Vihapuheet ja porttiteoria

SEPPO OIKKONEN

Vihapuheiden väitetään johtavan vihatekoihin. Miten tämä provosoituminen tapahtuu? Onko olemassa jokin tartuntamekanismi – jos on, mihin perustuu alttius sairastua vihatautiin? Piileekö jokaisessa ihmisessä jonkinlainen vihan perisynti, joka yhtäkkiä voi vihapuheiden vaikutuksesta saada ylivallan ihmisistä niin, että hirveitä tapahtuu? — Väitteen taustalla on aina jonkinlaisia mielikuvia siitä, miten yksittäiset purkaukselliset vihan ilmaisut saattavat laukaista yleisemmänkin reaktion. Onko siis olemassa jokin ikään kuin valmiiksi padottu pinnanalainen räjähdysaltis tilanne, johon ”kansanryhmää vastaan kiihottavat” vihapuheet tuovat jonkin triggerin?

Jos asetelma on tällainen, onko vihapuheiden patoaminen sitten paras keino estää räjähdykset? Räjähdyksethän ovat vain seuraus, eivät syy. Pitäisikö meidän ehkä tarkastella hieman tarkemmin syitä jotka aiheuttavat ihmisten korvien välissä sen tilanteen, että pienikin vihapuhekipinä saattaa sytyttää suuremmatkin tulenarat joukot harkitsemattomiin vihatekoihin?

Olemme tällaisissa yhteyksissä tekemisissä tietynlaisen moraalilaadun kanssa – kaikki mielikuvamme esittävät sellaista moraalilaatua, jota durkheimilaisittain voimme nimittää ”mekaaniseksi” normimoraaliksi. Tällainen moraali on tyypillinen kehittymättömille yhteisöille, joissa vallitsee suuri sosiaalinen sitovuus ja yhdenmukaisuuden paine. Tällaisessa moraalissa käyttäytyminen perustuu ulkoaohjaaviin, hyvinkin yksityiskohtaisiin normeihin, joiden noudattamatta jättäminen aiheuttaa kaikissa yhteisön piiriin sulkeutuvissa yksilöissä ahdistusta. Yksilöt ovat sisäistäneet normimoraalin kunnian- ja häpeäntuntoina, jotka ovat hyvin kokonaisvaltaisia ja sumeita. Tyypillistä on, että tällaiset tunnot purkautuvat tekoihin, joissa tekijät voivat valikoitua niiden joukosta jotka kokevat suurinta ahdistusta, eivätkä suinkaan vain niiden joukosta joita esillä oleva kielletty teko suoranaisesti koskettaa.

Normimoraalin äärimmäisen taantuneet muodot, joissa esimerkiksi uhriajattelu muuttuu kokemukselliseksi totuudeksi ja joissa tuhon ja itsetuhon elementit sulavat yhteen, tuo mukanaan pyhän sodan ja terrorismin ilmiöt. Niistä syntyvät mielikuvat ovat jo niin erityisiä, ettemme enää edes osaa yhdistää niitä tietyn moraalilaadun tuotteiksi. Olen käsitellyt noita ilmiöitä aiemmassa blogitekstissäni täällä.

Normimoraali edellyttää ja elää nimenomaan sosiaalisesti sitovissa ja yksilöllisyyttä sietämättömissä yhteisöissä. Siis esimerkiksi kulttuureissa joissa kaiken moraalin viimeinen legitimaatio tulee sellaiselta ”jumaluudelta” joka on ”kaikkiallista” eikä salli edes itseään esittäviä (yksilöllistäviä) kuvia. Mutta juuri tällaisen moraalilaadun mukaista mallia myös omat mielikuvamme ”vihapuheiden” tartuntavaikutuksesta esittävät. Kuvittelemme, että jossain oman tajuntamme pimennoissa elää jokin hirmuinen valtatekijä, joka ottaa valtaansa jokaisen yksilön, niin että tuhoamistarve sieppaa ja sitoo mukaansa jokaisen joka on saanut vihapuhetartunnan.

Koska kuitenkin olemme kehittynyt yhteiskunta, meidän ei enää pitäisi taannuttaa omaa moraaliamme normimoraalin suuntaan. Meidän tulisi kavahtaa näitä vihapuhemielikuviamme ja analysoida näkevin silmin mitä ne esittävät. Ne kuvaavat sosiaalisesti sitovan normimoraalin piirissä tapahtuvia tekoja. Sosiaalista sitovuutta on kuitenkin vaikea hahmottaa, koska se on yhteisövoimien ylläpitämä yhteisöilmiö, joka sellaisenaan ei näy yksilön tietoisen ajattelun tasolla. Erehdymme esimerkiksi helposti pitämään ankaran normimoraalin kasvatteja hyvin käyttäytyvinä herrasmiehinä. Normien itsetarkoituksellisen yksityiskohtaisuuden tulkitsemme harhaisesti logiikaksi. Ja normimoraalin ääri-ilmiöt, terroriteot, yritämme selittää oman päämäärärationaalisen ajattelumme puitteissa.

Meidän pitäisi nähdä näiden näennäisyyksien läpi — nähdä nomimoralistisen tietoisuuden pinnan alle, alitajuntaan. Ja meidän pitäisi rakentaa omaa länsimaista, individualismille rakentuvaa moraaliamme – eli siis ”ottaa tiettyä etäisyyttä” (Zizek) normimoraaliaan varjeleviin kulttuureihin. Meidän pitäisi suunnistaa poispäin ja vahvistaa kasvuamme sosiodynaamisesti kokonaan toiseen suuntaan – autenttisen, empatian varaan sisältäpäin syntyvän, durkheimilaisittain nimettynä ”orgaanisen” omantunnonetiikan suuntaan. Vain näkemällä ja ymmärtämällä tämä moraalilaatujen ero, ja ymmärtämällä nimenomaan se, että sosiodynaamisesti erisuuntaisten moraalilaatujen välillä ei ole olemassa kompromisseja, voisimme tervehdyttää omaa ajatteluamme.

Vihapuheet eivät omassa järjestelmässämme suinkaan johda vihatekoihin, ja meille pitäisi myös olla mahdollista analysoida mistä vihapuheet kumpuavat. Ne nimittäin kumpuavat suoraan siitä ristiriidasta, että yhteiskuntaamme on tunkeutunut sosiaalisesti hajottavia voimia. Yhteiskunnallinen perusluottamus ja eheys ovat monikulttuurisuuden myötä särkyneet, ja nimenomaan suomalaiselle yhteiskunnalle historiallisista syitä ominainen kahtiajakautumistaipumus murentaa kansalaistunnot. Jakautuminen vahvoihin ja yhteensovittamattomiin mielipiderintamiin näkyy nyt esimerkiksi siinä, että kuilu nimenomaan ”vihreän” ja ”kansallismielisen” politiikan välillä kasvaa – ja nämä ääripäät ovat vähitellen nousemassa politiikan voimatekijöiksi. ”Vihreä” ihanteellisuus patoaa suunnattoman alitajunnallisen tunkion ja hautaa alleen kognitiiviset dissonanssit, mutta myös ”kansallismielisten” ansana on taantuminen koti-, uskonto- ja isänmaa -tyyppiseen normimoraaliin.

Ja niin sokeita olemme jo tässä hajoamisen vaiheessa sille, miten pinnallisiin mielikuviin kaikki politiikanteko perustuu, ja miten täydellinen alitajunnallinen sekaannus tiedostamattomiksi torjuttujen ja ratkaisemattomien moraalikysymysten suhteen vallitsee, ettei meillä enää taida olla juuri toivoa sosiaalisesta saati psyykkisestä tervehtymisestä. Yhteiskunnalliset kahtiajaot ovat se todellinen tuhoava uhkatekijä – se joka lukitsee väärät käsitykset ja naulaa väärät mielikuvat ikoneiksi mielen peräseinälle. Epäilemättä yhteiskuntamme kääntyy taantuvan moraalin suuntaan, ja kohta meilläkin jo kirjoitetaan lakeja joissa mielikuvat vihapuheiden porttiteoriasta on otettu tosina. Kun ajattelu taantuu, muuta todellisuutta ei enää nähdä eikä kyetä ymmärtämään.