Absurdin aikakausi

Z MAN (suomentanut Jarno Alander)

Nykymaailman Voltairena tuntema ranskalainen valistusfilosofi totesi kerran, että ihminen, joka on saatu hyväksymään järjenvastaisuus, on helppo saada myös myös syyllistymään epäoikeudenmukaisuuksiin. Voltairen huomautus oli kommentti Jean Calas’n vainoamiselle ja lopulta teloitukselle. Calas oli viimeinen teilaamalla surmattu kuolemaantuomittu Ranskassa. Hän oli protestantti katolisessa valtiossa, joten kirkon arvostelijat käyttivät hänen tapaustaan lyömäaseena, aivan kuten nykyään käytetään George Floydin tapausta aseena järjestäytynyttä yhteiskuntaa vastaan. Kuten useimmilla valistusajan ajattelijoilla, Voltairen käsitys ihmisyhteiskunnista oli yksinkertaistava. Sarkasmilla ja kriittisellä huumorillaan liberaaliajattelijat purkivat yhteiskunnan tukirakenteita, uhraamatta juuri ajatusta sille, mitä niiden tilalle mahtaisi tulla. Samalla he tulivat luoneeksi aivan uudenlaisen barbaarin: modernin fanaatikon. Ranskan hirmuvallan ajasta aina nykyhetkeen asti tämä fanaatikko on ollut sivilisaation suurin vihollinen.

Emme tiedä tätä varmasti, mutta vaikuttaa järkeenkäyvältä että Voltaire olisi ollut suuri Madame Guillotinen suuri ihailija. Hän kommentoi laillisia seuraamuksia ja rangaistuksia seuraavasti: kuten on jo pitkään ollut tiedossa, hirtetty mies ei ole hyödyksi kenellekään, ja rangaistusten tulisi olla yhteiskunnalle hyödyksi. Mutta mikä voisikaan olla hyödyllisempää kuin vallankumouksen vihollisten eliminointi?

Asian ytimessä kuitenkin on Voltairen tärkeä huomio, että absurdin hyväksyntä kulkee yhteiskunnassa käsi kädessä oikeudettomuuden hyväksynnän kanssa. Kuten suuri Theodore Dalrymple on huomauttanut, kommunistiset hallinnot (jotka edustavat absurdeimpia luomuksia koko ihmiskunnan historiassa) olivat erittäin halukkaita pakottamaan alamaisensa hyväksymään yhtä ja toista päivänselvästi järjenvastaista. Kommunismissa absurdius on epäoikeudenmukaisuuden moraalinen oikeutus.

Dalrymple on huomannut, että liberaali demokratia on tässä suhteessa alkanut ulkoisesti muistuttaa kommunismia. Poliittinen korrektius on viime kädessä kontrollia. Pakottamalla ihmiset hyväksymään ja toistelemaan selvästi naurettavia väitteitä, hallitsija murtaa alamaisten tahdon. Kun hyväksyy valheen, totuudenmukainen elämä ei enää ole mahdollista. Valehtelijoiden kastroima yhteiskunta on helposti hallittava.

Tämä on pohjimmainen syy siihen, että vaadimme julkisia anteeksipyyntöjä liberaalia katekismusta vastaan rikkoneilta. Kyse ei ole syytetyn murtamisesta – se voidaan tehdä yksityisestikin. Julkisuudella meidät pakotetaan osallistumaan syytetyn nöyryytykseen, hyväksymällä hiljaisesti tunnustuksen puristaneiden valta meihin kaikkiin.

Olisi kuitenkin virhe olettaa, että syy-seuraussuhde on vain yksisuuntainen, että naurettavuuden hyväksyttäminen tulee ensin, ja vasta sitten väkivallan ja julmuuksien oikeuttaminen. Usein tilanne on päinvastainen. Halu tuottaa harmia ja käyttää ansaitsematonta ja oikeudetonta valtaa ajaa ihmisiä hyväksymään järjettömyydet.

Kaikkien järjenvastaisten muotivillitysten myötäjuoksijana ovat tietenkin ideologiapoliisit, joiden tehtävä on vainota kaikkia jotka kieltäytyvät teeskentelemästä uskovansa päivänselvästi naurettavia väitteitä. Hyvin usein nämä ovat vapaaehtoisia. Sosiaalinen media on täpötäynnä ihmisiä, jotka näyttävät pitävän itseään inkvisiittoreina. He käyvät läpi epäiltyjen sosiaalisen media profiileja, etsien sieltä harhaoppeja.

Virallista hyväksyntää nauttiva sadismi leviää hallitsevan luokkamme keskuudessa. New York Times, valtavirtatiedotusvälineiden lippulaiva, pitää palkkalistoillaan nuoria naisia, joiden ainoa työnkuva on toisinajattelijoiden metsästäminen. Media väittää, aivan tosissaan ja vakavissaan, olevansa demokratian vastustajien viaton uhri, samalla kun se vainoaa tavallisia ihmisiä ja tekee kaikkensa tuhotakseen heidän elämänsä. ”Herännäisyys” on kuin taivaanlahja jokaiselle aikakautemme kostonhimoiselle, katkeralle sadistille.

Tässä havaitsemme miten syy-seuraussuhde kääntyy ympäri. Omituisten ideoiden hyväksyntä sellaisenaan on kaikille inhimillisestä kärsimyksestä nauttiville oivallinen tapa kieriskellä siinä sydämensä kyllyydestä. Samasta syystä nykyaikainen oikeisto on näissä taisteluissa niin aseeton. Heidän porvarillinen objektivisminsa vaatii heitä löytämään kaikelle loogisen selityksen. Koska mitään järjellistä selitystä yhteiskunnan huipulla juuri nyt tapahtuvalle hulluuden purkaukselle ei ole mahdollista esittää, he istuvat vain lamaantuneessa hiljaisuudessa.

Aikakautemme järjettömyyttä alkaa olla mahdoton liioitella. Elämme maailmassa, jossa lääkeyhtiöt väittävät syntyessä todetun sukupuolen olevan keinotekoinen ja sattumanvarainen. Heillä on palkkalistoillaan parhaan mahdollisen koulutuksen läpikäyneitä, huippuälykkäitä yksilöitä kehittämässä lääkkeitä, joiden tarkoitus on parantaa sairaita. Samalla he väittävät sukupuolen olevan keinotekoinen käsite. Tämä on sulaa hulluutta valjastettuna puhtaan absurditeetin palvelukseen.

Valistusaatteen aikalaiskriitikot, kuten Joseph de Maistre, katsoivat että Voltairen ja Rousseaun näkemykset tekevät väkivaltaa ihmisluonnolle. Valistusmiesten arvostelemat instituutiot, kuten kirkko, aristokratia, pyövelitkin, eivät syntyneet tyhjästä. Ne loivat yhteiskunnalle tarpeellisen, ihmisen luontaisen järkeen perustuvan moraalisen perustan.

Moraalista vapautunut järki vajoaa nopeasti taikauskoon. Oli kyseessä sitten egalitarismi, tabula rasa tai liberaalidemokratian uskontunnustukset, lopputulos on sama: ”järjeksi” kutsuttu on todellisuudessa sotatila todellisuuden kanssa. Valistuneisuuden sumuverholla perustellaan jopa lapsiaan silpovat vanhemmat, jotka televisio on saanut vakuuttuneiksi että heidän poikalapsensa on ”väärin sukupuolitettu”. Onko suurempaa vääryyttä olemassakaan kuin äiti, joka vahingoittaa omaa lastaan transsukupuolisuuden kaltaisen järjettömyyden nimissä?

Olemme saapuneet liberaalin projektiin kammottavaan päätepisteeseen. Se alkoi järkeen perustuvalla kritiikillä taikauskoa kohtaan. Sen lopullinen muoto taas on yhä omituisemmaksi mutatoituva joukko taikauskoja, joita käytetään aseina sodassa reaalimaailmaa vastaan. Jopa Voltairen absurdeina pitämät uskomukset alkavat tuntua valistuneilta verrattuna siihen, mitä hänen henkiset jälkeläisensä tällä hetkellä kaatavat päällemme. Voltaire oli kuitenkin ilmiselvästi oikeassa. Hän vain erehtyi kritiikkinsä kohteesta.

Z Man on yhdysvaltalainen blogisti. Hänen bloginsa löytyy täältä. Oheinen kirjoitus on julkaistu Taki’s Magazinessa 5.4.2021.