Edvard Westermarckin tapaus

JUKKA AAKULA

–

Viime aikoina on herättänyt hämmennystä, miten akateemisesti koulutetut ihmiset ovat alkaneet uskoa miehen synnyttävän ja sukupuolten määrän olevan suurempi kuin kaksi – ja miten yliopistollinen tutkimus tuottaa tällaisia väitteitä.

Sadun, myytin, ideologian ja tieteen sekoittuminen ei tietenkään ole uusi ilmiö. Vuonna 1899 Sigmund Freud kehitti teorian, jonka mukaan pienellä lapsella on luontainen taipumus oidipuskompleksiin. Poika haluaa seksiä äitinsä kanssa, kokee seksuaalista mustasukkaisuutta isäänsä kohtaan ja haluaa jopa tappaa isänsä. Lopulta lapsen himo äitiään kohtaan kuitenkin tukahdutetaan eikä poika enää tietoisella tasolla muista asiaa aikuisena. Samalla poika kehittää itselleen ns. yliminän. Yliminä omaksuu vanhempien ja muiden auktoriteettien arvot, joilla lapsi pystyy torjumaan sopimattomat mielitekonsa. Freudin mukaan lapsen on onnistuttava ratkaisemaan nämä konfliktinsa muodostaakseen terveen aikuisen persoonallisuuden.

Teorian osana on kertomus väitetystä todellisesta tapahtumasta: Ihmisen varhaishistoriassa elimme gorillalauman kaltaisessa perheessä, jossa yksi mies monopolisoi naiset ja muut miehet (alfauroksen pojat) jäivät vaille kumppania. Lopulta pojat karkotettiin tai tapettiin. Kerran pojat kuitenkin nousivat kapinaan, tappoivat isänsä ja raiskasivat äitinsä. Tämän tapahtuman muisto on periytynyt lamarckistisesti jokaisen nykyihmisen mieleen ja aiheuttaa suuren osan mielemme ongelmista. 

Freud kuvaa poikien kapinaa kirjassaan Toteemi ja tabu:

Eräänä päivänä karkotetut veljekset liittyivät yhteen, tappoivat ja söivät isänsä ja tekivät siten lopun patriarkaalisesta laumasta. Yhdessä he onnistuivat tekemään sen, mikä yksin olisi ollut mahdotonta. (Ehkä jokin kulttuurin edistysaskel, jonkin uuden aseen keksiminen sai heidät tuntemaan itsensä ylivoimaisiksi.) Kannibaalisille villeille oli aivan luonnollista myös syödä surmaamansa ihminen. Väkivaltainen alkuisä oli varmasti ollut kaikille veljille pelätty ja kadehdittu esikuva, ja syömällä tämän he saattoivat viedä loppuun asti samastumisensa häneen, ja jokainen sai osansa hänen voimastaan. Toteemiateria, ehkä ihmiskunnan ensimmäinen juhla, olisi näin ollen tämän ikimuistoisen ja rikollisen teon toisto ja muistojuhla, teon, joka on ollut alkuna niin monille asioille, sosiaaliselle organisaatiolle, moraalisille rajoituksille ja uskonnolle.

Freudin teoria oli siis eräänlainen tieteellisen hypoteesin ja Freudin itse keksimän myytin fuusio. Se oli tieteellinen hypoteesi väittäessään, että pojat tuntevat seksuaalista himoa äitiään kohtaan, ja myytti selittäessään ihmisen varhaishistoriaa. Lisäksi se perustui virheelliseen käsitykseen hankinnaisominaisuuksien periytymisestä (ns. lamarckismi). 

Freudin hypoteesia oidipuskompleksista ei ole kyetty todistamaan. Lasten ei ole osoitettu kokevan seksuaalista himoa ketään kohtaan – saati sitten omia vanhempiaan. Teorian vaikutus 1900-luvun yhteiskuntatieteeseen oli kuitenkin valtava. Freudin teoria nimittäin hyväksyttiin antropologian ja sosiologian ihmiskuvan pohjaksi ja se on vaikuttanut tätä kautta yhteiskuntatieteisiin monien sukupolvien ajan. Heikki Sarmaja – suomalainen sosiologi – kirjoittaa kirjassaan Perheen synty – Edward Westermarckin ja ihmisluonnon jäljillä:

Freudilaisuuden voittokulku ja sitkeähenkisyys osoittaa että ihmisen käyttäytymistä koskeva tieteellinen tieto voi myös taantua monen akateemisen sukupolven ajan.

Dramaattisinta asiassa on, että Freudin myyttinen kvasitieteellinen teoria syrjäytti toisen jo varsin laajalti tunnetun tieteellisen teorian insestitabun synnystä. Vuonna 1889 suomenruotsalainen sosiologi Edvard Westermarck esitti kirjassaan The Origin of Human Marriage teorian, jonka mukaan ihminen ei tunne aikuisenakaan sukupuolista vetoa lapsuutensa kasvukumppaneihin, kuten sisaruksiinsa tai vanhempiinsa – päinvastoin ihminen tuntee voimakasta vastenmielisyyttä eli aversiota pelkkää ajatustakin kohtaan, että hän olisi seksuaalisuhteessa kasvinkumppaniinsa. Westermarck esitti, että kyseessä on biologisen evoluution tuottama vaisto ja sopeutuma, jonka tarkoituksena on estää sisäsiitos.

Westermarckin ajatukset tunnettiin Euroopassa: Westermarck oli vuosisadan vaihteessa kaikkialla Euroopassa sivistyneistön ja aikaansa seuraavan keskiluokan tuntema avioliittotutkija ja Britannian yhden maineikkaimman oppilaitoksen London School of Economicsin ensimmäinen sosiologian professori. Lisäksi hän osallistui monin tavoin aikansa progressiivisiin hankkeisiin kuten naisten tasa-arvon edistämiseen avioliitossa.

Viime vuosikymmeninä Westermarckin efektiksi nimetty Westermarckin hypoteesi on saanut voimakasta tieteellistä tukea.  Ihmisellä on myötäsyntyinen vastenmielisyys eli aversio seksuaalisuhteeseen sellaisen ihmisen kanssa, jonka kanssa hän on elänyt yhdessä siinä vaiheessa, kun henkilö itse tai aversion kohde on ollut alle kolmevuotias.

Freud onnistui siis siitä huolimatta, että ihmisen insestitabu oli jo ymmärretty ilmiö, saamaan oman myyttisen – ja vailla todistusaineistoa olevan – teoriansa ihmisten luontaisesta himosta omia lähisukulaisiaan kohtaan vallitsevaksi teoriaksi. Freudin teorian leviämistä auttoi se, että antropologiassa levisi samoihin aikoihin alunperin 1600-luvulla syntyneen filosofi John Locken esittämä ajatus tyhjästä taulusta, jonka mukaan ihminen tulee maailmaan ilman synnynnäisiä eli biologisia prosessointisääntöjä havaintomaailmasta: Ymmärrys muodoista, väreistä, kausaliteetista tai moraalista syntyy puhtaasti kokemusten ja havaintojen perusteella. Westermarckin teoria synnynnäisestä insestiaversiosta ei sopinut tällaiseen antropologian mielenmaisemaan.

Freudin teoria oidipuskompleksista – ja vastaavasti teoria tyhjästä taulusta – olivat periaatteessa normaaliin tieteellisen prosessiin kuuluvia harha-askelia. Tieteeseen kuuluva itseäänkorjaavuus kesti kuitenkin tässä tapauksessa tavattoman pitkään – noin sata vuotta. Heikki Sarmaja esittääkin kirjassaan kysymyksen: mihin Freudin teorian sitkeähenkisyys perustui? Miksi tieteen itseään korjaavuus ei toiminut tässä tapauksessa?

–

Westermarckin efekti

Edvard Westermarck oli yläluokkaisen suomenruotsalaissuvun jäsen – hän syntyi 1862 Helsingissä ja kuoli 1939 silloisessa Tenholan kunnassa. Westermarck toimi antropologian ja sosiologian tutkijana ja hänellä oli professuuri mm. Helsingin Yliopistossa ja London School of Ecomicsissa. Westermarck tutki luonnontieteelisestä näkökulmasta moraalin ja perheinstituutioiden alkuperää.

Westermarck toimi myös poliittisena vaikuttajana. Hän pyrki edistämään mm. sukupuolten tasa-arvoa ja homoseksuaalisuuden kriminalisoinnin lopettamista. Westermarck oli poliittiselta ideologialtaan nyktermein klassinen liberaali, joka perusteli näkökulmiaan mm. John Stuart Millin vahinkoperiaatteella.

Ainoa päämäärä, jonka saavuttamiseksi voidaan oikeutetusti käyttää valtaa jonkun sivistyneen yhteiskunnan jäsenen yli vastoin hänen tahtoaan, on tarkoitus estää häntä tuottamasta muille vahinkoa.

Westermarckin tieteellisestä ja yhteiskunnallisesta työstä on kirjoitettu viime vuosina kaksi aivan erinomaista väitöskirjoihin perustuvaa suomenkielistä kirjaa. Sarmajan kirja käsittelee lähinnä Westermarckin perhetutkimusta – aatehistorioitsija Niina Timosaaren kirja Edvard Westermarck – totuuden etsijä käsittelee Westermarckia yhteiskunnallisena toimijana.

Westermarckin efektin vuoksi henkilöt eivät siis tunne luontaista sukupuolista vetoa kasvukumppaneihinsa. Kasvukumppanit ovat tietysti pääsääntöisesti lapsen tapauksessa hänen sisaruksensa ja vanhempansa. Laajennetussa perheessä kasvukumppaneita voivat kuitenkin olla vaikkapa serkut, tädit, isovanhemmat tai jotkut ei-sukulaiset kuten adoptiolapset, piiat tai vaikkapa imettäjä.

Westermarckin efekti estää varsin tehokkaasti sisäsiitosta, jonka on osoitettu aiheuttavan terveydellisiä ongelmia. Useimmilla nisäkkäillä on jokin vastaava mekanismi. Gorilloilla nuoret urokset ajetaan laumasta ja simpansseilla taas lauman nuoret naaraat siirtyvät toisiin simpanssilaumoihin.

Todisteita Westermarckin efektistä on runsaasti. Wikipedia kertoo:

Aikaisemmin kibbutseissa lastenkasvatus ei ollut perheiden tehtävä, vaan lapset vieroitettiin vanhemmistaan heti syntymän jälkeen ja kasvatettiin suuremmissa ryhmissä. Myöhemmin havaittiin, että lapset eivät rakastuneet toisiinsa myöhemminkään, vaikka minkäänlaista verisukulaisuutta ei ollut. Varsin yllättävää oli, että edes kibbutsien yhteisissä suihkuhuoneissa alastomat murrosikäiset tytöt ja pojat eivät olleet seksuaalisesti kiinnostuneita toisistaan. Tämä johtui siitä, että yhdessä kasvatetut tytöt ja pojat kokivat olevansa ikään kuin sisaria ja veljiä.

Westermarck-ilmiö on havaittu myös Taiwanissa niissä perheissä, joihin vanhemmat ovat adoptoineet tyttölapsia poikiensa tuleviksi vaimoiksi. … nämä lapseksi otetut tytöt ovat tutkimusten mukaan myöhemmin ottaneet avioeron miehistään nelinkertaisella todennäköisyydellä väestön keskiarvoon verrattuna. Tulevien miestensä kanssa lapsesta asti samassa perheessä kasvaneet tytöt ovat kokeneet miehensä veljikseen, joten avioliitto on helposti kariutunut insestimäisen luonteensa vuoksi, biologisen sukulaisuuden puuttumisesta huolimatta.

Westermarck on saanut postuumisti aseman evoluutiopsykologian varhaisena uranuurtajana. Hän on eittämättä merkittävin koskaan elänyt suomalainen yhteiskuntatieteilijä. Hän on myös yksi harvoista yli sata vuotta sitten julkaisseista yhteiskuntatieteen tutkijoista, joiden tutkimuksia pidetään edelleen hyvin relevantteina.

–

Mikä selittää Freudin teorian sitkeähenkisyyden?

Heikki Sarmaja kysyy, miten ihmis- ja yhteiskuntatieteet ovat epäonnistuneet Freudin teorian tapauksessa saavuttamaan tieteen itsekorjaavuuden ihanteen. Mikä selittää Freudin teorian sitkeähenkisyyden?

Se, että Freudin teoria oidipuskompleksista ja sen synnystä ei kestä tieteellistä tarkastelua, on kyllä ollut pitkään tiedossa suuressa osassa tiedeyhteisöä. Silti sen kanssa kilpaillutta Westermarckin teoriaa ei ole palautettu arvoiselleen paikalle, vaan Freudin juhliminen on jatkunut. 

[…] miten tämä on ollut mahdollista tiedeyhteisössä, joka on julistautunut itseään korjaavaksi. Otaksuin sen johtuvan akateemisessa maailmassa yleisestä hymistelyn perinteestä sekä yhteiskuntatieteilijöiden piirissä yleisestä taipumuksesta viehättyä humanistien ja muun kulttuuriälymystön mukana uusista, suurista ideoista. 

Sarmaja jatkaa sarkastisesti:

Westermarckin teoriassa insestitabun biologisesta alkuperästä ei näytä olevan mitään sellaista suureellista ja suurenmoista kuin on hänen kilpailijoidensa teorioissa. [1900-luvun suuret antropologit] Malinowski, Murdock ja Levi-Strauss näkivät Freudiin tukeutuen insestitabun koko inhimillisen yhteiskunnan peruspilarina ja kulttuurin aamunkoittona. Westermarckin teoria toteaa vain arkisesti, että kyse on ihmislajin tavasta välttää sisäsiitos ja että olemme tässä suhteessa satojentuhansien muiden suvullisesti lisääntyvien eliölajien kaltaisia.

Westermarckin mielestä oli kuitenkin hienoa, että hänen teoriansa insestiaversiosta tuo ihmiskunnan saman yleisen lain piiriin, joka ei kata ainoastaan lukemattomia kanssaeläimiä vaan ottaa syliinsä myös suvullisesti lisääntyvät kasvit … Kyllä tämäkin voi monien mielestä olla Suuri Kertomus, johon verrattuna Freudin tarina isänmurhasta on pelkkä loru. Sitä paitsi, Westermarckin kertomus on totta.

Todisteeksi hymistelyn perinteestä Sarmaja lainaa suomalaisia sosiologeja kuten Antti Eskolaa ja Janne Kurkea, jotka ensin myöntävät, että Freudin teoria ei ole varsinaisesti totta, mutta sitten väittävät sen olevan jollain kummallisella tavalla arvokas. Freudin ajattelu sisältää esimerkiksi Kurjen mukaan “suoranaisia epäkohtia” ja “jännitteitä”, mutta “juuri nämä jännitteet muodostavat psykoanalyyttisen ajattelun käyttövoiman”.

–

Westermarckin voitto Freudista

1900-luvun loppu ja 2000-luvun alku ovat nostaneet Westermarckin tutkimuksen ihmistieteen ytimeen. Kuvaavana esimerkkinä Westermarckin tunnustetusta asemasta on viime vuosituhannen viimeinen Scientific American -lehden erikoisnumero ”Mitä tiede tietää vuonna 2050?”. Sarmaja kirjoittaa:

Toimitus oli keksinyt pyytää eri alojen johtavilta asiantuntijoilta arvioita siitä, millaista alkavan kolmannen vuosituhannen tiede voisi olla. […] Kädellisten ja moraalin tutkija Frans de Waal sai kunnian edustaa kaikkia yhteiskuntatieteitä. Artikkelissaan The End of Nature versus Nurture de Waal pyrki osoittamaan, että ihmistieteet ovat tehneet suuren virheen asettaessaan kulttuurisesti opitut asiat ja myötäsyntyisen ihmisluonnon toisensa poissulkeviksi vaihtoehdoiksi.

Hänen mukaansa hyvä yhteiskuntatiede sisältää molemmat. de Waalin mielestä loistava esimerkki yhteiskuntatieteestä, joka sisältää yhtä aikaa sekä kulttuurisesti hankittuja että geneettisesti välittyviä aineksia, on suomenruotsalaisen Edvard Westermarckin teokseen Avioliiton historia sisältynyt teoria siitä, miten insestitabut syntyvät ja pysyvät voimissaan. Kyseinen teoria perustuu selkeästi ”luonnon ja opitun yhdistämiseen”. de Waalin mielestä Westermarckin teoria sisäsiitoksen välttämisestä on paras esimerkkitapaus siitä, miten darwinistinen lähestymistapa voi selittää ihmisen käyttäytymistä.

Vuosituhansien vaihtuessa kelpasi antropologien, sosiologien ja psykologien sata vuotta sitten hylkäämä ja jo vuonna 1892 julkaistu teoria esimerkiksi siitä, mihin suuntaan sosiologian tulisi kehittyä kolmannella vuosituhannella. Tieteen kehityksen spiraali oli kiertynyt asentoon, jossa ullakolle unohdettu Westermarckin löytämä teoria näyttääkin uusimmalta uudelta. Westermarckin ihmislajin tunteille perustuvat sosiologiset teoriat ovat viimekädessä luonnontiedettä. Tästä syystä ne voivat olla mukana prosessissa, jota sanotaan tieteen itsekorjautuvuudeksi.

Vaikka tieteen itsekorjautuvuus aikoinaan epäonnistui ja Westermarckin teoria painui yhteiskuntatieteen valtavirrassa suurelta osin unholaan, on Sarmajan mukaan selvää, että monet Westermarckin perhettä ja moraalia koskevat oikeansuuntaiset ajatukset olisi ajan oloon löydetty uudelleen ilman hänen apuaankin. Vaikka Westermarck ei olisi koskaan syntynyt, biologit olisivat saaneet ennemmin tai myöhemmin selville, miten ihmislaji ja muut apinat välttävät vaistomaisella tavalla sisäsiitoksen haittoja. Todisteena hän esittää sen, että useat useat tutkijat ennen Westermarckia esittivät hieman saman suuntaisia arveluja.

Sarmaja vertaa Westermarckin efektin löytämistä Amerikan löytymiseen. Amerikka olisi löytynyt ilman Kolumbustakin, koska Amerikka on olemassa. Samoin olisi löytynyt Westermarckin efekti. Freudin teoria sen sijaan oli yksien aivojen ainutkertaisen mielikuvituksen tulos.

–

Heikki Sarmaja: Perheen synty. Edvard Westermarckin ja ihmisluonnon jäljillä (Terra Cognita, 2020)

–

–