Italian malli, osa 2: Radikaalia opiskelijatoimintaa

SIEGFRIED ADLERCREUTZ

CasaPound Italian tapahtumista videoita ja kuvia katsellessa monen lukijan silmään lienee pistänyt Italian valtion ja CasaPoundin omien lippujen lisäksi liehuvat mustat salamaliput. Kyseessä ei ole tribuutti Brittiläiselle fasistiunionille, vaan mustat salamaliput kuuluvat eräälle tärkeälle CasaPoundin alajaostolle, josta tässä CasaPound Italiaa käsittelevän kaksiosaisen kirjoitussarjan toisessa osassa hieman enemmän.

Kuten jo tämän kirjoitussarjan ensimmäisessä osassa mainittiin, CPI pyrkii sisällyttämään toimintaansa kaikki elämän osa-alueet. Näistä osa-alueista yksi erityisen silmiinpistävä on opiskelija-aktivismi, jota edustaa CasaPound Italian oma opiskelijajärjestö Blocco Studentesco. Oheisessa kuvassakin näkyvät mustat salamaliput ovat siis Bloccon omia lippuja. Oikeistoradikaalien liikkeiden opiskelijatoiminta on ollut Euroopassa pitkään käytännössä täysin olematonta, joten lienee paikallaan perehtyä hieman tarkemmin Blocco Studentescon historiaan ja toimintaan.

Heti perustamisensa jälkeen vuonna 2003 CasaPound sai runsaasti yhteenottoja nuorilta lukiolaisilta ja opiskelijoilta, jotka halusivat tuoda liikkeen sanomaa esille omissa oppilaitoksissaan. Vuonna 2006 näihin toiveisiin päätettiin panostaa kunnolla perustamalla CPI:n oma opiskelijablokki Blocco, mikä olikin varsin luonnollinen askel liikkeelle joka korostaa kaikessa toiminnassaan nuoruuden intoa ja energisyyttä. Bloccon kaikki toiminta perustuu heidän omien sanojensa mukaan kolmen e:n periaatteeseen: eettinen, eeppinen ja esteettinen. Radikaali retoriikka ja monipuolinen aktivismi ovatkin viime vuosina johtaneet Bloccon suosion huimaan kasvamiseen, niin opiskelijavaaleissa kuin niiden ulkopuolella.

Blocco vaaleissa

CasaPound Italia osallistuu vaaleihin ensimmäistä kertaa tulevissa Rooman paikallisvaaleissa, mutta Blocco Studentesco on sen sijaan osallistunut vaaleihin jo pidemmän aikaa. Muussakin CasaPoundin toiminnassa keskeisessä roolissa oleva sosiaalinen oikeudenmukaisuus on aina ollut myös Bloccon tärkeimpiä vaaliteemoja: vaaleissa Blocco on kampanjoinut muun muuassa halvempien oppikirjojen puolesta ja yliopistojen yksityistämistä vastaan. Muita Bloccon konkreettisia vaaliteemoja ovat olleet esimerkiksi aurinkopaneelien asentaminen yliopistoihin, opiskelijaedustajiston vallan lisääminen ja liikuntatuntien määrän kasvattaminen. Lisäksi Bloccon edustajien puheissa on tietysti kaikunut muustakin CasaPoundin toiminnasta tuttuja teemoja: kansallisromantiikan ja kurin ylistämistä, kansan yhtenäisyyden ja maahanmuuttorealismin vaalimista sekä vaatimuksia kansallisesta sosiaaliturvasta.

Täydellinen piittaamattomuus poliittisesta korrektiudesta ja suoraviivainen retoriikka ovat johdattaneet Bloccon huikeisiin äänimääriin lukiovaaleissa: vuoden 2009 Rooman lukiovaaleissa Blocco sai ennätykselliset 28 % äänistä, ja viimeisissäkin Rooman provinssin lukiovaaleissa sen kannatus oli yli 25 %. Yliopistoissa Blocco ei ole valitettavasti päässyt käsiksi yhtä suuriin äänipotteihin, vaan se on jäänyt ääniosuuksissa vain muutamiin prosentteihin: Italian yliopistot ovat olleet pitkään Suomen ja muunkin Länsi-Euroopan tavoin valitettavan vahvan äärivasemmistolaisen poliittisen ja kulttuurisen hegemonian vallassa. Yksi Bloccon tavoitteista onkin tarjota yliopistoihin todellinen vaihtoehto äärivasemmistolle nykyisen oikeistoliberalismin sijaan, ja tässä tavoitteessa on myös edetty viime vuosina eteenpäin. Tänä vuonna Blocco nimittäin sai läpi ensimmäisen jäsenensä yliopistojen edustajistovaaleissa: Rooman ”kakkosyliopiston”, Università degli Studi di Roma Tor Vergatan, edustajistoonvalittiin oikeistoliberaalien ja antifasistien dominoivien listojen keskeltä myös Blocco Studentescon edustaja.

Blocco vaalien ulkopuolella

Vaaleihin osallistumisestaan huolimatta Blocco on aina tehnyt selväksi, että demokraattiseen päätöksentekoon osallistuminen on heille vain yksi keino lopullisen päämäärän, eli vallankumouksen, toteuttamiseen. Opiskelijatoiminnassa demokraattisen päätöksenteon ongelmat näkyvät vielä normaalia politiikkaakin helpommin: demokraattisesti valituilla opiskelijaedustajistoilla on Italiassa todella vähän todellista vaikutusvaltaa yliopiston asioihin. Mutta miksi Blocco on sitten osallistunut opiskelijavaaleihin?

Yksi syy tähän on se, että toisin kuin emojärjestö CasaPound, Blocco on sinällään puhtaasti (opiskelija)poliittinen järjestö – ja vaaleihin osallistuminen on Italiassakin oikeastaan ainoa opiskelijapolitiikassa vaikuttamisen muoto. Tärkeämpi syy lienee kuitenkin se, mistä jo kirjoituksen ensimmäisessäkin osassa puhuttiin: Blocco Studentesco haluaa olla opiskelijavaaleissa, koska CasaPound Italia ylipäätään haluaa olla kaikkialla. Avoimesti fascistiseksi tunnustautuvan liikkeen läsnäolo lukioissa ja yliopistoissa olisi ollut Italiassakin vielä kymmenisen vuotta sitten aivan mahdotonta, mutta juuri tämän takia Blocco onnistuu jo pelkällä olemassaolollaan näyttämään kuvainnollista keskisormea kaikille vastustajilleen – tulivatpa nämä sitten vasemmalta tai oikealta. Bloccon toiminnan takana oleva sanaton viesti on selvä: tämä on meidän maamme, joten me teemme täällä mitä haluamme. Tulemme ottamaan kaiken, myös yliopistot, takaisin, ja te ette mahda sille mitään. Bloccon oma motto kertoo kaiken: ”La ricreazione è finita”, eli vapaasti käännettynä ”leikin aika on ohi”.

Mutta toki Blocco osallistuu myös muun CasaPoundin tavoin ulkoparlamentaariseen toimintaan. Erilaiset erityisesti opiskelijoiden asioihin liittyvät demot, valtaukset ja mielenosoitukset on perinteisesti järjestetty Blocco Studentescon eikä CasaPoundin nimissä. (Tässä videossa on esimerkkinä Blocco Studentescon järjestämä Mario Montin pankkiirihallitusta vastaan osoitettu demo/mielenosoitus.)

Bloccon uhmakas ja röyhkeäkin asenne on tietysti saanut aikaan paljon närää poliittisissa vastustajissa. Liberaali oikeisto ja porvarit ovat närkästyneet lähinnä verbaalisella tasolla, mutta äärivasemmiston joukossa joillakin uhkarohkeilla on totta kai silloin tällöin herännyt halu lähteä ratkaisemaan erimielisyyksiä väkivallan keinoin. Maailman ”vapauden” ja ”demokraattisuuden” tyyssijoissa, Euroopan yliopistoissa, Bloccon jäseniä on myös luonnollisesti painostettu lopettamaan poliittinen toimintansa yliopistojen rehtorien ja opettajien taholta. Ei liene kenellekään yllätys, että kaikkien näiden toimenpiteiden vaikutus Bloccon toimintaan on ollut olematon.

Italian tie = Suomen tie?

Kirjoituksen ensimmäinen osa päättyi pohdintaan, voisiko CasaPound Italian menestyminen olla inspiraationa myös suomalaiselle kansallismieliselle liikkeelle. Haaste on kieltämättä opiskelija-aktivisminkin suhteen kova: Italiassa fascismi ei näet joutunut toisen maailmansodan jälkeenkään samanlaisen demonisoinnin kohteeksi kuin radikaali kansallismielisyys Suomessa. Saapasmaassa on myös ollut ennenkin useita fascistisia opiskelijajärjestöjä: esimerkiksi Terza Positione, 1970-luvulla perustettu kuuluisa italialainen uusfascistinen järjestö, perustettiin opiskelijajärjestö Lotta Studentescan pohjalta. Tosin 1900-luvun viimeisinä vuosikymmeninä – siis aikana ennen CasaPound Italiaa – avoimesti fascististen järjestöjen toiminta oltiin saatu muun Euroopan tavoin vaiennettua lähes kokonaan.

Suomessa fascististen ja ylipäätään ”neuvostovastaisten” järjestöjen toiminta kiellettiin Moskovan rauhansopimuksen nojalla kokonaan, jolloin muun muassa Akateeminen Karjala-Seura jouduttiin lakkauttamaan. Tämän jälkeen kansallismielinen opiskelijatoiminta onkin ollut Suomessa aivan lapsenkengissä. Joka tapauksessa opiskelija-aktivismi on asia, joka ei saa unohtua Suomen kansallismieliseltä liikkeeltä: moni yhteiskuntaa suuresti muuttanut aate on lähtenyt liikkeelle juuri opiskelijoiden keskuudesta. Tästä ei liene parempaa esimerkkiä kuin ympäri Eurooppaa mediaa ja akateemista maailmaa hallitseva tuhoisa 60-lukulainen punainen hegemonia. Samat Vanhaa vallanneet radikaalit ovat nyt muokkaamassa suomalaista yhteiskuntaa professoreina, toimittajina ja koulujen opettajina.

Voisiko aidosti kansallismielinen liike siis ujuttautua jälleen Suomenkin lukioihin ja akateemiseen maailmaan? Tällä hetkellä tämä skenaario voi vaikuttaa mahdottomalta, mutta näin oli Italiassakin vielä viitisen vuotta sitten! Blocco Studentescon ja CasaPound Italian antama esimerkki osoittaa, että avoimesti radikaali liike voi menestyä 2000-luvullakin kaikkialla, myös akateemisessa maailmassa. Muutos voi lähteä liikkeelle pienestäkin joukosta ihmisiä, jotka luottavat omaan asiaansa kuin vuoreen – ja näyttävät sen myös ulospäin olemalla kaikessa toiminnassaan vankkoja ja peräänantamattomia.

Joka tapauksessa Euroopan talouskriisin pahentuessa ja EU:n liittovaltiokehityksen edetessä kansallismielinen ajattelu tullee Suomessakin vahvistumaan entisestään. Vanha kunnon vaskismi, CasaPound Italian tavoin 2000-luvulle päivitettynä versiona, voi olla täällä Pohjolassakin vielä se aate, joka lyö nuorisomme sydämet uudelleen liekkeihin.

Siegfried Adlercreutz on akateeminen nationalisti, jonka kiinnostuksen kohteita ovat radikaali traditionalismi ja konservatiivisen vallankumouksen ajattelijat.