Afganistanin opetuksia

Z MAN (suomentanut Jarno Alander)

–

Päättyneen viikon aikana kansainvälinen yhteisö on nähnyt Amerikan imperiumin suuren projektin romahtavan kuin pioneerikomppanian räjäyttämänä. Taleban on edennyt laajalla rintamalla yli Afganistanin, kohdaten vain nimellistä vastarintaa istuvan hallituksen joukoilta. Itse hallitus puolestaan pakeni maasta, vaivautumatta edes teeskentelemään välittävänsä siitä, mitä maalle heidän paettuaan tapahtuisi. Viime sunnuntaihin (15.8.2021) mennessä Yhdysvaltain hallitus yritti vain epätoivoisesti keksiä miten evakuoida kansalaisensa maasta, ja joutui anelemaan tukea talebanilta itseltään.

Tällä viikolla Amerikan hallitseva juntta tulee keskittymään sormella osoittelemiseen. Epäilemättä todellinen syyllinen löytyy ennen pitkää edellisestä hallinnosta ja sitä johtaneesta pahasta oranssista miehestä. Kun heidän uskomuksensa törmäävät yhteistyöhaluttomaan todellisuuteen, käynnistyy prosessi, jonka myötä uusin takaisku selitetäänkin maagisesti jälleen uudeksi askeleeksi Suuressa Suunnitelmassa. Kyseessä on uskonnollinen koettelemus, josta pääsee yli ja eteenpäin historian virrassa vain vahvistumalla uskossa entisestään. Ajan myötä Afganistanista tulee samanlainen verinen vaate kuin Vietnam oli aiemmille sukupolville.

Jos asetamme hetkeksi syrjään mahdolliset tulevaisuuden skenaariot ja keskitymme Afganistan-projektin luhistumiseen itseensä, havaitsemme sen tuoneen esiin toisinajattelijoille hyödyllisiä seikkoja hallitsevasta järjestelmästä.

Tärkein havainto on, että Washingtonin juntta ei koskaan tuntenut tarvetta turmella Afganistanin kulttuuria. Sen sijaan he tukivat ja ruokkivat sitä kahden vuosikymmenen ajan. Toki he harrastivat satunnaisia, pintapuolisia eleitä kuten seksuaalivähemmistöjen lippujen esittelyä Yhdysvaltain lähetystön yllä, mutta mitään sellaista ei yritetty pakkosyöttää Afganistanin tavalliselle kansalle, kuten valkoisille amerikkalaisille tehdään kotona.

Jos afgaanit olisivat valkoisia, Amerikan imperiumi syyttäisi heitä afgaanien etuoikeuksista tai afgaaniylivallasta, ja olisi ryhtynyt systemaattisesti tuhoamaan heidän kulttuuriaan. Olisimme nähneet homoseksuaalisia imaameja sateenkaarenvärisissä kaavuissa puhumassa siitä miten Muhammedin todellinen sanoma koski sodomian ihanuutta. Oltaisiin kenties perustettu vain lesboista koostuva jalkapallomaajoukkue. Mitään tällaista ei tehty, koska Afganistanin kansa olisi kokenut moisen loukkaavaksi.

Merkittävää on myös se, että Washingtonin hallinto ei yrittänyt tehdä sitä, mitä he tekevät kotikentällään, eli korvata Afganistanin väestöä. Valkoisuuden vastaisen sodan ytimessä ovat massiiviset väestönsiirrot ei-valkoisesta maailmasta valkoisiin maihin. Massamaahanmuuttoa käytetään valkoisten väestöjen ja kulttuurien heikentämiseen. Washington olisi helposti voinut tehdä samoin Afganistanissa. Afrikassa on miljardi ihmistä, joille kelpaisi parempi elintaso missä tahansa muualla. Heitä olisi ollut todella helppoa maahantuoda Afganistaniin monimuotoisuuden ja monikulttuurisuuden nimissä. Tämä on koko 20 vuoden miehityksen keskeinen ja huomionarvoisin piirre. Säännöt Afganistassa olivat täsmälleen päinvastaiset kuin kotona Amerikassa. Afganistanissa ei kaadettu patsaita, ei toteutettu massiivisia mediakampanjoita afgaanien kulttuurin halventamiseksi, ei hoettu mantroja monimuotoisuuden voimasta. Helposti päätyisi johtopäätökseen, että amerikkalaista imperiumia hallitsevat ihmiset arvostavat afganistanilaista kulttuuria enemmän kuin amerikkalaista.

Jos pysähtyy hetkeksi miettimään asiaa, luultavasti havaitsee jo ymmärtäneensä tämän, mutta viime viikonlopun tapahtumat ovat joka tapauksessa mainio muistutus asiasta. Tulevina viikkoina valtaeliitti esittää enemmän myötätuntoa afgaaneja kohtaan kuin esimerkiksi itse aiheuttamansa opioidikriisin uhreille Amerikan maaseuduilla. Heitä kiinnostaa enemmän turvata amerikkalaishallinnolle työskennelleiden afgaanien kuin amerikkalaisvankiloissa viruvien ihmisten ihmisoikeudet. He vihaavat meitä niin paljon.

Toinen merkittävä opetus on, että havaitsemme eliittien todellakin uskovan omaa hölynpölyään. Vanhan liiton paleokonservatiivit olivat (ja ovat edelleen) vakuuttuneita, että eliitit eivät usko omiin saarnoihinsa. Afganistanin romahdus on – jälleen kerran – osoitus, miten Amerikan eliitti haltioituu omista valheistaan. Suunnitelmana oli juhlia maasta poistumista World Trade Centerin iskujen 20. vuosipäivänä, julistaa ”tehtävä suoritettu” ja sitten unohtaa koko juttu. Joe Bidenin piti saada kunnia Obaman projektin jatkamisesta ja Bush Jr.:n sodan saattamisesta päätökseensä.

Viikonlopun aikana kävi tuskallisen selväksi, että eliitti oli yllätetty housut kintuissa. Hallinnon talutusnuorassa kulkevalle valtavirtamedialle ei ollut toimitettu valmista kaavaa, jota soveltaa tilanteesta uutisoidessa. Sen sijaan he joutuivat ajattelemaan itse, joka on ihanteellisissakin olosuhteissa äärimmäisen riskialtista. Biden pantiin toimittajien eteen vastaamaan kysymyksiin, joihin hänelle ei oltu annettu vastauksia etukäteen. Tulos oli tietenkin jälleen uusi nöyryytys. Kahdeksankymmentävuotias, joka ei suoriudu edes helpoimmista peruskysymyksistä, on oudolla tavalla koko impeiumin nykytilaa kuvaava symboli. Kuten Biden itsekin, se on vanha, seniili ja tyytyväisin muistellessaan menneitä kunnian hetkiä, jotka eivät olleet todellisia alun perinkään.

Tämä ei ole ensimmäinen kerta, kun eliitti on saanut nenilleen uskottuaan omaa propagandaansa. Obaman vuosien aikana oltiin varmoja, että vuosi 2010 olisi Yhdysvaltain talouden ”elpymisen kesä”. Tätä varten oli jopa valmisteltu mainoskampanja. Lopputulos oli sama kuin Afganistanista vetäytymisessä. On myös syytä muistaa, että Biden lupasi koronaviruspaniikin tulevan päätökseensä tänä kesänä. Ihmiset pääsisivät taas pitämään hauskaa. Uususkontojen ennustukset ovat siitä ikäviä, että ne tapaavat olla tulematta toteen.

Kolmas oppitunti on, että pieni ja määrätietoinen vähemmistö voi, kaikkia todennäköisyyksiä uhmaten, voittaa jos he vain kieltäytyvät antamasta periksi. Amerikan hallinto unohti tarinan Daavidista ja Goljatista – ironia, johon meidän kannattaisi kiinnittää huomiota. He ovat niin vakuuttuneita olevansa oikeassa, että ”historia on heidän puolellaan”, että he erehtyivät omasta historiallisesta roolistaan. Ilmeni, että Daavid olikin taleban ja he itse olivat Goljat.

Amerikan asevoimat tosin joutuivat Afganistanissa toimimaan ohjesäännöllä, jonka he heittäisivät välittömästi romukoppaan jos heillä olisi vastassaan valkoisia. Kenraali Milleyllä oli varmasti valmiina puhe siitä, miten valkoisten raivo ja rasismi ovat jotenkin maagisesti kytköksissä talebaniin itseensä. Oli miten oli, miehet joiden elintavat eivät ole juuri muuttuneet niistä ajoista kun he taistelivat Aleksanteri Suuren joukkoja vastaan, pakottivat amerikkalaiset joukot ensin pattitilanteeseen ja sitten ajoivat ne maastaan. Rohkaiseva esimerkki meille kaikille!

Yhteenvetona todettakoon, että tältä näyttää imperiumin mätäneminen sisältäpäin. Eliitti pelkää itsetutkistelua yli kaiken, joten sen sijaan he takertuvat äärimmäiseen versioon ajatusmalleista, jotka alunperin mahdollistivat imperiumin. Imperiumi itse ja heidän paikkansa sen huipulla ovat heidän ideologiansa keskipisteessä, eikä mikään määrä epäonnistumisia tai toteutumatta jääneitä ennusteita kykene horjuttamaan heidän uskoaan. He tuhoutuvat heidän olemassaolonsa mahdollistavan imperiumin mukana. Mitä sitten seuraa, riippuu romahduksesta selviävistä ihmisistä ja siitä, miten he täyttävät imperiumin raunioille jäävän valtatyhjiön.

–

Z Man on yhdysvaltalainen blogisti. Hänen bloginsa löytyy täältä.