SARASTUS

Kansallinen ja eurooppalainen, traditionalistinen ja radikaali verkkolehti

Uusi darwinistinen vasemmisto ja hyvinvointivaltion moraalinen perusta

darwinJUKKA AAKULA

Toiseen maailmasotaan asti progressiivisen vasemmiston ihmiskuva oli biologinen ja darwinistinen. Usein myös yhteiskunta nähtiin organismina. Ruotsin sosialidemokratian kansankoti-ajattelu oli hyvin lähellä saksalaisen konservatiivisuuden kansankokonaisuus-ajattelua.

Vasemmiston progressiivisuus ei merkinnyt vain yhteiskunnallisten epäoikeudenmukaisuuksien korjaamista, vaan se sisälsi myös ihmisen edistyksen idean. Sosialistit olivat eugeenikkoja – kansankoti tarvitsi terveitä kansalaisia: Toisaalta painotettiin koko kansan ja erityisesti odottavien äitien ja pienten lasten terveyttä. Toisaalta ns. rationaalisen valinnan avulla haluttiin karsia geneettisesti epäterve aines. Heikon aineksen sterilointi edisti kansankoti-organismin terveyttä. Tasa-arvoa (égalité) ei nähty ainoastaan kohtuuttomien tuloerojen kaventamisena vaan tasa-arvo vahvisti lisäksi kansankodin koheesiota ja sitä kautta puolustuskykyä. Karl Pearson, tilastotieteen uranuurtaja, sosialisti ja eugeenikko, totesi että kansojen ja valtioiden välisissä konflikteissa valtio, jossa on laaja köyhälistö, häviää valtiolle jonka väestö on tasa-arvoisempi. (Katso Larry Arnhart, The First Darwinian Left.)

Ruotsissa alettiin kehitellä hiljalleen pohjoismaista hyvinvointivatiota, missä sosiaalivakuutuksin, tulonsiirroin ja työmoraaliin perustuen haluttiin luoda hyvä yhteiskunta. Kansankodin käsite oli alunperin konservatiivien käsialaa, mutta ruotsalainen vasemmisto adoptoi sen 20-luvulla. Sosialidemokraattinen taloustieteilijä Gunnar Myrdal totesi, että hyvivointivaltiomallin, jos se yleensä on toimiakseen, pitäisi toimia juuri Ruotsissa, koska Ruotsissa oli homogeeeninen väestö ja hyvä työmoraali.

Kansallissosialistinen Saksa kehitti samaan aikaan jo Otto von Bismarckin aloittamaa sosiaalivaltiota, mutta vei eugeniikan äärimmilleen laajentamalla pakkosterilaatio-ohjelman (Aktion-T) epäterveen aineksen fyysiseen tuhoamiseen.

Toisen maailmansodan jälkeen vasemmisto teki täydellisen irtioton biologiseen ja darwinistiseen ihmiskuvaan – niin täydellisen että vasemmistolaisuus usein mielletään kansallissosialismin vastakohdaksi, vaikka näin ei tietenkään ole historiallisesti ollut. Pakkosterilaatiota alettiin demonisoida – Ruotsissa laki tosin muuttui vasta 70-luvulla. Vasemmistoälymystö väitti ihmisen olevan Tyhjä Taulu (Tabula Rasa) ilman biologisesti määräytyneitä preferenssejä, arvoja tai edes lahjakkuuseroja. Vasemmisto alkoi uskoa tai ainakin esittää uskovansa, että sosialisaation kautta ihmismieli saadaan hyväksymään mitä tahansa arvoja (ns. mallability assumption). Äärimmilleen vasemmiston usko ihmisen muutettavuuteen meni Neuvostoliitossa, jossa uskottiin luodun epäitsekäs yhteiskunnan kokonaisetua edistävä homo sovieticus. Rikollisuus ja syrjäytyminen, joita yhteiskunnassa esiintyi (vaikkakin lähinnä vain lännessä), nähtiin johtuvan lapsuuden ajan ongelmista tai yhteiskunnallisesta epäoikeudenmukaisuudesta eikä vapaamatkustamisesta tai epäkelvon kansanaineksen lisääntymisestä. Ongelmat voidaan muka ratkaista tulonjaolla ja muilla yhteiskunnallisilla keinoilla eugeniikan sijaan.

Ainakin osa amerikkalaista vasemmistoa alkoi nähdä tämän mallin päättyneen jonkinasteiseen konkurssiin. Vuonna 1998 kirjoitetussa artikkelissaan Is Equality Passé? taloustieteilijät Samuel Bowles ja Herbert Gintis halusivat piirtää uusiksi vasemmiston ihmiskuvan ja sitä kautta myös sosiaalipolitiikan. Epätieteellisen Tabula Rasa -teorian sijaan Bowles ja Gintis haluavat perustaa vasemmiston ihmiskuvan uudelleen darwinismiin. Bowlesin ja Gintisin hyvin hedelmällinen tutkimustyö 2000-luvulla onkin keskittynyt realistisen ihmiskuvan etsimiseen biologian, psykologian ja taloustieteen keinoin.

Ensisijainen konkreettinen ongelma amerikkalaisen vasemmiston näkökulmasta on se, että amerikkalaisten enemmistö ei tunnu hyväksyvän mataliakaan tulonsiirtoja. Bowles ja Gintis lähtivät ratkaisemaan ongelmaa 90-luvun lopussa.

Heidän ensimmäinen havaintonsa oli, että ihmisillä on kyllä halua auttaa hädässä olevia tulonsiirroin mutta ainoastaan silloin, kun tulonsiirron kohteiden koetaan olevan vaikeuksissa ilman omaa syytään. Bowles ja Gintis tyrmäävät toisaalta libertaarien ajatuksen siitä, että ihmiset vastustaisivat verotuksen kautta tapahtuvia tulonsiirtoja sinänsä, mutta toteavat että epäreiluiksi koetut tulonsiirrot niille, jotka ovat köyhiä omasta syystään, rapauttavat koko järjestelmän.

Heidän kritiikkinsä vallitsevaa järjestelmää kohtaan ei toisin kuin oikeiston kritiikki perustu siihen, että sosiaaliturva paisuessaan syö yhä enemmän resursseja ja aiheuttaa työstä vierottumista. Heidän kritiikkinsä perustuu ajatukseen, että koska biologinen ihmismieli on sellainen että auttaja ei halua auttaa sitä joka ei ole valmis auttamaan itseään, kansalaisten usein aivan liioiteltukin huoli siitä, että rahaa menee ihmisille jotka eivät haluakaan päästä jaloilleen, on ehdottomasti otettava huomioon sosiaalipoliittisia ratkaisuja suunnitellessa.

Bowlesin ja Gintisin mielestä vapaamatkustaminen ei siis ole ainakaan USA:ssa ongelma siksi, että siitä tulee suuria kustannuksia, vaan siksi että tavallisten työtätekevien ihmisten tuki sosiaalipolitiikalle romahtaa ellei sosiaalpolitiikka ota auttajien todellista ihmisluontoa huomioon.

Yllä todettu ei kuullosta vielä kovin radikaalilta myönnytykseltä – pikemmin järkevältä pragmatismilta. Mutta Bowles ja Gintis ovat käyttäneet koko 2000-luvun sen tutkimiseen, millainen darwinistinen ihmismieli on ja miten se on evoluution myötä kehittynyt. Tutkimustulokset palauttavat uuden vasemmistolaisen ihmiskuvan taas lähemmäs alkupistettään ja ihmiskuvan lähemmäs kansalliskonservatiivien ihmiskuvaa.

darwin leftMetsästäjä-keräilijöiden yhteisö on Bowlesin ja Gintisinkin mukaan se evolutiivinen ympäristö, missä ihmismieli on kehittynyt. Metsästäjä-keräilijäyhteisöjen elämää leimasi kaksi asiaa: a) suurriistanmetsästys ja b) jatkuvat sodat toisten heimojen kanssa. Nämä ovat evoluution myötä luoneet lajin, joka kykenee ratkaisemaan yhteisön sisäiset ristiriidat kyetäkseen keskittymään haastavaan julkishyödykkeiden tuottamiseen.

Metsästäjän, joka yhdessä kymmenen muun metsästäjän kanssa osallistui vaaralliseenkin suurriistan metsästykseen, piti toisaalta voida olla varma siitä, ettei yksikään heimon jäsen monopolisoi metsästyksen tuotosta. Ihmiselle kehittyi taipumus nujertaa ylidominoivat urokset betaurosten yhteistyöllä.

(…) ihmiset ovat luonnostaan taipuvaisia muodostamaan sosiaalisen dominanssin hierarkioita, jotka muistuttavat afrikkalaisten ihmisapinoiden vastaavia, mutta esihistorialliset metsästäjä-keräilijät, jotka toimivat moraalisina yhteisöinä, kykenivät suurelta osin neutraloimaan tällaiset taipumukset – aivan niin kuin nykyisetkin metsästäjä-keräilijät ovat. Tämän etnografisen hypoteesin perustana oli se, että  nykyiset metsästäjä-keräilijät soveltavat sosiaalisen kontrollin tekniikoita tukahduttaakseen sekä mielivaltaisen johtamisen että epäreilun kilpailun (…) (Christopher Boehm, Hierarchy in the Forest)

Metsästäjän ja taistelijan piti myös voida olla varma siitä, että mikäli hän haavoittuisi tai kuolisi metsästyksen tai taistelun aikana, hänen jälkeläistään huolehdittaisiin. Ihmislajille syntyi ruoanjakamisen instituutio, joka oli tavallaan ensimmäinen sosiaalivakuutusjärjestelmä:

Erästä nykyistä metsästäjä-keräilijäheimoa, Itä-Paraguayn achéja, on tutkittu erityisen tarkkaan, ja huomiota on kiinnitetty heimon jäsenten hankkiman ja kuluttaman ruoan määriin ja ravintoarvoihin. Tutkijat ovat havainneet jakamisen olevan niin laajalle levinnyttä, että yksittäisen jäsenen kuluttamasta keskimääräisestä ruokamäärästä hankkii joku kuluttajan ydinperheen ulkopuolinen henkilö. Mikä vielä merkittävämpää, lihan ja hunajan (tärkeimpien miesten hankkimien elintarvikkeiden) tapauksessa:

”ruoanhankkijan naiset, lapset ja aikuiset sisarukset eivät saa (…) aviomiehiltään, isiltään ja veljiltään enempää kuin voisi odottaa, ja miehet syövät itse kaatamistaan saaliseläimistä pienemmän osan kuin voisi odottaa.” (Bowles ja Gintis)

Metsästäjän piti lisäksi luottaa siihen, että vapaamatkustajia rangaistaan, jolloin ruuan jaon ja yhdessä metsästämisen instituutiot saattoivat pysyä kestävällä pohjalla. Ihmiselle kehittyi reiluuden moraali, mikä vierastaa vapaamatkustamista mutta myös itsensä korottamista. Ihminen rankaisee vapaamatkustajia ja nauttii siitä, mutta kokee myös häpeän tunnetta jos itse syyllistyy vapaamatkustamiseen.

Mutta ihmisen halu auttaa toisiaan ei ole ainoastaan reiluuden moraalin rajoittamaa. Ihmisellä on lisäksi sisäryhmämoraali, ja auttaminen rajoittuu ensi sijassa omiin. Sodassa ulkoryhmän jäsen on vihollinen ja häneen kohdistetaan auttamisen sijaan pikemmin demonisointia ja dehumanisointia. Ihmisen yhteistyökyky ja sotaisuus ovat kulkeneet käsi kädessä. Ihmisen altruismi muita kuin sukulaisiaan kohtaan on sodan lapsi. Tai pikemmin sotaisuus ja altruismi ovat kehittyneet evoluution aikana käsi kädessä – ilman toista ei olisi toista:

Tämä epämiellyttävä ajatus perustuu minun ja kanssakirjoittajieni ”nurkkakuntaiseksi altruismiksi” kutsumamme ilmiön kehitykseen. Altruismi on hyödyn suomista muille itsensä kustannuksella, nurkkakuntaisuus on etnisten, rodullisten tai muiden sisäryhmäläisten suosimista ulkopuolisten kustannuksella. Molemmat ovat yleisesti havaittuja ihmisen käyttäytymispiirteitä, jotka on dokumentoitu huolellisesti kokeissa. Esimerkiksi Wolimbka-heimon ja lähellä asuvan Ngenika-heimon jäsenet Papua-Uuden-Guinean läntisillä ylängöillä eivät ole todistetusti ryhtyneet väkivallantekoihin lähimenneisyydessä. Kuitenkin, kun heidän on jaettava purkillinen hunajaa, he antavat enemmän ja pitävät itsellään vähemmän jos toinen on heidän oman heimonsa jäsen eikä ulkopuolinen. (Bowles, Conflict: Altruism’s Midwife)

Altruismi on aina altruismia omia kohtaan. Ihmisen ja muurahaisen evoluution suuri innovaatio on ollut se, että yhteistyö ei ole rajoittunut enää vain pieneen sukulaisjoukkoon, vaan suurempaan sisäryhmään. Mutta edelleen altruismi on altruismia omia kohtaan. Kun Kristus halusi laajentaa juutalaisuuden etnosentrisyyden kristinuskon universaaliksi humaanisuudeksi, kyseeessä oli siis – osin onnistunutkin – yritys laajentaa ”omuuden” sfääriä. Ajoittain omuuden sfääriä onnistutaan laajentamaan. Mutta yleensä laajentamisessa tulee jossakin vaiheessa katto vastaan.

Jukka Aakula on matemaatikko, IT-ammattilainen, isä ja konservatiivi. Kiinnostuksen kohteina mm. yhteisöllisyys, luonto, evoluutio, uskonto, antropologia, taloushistoria sekä ihmisen ja ihmisrotujen biologia.

Jukka Aakula on matemaatikko, IT-ammattilainen, isä ja konservatiivi. Kiinnostuksen kohteina mm. yhteisöllisyys, luonto, evoluutio, uskonto, antropologia, taloushistoria sekä ihmisen ja ihmisrotujen biologia.

Information

This entry was posted on marraskuu 27, 2013 by in Tiede and tagged , , , , .
%d bloggers like this: