SARASTUS

Kansallinen ja eurooppalainen, traditionalistinen ja radikaali verkkolehti

Kun naamiot riisutaan

JARNO ALANDER

Antifa pyrkii tuhoamaan Amerikan, niin maailmankatsomuksena kuin valtionakin. […] Niitä, joihin heidän seireeninlaulunsa ’antirasismista”, ”antifasismista” ja ’yhdenvertaisuudesta’ vetoaa, kehottaisin vilkaisemaan mitä on tapahtunut siellä missä heidän ideoitaan on sovellettu käytäntöön. Tuloksena ei ole ollut utopiaa tai sivistystä. Jäljelle jää vain tuhkaa, verta ja ulosteiden tahrimia raunioita.”

Eräs sosiaalisen median mukanaan tuoma ärsyttävä ilmiö on verkkokommentoijien tapa reagoida jossain muualla maailmassa tapahtuviin kauheuksiin väittämällä, että he itse eivät suostuisi moista hyväksymään, vaan lähtisivät kadulle laittamaan asiat järjestykseen.

Erityisen yleistä tämä on amerikkalaisten kommentoidessa Euroopassa tapahtuvia kauheuksia, olivat nämä sitten maahanmuuttajien tai hallitsemiensa kansojen vihollisiksi ryhtyneiden vallanpitäjien toimeenpanemia. Amerikkalaisiahan on maailmansodista lähtien rohkaistu näkemään eurooppalaiset hyvinvointivaltioistaan ja amerikkalaisten suojelusta riippuvaisina vellihousuina, ja vastaavasti itsensä karskeina toiminnan miehinä, joiden omalle takapihalle eivät degeneraatit tule riehumaan.

(Sivuhuomautuksena todettakoon kuitenkin, että samaa tapahtuu tietysti muuallakin. Britannian grooming-skandaalin tullessa julki useat suomalaiskämyt uhosivat verkossa, että jos joku yrittäisi vastaavaa Suomessa tuloksena olisi kylmeneviä ruumiita. Sitten vastaava ilmiö levisikin ainakin kaikkiin suurimpiin suomalaiskaupunkeihin irakilaisten ”turvapaikanhakijoiden” mukana ja jatkuu edelleen, mutta kukaan ei tehnyt mitään – Oulua lukuun ottamatta kukaan ei edes yrittänyt tuoda tapauksia julkisuuteen.)

Kaikki tunnetusti muuttui vuonna 2020. Yhdysvaltoja ravistelivat loppumattomilta vaikuttavat mellakoinnin ja kotiperäiset terrorismin aallot, eikä mistään tuntunut löytyvän viranomaisia, joilla olisi sekä halua että kykyä panna piste levottomuuksille – ei edes presidentti Trumpilta, joka ei lopulta pystynyt muuhun kuin vaatimaan ”lakia ja järjestystä” Twitterissä.

Perusamerikkalainen luultavasti kuuli antifasta ensimmäistä kertaa nimenomaan vuoden 2020 Black Lives Matter -mellakoiden yhteydessä. Kuten myöhemmin on ilmennyt, monet BLM-mellakat alkoivat nimenomaan antifan provokaatioista, joilla pyrittiin nimenomaan väkivaltaisuuksien sytyttämiseen. Muutamia poikkeuksia lukuun ottamatta Amerikan valtavirtalehdistö oli kyvytön valaisemaan ilmiön todellista luonnetta yleisölle, vaan pääosin juuttui toistelemaan väsynyttä mantraa siitä, miten ”antifa” on vain lyhenne antifasismista. Ja eihän kukaan halua kannattaa fasismia moittimalla antifaa?

Andy Ngon Unmasked: Inside Antifa’s radical Plan to Destroy Democracy lienee ensimmäisiä kirjanmittaisia teoksia, jossa käydään läpi antifan toimintaa amerikkalaisesta näkökulmasta. Ngo on kotoisin Portlandin kaupungista, joka Seattlen ohella kärsi pahiten väkivallasta 2020. Ngon menetelmiä journalistina pidetään toisinaan kyseenalaisina, ja hän harrastaakin runsaasti antifan jäsenten kuvaamista ja tallenteiden jakamista verkossa. Koska Amerikassa pidätyskuvat ovat julkista tietoa, Ngo on myös jakanut viranomaisten pidättämien antifan jäsenten kuvia sosiaalisessa mediassa. ”Portland mugshot” onkin verkossa jo käsite ja meemi. Ngo itse puolustelee käytäntöään sillä, että antifalaisen pidätyskuvan päätyminen verkkoon on lähes varmasti ainoa seuraamus, jonka hän mellakoinnista saa – Portlandissa kun antifan jäsenet vapautetaan välittömästi eikä heitä vastaan nosteta syytteitä.

Portland on demokraattipuolueen hallussa, ja useat kaupungin virkamiehet, mukaan lukien pormestari Ted Wheeler, ovat ilmoittaneet kannattavansa Defund the Police -liikettä. Nimensä mukaisesti liikkeen päämääriin kuuluvat yleisesti ottaen poliisin resurssien vähentäminen ja normaalin lain- ja järjestyksenvalvonnan (valikoiva) estäminen rasismiin, seksismiin ja muihin vastaaviin asioihin vedoten. Ei siis ole yllättävää, että juuri Portlandista on muodostunut yksi antifan toiminnan keskuksista Yhdysvalloissa. Portland vuonna 2021 onkin, demokraattihallinnon ja antifan jäljiltä, enää varjo entisestään.

Portland on myös siitä erikoinen amerikkalainen kaupunki, että eurooppalainen jalkapallo on siellä kohtalaisen suosittua. Portland Timbers -joukkuen faniseurat ovat täysin antifan soluttamia.

Ei siis ole mitenkään yllättävää, että Ngo on joutunut antifan vihan kohteeksi. Hänet pahoinpideltiin vakavasti vuonna 2019, kun hän kuvasi antifan organisoimaa Proud Boys -kulkueen vastamielenosoitusta kotikaupungissaan – poliisin seuratessa tapahtumia aitiopaikalta. Myös hänen Vietnamista Amerikkaan venepakolaisina tulleita vanhempiaan on uhkailtu, ja heidän kotiinsa on yritetty murtautua.

Ngo kuitenkin kieltäytyi lannistumasta ja jatkoi antifan (ja myös sen rinnalle syntynyttä BLM-liikkeen) seuraamista. Unmasked on eräänlainen yhteenveto Ngon kokemuksista ja antifan toiminnasta Yhdysvalloissa yleensä.

Vuoden 2020 antifa- ja BLM-mellakoiden eräänlaisena kulminaationa voitaneen pitää ”Capitol Hillin autonomisen vyöhykkeen” (Capitol Hill Autonomous Zone, CHAZ) perustamista Seattlen kaupunkiin. Seattle on Oregonin ohella toinen Yhdysvaltain luoteisosissa sijaitse kaupunki, jonka hallinto koostuu todellisuudesta huomattavan irrallaan elävistä demokraateista, joten ei ole yllättävää että kaupunki oli aseeton antifan ja BLM:n väkivallan edessä.

Ngo kertoo viettäneensä CHAZissa (alueen nimi muutettiin myöhemmin muotoon CHOP, ”Capitol Hill Occupied Protest”) viikon ajan incognito ja Unmaskedin kiinnostavimmassa luvussa, ”The World’s Newest Nation” hän kuvailee kokemuksiaan siellä.

Ngon kuvaus antifan toiminnasta CHAZissa ei vastaa usein toisteltuja mantroja äärivasemmistolaisista heikkoina, arkoina, kynäniskaisina soijapoikina. Ngo itsekin toistaa useaan otteeseen, miten katastrofaalisena virheenä hän antifan aliarvioimista pitää. CHAZiin pystyttiin hyvin nopeasti luomaan ruokahuoltoa, järjestyksenvalvontaa, jopa terveydenhuoltoa pelkästään näihin tarkoituksiin keskittyvien vapaaehtoisjärjestöjen avulla.

Amerikkalaisille aseistautuminen mahdollista liittovaltion mielivaltaa vastaan on osa heidän kansallista identiteettiään. Joillekin saattaa kuitenkin tulla yllätyksenä, että Amerikassa on myös äärivasemmistolaisia aseellisia ryhmittymiä. Eräs näistä on Redneck Revolt, jonka jäsenet ilmoittautuivat valvomaan CHAZin rajoja. Redneck Revoltin paikallisjärjestöt toimivat usein aseistautuneina järjestysmiehinä ja turvallisuusvastaavina. Twitterissä levisi viesti, jonka mukaan ”CHAZissa tarvitaan enemmän aseistettuja ihmisiä”. Viesti houkutteli CHAZiin useita Puget Sound John Brown Gun Clubin jäseniä. Tällä Redneck Revoltin alajärjestöllä on voimakkaat siteet äärivasemmistolaiseen terrorismiin. Ngo kertoo, miten yksi sen jäsenistä päätyi poliisin ampumaksi yrittäessään toteuttaa pommi-iskua Yhdysvaltain rajavartiolaitoksen virastossa.

Monet tilannetta sosiaalisessa mediassa kommentoivat näkivät tietenkin merkityksiä siinä, miten rajavalvonnan täydellistä lopettamista ja itse asiassa koko rajojen käsitteen hylkäämistä sekä esivallan kumoamista ajavat aktivistit olivat valvomassa oman minivaltionsa rajoja. Mitään oikeasti yllättävää toiminnassa ei tietenkään ole.

Huomattavasti suurempaa ironiaa on löydettävissä CHAZissa tapahtuneiden ampumavälikohtausten uhritilastoista. CHAZ oli olemassa 24 päivää, jonka aikana siellä tapahtui (monien muiden rikosten ja väkivallan lisäksi) kaksi murhaa ja kuusi ampumavälikohtausta. Näiden uhreissa Afroamerikkalaisten miesten osuus on pyöreät sata prosenttia. Tämä siis vapaavaltiossa, jonka perustaminen oli mustan miehen kuolemasta seuranneiden mellakoiden kulminaatiopiste.

Ngo toteaa, että antifa ei voi toimia ilman poliisin, poliitikkojen ja tiedotusvälineiden hyväksyntää, mutta pystyäkseen synnyttämään mellakoita se tarvitsee myös ympärilleen suuret määrät vihaisia ihmisiä, jotka uskovat olevansa sorrettuja tai kokevat valtavirtayhteiskunnan tai yhteiskuntaa ylläpitävän väestön vihollisikseen. Antifa pyrkiikin suistamaan erilaiset rauhanomaiset mielenilmaukset raiteiltaan ja muuttamaan ne mellakoiksi ja ryöstelyksi. Antifa haluaa toimia ruutitynnyrin räjäyttävänä kipinänä, ja erityisen hyvin taktiikka toimi BLM-mellakoiden yhteydessä. Mustat konservatiivit (joille huumeissa riehuvia väkivaltaisia rikollisia pyhimyksiksi kohottava BLM ei ole ennenkään edustanut väylää parempaan tulevaisuuteen) ovatkin ilmaisseet tyrmistyksensä antifan (jonka jäsenistä murskaenemmistö on valkoisia) tavasta muuttaa mielenosoitukset mustilla alueilla mellakoiksi. Tyypillisesti tämä tapahtuu sytyttämällä auto tai kiinteistö, tai rikkomalla jonkin liikkeen näyteikkuna. Tämän jälkeen tarvitsee vain katsella tyytyväisenä, miten mustat tuhoavat oman asuinalueensa, varmistaen että loputkin palvelut, yritykset ja työpaikat katoavat alueelta.

Antifan jäsenet ovat myös toteuttaneet Yhdysvalloissa useita joukkoampumisia. Ngo omistaa yhden Unmaskedin luvuista näiden ns. yksinäisten susien iskujen käsittelylle. Iskut seuraavat yleensä samaa kaavaa riippumatta siitä, kumpaan poliittiseen ääripäähään tekijä samaistuu – korkeintaan ammuskelun kohteet ja valittu paikka saattavat vaihdella. Tyypillisesti taustalla on mielenterveysongelmia ja muita vakavia henkilökohtaisia vastoinkäymisiä, joiden aiheuttama henkinen rasitus purkautuu ulospäin kauhistuttavimmalla mahdollisella tavalla.

Ngon käsittelemistä tapauksista mediakritiikin näkökulmasta erityisen mielenkiintoinen on Connor Bettsin tapaus. Äärivasemmistolainen ja antifalainen Betts surmasi yhdeksän ihmistä ja haavoitti 17 muuta Daytonissa, Ohiossa 4.8.2019. Alle vuorokautta aiemmin Teksasissa tapahtui käytännössä identtinen tapaus, kun Patrick Crusius ammuskeli El Pason kaupungissa.

Mutta koska Crusius oli (ilmeisesti) äärioikeistolainen, uutiset hyvin samanlaisista ja lähes samanaikaisesti tapahtuvista joukkomurhista eroavat toisistaan kuin yö ja päivä. Termit ”valkoinen ylivalta”, ”viharikos” ja ”äärioikeisto” vilisevät esimerkiksi Yleisradion uutisoinnissa El Pason tapauksesta. Daytonia koskevissa uutisissa sen sihaan kerrotaan, että ampujan motiivi ei ole tiedossa, mutta kerrotaan hänen olevan valkoinen mies ja linkitetään El Pason joukkomurhasta kertovaan uutiseen.

Antifan ydinjäsenten lisäksi järjestöllä on tunnetusti runsaasti myötäjuoksijoita muualla yhteiskunnassa. Erityisesti koululaitos ja media ovat tunnetusti olleet heidän mielenkiintonsa kohteena. Ngon nimeämistä antifan toimintaa mediassa valkopesevistä kollaboraattoreista erityisen kiinnostava on Kim Kelly. Ei-äärivasemmistolaisille suomalaisille Kelly on luultavasti tuttu lähinnä väsymättömästä työstään eurooppalaisten black metal -yhtyeiden Amerikan kiertueiden vesittämiseksi. Kovaksi metallimusiikin ystäväksi identifioituva Kelly on muun muuassa onnistunut (yhteistyössä muiden antifalaisten kanssa ) estämään suomalaisen Horna-yhtyeen Yhdysvaltain kiertueen vuonna 2018 – siitäkin huolimatta, että yhtyeen äärioikeistoyhteydet ovat enimmäkseen keksittyjä ja parhaimmillaankin hataria.

Kellyn ajatusmaailmasta kiinnostuneille suosittelen tätä tahattoman koomista tekstiä. Tosin on tunnustettava, että sen ilmestymisen jälkeen olen löytänyt itseni soveltamassa siinä suositeltuja menetelmiä amerikkalaisiin metalliyhtyeisiin – voidakseni varmistaa ettei soittajilla ole minkäänlaisia antifa / BLM -sympatioita.

Unmasked sisältää myös selonteon antifan historiasta, joka varmasti on hyödyllinen amerikkalaislukijoille, jotka saattavat uskoa sen ilmaantyneen tyhjästä BLM-liikkeen mukana. Eurooppalaiselle lukijalle luku ei tarjoa paljon uutta, mutta siinä on silti oma mielenkiintonsa. Vähintäänkin mielenkiintoinen on Ngon tulkinta, että Itä-Saksa oli Weimarin Saksan aikaisen antifan jatke valtion muodossa.

Vaikka Unmasked on kirjoitettu amerikkalaisesta perspektiivistä ja sikäläiselle yleisölle, mekin voimme oppia siitä jotain. Ennen kaikkea kiinnittäisin suomalaisen yleisön huomion Suomen ja Portlandin ja Seattlen kaltaisten amerikkalaiskaupunkien samankaltaisuuteen. Molemmissa päättäjät ovat lällyliberaaleissa pilvilinnoissa eläviä vasemmistolaisia, lehdistö vajonnut pohjamutiin niin ammattitaidoltaan kuin -etiikaltaan, ja poliisi toimii kengännauhabudjetilla ja yhä voimakkaammin poliittisessa ohjauksessa.

Mutta jos Suomessa vielä joskus pidetään vaalit, vaikuttaa selvältä että suurimpiin voittajiin tulee lukeutumaan eräs etnoneutraali kansallismielinen puolue. On tässä yhteydessä yhdentekevää, mitä lukija kyseisestä puolueesta ajattelee. Oleellista on, että kansan heikkolahjaisin aines on, poliittisen eliitin innokkaalla myötävaikutuksella, hypnotisoitu uskomaan että kyseinen puolue on suoraan jatkoa Hitlerin kansallissosialisteille. Aivan kuten Trumpin valinta Yhdysvalloissa räjäytti antifan levottomuudet, vastaavaa on epäilemättä odotettavissa täälläkin – samoin seurauksin ja ilman seuraamuksia virallisen yhteiskunnan taholta.

Andy Ngo

On myös mahdollista, että Unmaskedin yleisölleen esittämä varoitus ei ole enää vuonna 2021 relevantti. Antifan ja BLM:n örveltäminen Seatlen ja Portlandin kaduilla oli mahdollista vain eliitin talutusnuorassa olevien lehdistön ja viranomaisten hyväksynnällä. Ihmisten eristäminen, talouden (erityisesti pk-sektorin) alasajo ja kokoontumisvapauden riistäminen ovat osoittautumassa huomattavasti tehokkaammaksi keinoksi nujertaa niin kansa kuin kadulla riehuva yhteiskunnan pohjasakka. Yhdysvalloissa antifa ja BLM ovatkin jo tehneet itsensä tarpeettomiksi: kukaan tuskin enää tosissaan uskoo että maassa enää järjestetään rehellisiä vaaleja, ja jos Yhdysvaltain kansa yrittää tosissaan jonkinlaista kansannousua rannikoiden eliittejä vastaan, heitä vastaan tuskin enää lähetetään joukkoa kiviä viskovia huligaaneja.

Unmasked on paikoitellen hiomattoman ja kiireessä koostetun oloinen teos. Sen lyhyet, ytimekkäät ja toteavat virkkeet huojuvat toisinaan jo tahattoman komiikan rajamailla. ”Poliisi joutui perääntymään, koska väkivalta oli niin pahaa” on jo lähes selkokieltä.

On kuitenkin syytä ottaa huomioon, etteivät nämä pienet puutteet ole välttämättä Ngon itsensä syytä, vaan pikemminkin teoksen aiheena olevan antifan itsensä. Ngon Portlandissa kärsimät vammat eivät nimittäin ole vieläkään parantuneet. Aivoverenvuodon seurauksena hän kertoo kärsivänsä edelleen useista vaivoista, joista jokainen yksinäänkin hankaloittaisi normaalia elämää merkittävällä tavalla, kuten muisti-, puhe- ja keskittymisvaikeuksista sekä tasapaino-ongelmista.

Lisäksi Ngo kertoo kärsivänsä ns. traumaperäisestä stressireaktiosta, jota yleisimmin tavataan sotaveteraaneilla. Ja toisin kuin murskaenemmistö somen ”triggeröityjistä”, joiden traumat aktivoituvat jos joku sanoo jotakin ikävää, Ngolla on lääkärin diagnoosi. Ngo on kuitenkin, pysyvästi vammautuneena, ilman toivoa työurasta valtavirtamediassa, vailla poliisin suojelua ja alituisessa hengenvaaassa, päättänyt jatkaa antifasta raportointia. Soisin niiden, jotka yhä ajatteluun pystyvät, pohtivan mitä tämä kertoo siitä, keitä fanaatikot ja vapauden viholliset todella ovat.

Andy Ngo: Unmasked. Inside Antifa’s Radical Plan to Destroy Democracy. (Center Street, 2021)

Jarno Alander on Sarastuksen toimitussihteeri.

<span>%d</span> bloggaajaa tykkää tästä: