SARASTUS

Kansallinen ja eurooppalainen, traditionalistinen ja radikaali verkkolehti

Rakkautta vai raakaa vallankäyttöä?

TIINA WIIK

Naiset ovat seksin ja parisuhteiden portinvartijoita.

Koska kumppaniehdokkaiden löytäminen on naiselle huomattavasti helpompaa kuin miehelle, nämä naisten markkinat avaavat pahansuoville naiseläjille monipuolisesti mahdollisuuksia miesten hyppyyttämiseen ja julmaan vallankäyttöön.

Deittisovellus Tinderissä naiset kelpuuttavat vain joka seitsemännen näkemänsä miehen ”tykkäämiensä” joukkoon, mutta miehet taas lähes joka toisen näkemänsä naisen. Nainen löytää myös elävässä elämässä seuraa helpommin. Täysin tavallinen, arkisen näköinen nainen voi kävellä yökerhoon ja olla varma siitä, että edes joku seksikumppani sieltä illan mittaan löytyy, kun taas miehille kovasta yrittämisestäkään huolimatta ei välttämättä löydy yhtään halukasta naista ottajaksi, laskivat he riman kuinka alas hyvänsä.

Naiset käyttävät parisuhdemarkkinoilla valtaa, ja koska naisia on moneen junaan, myös se, kuinka inhimillisesti tätä valtaa käytetään, vaihtelee paljon. Useimmat naiset pyrkivät ainakin perustason huomaavaisuuteen. He eivät halua kiusata miehiä tai olla kohtuuttomia heille. Mutta jos naisella on taipumusta manipulointiin ja miesvihaan, mitään kohtuullisuuden rajoja ei tunneta.

Voimaantuneet, arvoiltaan liberaalit naiset – kutsutaan heitä nyt yleisnimellä feministit – ovat kehittäneet melko vinksahtaneen käsityksen naisen seksuaalisuudesta. Heille hyvää naisen seksuaalisuutta on se, että seksin yhteys tunne-elämään ja avioliittoon katkaistaan, seksi latistetaan kuin miksi tahansa mielihyvän lähteeksi viinilasillisen nauttimisen tai hieronnassa käymisen rinnalle, seksikumppaneita on mahdollisimman paljon ja seksikokemukset mahdollisimman outoja ja normista poikkeavia. Tämän vuoksi heille trendikäs parisuhteen muoto – jos sitä nyt parisuhteeksi voi kutsua – on ns. polyamorisuus tai avoin suhde. Näiden kahden välinen ero on siinä, että polyamorisuudessa on useita vakituisia suhteita yhtäaikaisesti, kun taas avoimessa suhteessa harrastetaan seksiä ulkopuolisten kanssa, mutta ulkopuolisiin ei välttämättä solmita kiinteää suhdetta. Koska naiset hallitsevat parisuhdemarkkinoita, heillä myös on pääsääntöisesti valta määritellä suhteen muoto.

Avoimessa suhteessa omasta valinnasta – noin teoriassa

Törmäsin taannoin vahvasti vallankäytöltä näyttävään tapaukseen, kun mediassa kerrottiin Instagram-feministi Miisa Nuorgamin sydänsuruista. Miisa kertoi seuraajilleen itkevänsä suruissaan, koska hänen poikaystävänsä oli muuttunut suhteen mittaan viileäksi ja epäkiinnostuneen oloiseksi. Kun huomautin Miisalle, että ehkäpä hänen poikaystävänsä ei vain pitänyt siitä, että Miisa oli aktiivisesti Tinderissä läpi suhteen, Miisa sanoi, että minun pitäisi opiskella aiheesta, jotta tietäisin, että on muunkinlaisia parisuhteita kuin monogamisia. Totesin, että elämäntilanteistamme päätellen minä en taida olla meistä kahdesta se, jolla on opeteltavaa parisuhteen hoitamisesta. Miisa poisti vastaukseni ja jatkoi moniavioisen suhteensa puolustamista sanoen, että asiasta oli yhdessä sovittu miehen kanssa.

Tietysti tällaiset asiat periaatteessa sovitaan yhdessä mutta nimenomaan periaatteessa. Olennainen kysymys on se, mitä vaihtoehtoja miehelle tarjottiin? Olivatko vaihtoehdot:

a) monogaminen suhde

b) moniavioinen suhde

c) ei suhdetta lainkaan

vai:

a) moniavioinen suhde

b) ei suhdetta lainkaan?

Jos tarjolla olivat kaikki kolme vaihtoehtoa, voidaan puhua yhdessä sovitusta asiasta muutoinkin kuin periaatteen tasolla. Jos taas nainen tarjoaa vain kaksi viimeistä vaihtoehtoa, puhutaan vallankäytöstä. Kuten sanottua, Tinderissä on naisten markkinat. Varsinkin silloin kun kyseessä on mies, joka ei ole erityisen suosittu naisten keskuudessa, hänen vaihtoehtonsa ovat lähtöjäänkin perin rajalliset. Voi olla, että vuosi Tinderissä on tuottanut vain yhdet tosielämän treffit. Kun kumppaniehdokkaissa ei paljoa ole valinnanvaraa, silloin tyydytään vähäänkin, kun vaihtoehtona on elämä yksin, ilman seksiä ja naisen kosketusta.

Naisten valta-asema parisuhdemarkkinoilla aiheuttaa myös sen, että avoimien suhteiden tasapuolisuus on näennäistä. Teoriassa molemmat saavat kulkea vieraissa, mutta käytännössä naisella on siihen mahdollisuuksia paljon enemmän. Teoriassa tasaveroisesti avoin suhde päätyykin herkästi olemaan suhde, jossa nainen voi viettää villiä sinkkuelämää sielunsa kyllyydestä, kun mies on yksin kotona, koska hänelle ei sivusuhteisiin kumppania noin vain löydykään.

Mies saattaa myös elätellä toiveita siitä, että järjestely jää väliaikaiseksi: että kunhan suhde vakiintuu ajan mittaan, nainenkin sitten sitoutuu. Sehän on varsin tavallista ei-polyamorisille Tinder-käyttäjillekin, että Tinder-profiilia ei poisteta heti ensimmäisten onnistuneiden treffien jälkeen vaan tutustutaan ja saatetaan vielä käydä muidenkin kanssa treffeillä kunnes todetaan, että halutaan aloittaa yhteinen elämä. Mies voi sitten polyamoriseen naiseen törmätessään luulla naisen tarkoittavan edellä kuvatun kaltaista järjestelyä, jossa muiden tapailu on väliaikaista ja päättyy jossain vaiheessa.

Kun sitten käykin ilmi, että naisella ei ole minkäänlaisia aikomuksia lopettaa juoksujaan ja sitoutua, mies pettyy, ja jos hän on fiksu, hän vetäytyy suhteesta viimeistään tässä vaiheessa. Kaikesta päätellen Miisalle kävi juuri näin. Meillä kaikilla on rajallinen määrä elinvuosia ja varsinkin niitä, joina vielä olemme nuoria, kauniita ja viriilejä. Olisi sulaa hulluutta käyttää nämä vuodet sellaiseen partneriin, josta ei koskaan tule todellista kumppania ja lastensa äitiä saamaan.

Eikä mies ole ainoa, jolle jää luu käteen. Naiselle vaikutusten alkaminen vain vie pidempään. Hän päätyy keski-ikäisenä valittamaan, että kaikki miehet ovat kusipäitä eikä kunnon miehiä ole. No, ne naisen ikäiset kunnolliset miehet etsivät itselleen kumppanin jo 20 vuotta sitten, sillä aikaa kun feministi vietti hurjaa sinkkuelämäänsä, ja ovat nyt perheenisiä. Jos päättää vitkutella kumppanin löytämisessä, saa tyytyä parisuhdemarkkinoiden jämiin. Ja ne harvat kunnolliset miehet, joita on tarjolla, ottavat tietysti kunnollisia naisia. Jos miehellä on valinnanvaraa, ei hän tyydy juoksunsa juosseeseen ja munasolunsa vessasta jo vuosia sitten alas huuhtoneeseen naiseen, kun tarjolla on sitoutuvia, uskollisia naisia, jotka eivät ole haaskanneet hedelmällisiä vuosiaan irtosuhteisiin.

Kuka toivoo vieraissa kulkevaa kumppania?

Meidät on monogamisiksi jalostettu, ja suvunjatkamisvietti on selviytymisvaiston rinnalla vahvin kaiken elollisen vietti ja oikeastaan yksi selviytymisvaiston muodoista; jos et löydä kumppania pariutumiseen, se tarkoittaa geeniesi kuolemaa, mutta partneri mahdollistaa sinulle ikuisen elämän jälkipolvissa. Koska ihmislajin jälkikasvu varttuu hitaasti, lasten selviytyminen aikuisuuteen on riippunut vanhempien sitoutumisesta. Kaksi yhdessä elävää vanhempaa on ollut paras perhemuoto lasten selviytymisen varmistamiseen: yksi vanhempi katsoo lasten perään ja huolehtii kotiasioista sillä aikaa kun toinen hankkii ravintoa ja puolustaa perhettä ja yhteisöä uhkia vastaan. Huithapelivanhempien lapsista useampi ei ole selvinnyt aikuisuuteen, joten evoluutio on kirjaimellisesti jalostanut meitä yksiavioisiksi ja sitoutumiseen taipuvaisiksi.

Tämän vuoksi on niin harvinaista, että ihminen pitäisi moniavioista suhdetta ideaalisena elämäntilanteena. Lähes kaikki ottavat mieluummin aivan oman kumppanin, ja nekin, jotka suosivat avoimia suhteita, suosivat niitä yleensä siksi, että ne mahdollistavat heille itselleen useita seksikumppaneita. He eivät suosi niitä siksi, että he nimenomaan haluaisivat vieraissa kulkevan kumppanin. Ylipäänsä seksikumppaneiden määrä ei korreloi positiivisesti romanttisen kiinnostavuuden kanssa. Monet toivovat kumppania, jolla on ollut mahdollisimman vähän aiempia seksikumppaneita. Jotkut ovat kohtalaisen välinpitämättömiä sille, paljonko kumppaneita aiemmin on ollut, kunhan nykyiseen suhteeseen sitoudutaan uskollisesti. Mutta perin harvassa ovat ne, jotka haluaisivat juuri sellaisen kumppanin, jolla on ollut mahdollisimman paljon aiempia partnereita. Itse en ole koskaan tavannut ketään sellaista.

Moniavioisten suhteiden epäterve luonne on toki noteerattu myös vihervasemmistossa, ei vain konservatiivien piireissä. Aiheesta on usein puhunut mm. liberaalien keskuudessa suosittu tubettaja Kat Blaque. Hänen tilaajamääränsä on nykyään piilotettu, mutta muistelen sen olleen 150 000 tietämillä kun se viimeksi oli nähtävillä. Blaque osuu moneen valkoisten liberaalien lemmikkikategoriaan: hän on musta, trans-nainen, queer ja jonkinlainen panseksuaali, mikä tarkoittaa seksuaalista viehätystä muihin sukupuoleen katsomatta. Blaque on kertonut, että vaikka hän muutoin on hyvin avoin ja suvaitsevainen mitä kumppaniehdokkaisiin tulee, hän suhtautuu varauksella polyamorisiin pareihin koska on havainnut niihin lähes poikkeuksetta liittyvän vallankäyttöä. Blaque kertoi, että mikäli hän edes suostuu tapaamaan polyamorisia kumppaniehdokkaita, hän haluaa aina puhuttaa kaikki osapuolet erikseen varmistuakseen siitä, että kaikki todella ovat mukana omasta tahdostaan eivätkä vain kumppanin painostamina ja kumppanin menettämisen pelosta.

Kerran vallan väärinkäyttäjä, todennäköisesti toisenkin

Tällaisesta naissukupuolen ja somejulkisuuden tuomassa etulyöntiasemassa Miisa Nuorgam siis on deittaillessaan ja etsiessään sivupoikaystäviä aisankannattajiksi toisille sivupoikaystäville. Kun mies lopulta pettyi ja alkoi vetäytyä suhteesta, Miisa haukkui miehen somessa henkisesti väkivaltaiseksi – tosin epäsuorasti ja raukkamaisesti, väittämällä läheistensä kutsuneen miestä henkisesti väkivaltaiseksi. Henkisen väkivallan mainitsemisen tarkoitus ylipäänsä on vain uhriutua ja käännyttää someseuraajat miestä vastaan, ja tepsihän se: kommenteissa Miisan seuraajat haukkuvat miehen mm. narsistiksi, psykopaatiksi ja sadistiksi. Yhden yksipuolisen somepäivityksen pohjalta. Nainen käytti epäreilulla tavalla valtaansa ja leimasi miehen tilanteen pahikseksi, kun mies sai tarpeekseen vallankäytöstä.

Ja mistäkö päättelen, että kyse oli vallankäytöstä? Siitä, että katkeran parisuhdejulkaisun tekeminen kertoo paljon kirjoittajastaan. Useimmat ihmiset ymmärtävät parisuhteiden olevan yksityisasia, joka ei kuulu somekansalle hyvässä eikä pahassa, ja jos suhde päättyy, he vetäytyvät siitä kunnialla ryhtymättä loanheittoon somessa. Miehen haukkuminen somessa on mustamaalaamista ja someyleisön manipulointia henkilökohtaisia tarkoitusperiä varten. Ei ole mitään syytä vuodattaa parisuhdeasioita somessa; seuraajat eivät tee tiedolla mitään. Mutta tietenkin he asettuvat puolustamaan someidoliaan.

Tunteenpurkauksen syyt ovat täysin henkilökohtaisissa tunteissa: janotaan kostoa ja halutaan samalla tyydytystä siitä, että someseuraajat vakuuttelevat sinulle manipuloivan, yksipuolisen päivityksen perusteella, että olet hyvä ihminen, sinua kohdeltiin väärin ja ansaitset parempaa. Jos ihminen suhteen päättyessä toimii ketkulla tavalla ja väärinkäyttää somenäkyvyyden kaltaista valtaa, on vaikea uskoa, että hän moisia käytösmalleja olisi yhtäkkiä omaksunut. Todennäköisesti vallankäyttöä ja ikäviä temppuja on tapahtunut jo suhteen aikana.

Päästä irti haitallisesta

Näin liberaalit parisuhdearvot tuottavat itkua ja mielipahaa molemmille sukupuolille. Joku joutuu vallankäytön uhriksi, toinen on feministisen aivopesun tuotoksena ryhtynyt vallankäyttäjäksi, ja lopulta molemmille jää luu käteen. Mutta koska ihmisten on vaikea myöntää olleensa väärässä, joulua yksin itkien viettävät feministit puolustavat raivokkaasti elämäntapaansa ja markkinoivat arvomaailmaansa muillekin. Vaikka heidän elämäntapansa ei ole tuonut heille toivottuja lopputuloksia, kuten onnellista parisuhdetta, he pitävät kiinni vahingollisesta ajattelusta ja vakuuttavat kyselijöille, että heidän liberaalit arvonsa ovat ylivertaisia konservatiivisiin nähden. Näin liberalismin virus leviää taas uuteen naissukupolveen.

En voi olla surematta näitä rappiollisen maailman runtelemia ihmiskohtaloita ja kaikkea sitä potentiaalia, joka nuorissa menee hukkaan heidän haaskatessaan elämänsä hetkellisten nautintojen tavoitteluun, joka ei pitkäkestoista onnea tai hyvää omalle yhteisölle tuota. Aidosti hyvä elämä on jotain, mistä voi nauttia itse, ja mikä vie omaa yhteisöä eteenpäin. Tässäkin mielessä Nuorgamin elämäntapaan tiivistyy liberalismin tuhovoima. Jos kaikki saamelaiset eläisivät hänen tyylillään, se olisi kirjaimellisesti saamelaisten loppu. Jos he kaikki muuttaisivat etelän kaupunkeihin hurjastelemaan sen sijaan, että asuttavat Saamenmaata, elävät omaa kulttuuria ja tuottavat jälkikasvua sen jatkajiksi, saamelaiset katoaisivat yhdessä sukupolvessa. Jos Miisan toiveissa ei ole kansansa sukupuutto, hänellä on kaikki syy toivoa, että muut tekevät parempia valintoja kuin hän.

Tuskin se on vielä hänelle itselleenkään myöhäistä, mutta pian on. Naisilla aikaa kumppanin löytämiseen ja perheen perustamiseen on varsin rajallisesti: kolmekymppinen nainen on menettänyt jo 90% munasoluistaan. Julkisuuden henkilöissäkin on tästä lukemattomia varoittavia esimerkkejä. Näyttelijä Charlize Theron on surkutellut sitä, ettei löydä miestä, ja on joutunut perhe-elämän osalta tyytymään adoptiolapsiin, ja Sinkkuelämää-kirjailija Candace Bushnell kertoi haastattelussa katuvansa elämässään eniten sitä, ettei koskaan hankkinut lapsia. Kuitenkin kolmekymppisenä vielä ehtii muuttaa elämänsä suuntaa ja tehdä ne päätökset, joita tarvitaan yksinäisen vanhuuden ja merkityksettömän elämän välttämiseen.

Liberaalit parisuhdearvot seksipositiivisuuksineen ja polyamorisuuksineen eivät ole edistystä vaan joukkotuhoase, jolla saadaan pahimmillaan tuhottua kokonaisia kansoja. Ne eivät leviä siksi, että ne olisivat hyväksi ja toimivaksi todettu perusta elämälle, vaan ainoastaan siksi, että ne naamioidaan vihervasemmistoa miellyttäväksi naisten voimaantumiseksi ja edistysmielisyydeksi ja saadaan feminismin sivutuotteina kaupattua suuntaa etsiville nuorille naisille. Näistä naisista tulee aivopesijöiden seuraava polvi, joka panee itselleen kärsimystä aiheuttaneen elämäntavan kiertämään markkinoimalla sitä toisille suuntaa etsiville tytöille.

Vaikka jotkut naiset ovat omaksuneet itselleen ja yhteisölleen vahingollisen aatteen, se ei tarkoita, että vahinkoa olisi toistettava loputtomiin. Virheen myöntäminen on vaikeaa ja kiusallista, mutta se on pieni hinta siitä, että pääsee eroon onnensa tiellä seisovasta elämäntavasta ja avaa itselleen ovet pysyvään onneen ja elämään, jonka voi kokea merkitykselliseksi.

Tiina Wiik on oululainen varakaupunginvaltuutettu ja blogisti.

%d bloggers like this: