Kansanmurhan episentrumista

JOAKIM ANDERSEN   (suomentanut Alarik Notis)

–

On varhainen aamu ja Ruotsi uinuu pimeydessä. Herääminen tuntuu kuin hitaasti ja tuskallisesti materialisoituisi mustasta tyhjyydestä. Jään päänsärkyisenä ja epäilyttävä maku suussani makaamaan hetkeksi, joka tuntuu ikuisuudelta. Pakottaakseni itseni kohtaamaan uuden päivän ryömin TV:n eteen ja laitan päälle ZTV:n. Ilman varoitusta törmään näkyyn, joka on kuin tuotu suoraan amerikkalaisen rotusegregaation päiviltä, niin täydellisen monoetninen se on. Afroamerikkalaisten meri huutaa minulle, että minun pitäisi heiluttaa ”laffy taffyani”. En tiedä mikä laffy taffy on. En ehkä haluakaan tietää. Järkyttyneenä kompastelen kauemmas tv-ruudun ei-kaukaasialaisten kasvojen merestä. Kaadan vahingossa maljakon ja melkein kompastun maton reunaan. Edelleen shokissa mutta hengissä peräännyn eteisen puolelle. Pyyhin hikeä otsalta. Kurkistan olohuoneeseen. Nelly Nell puhkuu ja puuskuttaa televisiossani, että täällä on lämmin ja minun tulisi riisua kaikki vaatteeni. Vapisen. En tunnista itseäni. Otan lasin kraanavettä kootakseni ajatukseni. Nellin kiivas ähkintä muuttuu yhä kovemmaksi ja päällekäyvämmäksi. Asiaan perehtyneiden lähteiden mukaan on enää ajankysymys ennen kuin kohtaan lopun, joka on kuolemaakin karmeampi, sen, mitä vanha Lovecraft kutsui ”sanoinkuvaamattomaksi kauhuksi”, nimittäin ruotsalaisen hiphopin.

Välttääkseni tämän ja säilyttääkseni mielenterveyteni kompuroin takaisin olohuoneeseen. Sean Paul ähisee jotain likaisesta pikaisesta. Idiotismi on kompaktia ja pitelen korviani ja katson muualle samalla, kun hapuilen kaukosäädintä. Löydän vain kännykkäni mutta en kestä enää hetkeäkään ja pakenen keittiöön. Pöydän alle käpertyneenä soitan ohjelmapäällikölle. ”Vaadin loppua ähkimiselle!” ”Rasisti! Tiedämme, missä asut!” He lyövät luurin korvaani. Olohuoneessani Christina Aguilera ulvoo olevansa likainen. Siellä pumpataan, ähkitään, tavaraa heilutellaan. Joku karjuu, että minun täytyy pumpata korkeammalle. Kieltäydyn. Soitan toistamiseen ohjelmapäällikölle. ”Tämä on hidasta kansanmurhaa. Vetoan Fanoniin!” ”Saatanan rasisti!” Teen alas käännetyn dollarin merkin ja kostutan huuliani ennen kuin vastaan Fanoniin kohdistettuun hyökkäykseen stoalaisella rauhallisuudella. ”Myykö r’n’b ja hiphoppi muka niin hyvin? Miksette ikinä soita eurooppalaista musiikkia?” ”Sen ymmärrät varmaan itsekin.” ”Uuuuuuuuu böörn it ap, you got me coming out of VIP, mamma”, lisää R Kelly. ”Mutta tuleeko eurooppalaisen nuorison todellakin varttua afroamerikkalaiset ja indiepopparit ainoina esikuvinaan?” ”Sen tajuat varmaan itsekin. Me putsaamme pois kaikki eurooppalaisperäiset artistit, jotka voisivat mitenkään kilpailla 50 centin kanssa cooliudessa”. Katkaisen puhelun. Vihaisena. Kansanmurha omiani vastaan jatkuu esteittä.

–

Joakim Andersen (aiemmin tunnettu nimimerkillä Oskorei) kirjoittaa ruotsalaiselle motpol.nu -sivustolle.