SARASTUS

Kansallinen ja eurooppalainen, traditionalistinen ja radikaali verkkolehti

Hirvenmetsästys, kansalaisyhteiskunta ja monikulttuurisuus

hirvi 1

JUKKA AAKULA

Kirjassaan Tutkielma ihmisten välisen eriarvoisuuden alkuperästä ja perusteista sveitsiläis-ranskalainen filosofi Jean-Jacques Rousseau kuvasi ensi kerran hirvenmetsästystä malliesimerkkinä ihmisten välisen yhteistyön problematiikasta.

Jos kyse olisi hirvenmetsästyksestä, jokainen ymmärtäisi hyvin että hänen on pysyttävä uskollisesti paikallaan. Mutta jos jänis sattuisi kulkemaan jonkun heistä ohi, hän olisi epäilemättä lähtenyt saman tien jahtaamaan sitä, eikä oman saaliinsa saatuaan olisi juuri välittänyt siitä, että hänen toimintansa oli saanut muut menettämään omansa.

Hirvenmetsästys vastakohtana jäniksenmetsästykselle vaatii monen ihmisen toiminnan koordinaatiota. Hirveä ei metsästetä yksin vaan porukalla. Jotta hirvenmetsästys onnistuisi, metsästäjien on voitava luottaa, että toiset metsästäjät noudattavat metsästyksen sääntöjä riippumatta siitä ovatko ne kirjoittamattomia vai tarkasti dokumentoituja. Luottamuksen ylläpitämiseksi on oleellista, että sääntöjen rikkojia voidaan rangaista vertaisrankaisun keinoin. Yleensä kuitenkin maineen menettämisen uhka riittää ylläpitämään sääntöjen noudattamista. Ääritapauksessa metsästäjä erotetaan metsästysseurasta.

Hirvenmetsästys-termiä (stag hunt) on yhteiskuntatieteissä alettu käyttää kuvaamaan tietynlaista ihmisten välistä yhteistyötä. Hirvenmetsästys-peli (stag hunt) kuvaa peliteoriassa mitä tahansa strategista yhteistyötilannetta, jossa on kaksi mahdollisuutta:

1. Tee yhteistyötä (metsästä hirveä), jolloin saat ison hyödyn, jos muutkin tekevät yhteistyötä, mutta muuten et saa mitään.

2. Toimi yksin (metsästä jänistä), jolloin saat varmasti pienen hyödyn, riippumatta siitä mitä muut tekevät.

Pelissä hyödylle oletetaan jokin numeerinen arvo esimerkiksi euroissa, vaikka arvo voi toki olla yhtälailla henkinen. Alla oleva taulukko kuvaa kahden henkilön hirvenmetsästyspeliä, jossa hirvenmetsästäjä saa 5 pistettä – mutta vain jos molemmat metsästävät. Jäniksen (kanin) metsästäjä saa aina 3 pistettä.

Filosofian professori Brian Skyms kuvaa  kirjassaanStag Hunt and the evolution Social Structure yhteistyön problematiikkaa hirvenmetsästyspelin avulla. Ihmisyhteisössä A, joissa yksilö voi olettaa toisen yksilön valitsevan hirvenmetsästyksen, on jokaisen yksilön rationaalista valita hirvenmetsästys. Yhteisössä B, jossa yksilö voi olettaa toisen yksilön valitsevan jäniksenmetsästyksen tai jossa ei voi olettaa toisen yksilön toiminnasta mitään, on jokaisen yksilön rationaalista valita jäniksenmetsästys. (Tekninen perustelu väitteelle on se, että jos yhteisön B jäsen a ei tiedä miten toinen yhteisön B jäsen b pelaa, a voi olettaa b:n pelaavan 50% todennäköisyydellä hirvenmetsästystä ja 50% todennäköisyydellä jäniksenmetsästystä. Jos a itse pelaa hirvenmetsästystä, hän saa keskimäärin vain 2.5 pistettä, kun taas jäniksenmetsästäjä saa aina 3 pistettä.)

Yhteisö A kukoistaa ja yhteisö B ei. A:ssa sanotaan vallitsevan Nash-tasapainotila metsästän-hirveä ja B:ssä tasapainotila metsästän-jänistä.  Yhteiskuntatieteessä todetaan yhteisön A olevan tehokkaampi kuin yhteisö B. Oikeastaan B:n tapauksessa ei voi välttämättä edes puhua yhteisöstä vaan ihmisjoukosta, koska yhteisön sisäinen rakenne normeineen saattaa kokonaan puuttua. Toinen vaihtoehto on, että normit ovat kyllä olemassa mutta ne eivät tue yhteistyön syntymistä.

Toimivassa kansalaisyhteiskunnassa on paljon hirvenmetsästyksen kaltaisia piirteitä. Toinen valistusfilosofi David Hume mainitsee kirjassaan A Treatise of Human Nature toisen esimerkin hirvenmetsästyspelistä – suon kuivatuksen:

Kaksi naapurusta saattavat päättää keskenään kuivata niityn, jonka he omistavat yhdessä, sillä molemmat tuntevat toisensa hyvin ja kumpikin ymmärtää, että oman osuutensa tekemättä jättäminen tarkoittaisi koko hankkeen hylkäämistä. Mutta tuhannen ihmisen on vaikeaa ja oikeastaan mahdotontakin sopia mistään sellaisesta…

Suomessa kuivattiin aikoinaan suuriakin soita kyläyhteisöjen yhteistyönä. Suon kuivatus ei välttämättä ollut Täällä Pohjantähden Alla -kirjan Koskelan Jussin toiminnan kaltaista yhden miehen puurtamista. Suuri suo oli saatava kokonaan kuivattua, koska yksittäiset pellot suon laidalla olivat hallanarkoja. Kun yhteistyö oli kerran suon kuivatuksen yhteydessä opeteltu ja luottamus luotu, saatettiin samoilla opeilla sitten rakentaa kylään kirkko ja perustaa osuuskauppa, palokunta, nuorisoseura ja maamiesseura.

Kaikki ihmisten välinen yhteistoiminta ei vaadi samankaltaista yhteisiin sääntöihin perustuvaa koordinaatioita. Foinikialaiset vaihtoivat tavaroita ihmisten kanssa, joiden kanssa heillä ei ollut edes yhteistä kieltä. Luottamuksen sijasta kauppa perustuu usein vastavuoroisuuteen. Huuto.netissä henkilö ostaa toiselta henkilöltä tavaran ja jos se osoittautuu sellaiseksi kuin myyjä sen kuvasi ja kauppa menee muutenkin sujuvasti, ostaja ja myyjä antavat toisilleen plus-pisteen. Pisteet vaikuttavat henkilön mahdollisuuksiin tehdä kauppaa jatkossa. (Kauppasuhteen toistuminen muuntaa kaupanteon hirvenmetsästyksen kaltaiseksi: huijarin kanssa ei tehdä kauppaa ollenkaan ja huijari saa metsästää jänistä.)

Toisaalta kyky koordinoituun toimintaan ei sekään ole pelkästään positiivinen asia. Koordinoitu toiminta mahdollistaa myös kartellin tai jopa yhteistoimin tehdyn kansanmurhan. Saksa ja Japani ovat perinteisesti korkean luottamuksen yhteiskuntia (lähde: Francis Fukuyama, Trust). Niiden historiaan liittyy tunnetusti ulkoryhmän jäsenten kansanmurha. Venäläiset kommunistit onnistuivat tappamaan ensi sijassa omiaan.

Hirvenmetsästys ja kansalaisyhteiskunta

Hirvenmetsästyspeli kuvaa siis kansalaisyhteiskunnan problematiikkaa. Tehokkaassa kansalaisyhteiskunnassa yksilöt onnistuvat hirvenmetsästyksen kaltaisissa toimissa. Ihmiset pelaavat hirvenmetsästysstrategian mukaisesti, koska uskovat muidenkin niin toimivan.

Tilanteet, jotka eivät ole alunperin hirvenmetsästyksen kaltaisia vaan joissa vapaamatkustaja hyötyy muiden kustannuksella, kansalaisyhteiskunta onnistuu myös muuttamaan hirvenmetsästyksen kaltaisiksi. Vapaamatkustajan saavuttama hyöty nollautuu siksi, että vapaamatkustaja joutuu häpeään. Vapaamatkustajan kanssa ei olla tekemisissä ja vapaamatkustaja saa korkeintaan metsästää yksin jänistä – jos sitäkään.

Kulttuurien kyky luoda ja ylläpitää kansalaisyhteiskuntaa vaihtelee vahvasti. Toisessa yhteiskunnassa on rationaalista pelata jäniksenmetsästystä, koska koordinoitu toiminta suvun ulkopuolella ei onnistu. Seurauksena on tehoton yhteiskunta, jollaista kuvasin edellisessä artikkelissani Islam ja kansalaisyhteiskunta.

Yhteiskunnan parantamisen problematiikka on Skyrmsin diskurssissa juuri siinä, miten saada tehoton jäniksenmetsästysyhteiskunta muutettua tehokkaaksi hirvenmetsästysyhteiskunnaksi (kansalaisyhteiskunnaksi) ja miten estää hirvenmetsästysyhteiskuntaa muuttumasta (degenroitumasta) jäniksenmetsästysyhteiskunnaksi. Markkinatalouden luova tuho mahdollistaa sen, että jäniksenmetsästykseen degeneroitunut yritys tuhoutuu tehokkaiden yritysten tieltä, mutta miten se voisi onnistua yleisemmin?

Maastamuutto ratkaisuna tehottomuudelle?

Maa, jossa hirvenmetsästys ei onnistu eli kansalaisyhteiskunta ei toimi, on tehoton ja maan kansalaiset ovat köyhiä.

Antropologian professorit Robert Boyd ja Peter Richerson mallintavat artikkelissaan Voting with your feet: Payoff biased migration and the evolution of group beneficial behavior sitä, miten maastamuutto voi nostaa globaalia tehokkuutta. Ihmiset muuttavat alhaisen luottamuksen maasta korkean luottamuksen maahan siksi, että edellinen on köyhä ja jälkimmäinen varakas. Saapuessaan uuteen maahan he havaitsevat sen asukkaiden pelaavan hirvenmetsästyspelin kaltaisissa tilanteissa hirvenmetsästystä, kun kotimaassa pelattiin jäniksenmetsästystä.

Vaikka maahanmuuttaja ei tajuaisi miksi uuden maan asukkaat näin toimivat, ihmisellä on tapana imitoida menestyviä ihmisiä ja siksi he myös imitoivat uuden maan ihmisten toimintaa hirvenmetsästyspelin kaltaisessa tilanteessa. Loogisesti malli on selkeästi kestävällä pohjalla, mutta tietyin rajoituksin. Boyd ja Richerson tunnistavat kaksi rajoitusta:

1. Mikäli maahanmuutto on nopeaa verrattuna sopeutumiseen kohdemaan tapoihin, globaalia tehokkuuden nousua ei synny. Hirvenmetsästäjien osuus kohdemaan asukkaista alenee. Hirvenmetsästys destabilisoituu, kunnes kohdemaa degenereroituu hirvenmetsästysyhteiskunnasta jäniksenmetsästysyhteiskunnaksi.

2. Jotkut maahanmuuttajayhteisöt kieltäytyvät assimiloitumasta kohdemaan kulttuuriin lähes täysin. Tehokkuuden nousua ei tapahdu.

Kaunis pyrkimys korottaa globaalia tehokkuuttaa voi siis johtaa sekä kohdemaan lokaalin tehokkuuden romahtamiseen että sitä kautta globaalin tehokkuuden alenemiseen. Oma tulkintani on, että esimerkiksi pohjoismaiset yhteiskunnat vahvoine sosiaalitukineen jarruttavat maahanmuuttajien sopeutumista kohdemaan kulttuuriin ja näin hidastavat sopeutumista.

Etelä-Italiasta USA:han muuttaneilta ihmisiltä kesti heiltäkin pitkään hylätä oma alhaisen luottamuksen kulttuurinsa ja omat yhteisönsä, mutta hiljalleen se on tapahtunut. Euroopassa monikulttuurisuusmyönteiset ihmiset ovat tähän mennessä kieltäytyneet edes tajuamasta sitä, että sulautumista valtakulttuuriin on voimakkaasti edistettävä. Takana on ollut ajatus, että maahanmuuttajan ongelmat johtuvat pelkästään köyhyydestä, joka on irrallaan maahanmuuttajan kulttuurista ja että ongelmat ratkeavat muutettaessa vääjäämättä.

Voiko maahanmuutto heikentää kansalaisyhteiskuntaa?

Oxfordin yliopiston Afrikan talouden tutkimuksen laitoksen johtaja professori Paul Collier analysoi kirjassaan Exodus: How Migration is Changing our World maahanmuuton ja monikulttuurisuuden vaikutusta eurooppalaisen yhteiskunnan tehokkuudelle.Kulttuurisella diversiteetillä on Collierin mukaan todennäköisesti jonkinlainen optimaalinen taso. Liian alhainen diversiteetti alentaa innovaatiota mutta liian korkea vähentää luottamusta.

exodusMaahanmuuton luonne on kuitenkin Collierin mukaan sellainen, että jos maahanmuutolle ei tehdä mitään, vaan se jätetään kehittymään vapaasti, se ei saavuta mitään optimitasoa vaan päinvastoin maahanmuutto kiihtyy koko ajan. Kiihtyminen on seurausta siitä, että maasta A maahan B saapuva maahanmuutto on aluksi hidasta mutta kun maahan B suuntautuu diaspora maasta A, maahanmuutto helpottuu dramaattisesti, koska maassa B on jo maan A kansalaisten yhteisöjä ja yrityksiä ja monella maan A kansalaisella on maassa sukulaisia. Kun keskituloisten määrä maassa A lisääntyy vaikkapa diasporan myötä alkaneiden rahalähetysten takia, yhä suuremmalla osalla maan A väestöstä on varaa hankkia matkaliput maahan B.

Oleellinen lisähavainto on, että mitä suuremmaksi diaspora kasvaa, sitä pienempi tarve maahanmuuttajalla on sulautua valtakulttuuriin. Toisin sanoen maahanmuutto kasvaa ja sulautuminen hidastuu rinnakkain. Mitä enemmän maan A ja maan B kulttuurit eroavat, sitä hitaampaa sulautuminen on.

Itselleni tulee mieleen Eurooppaan monista eri maista saapunut muslimiväestö, joka ei ole sulautunut kantaväestöön. Sen sijaan eri muslimidiasporat ovat alkaneet sulautua yhteen. Eurooppaan on syntymässä universaali muslimi-identiteetti eli yksi tai kaksi suurta muslimidiaspooraa monen pienen diasporan sijasta, mikä Collierin logiikan mukaisesti edelleen hidastaa sulautumista. (Lähde: Christopher Caldwell, Reflections on the Revolution In Europe: Immigration, Islam, and the West.)

Sulautumisen hidastuminen ja diasporan kasvu on ongelmallista, koska “maahanmuuttajat ovat oleellisesti pakenemassa maista, joissa on tehottomat sosiaaliset mallit”. Maahanmuuttajat tuovat omat arvonsa ja omat sosiaaliset mallinsa mukanaan uuteen kotimaahansa – siis mm. kykynsä tai kykenemättömyytensä hirvenmetsästykseen. Kun diasporat eivät sulaudu, toimimattomat sosiaaliset mallit säilyvät.

Niin epämiellyttävältä kuin se kenties kuulostaakin, on olemassa suuria kulttuurisia eroja jotka liittyvät sosiaalisen käyttäytymisen tärkeisiin tekijöihin, ja maahanmuuttajat tuovat kulttuurinsa mukanaan. (…) Maahanmuuttajat eivät tuo mukanaan pelkästään omissa yhteiskunnissaan syntynyttä inhimillistä pääomaa; he tuovat myös omien yhteiskuntiensa moraaliset koodit. Niinpä ei ole ihme, että muihin yhteiskuntiin muuttaneet nigerialaiset ovat usein epäluottavaisia ja opportunistisia.

Kun diasporat, joiden sosiaaliset mallit ovat tehottomampia kuin eurooppalaiset sosiaaliset mallit, kasvavat, koko yhteiskunnan kyky harjoittaa hirvenmetsästystä heikkenee. Riskinä on kansalaisyhteiskunnan romahtaminen.

Amerikkalainen liberaali sosiologi, Harvardin yliopiston professori Robert Putnam, joka on tutkinut luottamuksen vaikutusta yhteiskunnan tehokkuuteen, havaitsi tutkimuksessaan että mitä voimakkaampi etninen diversiteetti yhteisössä vallitsee, sen vähemmän yhteistön jäsenet muihin luottavat.

Eurooppa on jostain syystä huonompi sulauttamaan maahanmuuttajia kuin USA. Collier toteaa:

On perusteltua olettaa, että Euroopassa maahanmuuttajat omaksuvat vallitsevan luottamustason hitaammin kuin Amerikassa…

Amerikassa kasvavat lapset omaksuvat miltei väistämättä amerikkalaiset arvot. Tämä ei päde läheskään yhtä lailla Eurooppaan. On valtavasti todisteita siitä, että päinvastainen on tapahtumassa: maahanmuuttajien lapset omaksuvat kansallisen kulttuurin huonommin kuin vanhempansa.

Syynä heikompaan sulautumiseen on Collierin mukaan osittain se, että USA:han saapuvat maahanmuuttajat ovat kulttuurisesti keskimäärin lähempänä USA:n kulttuuria ja sosiaalisia malleja kuin Eurooppaan saapuvat maahanmuuttajat. Toisaalta Collier pitää todennäköisenä, että vahva sosiaalihuolto hidastaa sulautumista:

(…) Euroopan korkealle keskinäiselle luottamukselle perustuvat yhteiskunnat saattavat olla suuremmassa vaarassa kuin Yhdysvaltain matalamman luottamuksen yhteiskunta.

Sekä Collierin että Putnamin mukaan suuri etninen diversiteetti heikentää kansalaisyhteiskuntaa. Collier ei ota kantaa siihen, kuinka suuri etninen diversiteetti heikentää sitä oleellisesti, eikä siihen onko kyseinen taso vaikkapa hänen kotimaassaan Britanniassa jo saavutettu. Collier ei halua antaa lopullista vastausta kysymykseen, ovatko maahanmuuton hyödyt vai haitat suuremmat, vaan pyrkii luomaan viitekehykset järkevälle keskustelulle.

Johtopäätös

Moni taloustieteilijä – kuten arvostamani Juhana Vartiainen – on väittänyt maahanmuuton edistämisen olevan äärimmäisen tärkeää esimerkiksi Suomen talouden kehitykselle. Siksi on oikeastaan yllättävää kuulla, että Collierin mukaan sosiaaliset vaikutukset ovat taloudellisia vaikutuksia selvästi suuremmat ainakin maahanmuuton kohdemaan osalta. Niiden arvioinnin tulee Collierin mukaan olla ensisijaista:

Jouduin toteamaan, että tässä kysymyksessä taloudelliset vaikutukset eivät todennäköisesti ole ratkaisevia. Maahanmuuttokeskustelun molempien osapuolten poleemisista väitteistä huolimatta todistusaineisto viittaa siihen, että taloudelliset kokonaisvaikutukset ovat yleensä pieniä. Useimmissa yhteiskunnissa maahanmuuttopolitiikkaa ei pitäisi perustaa taloudellisten vaikutusten varaan.

Sosiaaliset vaikutukset eivät ole selvästikään aina positiivisia. Isoon-Britanniaan on mm. muuttanut suuri joukko ihmisiä maasta, jossa toisen käden kautta kuoleminen tuntuisi olevan lähes kiinteä osa kulttuuria:

Vaikka Karibian alueella on vaihtelua, Jamaikan kulttuuri kuuluu maailman väkivaltaisimpiin. Esimerkiksi murhatilastot ovat 50 kertaa korkeammat kuin Britanniassa. Aseiden kantaminen on yleistä, eikä ole yllätys että jamaikalaiset siirtolaiset toivat asekulttuurinsa mukanaan. Afrokaribialaisen yhteisön asekulttuuri on tosiaan erityinen huolenaihe Britannian tämänhetkisessä kriminaalipolitiikassa.

Aiemmin Britanniassa vallitsi kirjoittamaton laki, että rikolliset eivät kanna aseita, mikä kytkeytyi siihen käytäntöön etteivät Britannian poliisitkaan olleet aseistautuneita. Tilanne on nyt muuttunut. Sitä, että muutos olisi juuri maahanmuuton seurausta, ei tietenkään voi todistaa.

Korkea maahanmuutto voi joka tapauksessa Collierin mukaan romuttaa kansalaisten kyvyn harjoittaa hirvenmetsästystä:

Matalan luottamustason ihmisten määrän kasvu voi aiheuttaa epävakautta. Jos mieluummin opportunistisia kuin yhteistoiminnallisia strategioita käyttävien määrä kasvaa, muidenkaan ihmisten ei enää ole välttämättä järkevää käyttää yhteistoiminnallisia strategioita. Onnistuneen yhteistoiminnan välttämätön ainesosa on se, että useimpien tulisi olla valmiita rankaisemaan yhteistyöstä kieltäytyviä. Mutta jos suhteettoman suuri osa opportunististen strategioiden hyödyntäjistä on maahanmuuttajia, rangaistus voidaan väärintulkita syrjinnäksi, jolloin ihmisistä tulee vastahakoisia käyttämään rangaistusta. Lisäksi maahanmuuttajaryhmän muut jäsenet saattavat tulkita opportunismista rankaisemisen syrjinnäksi heidän ryhmäänsä kohtaan ja rangaista itse niitä, jotka rankaisevat pakottaakseen muut yhteistyöhön. He ovat yhteistoimintapelien ”superkonnia”, jotka kaikkein tehokkaimmin saavat yhteistoiminnan romahtamaan.

Valitettavasti todistusaineisto viittaa siihen, etteivät nämä huolet ole pelkästään hypoteettisia.

Jukka Aakula on matemaatikko, IT-ammattilainen, isä ja konservatiivi. Kiinnostuksen kohteina mm. yhteisöllisyys, luonto, evoluutio, uskonto, antropologia, taloushistoria sekä ihmisen ja ihmisrotujen biologia.

Jukka Aakula on matemaatikko, IT-ammattilainen, isä ja konservatiivi. Kiinnostuksen kohteina mm. yhteisöllisyys, luonto, evoluutio, uskonto, antropologia, taloushistoria sekä ihmisen ja ihmisrotujen biologia.

Information

This entry was posted on tammikuu 12, 2014 by in Tiede and tagged , , , , .
%d bloggers like this: