Tohtori Faustin varjo

KALEVI FREDMAN

–

Maailmanhistorian kiistatta loisteliain ekspansio on se, joka alkoi espanjalaisten perustaessa ensimmäiset siirtokuntansa uuteen maailmaan ja oli huipussaan saman vuosituhannen loppuessa, kun mikään ei näyttänyt uhkaavan sitä liberaalia, demokraattista ja kapitalistista järjestelmää, jollaiseksi länsi monen mutkan kautta oli muuttunut. Vaikka länsi ei enää hallinnutkaan poliittisesti kaikkia maailman maita, olivat täkäläiset taloudelliset ja kulttuuriset lonkerot suuryritysten ja yhteiskunnallisten instituutioiden muodossa tunkeutuneet koko sivilisoituneen ihmiskunnan arkeen. McDonald’sin maailmanvalloitus on ollut niin totaalinen, että sen rinnalla Aleksanteri Suuren, Tšingis-kaanin ja Soliman Suuren saavutukset himmenevät.

Se, miksi juuri vanhan maailman luoteiseen nurkkaan käpertynyt köyhä, vähäväkinen ja sisäisesti hajanainen kulttuuripiiri ohitti sellaiset perinteiset valta- ja vaurauskeskittymät kuin Lähi-idän, Intian ja Kiinan, on pitkään herättänyt ihmetystä. Max Weber jäljitti lännen nousun uskonpuhdistukseen ja sitä seuranneeseen mentaliteettiin, joka sai nimekseen ”protestanttinen työetiikka”. Erityisesti kalvinismiin liittyvä predestinaatio-oppi lähtee siitä, että kaikkitietävä Jumala tietää myös sen, kuka pelastuu ja kuka ei. Kun ihminen täten ei itse voi vaikuttaa omaan pelastukseensa, hän alkaa etsiä vihjeitä siitä, kuuluuko Jumalan valittuihin. Koska oli mielekästä olettaa, että Jumalan valitut menestyvät myös maallisessa elämässä, päätyivät kalvinistit aivan vimmaiseen menestyksenhimoon, siis uhrasivat elämänsä liiketoimiin toisin kuin esimerkiksi katolilaiset, jotka halusivat ennen muuta helppoa aristokraatin elämää.

Teollinen vallankumous sai alkunsa protestanttisissa maissa, ja ensimmäisen maailmansodan aattona olivat protestanttiset länsimaat, kuten Yhdysvallat, Iso-Britannia, Alankomaat ja Preussi, taloudellisesti huomattavasti menestyvämpiä kuin katolilaiset ja ortodoksiset länsimaat, kuten Espanja, Italia, Itävalta-Unkari ja Venäjä. Juuri Yhdysvaltain dynaamisuudesta, yritteliäisyydestä ja edistysmielisyydestä Weber niin vaikuttui, että alkoi pohtia protestanttisen uskonnon yhteyttä vaurauteen.

Protestantismin periaatteista myös etenkin lukutaidon korostaminen vaikutti vaurastumiseen. Uskonpuhdistajille Raamattu oli tärkeä auktoriteetti, minkä vuoksi sen kääntämistä kansankielelle ja lukutaidon opettamista pidettiin ehdottoman tärkeänä uskonnolliselle elämälle. Lukutaidon ja etenkin kirjapainoteollisuuden voimakas lisääntyminen lisäsivät protestanttisten maiden henkistä pääomaa, mikä myöhemmin ilmeni luonnontieteiden vallankumouksena. Yhdistettynä ankaran työetiikan kasaamiin pääomiin se aiheutti ihmiskunnan historian suurimman teknologisen mullistuksen.

Pitkän nousukauden jälkeen 1900-luvulla tapahtui käänne. Kun yleensä vallankumous syö lapsensa, teollinen vallankumous nähtävästi söi vanhempansa, protestantismin. Viime vuosisadan mittaan, kun elintaso jatkuvasti kasvoi, länsimaalaiset luopuivat sekä työetiikastaan että uskonnollisuudestaan. Mahdollisia ja osasyitä löytyy: luonnontieteellinen tieto, etenkin Darwinin evoluutioteoria, jonka vuoksi uskonto on menettänyt roolinsa maailmankaikkeuden selittäjänä; pidentynyt elinikä, jonka vuoksi tuonpuoleinen ei enää ihmisiä entiseen malliin ole huolestuttanut; hyvinvointivaltio, joka konkreettisella tavalla on ottanut vanhemman roolin ja saattaa ihmisiä hellässä huomassaan läpi elämän; roolinvaihdos, joka on väljentänyt sukupuolirooleja siirtämällä naiset työelämään; 1960-luvulta alkaen yhteiskunnissa vaikuttanut perinteisiin vihamielisesti suhtautunut kulttuurimarxismi; kaikenmuotoisen viihteen räjähdysmäisesti kasvanut määrä, joka on mahdollistanut joidenkin ihmisten täydellisen siirtymisen ulos itsestään.

Samaan aikaan kun kirkkoon kuuluvien ja etenkin aktiivisesti uskonnolliseen elämään osallistuvien määrä on ollut jyrkässä laskussa, eniten juuri protestanttisissa maissa, on ahkeruus ja säästäväisyys ulkoistettu kehittyvien markkinoiden ihmisille. 2000-luvulla on puhuttu Kiimerikasta, kahden ideologisen verivihollisen symbioosista, jossa Kiina tuottaa ja kiinalaiset säästävät, kun Amerikka puolestaan kuluttaa ja amerikkalaiset velkaantuvat. Euroopan yhteiskunnat ovat kulkeneet samaa kehitystä kuin Amerikka.

Velkaantuminen on ilmeisesti seurausta siitä, että etenkin Euroopassa työnteko on viime vuosikymmeninä vähentynyt, mutta halu yhä korkeampaan elintasoon on yhä olemassa. Eurooppalaisten opiskeluajat ja vuosilomat ovat pidentyneet ja eläkkeelle jääminen varhaistunut, vaikka eliniät ovat koko ajan pidentyneet. Tällaisena aikana velkaantuminen on pitänyt elintason kasvua yllä.

Nekin jäänteet, joita uskonnollisuudesta vielä on jäljellä, ovat vääntyneet kerrassaan kerettiläiseen muotoon. Yhdysvalloissa uskonnollisuus on säilynyt Eurooppaa paremmin, johtuen mahdollisesti valtion ja kirkon tiukasta erosta, mikä on luonut eri seurakuntien välille samanlaista kilpailua kuin liikeyritysten välillä on. Uskonnollisuuskin on muuttunut kulutukseksi, kun postmodernin identiteettishoppailun hengessä jokaiselle löytyy helposti sellainen kirkkokunta, joka vastaa omia mieltymyksiä. On kuitenkin vaikeaa tunnustaa oikeaksi uskonnollisuudeksi sellaista, jossa kirkko muistuttaa lähinnä kauppakeskusta ja jumalanpalvelus rock-show’ta.

Euroopan valtiokirkkojen luhistuminen on tapahtunut toisella tavalla. Vaikka esimerkiksi Suomessa evankelis-luterilaiseen kirkkoon kuuluu yhä valtaosa väestöstä, hyvin pieni osuus osallistuu seurakuntien toimintaan aktiivisesti, ja heistäkin suhteettoman suuri osuus on vanhoja. Samaan aikaan valtiovallan ideologiset kiemurat ovat tunkeutuneet kirkkoon, mikä ilmenee muun muassa siten, että kirkko on hiljalleen hylännyt kristillisiä oppejaan ja muuttunut arvoliberalismin, suvaitsevaisuuden ja moniarvoisuuden puolestapuhujaksi.

Länsimaissa sekularismi nauttii monien muiden liberaalien arvojen tavoin lähes varauksetonta suosiota. Valitettavasti liberalismin ja ihmisen luontaisten perustarpeiden välillä on vakava ristiriita. Uskonnolliset ihmiset ovat yleisesti onnellisempia kuin uskonnottomat, johtuen todennäköisesti enemmän uskonnollisuuden psykologiasta kuin jumalallisuuden läsnäolosta.

Kulttuurimarxilaisten tavoittelema pehmeiden arvojen yhteiskunta on varmasti vilpittömistä tarkoitusperistään huolimatta epäonnistunut. Liberaali yhteiskuntamme on poikkeuksellisen ahnas ja välinpitämätön. On huutavan ironista, että aikana, jolloin materiaalinen vauraus ja elämisen helppous ovat ennätykselliset, yhteiskuntamme kärsivät myös ennätyksellisestä määrästä syrjäytyneisyyttä, mielenterveysongelmia ja rajua vihamielisyyttä yhteiskuntaa itseään kohtaan. Yhteinen, vahva uskonnollisuus olisi voinut ehkäistä näitä ongelmia paremmin kuin mitkään valtiolliset toimet, joihin hukutetaan vuosittain jättiläismäisiä rahamääriä.

Vaikuttaa siltä kuin moderneissa yhteiskunnissa olisi pahasti ymmärretty väärin ne valistusarvot, jotka kehitettiin päämääränään onnellisempi yhteiskunta. Liberalismi tarkoittaa nykyään vapautta ahneuteen ja itsekkyyteen, eikä sellainen palvele onnellisuutta, vaan vain itseään, muodostaen näin kehäpäätelmän: ”Liberalismi on hyvä, koska liberalismi on hyvä.”

Sekä protestantismin, sitä seuranneen kapitalismin että liberaalin individualismin taustalla voi nähdä faustisen ajattelutavan, jonka Oswald Spengler koki länsimaista kulttuuria vahvimmin määrittäväksi piirteeksi. Vaurauden, tiedon, politiikan ja koko elämän taustalla on lähtökohtaisen vimmainen halu saavuttaa ja suorittaa. Rikastumista, ikuista oppimista, yhteiskunnallisten ongelmien ratkaisua ja elämän tarkoitusta tai kutsumusta ei kulttuurissamme kiistä juuri kukaan. Ei sittenkään, vaikka kaikki pitävät parempana maailmaa, jossa ei olisi jatkuvaa intohimoista suorittamista.

Faustisen kulttuurin nimi liittyy taruhahmoon, tohtori Faustiin, joka myi sielunsa paholaiselle saadakseen itselleen maallista menestystä, eli kaikkea sitä, mitä me nykylänsimaalaisetkin himoamme. Tätä päätöstä Faust sai myöhemmin katua, sillä kadotus oli sittenkin liian korkea hinta menestyksestä lyhyen elämän aikana.

Tohtori Faustin kohtalo sopii pelottavan hyvin vertauskuvaksi meidän omasta kulttuuristamme. Me suoritamme kaikilla elämän osa-alueilla ja menestymme paremmin kuin ketkään lajikumppanimme historiassa. Silti ongelmamme, niin yksilölliset kuin yhteiskunnallisetkin, ovat suuret. Taloudelliset, sosiaaliset, ekologiset ja demografiset ongelmamme ovat sitä luokkaa, että sellaisten paineessa aiemmat historialliset sivilisaatiot ovat tuhoutuneet. Näin on todennäköisesti käymässä meillekin.

Saimme menestyksen, mutta kadotimme Jumalan. Aivan kuten tohtori Faust, ja pian on maksun aika, jolloin menneet virheet kaduttavat.

–

–

Kalevi Fredman on parikymppinen konservatiivi, joka Friedrich Nietzschen hengessä kyseenalaistaa aikansa vallitsevia arvoja. Kiinnostuksen kohteina erityisesti yhteiskuntafilosofia ja kulttuurien evoluutio.