SARASTUS

Kansallinen ja eurooppalainen, traditionalistinen ja radikaali verkkolehti

Pohdintoja koronasta

OLLI VIRTANEN

Koronapandemia on jyllännyt Suomessa nyt melko tarkkaan vuoden. Tänä aikana olemme nähneet paljon sellaista, mitä todella harva vielä viime vuoden alussa olisi pitänyt mahdollisena: Uudenmaan eristämisen muusta Suomesta, ravintoloiden ja yökerhojen sulkemisia, koulujen siirtymistä etäopetukseen sekä nyt viimeisimpänä kunnallisvaalien siirtämisen. Niin rajuilta kuin nämä toimenpiteet kuulostavatkin, Suomen koronarajoitukset ovat olleet varsin lieviä verrattuna useisiin Keski- ja Etelä-Euroopan maihin, joissa on ollut pahimmillaan kuukausia kestäneitä yhteiskunnan totaalisulkuja ulkonaliikkumiskieltoineen kaikkineen. Ainakin toistaiseksi Suomi on selvinnyt koronasta verraten vähällä.

Kiellot ja rajoitukset ovat luonnollisesti herättäneet kiivasta keskustelua. Osa kansasta on vaatinut hallitukselta vielä nykyistäkin ankarampia otteita, osa taas on suhtautunut rajoituksiin skeptisesti tai yksiselitteisen kielteisesti.

Mielestäni sekä rajoituskriitikot että rajoitusten kannattajat ovat osaltaan oikeassa, mutta molemmilta puuttuu valitettavan usein käsitys kokonaiskuvasta. Rajoitusskeptikot ovat oikeassa siinä, että jokaisen toimenpiteen vaikutukset tulee arvioida tarkoin ja kaikkien osapuolten kannalta; esimerkiksi ravitsemusliikkeiden sulkeminen tai koulujen määrääminen etäopetukseen ehkäisee kyllä tartuntojen leviämistä, mutta kansantaloudelle ja ihmisten psyykkiselle hyvinvoinnille aiheutuvat ongelmat kasvavat hyvin nopeasti sietämättömän suuriksi. On totta, ettei hoito saa olla pahempi kuin tauti; lääke, joka tappaa potilaan, on perin kehno lääke.

Rajoitusten vastustajien helmasynti on kuitenkin koronan vakavuuden vähättely. Korona ei tietenkään ole maailmanloppu, eikä se ole niin tappava kuin aluksi pelättiin, mutta se ei myöskään ole ”flunssa”. Flunssa ei aja länsimaiden terveydenhuoltojärjestelmiä romahtamisen partaalle. (Sitten on tietysti vielä ”korona on maailmanlaajuinen liskoihmisten salaliitto” -porukka, mutta heidät jätän suosiolla tämän analyysin ulkopuolelle.) Mikäli mitään rajoituksia ei olisi, sairaalat täyttyisivät nopeasti äärimmilleen, ja tämän jälkeen kuolleisuuskin tietysti kasvaisi jyrkästi; voinemme olettaa, että käytännössä jokainen tehohoitoa vaatinut potilas ja suurin osa muista sairaalaan koronan vuoksi joutuneista olisi kuollut ilman saamaansa hoitoa. En ole nähnyt kenenkään selittävän uskottavasti, miten terveydenhuollon ylikuormittuminen estettäisiin ilman jonkinlaisia rajoitustoimia. Lisäksi korona aiheuttaa jonkinmoiselle osalle parantuneistakin pitkäkestoisia oireita, keuhkovaurioita ja muuta vastaavaa riesaa, joka niin ikään pitää ottaa huomioon kokonaiskuvaa arvioitaessa.

Rajoitusten puolustajat ovat siis nähdäkseni oikeassa siinä, että meidän pitää tehdä jotakin tartuntamäärän kasvun ehkäisemiseksi. Ongelmana nykyisissä toimenpiteissä on se, että ne ovat olleet lähinnä paniikkireaktioita jo tapahtuneeseen, ja jokainen tietää, että paniikissa sählätessä syntyy tavallisesti sekundaa. Ja sekundaa Euroopan koronatoimenpiteet todella ovatkin olleet: on onnistuttu tuhoamaan niin talous kuin kansalaisten vähäinenkin luottamus päättäjiin, ja kuitenkin koronaan on kuollut satoja tuhansia ihmisiä ja kärvistelemme jo kolmannen aallon kourissa. On aivan kertakaikkisen käsittämätöntä, että esimerkiksi Suomessa suljetaan ravintoloita ja siirretään vaaleja samalla, kun niin perustavanlaatuista, helpommin toteutettavaa ja kielteisiltä vaikutuksiltaan lievempää rajoitusta kuin pakollista testausta maan rajoilla ei ole vuodessa saatu kuntoon. Saatanan tunarit, kuten muuan maamme entinen johtaja tapasi sanoa.

Rajoitusten tavoitteena olisi siis ehdottomasti pitänyt olla taudin tukahduttaminen ja uusien aaltojen estäminen. Kun virus olisi saatu alkurajoitusten jälkeen kuriin, rajat olisi pitänyt tilkitä ja määrätä jokainen maahan tuleva testiin ja/tai karanteeniin, jolloin muut rajoitukset olisi voitu pitää minimissä. Ja mikäli tartunnat olisivat jossakin päässeet ryöpsähtämään, ne olisi pitänyt juuria pois nopein, tarkasti rajatuin toimenpitein. On huomattavasti parempi vaihtoehto sulkea yksi kaupunki viikoksi kuin ihmetellä sormi suussa kolme viikkoa ja sen jälkeen määrätä koko maan kattava kuukauden mittainen totaalilockdown. Useat Aasian ja Oseanian maat, kuten Japani, Kiina, Etelä-Korea, Singapore, Australia ja Uusi-Seelanti ovat juuri tällaisin toimenpitein pitäneet tartunta- ja kuolleisuusluvut paljon Euroopan maita pienempinä ja yhteiskuntansa paljon avoimempana. Ei ole yhtäkään syytä, miksei näin olisi voitu toimia myös Euroopassa, paitsi päättäjiemme taitamattomuus ja defaitismi.

Tukahduttamismallin puolesta puhuu lisäksi puhdas pragmatiikka: sellaista vaihtoehtoa, että pandemia mentäisiin läpi täysin ilman rajoituksia, ei käytännössä ole olemassa. Tämän sanelee silkka poliittinen realismi. Yhdenkään Euroopan maan poliitikoista ei nimittäin saa kokoon sellaista hallitusta, joka olisi valmis antamaan taudin levitä vapaasti täysin seurauksista välittämättä; ei yksinkertaisesti ole kuviteltavissa, että minkään maan johto tyytyisi katselemaan vierestä terveydenhuoltojärjestelmän romahtamista, koska tällainen olisi päivänselvä poliittinen itsemurha. Koska rajoituksilta ei käytännössä voi välttyä, niistä olisi parempi tehdä sellaisia, että ne sammuttavat kerralla koko palon eivätkä jätä sitä kytemään ja roihahtamaan kerta toisensa jälkeen uudestaan.

Myönnän olevani pandemian jatkon suhteen pessimisti: maito on jo maassa, toimimmepa vastaisuudessa miten hyvänsä. Synkeä arvioni on itse asiassa, että Euroopan valtioiden taistelu koronaa vastaan oli alusta alkaen tuhoon tuomittu. Viimeksi kuluneen vuoden aikana todistamamme sähläily on nimittäin osoittanut, ettei pandemiaan ollut varustauduttu kunnolla yhdessäkään maassa, eikä tällaisista lähtökohdista voi odottaakaan muuta kuin surkeaa lopputulosta. Kattavan toimenpidesuunnitelman laiminlyönti on hallituksiltamme rikollista leväperäisyyttä, koska kaikille asiaan vähänkään perehtyneille on ollut jo iät ja ajat selvää, että tämänkaltaisen viruksen syntyminen on vain ajan kysymys. Se, että esimerkiksi Suomella riittää virkamiehiä pohtimaan liikennemerkkien sukupuolineutraaliutta mutta ei varautumaan pandemiaan, jonka varmuudella tiedetään iskevän ennemmin tai myöhemmin, on niin huonoa hallintoa, ettei sanavarastoni riitä sen kuvailemiseen.

Koronan soisi herättävän koko maailman siihen, että pandemioiden torjuntaan on pakko varautua paremmin. Seuraavan pandemian aiheuttava virus saattaa nimittäin olla vielä koronaa paljon viheliäisempi. Jokainen voi kuvitella, millaisessa liemessä olisimme, jos korona tappaisikin vanhojen ja sairaiden sijaan esimerkiksi perusterveitä aikuisia tai vaikkapa lapsia. Tällaisessa tilanteessa meille ei jäisi mitään muuta mahdollisuutta kuin tukahduttaa virus keinolla millä hyvänsä, eivätkä hatusta vedetyt toimenpiteet silloin enää riitä.

Olli Virtanen on nykymenoon kriittisesti suhtautuva nojatuolifilosofi.

Tietoja

This entry was posted on 23 maaliskuun, 2021 by in Politiikka ja ideologia, Tiede and tagged , , , , , , .
<span>%d</span> bloggaajaa tykkää tästä: