Mustia faktoja

OLLI VIRTANEN

–

Afroamerikkalaisen George Floydin kuolema poliisin käsittelyssä Minneapolisissa toukokuun lopulla käynnisti maailmalla ennennäkemättömät, rasismin vastustamista verukkeenaan käyttävät riehuntaorgiat. Black Lives Matter -mielenosoitukset ovat levinneet hyökyaallon tavoin ympäri länsimaailmaa, rasistisiksi väitettyjen henkilöiden patsaita on kaatunut läjäpäin, muutama ihminen on päässyt hengestään, ja ehtipä anarko-osasto pitää hetken vallassaan paria Seattlen kortteliakin. Tiedostava media on luonnollisesti antanut tälle travestialle innokasta taustatukea ja tuutannut ulos rasisminvastaisia artikkeleita pyörryttävään tahtiin, usein vähän heppoisemmistakin aiheista [1]. Nyt lienee siis oiva hetki tutkailla tarkemmin, miten tällä rispektiä vaativalla tummahipiäisellä väestönosalla noin ylipäätään menee.

Katsotaanpa aluksi, kuinka mustien kotimantereella Afrikassa pärjäillään. Valtioiden kehittyneisyyttä on tapana mitata YK:n kehitysohjelman luomalla inhimillisen kehityksen indeksillä, joka asettaa maat paremmuusjärjestykseen kolmen kriteerin, elinajanodotteen, opinnoissa vietettyjen vuosien määrän ja ostovoimapariteetilla korjatun BKT:n avulla [2]. Jokaiselle maalle annetaan arvo nollan ja ykkösen väliltä, ja mitä korkeamman arvon maa saa, sitä kehittyneempi sen katsotaan olevan; esimerkiksi sijalle 12 sijoittuva Suomi saa arvon 0,925. Lisäksi maat jaetaan neljään luokkaan, hyvin korkean, korkean, keskitasoisen ja matalan kehityksen maihin. Indeksi ei varsinaisesti mairittele Afrikkaa: viimeisimmän, vuoden 2018 tilannetta kuvaavan raportin [3] mukaan matalan kehityksen luokkaan kuuluvista 36 maasta mustassa Afrikassa sijaitsee 31. Lisäksi niiden viiden muun maan joukossa on Haiti, jonka asukkaista 95 % on afrikkalaisten jälkeläisiä. Ainoana sadan paremmalle puolelle mustan Afrikan maista yltää sijalla 94 majaileva Botswana.

Indeksin yksittäisten tekijöiden tutkailu vahvistaa synkeän kokonaiskuvan. Saharan eteläpuolisen Afrikan maiden keskimääräinen elinajanodote on 61,3 vuotta, yli kymmenen vuotta alhaisempi kuin maailman keskiarvo, 72,6 vuotta [4]. Listattaessa maailman maat elinajanodotteen mukaan viimeiset 33 sijaa menevät maille, joiden väestön enemmistön muodostavat mustat afrikkalaiset (tai, jälleen Haitin tapauksessa, heidän jälkeläisensä); mustan Afrikan maista pisimpään eletään piskuisessa São Tomén ja Príncipen saarivaltiossa, joka löytyy sijalta 126.

Huomattavista luonnonvaroista huolimatta Saharan eteläpuolisen Afrikan maiden keskimääräinen vuotuinen BKT henkeä kohti on vähän alle 1 600 dollaria [5]; esimerkiksi Latinalaisessa Amerikassa ansaitaan reilut viisi kertaa enemmän, EU-maissa yli 20-kertaisesti. Osviittaa Afrikan talouden alikehittyneisyydestä antaa se, että yksinään Suomen BKT on suuruudeltaan yli kymmenesosan koko Afrikan BKT:stä. Köyhyyden seurauksena käytännössä kaikki mustan Afrikan valtiot kärsivät jonkinasteisesta aliravitsemuksesta [6], ja useimmissa maissa nälkää näkee yli viidesosa väestöstä.

Afrikka on myös maailman kouluttamattomin manner. Alle puolet Saharan eteläpuolisen Afrikan lapsista käy koulua yli neljä vuotta, ja 32 miljoonaa lasta ei käy koulua lainkaan [7]. Toisen asteen koulutus on mustan Afrikan asukkaista reilulla kolmanneksella; Latinalaisessa Amerikassa sellainen on kolmella neljänneksellä, Euroopan unionissa yhdeksällä kymmenestä [8]. Kolmasosa alueen aikuisista on lukutaidottomia [9], ja useissa maissa lukutaidottomien osuus väestöstä on yli puolet. Koulutusjärjestelmän puutteellisuus heijastelee afrikkalaisperäisen väestön yleistä suoriutumista esimerkiksi tieteen saralla: tummaihoiset eivät ole voittaneet ainoatakaan luonnontieteiden (fysiikka, kemia, lääketiede) Nobel-palkintoa, ja YK:n alaisen Maailman henkisen omaisuuden järjestön innovatiivisuusindeksissä Saharan eteläpuolinen Afrikka pitää jämäsijoja suvereenisti hallussaan [10].

Kouluttamattomuuden seurauksiin kuuluu myös afrikkalaisia riivaava taikausko. Noituuden olemassaoloon uskotaan edelleen yleisesti, ja monin paikoin noidiksi epäiltyjä, myös lapsia, vainotaan ja kidutetaan [11-12]. Samaten albiinoita vainotaan laajasti, yhtäältä koska heidän uskotaan tuovan huonoa onnea, toisaalta koska heidän ruumiinosillaan kuvitellaan olevan taikavoimia [13]. Jotkut jutut Afrikassa jylläävästä taikauskosta ovat sellaisia, että ne loksauttavat länsimaiselta lukijalta leuat auki: esimerkiksi Mosambikissa kaljuja miehiä on tapettu, koska paikalliset uskovat, että heidän päässään on kultaa [14] (kyllä, luit oikein).

Autioituneita asuinkortteleita Detroitissa.

Erityisen kehuttavasti eivät mustat menesty tämänhetkisen rasisminvastaisen liikehdinnän emämaassa Yhdysvalloissakaan. Afroamerikkalaisten keskimääräinen tulotaso on roturyhmistä selvästi matalin [15], heidän elinajanodotteensa on viidestä seitsemään vuotta valkoisia alhaisempi [16], ja he ovat rikostilastoissa räikeän yliedustettuja: noin 13 prosentin afroamerikkalaisväestö tekee yli puolet murhista ja ryöstöistä sekä kolmanneksen raiskauksista, pahoinpitelyistä ja murtovarkauksista [17]. Erityisen ahkerasti tummaihoiset ottavat päiviltä toisiaan: mustat tappavat toisia mustia lähes yhtä paljon kuin valkoiset toisia valkoisia [18], vaikka valkoisia on Yhdysvalloissa melkein kuusi kertaa mustia enemmän. Afrikkaan verrattuna Yhdysvaltain mustilla menee toki oikein mukavasti, koska he elävät valkoisten pyörittämässä yhteiskunnassa, mutta esimerkiksi asujaimistoltaan yli 80-prosenttisesti musta Detroit antaa meille käsityksen siitä [19], miltä todellisuus näyttäisi ilman valkoisten vetoapua.

Ehkäpä olisikin siis aika unohtaa väitetystä rasismista meuhkaaminen ja kysyä Black Lives Matter -mielenosoitusten hengessä, että milloin mustien elämillä alkaa olla merkitystä heille itselleen, niin USA:ssa kuin Afrikassakin? Milloin he laittavat omat asiansa kuntoon sen sijaan, että odottavat apaattisina jonkun muun tekevän sen heidän puolestaan? Milloin kehitysavun ja affirmative actionin kaltaiset rahalliset ja sosiaaliset almut alkavat oikeasti tuottaa näkyviä tuloksia?

Tällaiset kysymykset ovat tietysti kuitenkin puhtaan retorisia. Jokainen tietää, että vastaus niihin kaikkiin on ”ei milloinkaan”. Kiihkomielisinkin antirasisti ymmärtää vähintään jossakin alitajuntansa syövereissä, ettei Afrikka koskaan nouse omille jaloilleen, eikä mikään määrä positiivista syrjintää riitä saattamaan afroamerikkalaisia samalle tasolle valkoisten kanssa. Vauras, vakaa ja vapaa Afrikka ja rotujen välisessä veljeydessä elävä Yhdysvallat tulevat vastakin jäämään silkaksi punavihreäksi päiväuneksi. Syyn tähän käsittävät kaikki; esimerkiksi Tatu Vanhanen olisi osannut kertoa, mitä tapahtuu sille, joka uskaltaa lausua sen ääneen.

Mustien johtamiin valtioihin pätee sama kuin sosialistisiin yhteiskuntakokeiluihin: ne ovat epäonnistuneet järjestään, joten voinemme päätellä, ettei niillä ylipäätään ole onnistumisen edellytyksiä. Afrikan maiden kurjuudessa, samoin kuin sosialistivaltioiden surkeudessa, saattaa olla aste-eroja – esimerkiksi Itä-Saksa oli kaiketi jonkin verran mukavampi paikka elellä kuin Neuvostoliitto, Botswanassa asiat eivät ole niin huonosti kuin Zimbabwessa – mutta mitään sellaista, mitä läntisin standardein ilkeäisi kutsua toimivaksi valtioksi, eivät afrikkalaiset ole onnistuneet luomaan. Ehkäpä asia yksinkertaisesti on niin, että aidosti hyvinvoivia yhteiskuntia kykenevät saamaan aikaan vain tietyt rodut, lähinnä valkoiset ja itäaasialaiset, ja mustien kohtalona on vaurauden ja teknisen kehityksen saralla jäädä näiden kansojen toimeliaisuuden varaan.

Lähteet:

[1] https://yle.fi/urheilu/3-11403285

[2] http://hdr.undp.org/en/content/human-development-index-hdi

[3] http://hdr.undp.org/en/content/2019-human-development-index-ranking

[4] https://data.worldbank.org/indicator/SP.DYN.LE00.IN?locations=ZG-1W

[5] https://data.worldbank.org/indicator/NY.GDP.PCAP.CD?locations=ZG-ZJ-EU

[6] https://www.globalhungerindex.org/results.html

[7] https://www.humanium.org/en/right-to-education/

[8] https://data.worldbank.org/indicator/SE.SEC.NENR?end=2018&locations=ZG-ZJ-EU&start=1970&view=chart

[9] https://data.worldbank.org/indicator/SE.ADT.LITR.ZS?end=2018&locations=ZG&start=1970&view=chart

[10] https://www.wipo.int/edocs/pubdocs/en/wipo_pub_gii_2019.pdf (s.XXXV–XXXVI)

[11] https://interactive.aljazeera.com/aje/2018/suffer-not-a-witch-to-live/index.html#2