Raja railona aukeaa

SEPPO OIKKONEN

–

Maailma on kaikki, mikä on niin kuin se on. Maailma on maailman yksinkertaisin asia. 

Esimerkiksi suoja-aita, jota itärajallemme on suunniteltu rakennettavaksi Putinin hybridisodankäyntiin mahdollisesti liittyvää ”turvapaikanhakijoiden” massamittaista maahantunkeutumista estämään, on aita, ja, ihan yksinkertaisesti, vain aita, vaikka keskustelussa siitä on tullut absoluuttisia arvoja esiin nostattava ihmisarvo- ja -oikeuskysymys. 

Akateemisella arvovallallakin on jo julistettu, ettei mikään aita missään koskaan ole toiminut absoluuttisen täydellisesti kaiken laittoman maahantulon estäen. Aivan kuin yleensä mikään toimisi reaalimaailmassa absoluuttisesti. 

Reaalimaailmassa aita on aita on aita. Ei mitään absoluuttista, ei kaikkiallista eikä kaikkivoipaa. 

Ihmissuvun aamunkoitossa ja vastasyntyneen maailmassa mikään ei ole eriytynyttä eikä jäsentynyttä, vaan kaikki on kokonaisvaltaista. ”Kaikiallisuuden” ja ”kaikkivaltaisuuden” tunnot ovat maailman kaikkien uskontojen rakennusainetta. 

Kaikki uskonnot ovat absoluuttisten arvojen ja totuuksien tunnustuksellisia tulkkeja. Ne julistavat rauhaa ja rakkautta oikeauskoisten kesken. Niissä leijonat ja lampaat käyskentelevät kiltisti samoilla laitumilla. Reaalimaailmassa tarvitaan aitoja. Reaalimaailmassa lammas ei ehtisi edes kääntää toista poskeaan. 

Kaikki uskonnot ovat muodossa tai toisessa omineet ”kultaisen säännön”. Eli niissä uskotaan ihmisten perimmäiseen, pohjimmaiseen samanlaisuuteen ja siihen, että jos toista ihmistä kohtelee hyvin, myös hän vastavuoroisesti kohtelee kohtelijaa kohteliaasti. Mistä tämä johtuu?

Aluksi ihminen on Objekti, vaikutusten ja vaikutelmien vastaanottaja. Vasta myöhemmin hänestä tulee Subjekti, ”minä”. Se kehitysvaihe, jolloin elämme vielä kollektiivituntojen vallassa, ikään kuin toinen toistemme sieluissa, jättää meihin pysyvimmät jäljet. 

Niin sanottu ”moraalin kultainen sääntö” on hyvin yleisinhimillinen – kaiken minkä teemme toisillemme, teemme myös itsellemme, itsessämme. Mutta se ei määrää mitään moraalin sisällöistä. Olemme lajityypillisesti, lähtökohtaisesti ja olemuksellisesti sosiaalisia laumaeläimiä, ja yhteisöjen sosiaalisuudella on laatunsa. 

Yhteisöt voivat olla niin erilaatuisia, etteivät ne ole millään lailla yhteismitallisia. Kukin ”kulttuuri” on kehittänyt itselleen omat ominaisuutensa, joiden varassa se on olemassaolon taistelussa selviytynyt. Kulttuuriset ominaisuudet ovat siis valikoituneet ja varastoituneet evolutiivisessa kehityksessä, ja ne ovat myös ”perinnöllisintä” mitä ihmisessä voi olla. 

”Kulttuurit” ovat kovia kognitiivisia tosiasioita. Ne asettavat reunaehdot sille millaista on yhteisön yhteisöllisyys, ja se ohjaa sitä millaisia rooleja osajakoon muodostuu. 

Kaikki ihmisyys on kulttuurista ihmisyyttä, ja kaikki ihmisyys on kasvua ja kehitystä varhaisvaiheen symbioottisista riippuvuuksista kohti aikuista autonomiaa. Alkulaumaa organisoinut ”valta” on pitkässä kehityksen perspektiivissä jalostunut yksilön kokemukselliseksi ”tahdoksi”. – ”Valta” on sama asia kuin ”tahto”, mikä huomataan, kun erityistä regressoivaa metodia, hypnoosia, käyttäen palautetaan yksilöllinen ”tahto” alkuperäiseen kollektiiviseen muotoonsa, jolloin nähdään, että yksilöllinen tahto voikin siirtyä henkilöltä toiselle. 

Yksilöminuuden eriytyminen on kehitystarina. Mikä on ihmisen ”minä”? – ”Minä” on tajunnallinen raami, jossa koemme olemassaolon jatkuvuuden. ”Aika” on minän rakennusaine. Inhimillinen kehitys on sitä, että kasvamme ajattomasta ”kaikkiallisuuden” ja ”kaikkivaltaisuuden” tilasta maailmaan, jota aika ja perspektiivi jäsentävät. 

Kehittymättömät yhteisöt ja ihmiset elävät ajattomien absolutismien maailmassa. Mitä meidän pitäisi sanoa niistä, jotka kehittyneessä maailmassa palauttavat järkiajattelunsa perustelut ajattomiin absoluuttisiin periaatteisiin, joita vieläpä nimittävät ”totuuksiksi”? 

Mitä pitäisi sanoa siitä, että tällaiset ajattomiin absolutismeihin mieltyneet ihmiset eivät useinkaan ole niitä mitä pidämme kehittymättöminä – sivistymättöminä ja tietämättöminä – vaan päinvastoin. Ne ovat niitä, joilla nimenomaan on valtaa enemmän kuin ymmärrystä. 

Esimerkiksi akateemiset auktoriteetit miltei miltä alalta tahansa tunnustavat nykyisin uskonnonomaisesti yliyleistävillä ylevöitetyillä yleiskäsitteillä muotoiltuja ”ihmisarvo- ja -oikeusideologioita”, joissa täydellisesti idealisoidut ajattomat ”arvot” otetaan reaalimaailman käytäntöjä ohjaavina ”totuuksina”. 

Ikään kuin kaikki ihmisyys ei olisikaan kulttuurista ihmisyyttä. Ikään kuin kulttuurit eivät olisikaan kovia kognitiivisia tosiasioita. Ikään kuin kulttuurit olisivat yhteismitallisia. 

Kuitenkin kehityksellisesti liian eritasoiset tai erilaiset kulttuurit voivat olla totaalisen yhteensopimattomia. Raja railona aukeaa. Kulttuurit voivat olla sosiodynaamisesti erisuuntaisia, hakea vahvistusta ja voimaantumista päinvastaisista ominaisuuksista. Ne voivat repiä toistensa kognitiiviset ominaisuudet riekaleiksi. Ne voivat aiheuttaa kulttuurisia hylkimisreaktioita, joille ei ole olemassa sopuratkaisuja. Ne voivat romauttaa yhteisöjen sisäisen eheyden ja taannuttaa kaiken ajattelun puolin ja toisin lapsenasteelle. 

Jokin tajunnallinen raja- tai jakolinja asettuu siihen kohtaan, jossa kriisiytymiseen etsitään ratkaisuja joko taantumalla kokonaisvaltaisempien ”totuuksien” – ajattomien absoluuttisten arvojen ja skolastista käsiterealismia edustavien yleiskäsitteellisten määrittelyjen – suuntaan, tai sitten pysyttäydytään ymmärrettävässä maailmassa, jossa kaikki on niin kuin se on. 

Kun Sauli Niinistö kysyy Putinilta, miksi tämä pommittaa siviilejä ja lapsia, vastauksena on ”hyytävä hiljaisuus”. Raja railona aukeaa. Putinin absolutismien maailmassa ei ole niin pieniä asioita kuin lapset. 

Mutta asiat eivät ole sen paremmin omassa keskuudessamme. Puoluejohtajat puhuvat tv-ajankohtaisohjelmassa Nato-jäsenyydestämme ja erittelevät seikkaperäisesti, käsitteellisesti ja järkianalyysin varassa kaikkea mitä itänaapurimme voisi mahdollisesti tehdä yrittäessään estää, haitata tai kostaa hakeutumistamme läntiseen sotilasliittoon. 

Päättäjämme eivät näe että jäsenyyttämme voisi lopulta mikään estää. He eivät näe, että mikään Venäjän vastatoimi olisi sille itselleen hyödyllinen tai päämäärärationaalisen järjen varassa tarpeeksi perusteltu. Siksi poliitikot luottavat hakemuksemme toteutumiseen, eivätkä usko ryssän ryhtyvän mihinkään muuhun kuin korkeintaan merkityksettömään ilkeilyyn. 

Samaan hengenvetoon he sitten taivastelevat mutta toki tuomitsevat sen tavattoman barbaarisen raakuuden, jota Putin osoittaa hyökkäyssodassaan. Se on heidän mielestään mielettömyyttä, täydellistä järjettömyyttä. 

Meillä on järki puolellamme. Sekö riittää. Vastassa kun on kaikkiallista tuhoa tavoitteleva kaikkivaltaisuuskuvitelmiin taantunut sairas valloittaja.

–

–