Vuonna 1 jälkeen taudin

JARKKO PESONEN

–

Maailmanlaajuiset myrskypilvet kerääntyvät Suomen ja Euroopan ylle. Ne ennakoivat tuhoa monelle itsestäänselvyytenä pitämällemme asialle. Toisaalta ne saattavat avata näkymän uudenlaiseen maailmaan, jonka voimme rakentaa tuhojen jälkeen.

–

Taudin synty

Tammikuussa 2020 Kiinasta kantautui tietoja uudesta virusinfektiosta, jonka oltiin havaittu leviävän Wuhanin miljoonakaupungissa. Kiinassa on useita ruokatoreja, joilla myydään eläviä tuotantoeläimiä ravinnoksi – ja myös laittomasti kaikenlaisia villieläimiä. Tämä on tarjonnut otolliset olosuhteet eläimistä ihmisiin siirtyvien zoonoosien syntymiselle. Nyt koronapandemiana tunnetun sairauden aiheuttanut SARS-CoV2 -virus on todennäköisesti kehittynyt lepakoilla tavattavasta beetakoronaviruksesta ja siirtynyt joko suoraan lepakoista tai väli-isäntälajien kautta ihmiseen. Kyseessä ei ole suinkaan ensimmäinen kerta kun näin on tapahtunut, vaan 2000-luvulla maailma on jo kohdannut SARS:n, MERS:n, lintu- ja sikainfluenssat. Tällä kertaa kuitenkin epidemia on osoittautunut poikkeuksellisen herkäksi leviämään.

Vuoden ensimmäisten kuukausien ajan elämä Euroopassa jatkui ennallaan ja useimmilla uusi leviävä sairaus jäi maailmalta kantautuvien uutisten sivuhuomioksi. Taudin oletettiin pysähtyvän kaukoitään samalla tavoin kuin oli käynyt SARS:n suhteen 2000-luvun alussa. Sikainfluenssakaan ei lopulta ollut osoittautunut niin katastrofaaliseksi kuin oli etukäteen pelätty. Tämäkin sairaus pysähtyisi Kiinaan ja ehkä aiheuttaisi joitakin paikallisia epidemioita. Herkemmällä korvalla maailmaa seuraavat kuitenkin aavistelivat pahaa.

Epidemian alkuvaiheen peittely-yritysten ja sensuurin jälkeen Kiina ryhtyi hyvin poikkeuksellisiin toimiin taudin kukistamiseksi. Kokonaisia sairaaloita rakennettiin viikoissa ja ihmisten liikkumista alettiin rajoittaa laittamalla toistakymmentä miljoonakaupunkia karanteeniin. Maailmalle välittyi epävirallisia videoita kaduille ja sairaaloiden odotushuoneisiin kuolleista ihmisistä. Toimet olivat poikkeuksellisia ja viestivät poikkeuksellisen vakavan sairauden leviämisestä.

Valtaosalta ihmisiä ja jopa asiantuntijoita nämä signaalit jäivät huomaamatta. Vielä kevättalven hiihtolomien aikaan, kun tauti oli jo levinnyt Eurooppaan ja alkoi kiihtyvästi kasvaa etenkin Italiassa, lenteli suomalainen huoleton keskiluokka tuhatpäisinä joukkoina bulkkimatkoille keskelle kehittyviä tautialueita. Kun Italia alkoi ottaa yhä kovempia keinoja käyttöön tautia vastaan, paheksuivat suomalaiset virkamiehet maan toimia ylimitotetuiksi. Ne tarpeettomasti vaarantavat talouden ja oikeudettomasti rajoittavat ihmisten elämää. Kehtasipa Suomessakin joku hyväkäs tehdä kantelun siitä, että oli edes puhuttu karanteenien mahdollisuudesta. Ylimieliset hölmöt huoltoasemien kahviloista maan ylimpään hallintoon naureskelivat Italian toimille ja vähättelevivät taudin vakavuutta. Nyt nauru on loppunut, epidemia seurauksineen on kasvojemme edessä ja kansa joutuu etsimään tietään taistella kriisin läpi.

–

Tuhon siemen globaalissa elämäntavassa

Globalisaation huumassa maailmasta on luotu taloudellisesti, poliittisesti ja sosiaalisesti yhä verkottuneempi kokonaisuus. Kotimaista ruoantuotantoa on ajettu alas sillä perusteella, että ruokaa kannattaa tuottaa siellä, missä se on edullisinta. Työvoimaa insinööreistä prostituoituihin myydään ja ostetaan globaaleilla markkinoilla halvimmalla myyvältä eniten tarjoavalle. Teollisuustuotanto on rakentunut pitkien, ympäri maailmaa leviävien alihankintaketjujen varaan.

Vakaissa oloissa tällainen kuhiseva maailmanlaajuinen verkosto on tehokas ja palkitseva. Se pystyy tuottamaan modernin maailman ihmeitä ja irstauksia kuluttajien ulottuville hinnalla, joka ei olisi mitenkään mahdollista omavaraistalouden keinoin. Sen logiikkaan kätkeytyy kuitenkin tuhon siemen, joka odottaa sytykettä leimauttaa maailma liekkeihin.

Koska monien elämiseen tarvittavien perushyödykkeiden tuotanto on siirtynyt halpatuotantomaihin, on niiden tuottaminen vauraissa maissa loppunut. Tällä hetkellä Ruotsissa ollaan todellisen ruokapulan edessä, sillä maan ruokatuotannon omavaraisuusaste on vain 50% ja rajojen sulkeutuessa puolet ruoasta katoaa päivällislautaselta. Tämä on globaalitalouden luonnollinen seuraus, sillä on halvempaa kuljettaa lento- tai laivarahtina yksinkertaisia tuotteita kun tuottaa niitä paikallisesti. Kotimainen työ on keskittynyt korkeaa osaamista vaativiin ja suurempaa lisäarvoa tuottaviin toimiin – ja näin syntyvän vaurauden kuluttamiseen palvelualoilla. Ongelma on se, että jos koko muuta maailmaa palvelevan hyödykkeen tuotanto edullisimpien tuotantokustannusten alueella vaarantuu, aiheuttaa se ongelmia kaikille hyödykkeestä riippuvaisille. Kun lokaali elämäntapa muuttuu globaaliksi, sama tapahtuu ongelmille.

Suomeen koronavirus matkusti pääasiassa Pohjois-Italiasta hiihtolomailijoiden mukana. Kun lentämisen hinta on kuitattu päästömaksujen anekaupassa ja taivaita halkovien aluuminiputkien sisällä matkustamisesta on tullut yleinen normi, leviää myös koronaviruksen kaltainen vitsaus ympäri maailmaa kuin tulipalo heinäladossa.

–

Unohdetut kriisiajat

Kansakuntamme muisti yhteiskunnallisista kriisiajoista istuu jo lähes unohdettuna palvelutaloissa – takana viimeisten harmaiden silmien, jotka joutuivat näkemään kansallisen hätätilan toisen maailmansodan aikana. Yhteiskunnallisesti aktiivisilla sukupolvilla ei ole kokemusta sellaisesta ja heidän maailmankuvansa on rakentunut vakaiden ja ennustettavien olojen luomassa perusturvallisuudessa. Vaikka maailmalla on yhä sotia, poliittisia mullistuksia ja katastrofeja, ovat ne useimpien kokemusmaailmassa ”siellä jossain”. Oma arki on aina jatkunut ilman suurempia häiriöitä ja tarvetta sopeuttaa elämäntapaansa. Perustavanlaatuisista selviämistaidoista, kuten oman kasvimaan pitämisestä, kotieläinten kasvattamisesta, metsästämisestä ja kiinteistöjen puulämmittämisestä on tullut suppeiden ryhmien harrastuksia vailla vaikutusta elintasoon. Oman perunapellon pitäminen vie paljon enemmän aikaa, rahaa ja vaivaa kuin käynti supermarketissa.

Vakaat yhteiskunnalliset olot tarkoittavat vahvan yhteiskunnallisen johtajuuden katoamista. Valtiomiesmäistä kansan luotsaamista eteenpäin ei tarvita, joten valtiomiehiä ei kaivata. Kun hyvien aikojen johtaja valitaan, sopii sellaiseksi mediaseksikkäin kansalaisten varojen uudelleenjaon tirehtööri, joka toimissaan nojautuu tutkijoihin ja palkkaamaansa avustajajoukkoon. Mietitään huolella kuinka miellyttää parhaiten omaa äänestäjäjoukkoaan, kuitenkin pahimmat yhteiskuntauudistusten karikot välttäen. Ja vaikka valtion budjetti päätyisikin miinukselle, niin kyllähän keskuspankki aina pienen lainan tarjoaa ja joku toinen hallitus sen myöhemmin kansalaisilla maksattaa. Tällainen vakaiden aikojen luoma valheellinen turvallisuus on ongelma äkillisen yhteiskunnallisen kriisin syntyessä, kun on pakko tehdä epämiellyttäviä päätöksiä ja reagoida epätäydellisen tiedon pohjalta. Muussa tapauksessa toimet tulevat jatkuvasti myöhässä tilanteen muuttuessa. Hyvinä aikoina valtaan noussut heikko johtaja haluaa paeta asiantuntijoiden ja virkamiesten lausuntojen taakse ja arvioida tulevaisuutta sen perusteella, mikä skenaario tarjoaa vähiten tarvetta tehdä ikäviä päätöksiä.

–

Heikkojen johtajien kaatuminen

Sanna Marinin halitus osoitti haluttomuuttaan koviin toimenpiteisiin vielä siinä vaiheessa kun oli selvää, että koronavirus tulee aiheuttamaan epidemian joka ainoassa maassa, joka ainoalla alueella. Vielä silloinkin kun Italiassa alkoi kuolla väkeä sadoittain joka päivä, uskottiin ettei täällä tarvita poikkeustoimia tai rajojen sulkemista. Taudin torjuntaan uskottiin riittävän alle 10 miljoonaa euroa. ”Näyttävät spektaakkelit”, joihin lähes kaikki samaan tilanteeseen aiemmin joutuneet maat olivat ryhtyneet, olisi syytä jättää muille.

Sosiaalidemokraatit ja vasemmistoliitto olisivat halunneet tehdä samoin kuin Ruotsi, joka ei tätä kirjoittaessani ole vieläkään sulkenut kouluja tai rajoittanut kokoontumisia (pl. yli 500 henkilön tapahtumat). Suomen onneksi vasemmisto on kuitenkin vähemmistönä eduskunnassa, ja vaikka maamme presidentti on jo kauan ollut lähinnä seremoniallisessa asemassa, väläytti Niinistö toimissaan menneiden aikojen valtiomiesmäisyyttä kutsumalla eduskuntapuolueet koolle ja viemällä läpi toimet kansan pelastamiseksi katastrofilta. Kun pääministeri oli lopulta pakotettu toimimaan, luki hän konemaisesti listan poikkeustilasäädöksistä, joiden käyttöönottoon tilanne pakottaa. Muodollinen poliittisen johtajan asema osoittautui merkityksettömäksi, kun muut alkoivat johtaa tilanteen vaatimalla tavalla.

Keskellä ulkoapäin aiheutunutta yhteiskunnallista kriisiä ei ole suotavaa ryhtyä poliittiseen valtakamppailuun, vaan kaikki ponnistukset on keskitettävä ulkoisen uhan voittamiseen. Mutta kun akuutti tilanne helpottaa, tulee aika jolloin tapahtumia on syytä katsoa takautuvasti. Jos maamme johtajien ja virkamiesten ylimielisyys, viivyttely, pelkuruus ja päättämättömyys aiheuttavat tarpeetonta kuolemaa ja kärsimystä, pitäisin suotavana repiä heidät pois vallastaan ja polkea saappaidemme alle. Kun valta on suuri, siihen kuuluu myös vastuu teoistaan.

–

Luova tuho ja uusi näkemys

Kun pandemiakriisi on joskus ohi, astumme karanteenikodeistamme muuttuneeseen maailmaan. Kulutushysterian valheet on revitty silmiemme edestä ja olemme silkan eloonjäämisen kaltaisten peruskymysten edessä. Aukeavassa todellisuudessa on uudelleenarvioitava keskeiset arvomme yksilöinä, yhteisöinä ja kansana.

Monet varsinkin iäkkäämmistä lähimmäisistämme ovat päätyneet ruumispusseihin, toisilla elämä on riippunut teho-osastojen letkujen varassa. Pelko terveyden ja toimeentulon menettämisestä on vienyt pois elämän huolettomuuden. Ehkä vielä jotkut identiteettipoliittiset narsistit kehtaavat valittaa, että kahvilan vessa loukkaa heidän seksuaalisuuttaan, mutta harva heitä haluaa enää kuunnella. He päätyvät takaisin luonnolliselle paikalleen yhteiskunnan marginaaliin, sillä rahojen siirtäminen köyhtyneeltä kansalta sitä pilkkaavien kulttuurituottajien ja tendenssitutkijoiden taskuihin muuttuu poliittiseksi itsemurhaksi.

Tuhannet yritykset ovat menneet konkurssiin, työttömyys on pahempaa kuin 1990-luvun laman aikaan. Taloudelliset ongelmat ovat suunnattomat, eikä euro- ja EU-järjestelmään sidotulla ja jo valmiiksi suuren osan valtion omaisuudesta kansainvälisille kapitalisteille myyneellä Suomella ole samoja keinoja nousta ahdingosta kuin neljännesvuosisata sitten. Vastaava tilanne vallitsee useimmissa muissakin maissa, ja edessämme on toivoakseni paluu kansalliseen päätäntään globaalin talousjärjestelmän murentuessa. Yhteiskunnan infrastruktuurin kannalta keskeiset alat on pidettävä kansallisissa käsissä, koska opportunistisilla pääomasijoittajilla ei ole moraalista, laillista tai kunniallista velvoitetta niistä huolehtimiseen tilanteesta riippumatta.

Poliittisen eliitin vuosikymmeniä hokemat mantrat, kansallisen itsekkyyden mahdottomuudesta ovat jo osoittautuneet vääriksi. Maiden rajat voidaan sulkea kun niin päätetään. Vapaaseen liikkumiseen voidaan puuttua. Kansalle haitallisia tapahtumia voidaan kieltää. Tämä toki kauhistuttaa liberaalia eliittiä, sillä kansa huomaa, että samaa keinoa voidaan käyttää muidenkin ei-toivottavien ilmiöiden torjuntaan.

Tauti tulee opettamaan meille, että elintasosta ja mukavuudenhalusta tinkiminen on mahdollista. Tarvitsemmeko oikeasti vuoden välein uutta televisiota, puhelinta, uusinta autoa tai etelän lomakohdetta? Voisimmeko pärjätä ja olla onnellisia vähemmällä materialla? Voisimmeko jopa olla aiempaa onnellisempia ja tasapainoisempia karsimalla pois turhaa ja keskittyen enemmän henkisiin, taiteellisiin ja sivistyksellisiin arvoihin? Etenkin jos se tarkoittaa, ettemme ole yhtä suuressa määrin taloudellisesti – ja poliittisesti – riippuvaisia muista, eikä alueellisia ongelmia pakoteta kaikkien maailman kansojen ongelmiksi.

Kriisin edetessä huomaamme, että on myös mahdollista vaatia yksilöitä täyttämään velvollisuutensa yhteisöään kohtaan. Kun ihmiset motivoidaan rakentavaan toimintaan ja myös palkitaan työstään, suostuvat he siihen mieluusti. Omahyväiset, välinpitämättömät ja kiittämättömät taudinlevittäjät, joille parin kuukauden pidättäytyminen sosiaalisista kontakteista keskellä kulkutautia oli liikaa vaadittu, saakoon osakseen syvän halveksunnan. Pakkotilanteessa käyttöön otetun sosiaalisen kontrollin myötä huomaamme, ettei se ole mikään pahuuden ruumiillistuma, vaan käytännöllinen työkalu, jota oikein soveltamalla voidaan käyttää ongelmien korjaamiseen. Kotonaan toimettomina makaavat sekakäyttäjät eivät ole mikään luonnonvoima. He ovat seurausta liian pehmeästä sosiaalipolitiikasta ja heidät saadaan ylös ja työhön jos niin halutaan. Mitään todellista estettä ei myöskään ole poistaa maasta lapsiraiskaajajengejä ja huumediilereitä jos kansamme sitä haluaa, ja tämä halu saadaan ohjattua poliittiseksi toiminnaksi. Keinot eivät ole liberaalien mielestä kivoja, mutta tulemme nopeasti oppimaan, että toisinaan vähemmän kivoja asioita on syytä tehdä suuremman hyvän eteen.

Maailmanlaajuisen pandemian aiheuttajana on eloton ja tahdoton proteiinimöhkäle. Sillä ei ole tarkoitusta tai päämäärää, eikä sitä voi moraalisesti syyttää mistään. Sen leviäminen kansakuntia koettelevaksi pandemiaksi kaikkine taloudellisine seurauksineen pakottaa uudelleenarvioimaan arvomme ja tapamme. Ehkä me tarvitsemme tämän taudin herätäksemme liberaalista jahkailusta, jossa pyhää on vain ihmisten oikeudet ja talouden kvartaaliluvut.

–

–

Jarkko Pesonen on akateemisen uran hylännyt terveysalan työläinen. Traagisesti optimistinen traditionalisti. Kiinnostuksen aiheina psykologia, kulttuurien morfologia ja aatehistoria.