Uhanvähättelypuhe ja sukupuoli

JUKKA AAKULA

–

Eurooppaa uhkaa sota, joka olisi huomattavasti laajempi kuin mikään muu toisen maailmansodan jälkeinen sota. Konfliktista tulisi siis vakavampi kuin esimerkiksi Bosnian, Kosovon, Tsetsenian, Georgian tai Itä-Ukrainan sodat.

Ajatushautomo ECFR (European Council on Foreign Relations) toteutti mielipidekyselyn sodan uhasta tammikuussa samanaikaisesti Ranskassa, Saksassa, Italiassa, Ruotsissa, Puolassa, Romaniassa ja Suomessa. Näiden maiden kansalaisten enemmistö pitää Venäjän hyökkäystä Ukrainaan vähintäänkin melko todennäköisenä. Suomalaiset olivat optimistisimpia sodan uhan suhteen. Kuitenkin suomalaisistakin 44% piti sotaa vähintään melko todennäköisenä.

Iltalehden gallupin mukaan yli puolet suomalaisista pitää todennäköisenä, että Venäjä uhkaa tai painostaa Suomea lähivuosina. Venäjän uhan kasvun takia Naton kannatus on Suomessa noussut merkittävästi. Helsingin Sanomien gallupissa Nato-jäsenyyteen myönteisesti suhtautuvien osuus on noussut lähes puolella eli 20 prosentista 28:aan prosenttiin samalla, kun jäsenyyttä vastustavien osuus on pudonnut 56 prosentista 42:een. 63 prosenttia suomalaisista on vähintään jokseenkin valmis hyväksymään Suomen Nato-jäsenyyden, jos tasavallan presidentti ja hallitus puoltaisivat sitä.

Uhan kokemuksen merkittävä kasvu on tapahtunut siitä huolimatta, että Suomessa on edelleen jatkunut – tosin hieman heikentyneenä – propaganda, jonka mukaan Venäjä ei ole Suomelle merkittävä uhka. Vielä marraskuussa presidentti Tarja Halonen jatkoi Talouselämä-lehden haastattelussa tuttua sanomaansa siitä, että Venäjän uhan kokemus johtuu menneisyyden asenteista ja kokemuksista sen sijaan että se johtuisi Venäjän nykyisestä politiikasta:

Presidentin mukaan Suomessa on edelleen turhaan Venäjän pelkoa. ”Kyllä sitä edelleenkin on. Meillä on pitkä traditio pelätä itäistä naapurimme. Sen muuttaminen on vähintään yhtä pitkän ajan työ.”

Seura-lehden haastattelema Helsingin yliopiston tutkija, valtiotieteen tohtori Anneli Portman syytti suomalaisia sotapuheesta ja väitti että sotapuhe johtuu historiasta:

Historia ohjaa suomalaiset puolestaan ajattelemaan lähtökohtaisesti, että sodan uhka tulee aina idästä. ”Suomalaisten sotapuhe kietoutuu hyvin usein venäläisvihaan”, Anneli Portman sanoo. Tämä johtuu menneistä sodista.

Arvotutkija Portman perusteli väitettä virheellisellä tiedolla, että Ruotsi jo ymmärsi lopettaa asevelvollisuuden, koska perinteistä sotaa missä maa-alueita otetaan haltuun ei muka enää ole:

Moderni sodankäynti tarkoittaa esimerkiksi kyberhyökkäyksiä ja terroristi-iskuja. En tiedä, käydäänkö missään enää niin fyysistä sotaa kuin 100 vuotta sitten. Maantieteellisten alueiden sijaan sotatoimilla pyritään hankkimaan hallintavaltaa.

Esimerkiksi Ruotsi lopetti yleisen asevelvollisuuden vuonna 2010. Silloin katsottiin, että Ruotsin maantieteelliset rajat eivät ole uhattuna, vaan uhkakuvat liittyvät terrorismiin ja joukkotuhoaseisiin. Suomessa fyysiseen sotaan on varauduttu ja varaudutaan jatkossakin. Asevelvollisuuden lopettamisen sijaan täällä puhutaan sen laajentamisesta koskemaan kaikkia sukupuoleen katsomatta.

Sotapuheen sijasta kylmän sodan jälkeistä aikaa ainakin Suomessa kuvaa paremmin aivan toinen diskurssi: uhanvähättelypuhe. Se, että sodan uhkaa koetaan siitä huolimatta yhä enemmän, johtuu ensi sijassa nykyhetken kokemuksista eikä historiasta tai sotapropagandasta.

Vihreän Langan päätoimittaja Riikka Suominen syytti 2019 valtiota suorastaan rahan haaskaamisesta maanpuolustuskursseihin:

Meidän turvallisuuttamme uhkaa yksi asia ylitse muiden: ilmastonmuutos. Se on nopeasti etenevä katastrofi, joka vaarantaa elämän maapallolla. Eri alojen päättäjät eivät kuitenkaan istu viikkoja pohtimassa ilmastonmuutosta. Eikä valtio käytä ilmastonmuutoksen uhista valistamiseen puolta miljoonaa euroa vuosittain.

Sen verran maanpuolustuskurssit maksavat. Kursseja järjestetään neljä joka vuosi, ja lisäksi järjestetään alueellisia lyhyempiä kursseja.

Yhteiskunnan suurin investointi kurssiin on kuitenkin se, että vuodessa sadat päättäjät käyttävät siihen viikkoja työaikaansa. Minunkin kurssilleni osallistuu muun muassa tusina virkamiestä, yliopiston rehtori, miljoonien liikevaihtoa pyörittäviä konsernien johtajia ja neljä kansanedustajaa.

Ylläolevat esimerkit ovat lainauksia naispuolisen eliitin uhanvähättelypuheesta – vastaavia esimerkkejä voi esittää myös miespoliitikkojen puheista. Esimerkkeinä keskustan kansanedustaja Mauri Pekkarinen ja SDP:n europarlamentaarikko Eero Heinäluoma.

Maaseudun Tulevaisuuden teettämän tutkimuksen mukaan naiset ja miehet suhtautuvat hyvin eri tavoin sotilasliiton jäsenyyteen. Miehistä 56 prosenttia liittyisi Natoon jos valtiojohto sitä suosittelisi. Naisista samoin ajattelee tämän tutkimuksen mukaan vain 34 prosenttia. Naisissa myös niiden osuus, jotka eivät osaa sanoa, on selvästi korkeampi. Erot naisten ja miesten välisissä asenteissa ovat olleet samansuuruisia aiemminkin. Vuonna 2019 Evan tutkimuksen mukaan miehet kannattivat Nato-jäsenyyttä selvästi useammin (38 %) kuin naiset (15 %).

Sitä, miten naisten ja miesten käsitys Venäjän uhasta eroaa, ei valitettavasti ole tutkittu. Nato-jäsenyyden kannatusta on siksi pakko käyttää proxyna uhan kokemisesta.

Esitän hypoteesin: naiset ovat taipuvaisempia uskomaan uhanvähättelypuhetta kuin miehet.

Uhanvähättelypuhetta voi verrata 70-luvun ystävyyspuheeseen. Muutamia harvoja todenpuhujia lukuunottamatta poliitikot puhuivat “Suomen ja Neuvostoliiton ystävyydestä”. Enemmistö kansasta tajusi, että kyseessä oli poliittinen liturgia. Merkittävä osa 70-luvun nuorisoa kuitenkin uskoi ystävyyspuhetta, niin että vieläkin on mitattavissa 70-luvulla nuoruusiässä olleiden laajempi usko ystävyyspuheeseen.

Evan tutkimuksen mukaan yli 65-vuotiaista suomalaisista Venäjään suhtautuu kielteisesti vain 29 prosenttia. Toiseksi myönteisimpiä Venäjää kohtaan ovat 56-65-vuotiaat. Heistä 40 prosentilla on kielteisiä Venäjä-asenteita. Asenteet muuttuvat sitä kielteisemmiksi, mitä nuorempiin sukupolviin tarkastelussa siirrytään. 26-35-vuotiaista 60 prosenttia ja 18-25-vuotiaista 58 prosenttia on eri mieltä esitetyn väittämän kanssa. He siis suhtautuvat kielteisesti Venäjään.

Samalla tavalla kuin ystävyyspuhe upposi 70-luvun nuorisoon helpommin kuin muuhun väestöön, uhanvähättelypuhe tuntuu vaikuttavan naisiin voimakkaammin kuin miehiin. Naisten korkeampi konformismitaso saattaa olla osasyy, mutta suurin syy lienee se, että naiset ovat ylipäätään taipuvaisempia olemaan huomaamatta ulkoista uhkaa siinä missä miehet joissain tilanteissa jopa liioittelevat sitä. Naisilla on siksi matalampi kynnys uskoa uhanvähättelypuhetta kuin miehillä. Tilanteessa, jossa uhan taso on objektiivisesti tarkasteltuna hyvin korkea, uhanvähättelyyn uskominen on hyvin ongelmallista.

Evoluutiopsykologian male-warrior-hypoteesin mukaan miehet mallintavat maailmaa niin, että ihmiset jakaantuvat ryhmiin, jotka kilpailevat keskenään usein verisestikin. Naiset mallintavat ihmiskuntaa enemmänkin joukkona yksilöitä. Miehet toimivat tutkimusten mukaan yhteistyössä muiden miesten kanssa huomattavasti tehokkaammin, mikäli ryhmä johon he identifioituvat on konfliktitilanteessa muiden ryhmien kanssa. Miehet pitävät normaalitilana maailmaa, jossa ulkoinen uhka on potentiaalisesti koko ajan olemassa. Miehiä myös sosiaalistetaan ajattelemaan näin mm. armeijassa.

Mielenkiintoinen lisähavainto on se, että ihmisellä on tutkimusten mukaan sukupuolesta riippumaton taipumus valita konfliktitilanteissa maskuliinisempia johtajia kuin rauhan aikana. Tästä seuraa vääjäämättä, että mitä paremmin naispoliitikko saa vaikutettua uhanvähättelypuheillaan suomalaisten mieliin, sitä todennäköisempää on, että hänet valitaan uudelleen poliittiseen tehtävään. Moniko suomalainen poliitikko Halosen lisäksi toimii näin todellisuudessa, olisi tutkimisen arvoinen asia.

Ihmisryhmät ovat jo metsästäjä-keräilijäkulttuurin ajoista olleet – jos eivät jatkuvassa niin ainakin usein toistuvassa – konfliktissa naapuriheimojensa kanssa. Tutkijat Melissa McDonald, Carlos Navarrete ja Croningenin yliopiston mikrobiologian professori Mark Van Vugt kirjoittavat:

Ryhmien väliset konfliktit ovat epäilemättä vallitsevia kaikissa ihmisyhteisöissä. (…) Ryhmien välisissä konflikteissa kuolee tyypillisesti merkittävä määrä ihmisiä.

Mm. etnografia 31:stä metsästäjä-keräilijä-heimosta osoittaa, että 64% heimoista oli mukana sodankäynnissä ainakin kerran kahdessa vuodessa…. Ryhmien välisiä konflikteja esiintyy myös muilla laumaeläimillä kuten hyeenoilla, susilla, leijonilla ja useimmilla sosiaalisilla kädellisillä.

Ihmislajilla ryhmien väliset konfliktit ovat käytännössä aina miesten toiminnasta lähtöisin.

Missä tahansa ihmisellä esiintyy jakoa sosiaalisiin ryhmiin, syntyy aina jonkin verran konflikteja. (…) väkivaltaiset toimet ovat lähes aina miesten suorittamia. Tutkimus osoittaa, että miesten osallistumista väkivaltaa harjoittaviin yhteenliittymiin esiintyy kaikissa kulttuureissa – sekä moderneissa että perinteisissä – ja sitä voi siksi kutsua inhimilliseksi universaaliksi.

Selitys miesten aggressiivisuuteen löytyy todennäköisesti sukupuolten erilaisesta roolista suvun jatkamisessa (parental investment theory). Käytännössä kaikkien lajien naaraiden pyrkimys on edistää jälkikasvunsa laatua parittelemalla mahdollisimman korkealaatuisen uroksen kanssa. Uroksen pyrkimys on taas maksimoida jälkeläistensä lukumäärä maksimoimalla seksuaalipartnerien määrä. Maksimoimispyrkimys johtaa urokset usein aggreessiivisiin yhteenottoihin toisten urosten kanssa yksilötasolla – mutta sosiaalisilla eläimillä usein myös ryhmätasolla.

Miesten väliset erot jälkeläisten määrässä ovat paljon suuremmat kuin naisilla. Siksi miehille syntyy insentiivirakenne, jossa miehet hyväksyvät huomattavasti suurempia riskejä kilpailussa arvokkaista resursseista. Näin ollen miehillä on alempi kynnys osallistua ryhmien välisiin konflikteihin kuin naisilla.

Ihmislajilla urosten pyrkimys jälkeläisten määrän maksimoimiseksi ei siis ole johtanut vain yksilöiden välisiin resurssikamppailuihin. Ihmisurokset liittoutuvat keskenään anastaakseen yhdessä seksuaalisia ja muita resursseja naapuriheimoilta tai puolustaakseen jo hallussa olleita resursseja naapuriheimojen anastuspyrkimyksiltä.

Miehet voivat osallistua väkivaltaisiin koalitioihin, joiden tarkoituksena on riistää seksuaalisia resursseja muiden ryhmien jäseniltä. Konflikti ei välttämättä ole suoraa seksuaalisten resurssien valtausta, vaan saattaa sen sijaan kohdistua esimerkiksi metsästysalueisiin. Sellaisten resurssien omistaminen nostaa miesten arvoa naisten silmissä [ja saa nämä siirtymään vapaaehtoisesti toiseen ryhmään].

Selitystä kaipaava ilmiö ei siis ole niinkään aggressio kuin se, miten ihmisurokset kykenevät liittoutumaan niin tehokkaasti taisteluun naapuriheimoa vastaan. Simpanssitkin kykenevät muodostamaan liittoutumia, mutta niiden kokoa rajoittaa aina se, että liittoutuman sisällä vallatut resurssit jäävät helposti alfauroksen ja sen lähimpien liittolaisten haltuun. Ihmisurosten liittoutumat ovat kyenneet suurimmaksi osaksi ratkaisemaan alfaurosten resurssien monopolisoinnin ongelman.

Antropologi Christoffer Boehm toteaa kirjassaan Hierarchy in Forest, että kukaan ei metsästäjä-keräilijäyhteisössä pääse nousemaan paljoa muiden yläpuolelle. Yksilö, joka pyrkii nousemaan korkeampaan asemaan vaikkapa ottamalla haltuunsa ylen määrin resursseja, yritetään ensin saada ruotuun puhuttelulla, pilkalla ja sosiaalisella eristämisellä. Äärimmäisenä keinona yhteisö päättää yhdessä likvidoida nousukkaan. Tehtävä annetaan yleensä jollekin surmattavan lähisukulaisille, jotta verikoston riski minimoidaan. Fyysisesti voimakkaankin yksilön teloitus onnistuu esimerkiksi bushmanniyhteisössä suhteellisen helposti myrkytettyjä nuolia käyttämällä.

Resurssien suhteellinen tasajako metsästäjä-keräilijäyhteisöissä saa monenlaisia muotoja. Tyypillisimpiä tasajakoa tukevia instituutioita ovat ruuan jako heimon jäsenten kesken ja yksiavioisuus. Esimerkiksi ache-intiaaneilla metsästyssaalis jaettiin aina heimon kaikkien jäsenten kesken – metsästäjä itse jätettiin jaon ulkopuolelle.

Ihmislajin miehille on konfliktien ja yhteistyön leimaamassa evolutiivisessa ympäristössä kehittynyt McDonaldin, Navarreten ja van Vugtin mukaan psykologia, jota leimaa toisaalta muiden ihmisryhmien miesten näkeminen potentiaalisina vihollisina, mutta toisaalta oman ryhmän miesten näkeminen potentiaalisina liittolaisina taistelussa ulkoryhmää vastaan. Miesten yhteistyö on aina tehokkaampaa, kun miesryhmä toimii konfliktin aikana.

Ihmisuros on psykologisesti sotilas, jonka potentiaali tehdä yhteistyötä ei ilman konfliktia täysin toteudu. Miehen psykologian ollessa tällainen on vain loogista, että mies on ksenofobisempi kuin nainen.

Suomalaiset naiset eivät ilmeisesti ole täysin sisäistäneet Venäjän uhkaa. Toisaalta on toki paljon naispuolisia poliitikkoja, jotka puhuvat Venäjän uhasta.

30-luvun lopussa ay-liikkeen sosialidemokraatit kiersivät tehtaissa puhumassa Neuvostoliiton uhasta ja painottivat, että työläisten on yhdessä porvarien kanssa puolustettava Suomea. Tällä hetkellä olisi ensisijaisen tärkeää, että Venäjän uhan täysin sisäistäneet naispoliitikot puhuisivat asiasta mahdollisimman paljon.

–

–