Uusottomaanisuuden vaara

BENJAMIN WELTON   (suomentanut Timo Hännikäinen)

–

Sillä välin kun Yhdysvallat ja Kiina ovat juuttuneet uuteen kylmään sotaan, joka näyttää väistämättä muovaavan kansainvälistä politiikkaa pitkälle tulevaisuuteen, eräs toinen, alueellisempi mahti on käynyt yhä sotaisammaksi. Presidentti Recep Tayyip Erdoganin johtama Turkki yrittää palauttaa asemansa islamilaisen maailman johtavana valtiona. Turkin laajentumispolitiikka on ”uusottomaanisuutta”, taantumuksellista politiikkaa joka haikailee takaisin Ottomaanien valtakunnan kunnian päiviin. Erdogan, joka on ollut tavalla tai toisella vallassa vuodesta 2003, selvästikin pitää itseään pikemminkin sulttaanina kuin demokraattisena johtajana.

Viimeisin ja huolestuttavin esimerkki Erdoganin uusottomaanisuudesta on hänen julkilausuttu aikomuksensa muuttaa Hagia Sofia moskeijaksi. Tuhannen vuoden ajan Hagia Sofia, joka valmistui vuonna 537 Itä-Rooman (Bysantin) keisari Justinianuksen valtakaudella, on toiminut ortodoksisen kristikunnan sydämenä. Rakennus on itsessään kreikkalais-kristillisen sivilisaation kestävä testamentti, ja miljoonat siellä vuosittain vierailevat ihmiset häikäistyvät sen huikeista freskoista (ainakin niistä, joita ottomaanit eivät tuhonneet tai häpäisseet). Erdoganin toive muuttaa pyhä kristillinen kirkko moskeijaksi on julkea paluu ottomaanien aikaan, sillä Hagia Sofia tosiaan toimi islamilaisena palvontapaikkana vuodesta 1453 (jolloin Bysantin imperiumi kukistui) vuoteen 1934.

Vuonna 1934 Mustafa Kemal Atatürk, Turkin sekulaarin tasavallan perustaja ja länsimaisen sivilisaation johtoasemaan uskonut mies, päätti muuttaa Hagia Sofian museoksi. Erdogan haluaa muuttaa tämän kaiken, ja ottaen huomioon hänen puolueensa pitkän poliittisen voittokulun, ei ole yllätys jos Turkin korkein oikeus sallii toimenpiteen tänä kesänä. Lisäksi Erdoganin hallinto on tähän mennessä onnistunut hyvin Atatürkin aikaisten uudistusten purkamisessa: vuoden 2016 epäonnistunut sotilasvallankaappaus antoi presidentille tarvittavat aseet heikentämään Turkin armeijan perinteistä roolia maallisen perustuslain puolustajana. Erdogan on onnistuneesti suolistanut Turkin vapaan lehdistön, ja maan arkielämän ja koulutuksen vähittäinen uudelleenislamisoiminen on jatkunut ripeään tahtiin.

Erdogan vierailulla Hagia Sofiassa maaliskuussa 2018.

Lännen on syytä olla huolissaan näistä kehityskuluista, vähintäänkin siksi että Erdoganin uusottomaanisuus sisältää imperialistisia suunnitelmia. Kuluvana vuonna olemme nähneet turkkilaisen sotaseikkailupolitiikan hiljaisen (ainakin länsimaisessa mediassa vaietun) elpymisen. Äskettäisen Irakiin tunkeutumisensa (jollainen tapahtui myös operaatio Irakin vapauden aikana) lisäksi turkkilaiset joukot ja heidän syyrialaiset liittolaisensa hallitsevat isoa viipaletta Syyrian alueesta. Turkin armeijaa on syytetty Syyrian kurdeihin kohdistuvista etnisistä puhdistuksista. Turkin joukot ovat myös valmistautumassa välienselvittelyyn egyptiläisten ja venäläisten kanssa Libyassa, koska maat ovat valinneet vastakkaisen puolen Libyan pitkässä sisällissodassa. Kirjoittaessani tätä turkin tukema Kansallisen yhteisymmärryksen hallitus suunnittelee offensiivia ottaakseen haltuun Sirten strategisesti tärkeän satamakaupungin, joka on yksi Välimeren öljykeskuksista.

Turkin armeijan lisäksi Ankaran apujoukkoihin kuuluu islamilaisia miliisijoukkoja ja Harmaina susina tunnettuja äärinationalisteja. Harmaat sudet, joilla on läheiset siteet Kansallismieliseen toimintapuolueeseen (MHP), ovat Erdoganin ulko- ja sisäpolitiikan etujoukko. Marraskuussa 2017 Alparslan Celik, Syyrian turkmeenimiliisin sekä MHP:n ja Harmaiden susien jäsen, ampui alas venäläisen Su-24-suihkukoneen ja kaksi venäläistä lentäjää kuoli. Toinen Harmaiden susien jäseneksi epäilty, Adem Karadag, tappoi 20 ja haavoitti 120 ihmistä Bangkokissa räjäytettyään pommin kaupungin kuuluisassa Erawanin pyhäkössä. Isku oli kosto siitä, että Thaimaa oli karkottanut 100 turkkilaissukuista ja islaminuskoista uiguuria Kiinaan. Harmaat sudet ovat aiheuttaneet vahinkoa myös Turkissa: he olivat merkittävässä roolissa Taksiminaukion mellakoissa 2013, Gazi-korttelin mellakoissa 1995 ja Beyazitin verilöylyssä 1978. Pahamaineisimpana kaikista, Turkin ”syvään valtioon” liittynyt kohu, joka tunnetaan Susurluk-skandaalina, osoitti Turkin hallituksen olevan yhteistyössä Harmaiden susien kanssa kaikessa, huumekaupasta etnisiin puhdistuksiin maan kurdialueilla. Mitä islamisteihin tulee, turkkilaiset joukot antavat heille tällä hetkellä suoraa tukea Pohjois-Syyriassa, mikä on ainakin suunnanmuutos Erdoganin salakähmäisemmästä tuesta ISISille.

Harmaiden susien mielenosoitus Wienissä.

Uusottomaanisuus ei myöskään ole vain muslimimaailmaan rajoittuva ilmiö. Turkkilaiset eivät enää ole Wienin porteilla. He ovat jo kaupunginmuurien sisällä, eivät valloituksen vaan maahanmuuton seurauksena. Kunnallishallinnon vuonna 2019 tekemän väestönlaskennan mukaan Wienissä asuu 76 355 etnistä turkkilaista, eli he ovat serbien jälkeen kaupungin toiseksi suurin ulkomaalaispopulaatio. Wienin turkkilaiset eivät näytä sulautuvan, ja heitä yllytetään demografiseen valloitukseen. Kolme vuotta sitten Erdogan sanoi kannattajilleen turkkilaisessa Eskisehirin kaupungissa, että he ovat ”Euroopan tulevaisuus”. Sen jälkeen hän kehotti heitä ”muuttamaan paremmille asuinalueille… ajamaan parhaita autoja” ja, mikä hätkähdyttävintä, synnyttämään kostona paljon lapsia Eurooppaan. Vain muutama viikko sitten Turkin politiikan brutaalisuus ilmeni Wienin kaduilla, kun Harmaat sudet otti siellä täällä yhteen Antifan ja terroristiryhmä PKK:n (Kurdistanin Työväenpuolueen) kurdikannattajien kanssa. Wien ei myöskään ole ainoa taistelukenttä, vaan myös Berliinissä, Amsterdamissa ja jopa Washingtonissa on nähty yhteenottoja sulttaanikandidaatin korstojen ja heidän kurdivastustajiensa välillä.

Lännen, tai pikemminkin kristikunnan, on viimein asetuttava lujasti uusottomaanisuutta vastaan. Erdoganin ulkopolitiikka on avoimen kristinuskonvastaista ja eurooppalaisvastaista. Eikä se lupaa hyvää arabeillekaan, olivatpa he muslimeja tai kristittyjä. Sulttaani Recep I on saatava nöyrtymään ennen kuin on liian myöhäistä. Jo Hagia Sofia itsessään on suojelemisen arvoinen.

–

Benjamin Welton on Bostonissa asuva freelancetoimittaja. Hänen artikkeleitaan on ilmestynyt mm. The Atlanticissa, The Weekly Standardissa ja Metal Injectionissa. Oheinen kirjoitus on ilmestynyt alkujaan Taki’s Magazinessa 15.7.2020.