansa on spekulatiivinen – se ei vain kuulostaisi enää niin komealta.

Oikea luonnontieteilijä yrittäisi löytää toistuvan kaavan tapahtumien jatkumosta, mutta sellaista kaavaa ei selvästikään ole, sillä edellä kuvatun kaltaista kommunistista vallankumousta ei ole aiemmin tapahtunut, joten vasemmistolaisen on pakko ryhtyä uskovaiseksi. Ja tästä kommunismissa on kyse: se suunniteltiin uskonnoksi, antamaan näennäistieteellisiä todisteita tukemaan puoliuskonnollista tulevaisuusfantasiaa.

Koska ihmisyhteiskunnat ovat aina liian monimutkaisia ja sisältävät liian monia muuttujia, ne eivät ole tietyn yhteiskunnallisen teorian, olettamuksen tai aksiooman päteväksi todistamiseen vaadittavia hallittuja ympäristöjä. Tämän takia jää aina tilaa loputtomille spekulaatioille ja tekosyille, miksi jokin hieno teoria ei lopulta toiminutkaan. Ja viimein teorian kannattajille jää vain taipumaton usko teoriaan sekä vakaumus, että se toimii kunhan vain olosuhteet ovat oikeat.

Ja koska kukaan ei koskaan ole halukas myöntämään virheitään, kaikilla suurilla maailmantulkinnoilla ja niin sanotuilla tieteellisillä maailmankuvilla on taipumus rappeutua sekulaareiksi uskonnoiksi. Usko teoriaan on itsessään todiste teorian toimivuudesta. Lyhyesti: jos se näyttää hyvältä paperilla, sen täytyy olla totta.

Koska jonkun suuren ja erehtymättömän ajattelijan laatiman “hienon” teorian ja sen pyhien perusolettamusten täytyy pitää paikkansa, kaikkea uutta tieteellistä tietoa arvioidaan suhteessa teorian olettamuksiin eikä siihen, kuinka se heijastaa todellisuutta, ja ellei tieto tue teoriaan, se vain siirretään syrjään tai kumotaan.

Luonnontieteille tyypillisiä paradigmanvaihdoksia ei tapahdu sekulaareissa poliittisissa uskonnoissa, sillä kaikki poliittisen uskonnon papiston asemaa uhkaava tukahdutetaan ja häpäistään julkisesti. Kun valtiotieteellisistä teorioista tulee valtiovallan välikappaleita, asiat ovat todella huonosti – ihmiset ovat yleensä halukkaita kiistämään kaikkein ilmeisimmätkin totuudet ja vaatimaan muitakin tekemään samoin vain säilyttääkseen asemansa. Niinpä voidaan jopa sanoa, että nykyvasemmisto on käytännössä kultti tai vielä pahempaa – autismin muoto.

Vasemmisto näyttää toistavan samat dogmatismin, kiistämisen, totalitaarisuuden ja henkilökulttien virheet aina, kaikkialla ja joka tasolla vähäpätöisistä sirpaleryhmistä jättimäisiin supervaltoihin.

On paljastavaa, että vasemmistolaiset kiistävät jyrkästi rodun vaikutuksen ihmisen älykkyyteen, käyttäytymiseen ja yhteiskunnalliseen menestykseen. Se on vähän outoa, sillä asiaa tarkastellessa huomaa rodun kuuluvan erottamattomasti materian ja materialismin maailmaan. Rotu jos mikä on fyysinen ja lääketieteellinen tosiseikka, jota voidaan tieteellisesti tutkia, määritellä, mitata ja tarkastella.

On merkillistä, kuinka rotukysymyksessä kaikkein kiihkeimmistä tunnustuksellisista materialisteista tulee yhtäkkiä idealisteja.

Perinteisesti nationalistien ja vasemmistolaisten köydenveto on koskenut yhteiskuntaluokkaa ja kansakuntaa – sitä, kumpi on tärkeämpi tai todellisempi yhteisö. En koskaan kyennyt ymmärtämään marxilaisten intellektuellien aggressiivista ylimielisyyttä heidän leimatessaan kansakunnat suoralta kädeltä pelkäksi porvarilliseksi kuvitelmaksi.

so sorrySelvästikin sekä kansa että luokka ovat ihmisen luomia konstruktioita – miten kansa siis olisi yhtään vähemmän todellinen kuin luokka? Jälleen käy selväksi, että tämä niin sanottu “tieteellinen maailmankatsomus” on vain atavistinen ilmaus vihalle, jota punaiset intellektuellit tuntevat omaa etnistä taustaansa kohtaan.

Kysymys kuuluukin: voiko tämä itseinho toimia poliittisen mullistuksen, vallankumouksen, vallan täydellisen haltuunoton välineenä, niin kuin vasemmistolaiset laskeskelevat?

Tällainen voi todella tuntua mahdolliselta, jos työskentelee yliopistolla tai tiedotusvälineissä, sillä yleisesti ottaen akateemikot ja toimittajat ovat pelkkiä älyllisiä prostituoituja – mutta todellisessa maailmassa tämä ei tietenkään toimi – sellaista ei vain ole kulttuurisessa DNA:ssamme.

Kun etniset ja sosiaaliset paineet kasvavat massamaahanmuuton ja globalisaation seurauksena, tapahtuu kaksi asiaa:

Ensimmäiseksi:

Nationalistinen liike kasvaa ja ottaa lopulta laadullisen harppauksen eteenpäin. Nationalistinen liike rynnistää poliittiselta ja kulttuuriselta periferialta näyttämön keskelle ja alkaa hallita julkista keskustelua ja populaarikulttuuria. Äkkiä nationalistinen kulttuurikritiikki näyttää olevan älykkäin ja radikaalein tapa haastaa järjestelmä.

Toiseksi:

Kun nationalistien argumentit kehittyvät ja alkavat hallita julkista keskustelua, yhä turhautuneempi ja eristyneempi vasemmisto kompuroimaan laadullisesti taaksepäin. Sillä mitä hyväksyttävämpää ja muodikkaampaa on ilmaista huolensa eurooppalaisen kulttuurin, perinteiden, identiteetin ja itse Euroopan kansojen säilymisestä, sitä rajummin vasemmiston on hyökättävä näitä asioita vastaan. Ja radikaali vasemmisto on tietenkin oikeassa, sillä vaikkei sitä ääneen sanotakaan, tällainen sentimentaalisuus on pelkkää makeaa kuorrutusta sisäsyntyiselle ja usein tiedostamattomalle rasismillemme ja nationalismillemme.

Joten lopulta vasemmisto ajetaan tai houkutellaan hylkäämään kaunopuheinen, humanistisilla latteuksilla koristeltu antirasistinen retoriikka ja myöntämään avoimesti, että se haluaa vain tuhota eurooppalaiset.

On erittäin tärkeää ymmärtää, että ideologioilla on enemmän tekemistä temperamentin kuin järjen kanssa. Poliittiset mielipiteet perustuvat pikemminkin tunteille kuin viileälle ja laskelmoivalle logiikalle tai objektiivisille ja tarkoille arvioille omasta yhteiskunnallisesta asemasta. Myöhemmin emotionaaliset valinnat usein rationalisoidaan tuottamalla kaikentyyppisiä hienoja teorioita – mutta maailman kaikki teoriatkaan eivät voi muuttaa sitä tosiseikkaa, että poliittiset käyttäytymismallit ja uskomusjärjestelmät ovat vain heijastumia luonteenlaadusta.

Jos ensimmäinen vaistonne on rakkaus Englantia kohtaan, jos olette innoissanne Englannin historiasta ja perinteistä, jos olette ylpeitä Englannin saavutuksista, jos tunnette voimakasta myötätuntoa Englannin kansaa kohtaan ja elätte sen keskuudessa ja suojelette sitä, teistä tulee selvästikin nationalisteja. Jos ette piittaa sellaisesta vähääkään, teistä tulee luultavimmin liberaaleja.

Jos taas vihaatte Englantia ja kaikkea mitä se edustaa, jos ensimmäinen vaistonne on loukata Englannin kansaa, jos haluatte häpäistä englantilaisia perinteitä, hävittää englantilaisen kulttuurin, jos katsotte että kansakunnan, joka ansaitsee kuolla, ja veronmaksajien, jotka ovat käytännössä luokkavihollisia, pitäisi kuitenkin kustantaa loismainen elämäntyylinne, kuulutte ehdottomasti radikaalin vasemmiston riveihin. Siellä voitte fantasioida Englannin raiskaamisesta ja hävittämisestä ja nimittää sitä edistykseksi. Voidaan melko suurella varmuudella todeta, että moderni radikaalivasemmisto on vain primitiivisen rosvomentaliteetin heijastumaa.

Mitä liberaaleihin tulee, on kiinnostavaa havaita, että nyt kun jännitys tihenee ja järjestelmä on syvenevässä kriisissä, liberaalit muuttuvat yhä totalitaarisemmiksi. Mielipiteenvapautta suvaitaan vain niin pitkään kuin ilmaistut mielipiteet noudattavat liberaalia “puolueen linjaa”. Historiallinen uudelleenarviointi, kaikentyyppinen kritiikki monikulttuurisuutta vastaan ja epäsovinnaiset näkemykset roduista ja älykkyydestä tukahdutetaan drakonisin laein ja ankarin rangaistuksin.

hate speechLiberaalit, jotka ennen kehuivat olevansa sananvapauden horjumattomia puolustajia, etsivät nyt kiihkeästi tekosyitä sananvapauden rajoittamiselle. He ovat jopa halukkaita vainoamaan hassujen käsimerkkien tekijöitä, ja koska mitä tahansa esinettä, elettä, sanaa, symbolia tai numeroa voidaan pitää ajatusrikoksen tai mikroaggression välineinä, liberaalit elävät jatkuvan vainoharhaisuuden tilassa.

Kuinka tämä liberaali totalitarismi voidaan sitten selittää? Selitys on itse asiassa hyvin yksinkertainen.

Sekä liberalismin että vasemmistolaisuuden juuret ovat Ranskan vallankumouksessa. Vapauden, veljeyden ja tasa-arvon evankeliumia tarjoillaan vain vähän erilaisessa muodoissa erilaisille yleisöille – mutta sen perusolemus on edelleen sama.

Ei siis ole mikään ihme, että järjestelmän ollessa kriisissä liberaalit alkavat yhä enemmän muistuttaa ideologisia edeltäjiään – jakobiineja.

Moni asia osoittaa, että liberaalit ja vasemmistolaiset ovat pohjimmiltaan samaa väkeä.

Kumpikin ideologia uskoo niin sanottuun edistykseen koko ihmiskunnan historian suurena kertomuksena. Sekä vasemmistolaisille että liberaaleille tämä edistys tarkoittaa, että sama yhteiskunnallinen, taloudellinen, kulttuurinen ja älyllinen kehitys joka tapahtui Euroopassa keskiajan jälkeen kapitalismin ja teollistumisen murennettua perinteisen feodaalisen järjestyksen, voi ja sen pitäisi tapahtua maailman kaikissa yhteiskunnissa.

Kumpikin ideologia panee toivonsa talouteen edistyksen käyttömoottorina. Juuri modernin talouden ja teollisen tuotannon tehtävänä on pyyhkäistä tieltään taikauskon, tukahduttavien perinteiden ja sortavien sosiaalisten rakenteiden hämähäkinverkot. Modernin talouden uskotaan yhdistävän maailman – eli tekevän siitä yhdenmukaisen ja nostavan sen uudelle tasolle.

Juuri tämä ontto ja pinnallinen talousajattelu on sekä modernin vasemmistolaisuuden että liberalismin kulmakivenä. Yksinkertainen usko, että kaikki inhimillinen kulttuuri ja sosiaalinen käyttäytyminen voidaan palauttaa talouteen. Koristeltuna ihmisoikeuksien sentimentaalisella kultilla.

Ainoa ero on siinä, että liberaalit pitävät edistyksen välikappaleena keskiluokkaa ja vasemmistolaiset panevat toivonsa työväenluokkaan.

Näin ollen molemmat osapuolet myös kannattavat globalisaatiota: liberaalit uskovat että synnyttämällä globaalin keskiluokan voimme päästä menneisyyden haamuista, ja vasemmisto taas laskelmoi että kolmannen maailman teollistuminen saattaa luoda globaalin teollisuusproletariaatin, joka on maailmanvallankumouksen välttämätön edellytys. Molemmat myös pitävät länsimaisen teollisuustuotannon ulkoistamista tapana maksaa moraalista velkaamme kehittyville maille. Sen aiheuttama työttömyys Euroopassa ja Yhdysvalloissa ei häiritse näitä porvarillisia uneksijoita.

Viime kädessä on selvää, että niin moderni vasemmistolaisuus kuin liberalismikin ovat sekulaareja uskontoja, kaksi versiota samasta ikivanhasta kutsumuskohtalon ideologiasta, länsimaisesta messianismista, jonka juuret ovat kristillisyydessä. Niinpä nämä kamppailevat vastakohdat, jin ja jang, teesi ja antiteesi, ovat kaikkialla maailmassa toimineet pakotetun modernisaation ja länsimaistamisen välikappaleina.

Entä sitten Euroopan unioni? Porisee mukavasti, vai?

EU on myyty meille rauhanprojektina – koko sotkulle annettiin jopa Nobelin rauhanpalkinto! Meitä muistutetaan jatkuvasti, että olemme jotenkin kollektiivisesti velkaa EU:lle vuosikymmenten ajan nauttimastamme rauhasta ja vauraudesta. EU-eliitti kiristää meitä emotionaalisesti väitteillä, että ellemme ole kuuliaisia unionille, Euroopassa syttyy taas sota.

Mutta juuri tässä Euroopan unionin kannattajat tahallaan sekoittavat syyn ja seurauksen keskenään.

Ja millä tavoin? Itse EU:n perustaminen oli seurausta musertavasta rauhankaipuusta, jota eurooppalaiset tunsivat toisen maailmansodan jälkeen, ja juuri tämä vakaa päätös lopettaa Euroopan sisäiset sodat, tämä ehdoton vakaumus siitä, että kaikki eurooppalaiset ovat veljiä ja sisaria ja ettei heidän tule koskaan käyttää väkivaltaa toisiaan kohtaan, estää vielä tänäänkin Euroopan unioniin kuuluvia kansoja sotimasta keskenään.

Mutta EU-byrokraatit eivät itse ole lopettaneet ainuttakaan sotaa.

EU:n byrokratia ei ole pysäyttänyt tai riisunut aseista ainuttakaan hyökkäävää armeijaa.

Yksikään EU:n jäsenvaltio ei ole pidättäytynyt hyökkäämästä naapurinsa kimppuun vain siksi, että sellainen rikkoisi Maastrichtin sopimusta vastaan.

Voin vain kuvitella, mitä EU:n legitimiteetille tapahtuisi jos ihmiset tajuaisivat , että vaikka unioni kaikkine byrokraatteineen, hienoine toimistoineen, direktiiveineen ja komissaareineen haihtuisi nyt ilmaan, jäsenvaltiot eivät silloinkaan ryhtyisi sotimaan keskenään.

Asian traaginen ironia on siinä, että Euroopan unioni on tällä hetkellä kääntymässä pikavauhtia alkuperäistä rauhan säilyttämisen ideaansa vastaan.

Aluksi EU:n perusajatus oli ylevä ja kunnioitettava: taloudellinen yhteistyö itsenäisten kansakuntien välillä.

Mutta sitten tämän ylevän ajatuksen kaappasivat opportunistiset byrokraatit, ahneet kapitalistit ja selkärangattomat poliitikot.

Äkkiä itsenäisten kansakuntien taloudellinen yhteistyö ei enää riittänytkään – ei, piti mennä loppuun saakka:

Piti saada yhteinen talous.

Piti saada yhteinen valuutta.

Piti saada Euroopan liittovaltio.

Ja nyt tämä kehnosti suunniteltu poliittisen ja taloudellisen vallan keskittäminen on itse asiassa aiheuttanut enemmän kaunaa ja epäluuloa eurooppalaisten välille kuin mikään sitten toisen maailmansodan. Etelä-Euroopan kansat näkevät nälkää ja media on häpeämättömästi ja epäoikeudenmukaisesti syyttänyt Kreikan kansaa vain hämätäkseen Keski- ja Pohjois-Euroopan turhautuneita veronmaksajia. Kreikan kansa on häpäisty vain EU-oligarkkien kasvojen säilyttämiseksi.

Tästä kaikesta on opittavissa, että tietyn rajan jälkeen Euroopan yhdistäminen johtaa Euroopan hajoamiseen.

Mutta aivan kuten mikä tahansa ahne paisuva organismi, EU kieltäytyy myöntämästä virheitään ja yrittää lievittää tilannetta keskittämällä itselleen yhä enemmän valtaa. Niinpä seuraavien ongelmien ilmaantuessa seuraukset ovat pahemmat kuin koskaan ennen.

Tunnette varmasti liberaalin dogmin: kaikki ihmiset ovat samanarvoisia – ja samanlaisia! Sentimentaalisen hölynpölyn, että me kaikki itkemme, nauramme, rakastamme, leikimme ja niin edelleen.

Tämä pinnallinen uskomus on liberaalin järjestelmän kulmakivi ja tuhon siemen. Viime vuosikymmenten aikana, kun olemme joutuneet ottamaan vastaan alati paisuvia muukalaisten massoja ja saaneet ensi käden tietoa länsimaistyyppisen modernisaation tuloksista kehitysmaissa, on käynyt tuskallisen selväksi että tämän planeetan kansat ja kulttuurit ovat todellakin erilaisia, niin erilaisia että välillä on jopa vaikea uskoa että kuulumme samaan lajiin.

On käynyt selväksi, että jos mittapuuna käytetään kykyä perustaa ja ylläpitää moderneja teollisuusyhteiskuntia, ihmiset, kulttuurit ja todut eivät ole samanlaisia eivätkä varsinkaan samanarvoisia.

Kolmannen maailman maiden toistuvat epäonnistumiset yrityksissä jäljitellä länsimaistyyppistä modernisaatiota ja teollistumista osoittavat, että useimmat maailman ihmiset on predestinoitu elämään savimajoissa ja hökkelikylissä – elleivät he sitten onnistu pääsemään Eurooppaan, missä kaikki annetaan heille ilmaiseksi.

Paradigmanmuutoksen merkkinä on kuitenkin se, että olemme viimein alkamassa analysoida sivilisaatioita ilman perinteistä marxilaista syyllisyydentuntoa tai virallista liberaalia optimismia. Kykenemme näkemään sivilisaatiot sellaisina kuin ne ovat – niiden heikkoudet ja vahvuudet hienovaraisimpia yksityiskohtia myöten – ja saamme todeta, kuinka vaikeaa ja käytännössä mahdotonta niiden muuttaminen on. Voimme nyt viimeinkin myöntää, että sivilisaatioilla on tapana toistaa tiettyjä ryhmäkäyttäytymisen ja joukkopsykologian kaavoja yhä uudelleen. Vain pinta ja yksityiskohdat muuttuvat, mutta sivilisaation perusolemus pysyy samana.

Alamme huomata, että sivilisaatiot ovat paljon muutakin kuin vain värikkäitä vaatteita, mausteisia ruokia ja eksoottisia tapoja – sivilisaatiot ovat paljon monimutkaisempia, kulttuurille ja rodulle perustuvia käyttäytymisen, sosiaalisen psykologian ja emotionaalisten reaktioiden järjestelmiä kuin pinnalliset marxilaiset tai liberaalit havainnoitsijat ikinä kykenevät ymmärtämään tai hyväksymään.

Me puolestamme voimme hyväksyä sen, että pinnanalaiset kulttuuriset kaavat, sivilisaation rakennuspalikat, voivat olla aivan yhtä ratkaisevia sivilisaation tai yksilön menestyksen kannalta kuin rotukin. Ja voimme hyväksyä senkin, että kulttuuri heijastelee aina rotuominaisuuksia.

Näin ollen voimme viimeinkin pitää arvossa oman sivilisaatiomme ylivertaisuutta. Kaikkea eurooppalaisten luomaa ei voi kopioida vain lukemalla teknisiä oppaita, Euroopan perusolemusta ei voi jäljitellä säätämällä lakeja, eurooppalaista henkeä ei voi toisintaa vain pukeutumalla eurooppalaistyylisiin vaatteisiin tai rakentamalla eurooppalaistyylisiä taloja. Sellaiset yritykset tuottavat vain irvikuvia, väärennöksiä, groteskeja vitsejä, rapistuvia julkisivuja viidakossa.

Eurooppa on aina paljon enemmän, ja sen vuoksi ulkopuoliset eivät lopulta voi voittaa Eurooppaa!

Entä sitten arabikevät – kuinka se vaikuttaa asiaamme?

Arabikevät tapahtui aivan yhtäkkiä ja yllätti meidät kaikki. Yhtä yllättävää on se, kuinka tehokkaasti se voi edistää asiaamme. Arabikevät auttaa meitä kahdella tavalla.

Ensimmäiseksi:

TOPSHOTS-EGYPT-POLITICS-DEMOKun arabimaat lakkaavat toimimasta valtioina ja menettävät tyystin kykynsä vartioida rajojaan, Eurooppaan kohdistuva demografinen paine kasvaa suunnattomasti. Arabiyhteiskunnat ovat käymässä yhä toimintakelvottomammiksi ja kyvyttömämmiksi ratkaisemaan taloudellisia ongelmiaan väestönkasvun ja sisällissodan paineiden alla. Paitsi että niiden väestö on halukasta vaaralliseen matkaan Eurooppaan, myös käytännössä koko Afrikka ja Etelä-Aasia voi nyt kulkea näiden maiden läpi Eurooppaa kohti.

Tämän takia on ehdottoman varmaa, että tulevaisuudessa etniset ristiriidat kasvavat dramaattisesti.

Euroopan unioni alkaa humanitaarisista syistä – Välimeren ylittäminen maksaa ihmishenkiä – mitä todennäköisimmin auttaa siirtolaisia ylittämään meren ja saapumaan turvallisesti Eurooppaan. Välttääkseen Etelä-Euroopan pakolaisleirien ylikuormitusta, se alkaa myös kuljettaa pakolaisia joka puolelle Eurooppaa käyttäen tekosyynä Euroopan kollektiivista vastuuta ja humanitaarista kriisiä, tai sitten Etelä-Euroopan maat antavat heidän kulkea kauttaan muutenkin.

Mitä enemmän on valtion ja EU:n sponsoroimaa massamaahanmuuttoa, sitä suuremmaksi suuttumus ja katkeruus kasvaa laiminlyödyn kantaväestön keskuudessa. Tämä ei tietenkään jää vallanpitäjiltä huomaamatta, ja siksi eliitti on halukas käyttämään yhä ankarampia menetelmiä murskatakseen rasistiset reaktiot, mikä vain kärjistää valtion ja kansan välistä ristiriitaa. Mikä tietenkin sopii tarkoituksiimme oikein hyvin.

Ennen valtio saattoi johdattaa massat haluamaansa suuntaan kepillä ja porkkanalla – nyt porkkana on talousvaikeuksien takia lähestulkoon syöty ja jäljellä on vain keppi.

Arabikevät edistää asiaamme toisellakin kiintoisalla tavalla.

Kun arabiyhteiskunnat yksi toisensa jälkeen vajoavat pitkittyneisiin sisällissotiin, loputon kansanryhmien välinen väkivalta toimii täydellisenä kasvualustana kansainväliselle terrorismille. Ja mikä vielä parempaa, yhä suurempi joukko nuoria muslimimiehiä matkustaa tällaisille alueille osallistuakseen taisteluihin.

Kun nämä miehet palaavat kotiin, he ovat muuttuneet – heistä on tullut taistelujen karaisemia globaalin jihadin veteraaneja:

He osaavat käyttää aseita.

He osaavat järjestäytyä.

Ja ennen kaikkea he eivät pelkää mitään eivätkä kavahda kuolemaa.

Eurooppaan jääneet ihailevat heitä ja oppivat heiltä – ja niinpä jihadistinen liike ottaa Euroopassa aimo harppauksen eteenpäin. Siitä tulee rohkeampi, tehokkaampi ja tappavampi.

Jihadistiliikkeen kasvaessa aidosti pelottavaksi voimaksi me yritämme saada selkoa tilanteesta. Silloin meille tarjotaan kahdenlaisia satuja jotta pysyisimme rauhallisina.

Valtiovallan syöttämä virallinen linja on optimistista liberaalia höpinää monimuotoisuudesta, monikulttuurisuudesta ja uskontojen välisestä dialogista… haukotus…

Särmikkäämpi versio siitä tulee vasemmistolta ja sillä on jonkin verran vastakulttuurista katu-uskottavuutta, mutta se on edelleen sama puhkikulunut vasemmistolainen levy, jolla meitä syytetään kaikista maailman pahuuksista ja jolla meitä kehotetaan vain käymään pitkäksemme ja kuolemaan.

Tarpeetonta sanoakaan, että viimein ihmiset kyllästyvät näihin selityksiin ja alkavat etsiä kokonaan uudenlaisia vastauksia – ja me annamme heille sellaisia.

Vielä lopuksi.

Mediantutkimuksessa on kehitetty mielenkiintoinen teoria. Se väittää, että tunteet ovat nousemassa yhä tärkeämpään asemaan länsimaisessa kulttuurissa, mikä johtuu siitä että olemme siirtymässä uusromantiikan aikaan.

Ja kun asiaa miettii tarkemmin – fantasia ja keskiaika ovat kovasti muodissa populaarikulttuurissa ja viihteessä. Elokuvat, tv-sarjat ja tietokonepelit pursuavat myyttejä ja taruja. Tietokonepelit opettavat myös – etenkin nuorille miehille – historiaa, sotaa, strategiaa, geopolitiikkaa ja imperiumien rakentamisen taitoa. Lisäksi meillä on goottien ja heavy metallin – erityisesti power metallin – kaltaisia alakulttuureita. Kun tämä pidetään mielessä, on selvää että muutosta on ilmassa – jotakin värähtelee pohjoisessa.

Jos todella olemme matkalla uusromantiikan aikakauteen, asiat käyvät todella mielenkiintoisiksi! Muistammehan, että nationalismi oli romantiikan ajan tuote.

Kun järjen ja valistuksen aika päättyi Ranskan vallankumouksen sekasortoon ja mielettömyyteen, eurooppalaisten kollektiivinen psyyke alkoi etsiä vastauksia muualta, minkä seurauksena syntyi romanttinen liike.

Jos tämä teoria pitää paikkansa, nationalistit osuvat pian Euroopan kollektiivisen psyyken kultasuoneen, suunnattomaan energian ja mielen piilevien pohjavirtojen varantoon. Sillä nationalistit ovat uusi romanttinen liike.

Ja jos kunnolla mietitte asiaa, on selvää että olemme jättämässä taaksemme valheellisen vasemmistolaisen järjen ja teennäisen liberaalin valistuksen ajan.

Vasemmistolaisuus ja porvarillinen liberalismi, Ranskan vallankumouksen kaksospojat, näyttävät jälleen todellisen luontonsa – nyt kun aineelliset edellytykset tämän “otetaan toisiamme kädestä ja lauletaan Kumbayah” -järjestelmän ylläpitämiseksi ovat romahtamassa.

Aloitin puheeni lainaamalla Karl Marxia, ja nyt haluaisin päättää sen toisella lainauksella – se on tällä kertaa Gandalfilta, sillä minusta tuntuu että se tiivistää oivallisesti tämänhetkisen tilanteemme:

“Pelilauta on esillä, pelinappulat liikkuvat. On viimein alkanut meidän aikamme suurin taistelu.”

Kai Murros on akateeminen alisuoriutuja. Hän on julkaissut teoksen “Vallankumous ja sen toteuttaminen modernissa yhteiskunnassa” (2001).

Kai Murros on akateeminen alisuoriutuja. Hän on julkaissut teoksen “Vallankumous ja sen toteuttaminen modernissa yhteiskunnassa” (2001).

Information

This entry was posted on lokakuu 1, 2014 by in Politiikka ja ideologia and tagged , , , , , , .
%d bloggers like this: