SARASTUS

Kansallinen ja eurooppalainen, traditionalistinen ja radikaali verkkolehti

ABC-kirja (otteita)

TIMO HÄNNIKÄINEN

Timo Hännikäisen ”ABC-kirja” on hakuteoksen muotoon järjestetty satiirinen proosateos, jota voi tekijän mukaan vaihtoehtoisesti pitää selviytymisoppaana nykyajassa tai kehotuksena pysyä siitä turvallisen välimatkan päässä. Pienen esseen mittaiset pohdinnat, lyhyemmät proosatekstit, lauseen parin mittaiset kiteytykset, sitaatit, anekdootit, fragmentit ja silkat herjat on aakkostamalla järjestetty totalitaarisesti hallinnoiduksi kaaokseksi. Julkaisemme ohessa sarjan valikoituja hakusana-artikkeleita teoksesta. ”ABC-kirja” ilmestyy 20.2. Kiukaan julkaisemana, ja se on ennakkotilattavissa kustantajan verkkokaupasta.

AIHE

Modernismin aikana taideteoksessa oli tärkeää kaikki paitsi aihe. Tämän maksiimin opastamana kirjoitettiin romaaneja joissa ei tapahdu mitään, sepitettiin ruohonkorren liikettä kuvaavia runoja ja maalattiin geometrisiä kappaleita esittäviä tauluja. Nyt taideteoksessa ei ole muuta tärkeää kuin aihe. Yksikään kriitikko ei uskalla haukkua syömishäiriöstä kertovaa romaania tai päähänpotkitusta homosta kertovaa elokuvaa, varsinkaan jos se on omakohtainen. Jos kelvoton teos käsittelee tärkeää aihetta, turvallisinta on kirjoittaa neutraali esittely ja kiittää lopuksi rohkeudesta. Jos aihe ei ole riittävän tärkeä, siitä on paikallaan huomauttaa. Teoksesta, joka ei selkeästi muistuta että maapallon keskilämpötila nousee arviolta 1,5 astetta vuosien 2030 ja 2052 välillä, ei ehkä ole oikein nauttia.

AMMATTI

Ammatinharjoittaja on henkilö, joka on erikoistunut johonkin tehtävään ja myy taitoaan muille. Yleisen käsityksen mukaan maailman vahhin ammatti on prostituoitu, mutta metsästäjä saattaa olla vielä vanhempi. Elannon hankkimiseen metsästämällä ei tosin välttämättä liity kaupankäyntiä, mutta luultavasti jo ammoisista ajoista lähtien taitavat metsästäjät ovat vaihtaneet lihaa ja nahkoja tavaroihin ja palveluksiin. Kenties he vaihtoivat niitä myös seksiin, mikä tarkoittaisi että nämä ammattikunnat ovat syntyneet yhtä aikaa.

Nykyisin metsästys on harrastus ja useimmat prostituoidut työskentelevät sivutoimisesti esimerkiksi opiskelun ohella. Tekoälyn ja automaation kehittymisen myötä suurin osa varsinaisista ammateista kadonnee tulevaisuudessa kokonaan. Länsimaista ovat jo ajat sitten hävinneet sellaiset ammattinimikkeet kuten lannanluoja, huovuttaja, koiranpiiskaaja, herättäjä, tonkija ja konnatohtori, ja ennen pitkää luettelo pitenee muun muassa siivoojalla, myyjällä, palkanlaskijalla ja kirjastonhoitajalla. Samalla ilmaantuu uusia ammatinharjoittajia kuten personal trainer, hyvinvointivalmentaja, rakkausneuvoja ja tubettaja, joiden toimenkuva on epäselvä kaikille, etenkin ammatinharjoittajille itselleen. Perinteisistä ammatinharjoittajista todennäköisimmin säilyvät sotilaat ja rikollisjärjestöjen ammattitappajat, sillä heille on tarvetta kaikissa yhteiskunnissa ja heidän on osattava asiansa.

ANONYYMI

Anonyymejä tai nimimerkillä julkaistuja kirjallisuuskritiikkejä ei enää näe lehdissä. Anonymiteetin alkuperäinen tarkoitus oli suojella rehellisiä kriitikkoja kirjailijoiden ja heidän kustantajiensa kaunalta. Käytännössä nimettömyys toimi suojaverhona ammatilliselle epäpätevyydelle tai ampumaikkunana kirjallisen attentaatin suorittajalle. Sen turvin saattoi myös kehua kelvotonta teosta kustantajan suosituksesta. Anonymiteetistä luovuttiin, kun epäpätevyys, ilkeys ja vallankäyttäjien mielistely kävivät niin yleisiksi, ettei kukaan enää osannut hävetä niitä.

DEMOKRATIA

Valtion luonnehtiminen demokraattiseksi tarkoittaa sen kehumista. Niinpä useimmat valtiot ja poliittiset liikkeet väittävät olevansa demokraattisia, olipa niiden hallintomalli millainen tahansa.

Päivätasaajan Guineassa on yksipuoluejärjestelmä, jota hallitsee Päiväntasaajan Guinean Demokraattinen Puolue. Afrikassa ei muutenkaan olla erityisen tarkkoja käsitteiden sisällöstä, sillä melkein kaikki poliittiset liikkeet sissiryhmistä diktatuurien valtapuolueisiin nimeävät itsensä ”demokraattisiksi puolueiksi” tai ”vapautusarmeijoiksi”, vaikka jokainen niistä tavoittelee samaa asiaa: yksinvaltaa omalle etniselle klikille. Räikein esimerkki tästä oli 1990-luvulla käyty Liberian sisällissota, jossa lukematon määrä erilaisia demokraattisia vapautusrintamia soti toisiaan vastaan niin kuin Juudean kansanrintamat Monty Pythonin Brianin elämässä.

Euroopassa demokratia on puolestaan jotakin, joka on jatkuvasti uhattuna. Yleensä uhkan aiheuttaa väärin äänestävät äänioikeutetut, väärää mieltä olevan puolueen vaalivoitto tai epäluottamus suuriin sanomalehtiin puolueettoman totuuden välittäjinä. Näitä ilmiöitä kutsutaan kattokäsitteellä ”populismi”, ja populismin menestyksen demokraattisessa prosessissa uskotaan johtavan demokraattisten vapauksien kaventumiseen. Niinpä demokratiaa pitää väistämättä vähentää sen vähenemisen estämiseksi.

Ehdottomasti laajimmin kannatettu demokratian määritelmä onkin: ”Hallinnollinen väline oikeiden ihmisten (meidän) nostamiseksi valtaan tai pitämiseksi siellä.”

EKSTROVERTTI

Modernin psykologian mukaan ihmisen sisällä on möykky nimeltä persoonallisuus, joka pitää tuoda ulos. Sen jälkeen sitä on esiteltävä muille ja hyödynnettävä kanssakäymisessä. Ekstrovertti on mentaalinen itsensäpaljastaja, joka esittelee möykkyään mielellään ja on kiinnostunut muiden möykyistä.

Ekstrovertteja suositaan yhteiskunnassa, joka rakastaa tiimityötä, verkostoitumista, karismaa, riskinottoa ja etenkin kaikkea ”uutta”. Tällaista henkeä on muutaman vuosikymmenen ajan ajettu kuin käärmettä pyssyyn myös umpimielisinä tunnetuissa Pohjoismaissa. Ekstrovertissa persoonallisuusyhteiskunnassa suurimmat paheet ovat ”itseensä käpertyminen”, ”sisäänpäinkääntyminen” ja ”muutosvastarinta”. Niitä manataan pois näkyvillä tervetuliaistoivotuksilla kolmannen maailman kansoille ja järjestämällä muutosjohtamisen kursseja. Avoimuuden symboleina toimivat lasiseinäiset yhtiöiden pääkonttorit, sillä liikeyrityksilläkin on persoonallisuus, jonka pitää näkyä ulospäin.

Ulospäinsuuntautuneisuus on niin kovassa kurssissa, että jopa sisäänpäinkääntyneisyyteen yhdistetyt piirteet ovat performansseja ja julkisia projekteja. Ihmiset kuuluttavat introverttiyttään televisiokameran edessä ja saavat myriadeittain Twitter-jakoja kerrottuaan päivityksessä sosiaalisten tilanteiden pelostaan. He hyökkäävät tuhatpäisenä laumana jokaisen kimppuun, joka uskaltaa loukata heidän tunteitaan.

HISTORIA

Sekava kertomus tapahtumista, jotka ovat joko brutaaleja tai naurettavia tai molempia. Jotkut pitävät historiaa vastenmielisenä, mutta se johtuu vain siitä, että historian toimijat ovat ihmisiä, siis luonnoltaan brutaaleja ja naurettavia olentoja. Muilla eläimillä ei ole historiaa, koska ne osaavat kyllä olla brutaaleja mutteivät naurettavia, vaikkakin ajoittain koomisia.

KIISTANALAINEN

Toisinaan myös ”kiistelty”. Lehtitekstissä adjektiivia käytetään henkilöistä tai mielipiteistä. On kuitenkin vaikea ymmärtää, miten henkilö voisi olla kiistanalainen, ellei hänen olemassaoloaan sitten ole kyseenalaistettu, kuten Homeroksen tai Pyhän Henrikin. Kiistanalaisia mielipiteitä taas ovat kaikki mielipiteet. Kiistattomia ovat vain tosiseikat ja luonnonlait, joita on verraten suppea määrä.

MEEMI

Biologi Richard Dawkinsin kehittämän teorian mukaan meemi on ideoiden ja uskomusten rypäs, joka leviää kulttuurissa ja viestinnässä kopioitumalla. Meemien oletetaan kilpailevan keskenään geenien tapaan, ja niistä sopeutuvimpien uskotaan selviytyvän voittajiksi kulttuurisen luonnonvalinnan myötä. Populaarissa kielenkäytössä meemillä tarkoitetaan sosiaalisessa mediassa leviävää hassua kuvaa, ja meemeistä onkin järkevämpää puhua tässä merkityksessä. Meemiteoria kun on lopultakin vain tieteelliseen muotoon järjestetty metafora, eikä aatehistoriasta ole löydettävissä luonnonvalinnan kaltaista mekanismia.

Ideat kyllä kilpailevat keskenään, mutta voittajaksi selviytyy yleensä idea, jolla on eniten pistimiä tukenaan. Toisen maailmansodan tarkastelu liberaali-, fasisti- ja kommunistimeemien välisenä kilpailuna olisi kieltämättä viihdyttävää, mutta tuskin sen enempää. Holokaustin esittäminen juutalais- ja arjalaismeemien välienselvittelynä tai Ruandan kansanmurhan esittäminen hutumeemien yrityksenä syrjäyttää tutsimeemit ei varmaankaan läpäisisi poliittisen korrektiuden seulaa. Lisäksi suuri määrä elinkelpoisia meemejä voi poistua lopullisesti pelistä puhtaan sattuman, kuten Aleksandrian kirjaston palon tai kovalevyn hajoamisen myötä. Taiteilijoilla on välillä tapana hävittää omia meemejään polttamalla maalauksia tai käsikirjoituksia.

Ehdaksi hölynpölyksi meemiteoria muuttuu, kun siihen sisällytetään ajatus, että ideoiden kilpailu johtaisi totuudenmukaisimpien tai rationaalisimpien ajatusten säilymiseen. Niin ajattelevat ne, joiden mielestä poliittiset ja ideologiset valtataistelut voitetaan parhailla argumenteilla. Oikeasti argumentaatiolla voi voittaa vain väittelyn, eikä siitäkään ole apua jos vastustaja ei tajua hävinneensä.

MEKKO

Naisten mekkomuotia on useiden vuosien ajan hallinnut uskonlahkojen pukeutumista muistuttava suuntaus. Anteliaista kaula-aukoista, tiukista vyötäröistä ja läpikuultavista materiaaleista on siirrytty vastakkaiseen laitaan: mekot ovat melkein nilkkapituisia, muodottomia, kaulaan saakka napitettuja ja puuvillakankaisia. Alle 80-vuotiaan naisen yllä ne herättävät kysymyksen, ovatko kartanolaiset tai amishit nousseet valtaan Suomessa.

Erityisen kiinnostavaa on, että tällainen tyyli alkoi näkyä vaatekaupoissa nopeasti syksyn 2015 jälkeen. Siis samoihin aikoihin kuin yleistyivät varoitukset liian paljastavasta pukeutumisesta, joka saattaisi kiihottaa tiettyjä kunniakansalaisen asemaan korotettuja henkilöitä. Näin mekkomuoti osoittaa todellisuuden kyvyn jäljitellä fiktiota, tässä tapauksessa Michel Houellebecqin romaania Alistuminen (2015). Romaanissa islamilainen puolue voittaa vaalit Ranskassa, ja ensimmäinen kertojan havaitsema muutos katukuvassa on, että naiset hylkäävät hameet ja siirtyvät käyttämään joko housuja tai puolireiteen ulottuvia puuvillatunikoita. ”Naisten reisien näkeminen, tussun kuvitteleminen niiden yhtymäkohtaan on prosessi, jonka kiihotusvoima on suoraan verrannollinen paljaiden säärien pituuteen”, kertoja tietää.

Muutos paljastaa myös muotiteollisuuden lujan sitoutumisen eettisiin periaatteisiin. Vaatesuunnittelijat kantavat huolta sekä suomalaisten naisten turvallisuudesta että islaminuskoisten miesten siveydestä.

PAKKO

Kun jokin asia halutaan määritellä ehdottoman kielteiseksi, sille annetaan pakko-etuliite. Yleisessä käytössä ovat mm. ilmaukset pakkoruotsi, pakkolaki ja pakkopalautukset. Sen sijaan tapana ei ole puhua vaikkapa pakkoliikennesäännöistä.

Pakko-alkuisista yhdyssanoista truistisin on Juha Sipilän hallituksen aikaan populaariin kielenkäyttöön tullut pakkolaki. Lainsäädännössä kun on ylipäätään kyse siitä, että ihmiset pakotetaan rangaistuksen uhalla tekemään tai olemaan tekemättä jotakin. Asia ilmaistaan suorasanaisesti englannin kielen termissä law-enforcement, ja poliisin vyöllä roikkuvat pamppu ja pistooli juuri siksi, että lakeja noudatettaisiin.

Ihminen on kuitenkin tyytyväisempi uskoessaan tekevänsä vapaaehtoisesti sellaisetkin asiat, jotka hän todellisuudessa tekee pakosta. Tässä hänellä on apunaan pitkälle kehittynyt tietoisuus, joka saa hänet tiedostamaan itsensä yhteiskunnan jäsenenä ja päättelemään, että lakien noudattaminen on hyödyksi kaikille hänet itsensä mukaanluettuna. Tällainen järkeily ei vain ole sama asia kuin valinnanvapaus, sillä järkeilijällä ei yleensä ole kykyä tai uskallusta rikkoa yhteiskunnan perustavanlaatuisimpia lakeja vaikka hän haluaisikin. Päädymme Spinozan vertaukseen: jos putoavalla kivellä olisi tietoisuus, se luultavasti väittäisi putoavansa vapaasta tahdostaan.

TEKOPYHYYS

Tekopyhyys on paheista helpoin tunnistaa: tarvitsee vain arvioida vastustajaa tämän omalla mittapuulla. Jos joutuu syytetyksi jostakin, kätevin tapa välttyä itsensä puolustamisen vaivalta on osoittaa syytöksen esittäjän tehneen itse samaa. Tekopyhyyden bongaaminen on suosittua kansanhuvia. Lentomatkustavan ilmastoaktivistin tai orgioista tavatun konservatiivipoliitikon tuomitseminen tuottaa suurta mielihyvää – paljon suurempaa kuin suuren luokan ympäristörikollisen tai sarjaraiskaajan. Näin on etenkin Suomessa, jossa rehellisyys kuuluu korkeimpiin moraalisiin hyveisiin: Volvo-Markkasen kaltaista ”rehellistä rikollista” pidetään suuremmassa arvossa kuin kerran valehtelusta kiinni jäänyttä poliitikkoa.

Polarisaation aikakaudella ideologiset kiistakumppanit ovat lakanneet ymmärtämästä toistensa argumentteja, mutta inhoavat kuitenkin tekopyhyyttä ja etsivät sitä innokkaasti toisistaan. Valitettavasti moraalinen johdonmukaisuus ei vielä ole merkki oikeassa olemisesta. Jos eläinsuojelija syö salaa hampurilaisen, se kertoo jotakin hänestä ja ihmisluonnosta, muttei tehotuotannon eettisyydestä. Jos kyky elää arvojen mukaan todistaisi niiden pätevyyden, esikuvallisimpia olisivat ne, jotka ylistävät paheita, harjoittavat niitä ja pyrkivät koko ajan suurempaan paheellisuuteen. Merkittävin länsimainen filosofi olisi tällöin markiisi de Sade.

TOIMITTAJA

Toimittajat ovat samankaltainen ammattikunta kuin näyttelijät. He osaavat tehdä mitä käsketään, ja uskovat siksi olevansa erityisiä ja korvaamattomia. Tällä hetkellä toimittajat ovat erityisen huolestuneita bloginpitäjistä ja muista internetin yksityisajattelijoista, jotka pari artikkelia lukeneina luulevat olevansa yhtä päteviä kommentoimaan vaikkapa ilmastonmuutosta tai Yhdysvaltain sisäpolitiikkaa kuin koko ikänsä tällaisia aiheita tutkineet professorit. Ennen ainoastaan toimittajat saattoivat kuvitella itsestään moista. Toimittajien perinteisen arvovallan heikentyminen on aiheuttanut journalistisessa kielenkäytössä niin sanotun subjektiivisen käänteen. Se tarkoittaa, että toimittajat reagoivat arvovaltansa rapistumiseen tekemällä itsestään kirjoitustensa päähenkilöitä. He vakuuttavat olemassa- ja oikeassaolemistaan kertomalla, miten surullisiksi, huonovointisiksi tai ahdistuneiksi jokin asia heidät tekee.

TRAUMA

Kuhmut, mustelmat, haavat ja ruhjeet ovat välttämättömiä ja tarpeellisia seurauksia, kun kasvuikäinen ihminen opettelee toimimaan välittömässä fyysisessä ympäristössään. Sama pätee sopivan kokoisiin psyykkisiin traumoihin. Henkinen aikuistuminen tarkoittaa pitkälti traumojen ratkaisemista, ylittämistä, normalisoimista elämään kuuluviksi, niihin tottumista, turtumista ja sopeutumista. Tämän prosessin suorittamiseen on eri menetelmiä, mutta yksikään psykiatri ei suosittelisi kaiken traumasta muistuttavan siivoamista arjestaan, julkisesta tilasta tai lukemastaan kirjallisuudesta. Ihminen saattaa pelätä aukeita paikkoja jouduttuaan aseellisen ryöstön kohteeksi torilla, mutta häntä olisi tuskin viisasta neuvoa linnoittautumaan kotiinsa.

Jos traumasta muistuttavat asiat poistettaisiin järjestelmällisesti elämästä, sopiva elinympäristö olisi Microsoft-yhtiön tutkimuskäyttöön rakentama kokonaan äänieristetty huone. Huone kelluu 68:n tärinää vaimentavan elementin päällä, sen sisäpinnat on päällystetty suurilla vaahtomuovikiiloilla ja ulkoseiniä ympäröivät kuusinkertaiset betonivallit. Paikka saattaa kuulostaa houkuttelevalta pitkän katumelussa oleskelun jälkeen, mutta huoneen hiljaisuus saa sydämenlyönnit, vatsankurinan ja muut elintoiminnot pauhaamaan korvissa painajaismaisena metelinä, eikä kukaan ole kyennyt oleskelemaan huoneessa 45 minuuttia pidempään. Siellä eivät kauaa viihtyisi edes nykyiset turvallisten tilojen vaatijat, koska huone on täysin kaiuton.

ÖRKIT

Naantalissa 1990-luvulla valtakunnanjohtaja ja elämäntaiteilija Pekka Siitoin hirtti Muumipeikkoa esittävän pehmolelun puunoksaan kotitaloaan vastapäätä sijaitsevan Muumimaailman edustalle. Teon motiiviksi väitetään, että Siitoin katsoi muumien edustavan kommunismia, mutta kyseessä saattoi myös olla protesti meluisan huvipuiston avaamisesta melkein kotipihalle.

Koronakriisin aikaan kesällä 2020 nähtiin samankaltainen tapaus, kun Helsingin Sanomien kulttuurisivut -niminen fanijulkaisu päätti valistaa kansaa J. R. R. Tolkienin luomien örkkihahmojen sisältämistä rasistisista stereotypioista. Haastateltavaksi oli kaivettu sarjakuvakaupan kanta-asiakasta muistuttava tutkija Mika Loponen, joka oli väitellyt ”rodullistavista ja rasistisista käsityksistä ja kuvista fantasiassa”. Ongelma oli hänen mukaansa örkkien esittäminen yksiselitteisen pahantahtoisena joukkona. Vaikka örkit eivät muistuta ulkonäöltään tai elintavoiltaan mitään tunnettua ihmisrotua, myönteisten ulottuvuuksien puute ilmeisesti kytkee ne rasistisiin asenteisiin. Loposen mielestä oli edistystä, että fantasiapeleissä örkkeihin oli alettu lisätä inhimillisempiä piirteitä.

Saduille tyypillinen hyvän ja pahan vastakkainasettelu näyttää aiheuttavan eniten päänvaivaa niille, joiden maailmankuva on läpeensä manikealainen. Kukaan ei puhu hyvyydestä ja pahuudesta yhtä kritiikittömästi ja ironiatta kuin urbaani vasemmistoliberaali. Hesarin juttu ei kertonut niinkään fiktion rotustereotypioista kuin tosielämän mustavalkoisesta maailmankuvasta, jota sovelletaan fiktioon. Tiedostavaiston maailmassa vallitsee ennakkoluulojen ja avoimuuden ikuinen taistelu, johon on rekrytoitava jokainen lautapelien miniatyyrihahmoja myöten. Satujen ja fantasiaromaanien rivilukijoiden ei yleensä ole vaikea ymmärtää, että heidän harrastuksensa on elähdyttävää pakoa tosielämän suhteelisuudesta selkeiden vastakkainasettelujen maailmaan.

Örkki-sanan etymologiaa kaivellessa paljastuu, että Orcus on manalan jumala Pluton toinen nimi, ja että muinaisenglannissa orc tarkoittaa aavetta tai peikkoa. Fiktiohahmon syntyhistoriassakaan mikään ei viittaa ei-valkoisiin rotuihin, vaan ensimmäiseen maailmansotaan osallistunut Tolkien halusi kuvata taistelussa syntyvää välinpitämättömyyden ja puhtaan tappamishalun mielentilaa. Hänen tiedetään sanoneen, että ”rintamalla me kaikki olimme örkkejä.”

Örkkiartikkelin ansiona voidaankin pitää kulttuurimaailman moraalisen etujoukon refleksinomaisen rasismin havainnollistamista. Kun fiktiosta löytyy ruma, sotaisa, ryöstelevä ja raiskaava rotu, kriittinen kulttuurintutkija ja kulttuuritoimittaja hoksaavat välittömästi, että afrikkalaisiahan tässä kuvataan. Kenties he kiinnittävät seuraavaksi huomionsa Harry Potter -kirjasarjan juonitteleviin, koukkunenäisiin ja pankkiireina toimiviin maahisiin ja tekevät niistä johtopäätöksensä.

”ABC-kirja” on ennakkotilattavissa Kiukaan verkkokaupasta.

Timo Hännikäinen (s. 1979) on Helsingissä asuva kirjailija ja suomentaja. Tuorein kirja esseekokoelma ”Pyhä yksinkertaisuus” (2019). Kiinnostuksen kohteita taide, historia ja antimoderni ajattelu.

Tietoja

This entry was posted on 1 helmikuun, 2021 by in Kulttuuri and tagged , , , , .
%d bloggaajaa tykkää tästä: