SARASTUS

Kansallinen ja eurooppalainen, traditionalistinen ja radikaali verkkolehti

Helsingin Sanomien ristiretki

TAPIO LINNA

Helsingin Sanomien Nyt-liitteessä julkaistiin hiljattain juttu, jonka otsikossa väitettiin valkoisuuden olevan pelkkä valhe ja Euroopan historian olevan jotakin muuta kuin yleisesti kuvitellaan.

Kirjoitus on mielenkiintoinen vain sikäli, että se on vasemmistolaisen agendajournalismin lajityypillinen edustaja –– tosin karkea sellainen.

Lajityypilleen uskollisesti se oli taustoittavan uutisjutun muotoon puettu mielipidekirjoitus, jossa ennalta valittua näkökulmaa tukemaan oli haettu sopiva haastateltava, jonka sanomaa jutussa sitten kyseenalaistamatta siteerattiin ja referoitiin. Tällä tavalla halutaan tietenkin luoda vaikutelma neutraaliudesta, jota lukija suuren sanomalehden lukija toimittajalta odottaa.

Kirjoitus oli lajityyppinsä puhdaspiirteinen edustaja myös siinä mielessä, että rakentui puolitotuuksien, vääristelyjen ja monenlaisten argumentointivirheiden, etenkin olkinukkien, varaan.

Juttu oli oikeastaan liian karkea ja sen agenda liian läpinäkyvä ollakseen onnistunutta agendajournalismia –– tai onnistunutta propagandaa, jos niin halutaan sanoa.

Mutta koska se kuitenkin julkaistiin Suomen suurimmassa sanomalehdessä, jonka asema perustuu näennäiseen neutraaliuteen, ja jota lukevat nekin, jotka eivät jaa jutun kirjoittaneen toimittajan maailmankuvaa, on se kuitenkin perusteltua ottaa lähempään tarkasteluun ja paljastaa sen manipuloiva, agendajournalistinen luonne ja argumentoinnin onttous.

Olkinukkien paraati

Kirjoituksen muodollisena lähtökohtana ovat etnonationalisteiksi itseään kutsuvien aktivistien nouseminen näkyvään asemaan Ps-nuorten piirissä ja sitä myötä julkiseen keskusteluun.

Mikä tämä etnonationalistinen sanoma oikein on? Mistä se tulee ja onko siinä mitään mieltä? Tämä juttu yrittää vastata näihin kysymyksiin”, hurskastelee jutun kirjoittanut toimittaja Pekka Torvinen.

Sen jälkeen jutussa siteerataan pientä katkelmaa, sinänsä varsin sanatarkasti, Suomen Sisun julkaisemasta suomalaisuuden määritelmää koskevasta julkilausumasta, jota kirjoittajan mukaan myös moni ”etnoista” käyttää. Siinä siis todetaan, että ”suomalainen kansa koostuu pääosin niiden ihmisryhmien jälkeläisistä, jotka muuttivat Suomeen esihistoriallisena aikana.”

Tässä vaiheessa Torvinen marssittaa esille haastateltavansa, dosentti Tuomas Heikkilän, joka on erikoistunut keskiajan kirkkohistoriaan.

Heikkilä sivuuttaa täysin em. siteerauksesta sanan ”pääosin” ja nostaa esille Mannerheimin esimerkkinä suomalaisesta henkilöstä, jolla oli ulkomaalaista verenperintöä.

Sama koskee valtaosaa suomalaista sukuhistoriaa. Jokaisella ihmisellä on laskennallisesti pitkälti yli 100 000 esivanhempaa, jotka elivät keskiajan lopulla. Todennäköisyys, että yksikään heistä ei olisi ollut ’ulkomaalainen’, on siis käytännössä olematon. On vain yksittäisiä ihmisiä, jotka voisivat johtaa koko geeniperimänsä keskiajan Suomeen”, Heikkilä sanoo ja turhautuu saman tien koko ajatukseen.


Heikkilän argumentti on tyypillinen olkinukke. Olkinukestahan on kysymys silloin, kun vastapuolen argumenttia vastaan hyökätään esittelemällä se virheellisesti tai väittämällä itse sepitettyä argumenttia vastapuolen esittämäksi. Ja olkinukkeja vasemmisto rakastaa.

Tosiasiassa ”etnot” ja Suomen Sisu lausunnossaan eivät tietenkään väitä, että nykyiset etniset suomalaiset olisivat puhtaasti esihistoriallisella ajalla tänne ihmisryhmien jälkeläisiä. Pääosin suomalaiset sitä kuitenkin ovat ja sen on myös geneettinen tutkimus vahvistanut. Tänne vähäisin määrin muuttaneet ulkomaalaisetkin ovat olleet lähes yksinomaan valkoisia eurooppalaisia Länsi-Euroopasta ja etenkin Itämeren alueen maista. Tämä ei ole edes mitenkään kiistanalaista.

Keskiajan ”monikulttuurinen ja -etninen” Suomi

Heikkilän mukaan ”etnonationalisteille ja muille äärikansallismielisille” voi tulla ”järkytyksenä” tieto, että keskiajan Suomi oli, kuten hän sanoo, ”monikulttuurinen ja -etninen”, mikä näkyi käytetyissä kielissä.

Käytettiin neljää kirjoitettua kieltä: latinaa, ruotsia, saksaa ja viimeisenä suomea. Lisäksi oli muita puhuttuja kieliä. Tämä kuvastaa hyvin, miten Suomi oli 500–700 vuotta sitten täysin itsestään selvästi osa kansainvälistä verkostoa, jonka kautta kulkivat niin hyödykkeet, ihmiset, kielet kuin ajatukset.”

Heikkilän mukaan Suomeen tuli esimerkiksi Alankomaista käsityön ammattilaisia, kun Ruotsin valtakunta heitä tarvitsi. Keskiajalla Saksasta ja Englannista tuli kauppiaita.

Isoloitunut alku-Suomi sotii kaikkea sitä vastaan, mitä tiede nykyisin tietää.”

Kuten jo mainitsin, ”etnot” tietävät kyllä, että Suomen pienissä keskiajan kaupungeissa oli, joskin vierasmaalaisia, niin kuitenkin valkoisia eurooppalaisia, pääosin saksalaisia, kauppiaita ja käsityöläisiä. Heikkilän lausunnosta puuttuu kuitenkin täysin suhteellisuuden taju. Suomen keskiajan väestöstä, jonka kokonaismääräksi keskiajan lopulla arvellaan 300 000 – 350 000, vain mitätön murto-osa, alle 10 000, asui kaupungeissa. Käytännössä siis lähes koko väestö asui maaseudulla ja puhui tiettyjä rannikkoseutuja lukuun ottamatta suomea. Näin ”monikulttuurinen ja -etninen” keskiajan Suomi siis oikeasti oli.

Pienoismalli Mankbyn keskiaikaisesta suomalaiskylästä.

Ja päinvastoin kuin Heikkilä väittää, ”alku-Suomi” itse asiassa oli isoloitunut geneettisessä mielessä, minkä nykyaikainen geenitutkimus – tiede – on todennut. Tämä näkyy etnisten suomalaisten geeniperimässä vielä tänäkin päivänä ja kertoo siitä, että Suomen väestö tai varsinkin Itä-Suomen väestö on pitkään elänyt suhteellisessa eristyneisyydessä, jolloin geeniperimä on alkanut muuttua omanlaisekseen, muista poikkeavaksi. Samanlaisia isolaattiväestöjä Euroopassa ovat mm. islantilaiset ja sardinialaiset.

Heikkilä tietää tämän kaiken varmasti itsekin, mutta yhdessä jutun kirjoittajan kanssa hän vain vetää esille yhä uusia olkinukkeja:

Tieteen näkökulmasta puhtaita heimoja tai etnisyyksiä ei ole olemassa.

Heimot ovat kansallisromanttinen kuvitelma 1 800-luvulta. Sieltä ne ovat siirtyneet pitkälti keksittyinä historiankirjojen lehdille”, Heikkilä sanoo.

Puhtaat” heimot ja etnisyydet ovat tässä se olkinukke. Nykyaikainen geenitutkimus kuitenkin todistaa, että ihmiset ovat jaoteltavissa perimänsä perusteella geneettisiin klustereihin, jotka voidaan sijoittaa kartalle. Ihmiset ovat aina pariutuneet pääasiassa oman sisäryhmänsä jäsenten kanssa ja varsinkin ennen nykyaikaa myös maantieteelliset seikat ovat tukeneet tätä käyttäytymistä. Heimoilla ja etnisyyksillä on siten geneettinen perustansa, vaikka se toisten heimojen ja etnisyyksien kohdalla onkin ohuempi kuin toisten. Ilman geneettistä klusteroitumista olisi sitä paitsi mahdotonta selittää vaikkapa sitä ihmislajin ulkoisten piirteiden kirjoa, joka on kaikkien silmin havaittavissa.

Seuraavaksi Heikkilä kuitenkin esittelee jälleen uuden variaation olkinukesta.

Eurooppa ei ole koskaan ollut pelkästään valkoinen maanosa. Koko lähtökohta on omituinen, kiistävätkö etnonationalistit esimerkiksi evoluution? Eikö heidän alkuperänsä ole Afrikassa niin kuin meidän muiden?”

Tässä mennään jo naurettavuuden puolelle. Evoluutio ei tietenkään todista rotujen tai geneettisten klustereiden olemassaoloa vastaan, päinvastoin. Juuri eliökunnan jakautumista rotuihin, lajeihin, sukuihin, pääjaksoihin jne. evoluutio selittää. Valkoisten eurooppalaisten ja mustien afrikkalaisten eriytyminen toisistaan tapahtui nykykäsityksen mukaan noin 100 000 vuotta sitten, minkä jälkeen perimämme ovat kehittyneet eri suuntiin. Geenivaihto eurooppalaisten ja Saharan eteläpuolisen alueen afrikkalaisten kanssa on ollut minimaalista aina näihin päiviin asti.

Jos Heikkilän argumenttia loogisesti jatketaan, niin myös puheet erillisistä eläinpopulaatioista tai mistä tahansa eliölajeista voidaan unohtaa, koska kaikki me olemme lähtöisin samasta alkulimasta. Jostain syystä hän ei kuitenkaan hyökkää kasvi- ja eläintieteen taksonomioita vastaan.

Onko valkoinen Eurooppa myytti vailla pohjaa?

Siirrytään siis historiaan, joka on Heikkilän ominta aluetta. Kuten toki allekirjoittaneenkin.

Kun keskiaika nykyisessä Euroopassa alkoi 400–500-luvulla, iso osa maanosasta oli luhistuneen Rooman valtakunnan takapihaa. Hyvin suuri osa Etelä- ja Länsi-Eurooppaa oli ollut Rooman valtakunnan aluetta.

Se oli maailmanvalta, joka kattoi suuren osan Pohjois-Afrikkaa ja Lähi-itää. Siellä oli todella monen värisiä ihmisiä eikä kukaan pitänyt sitä minään”, Heikkilä sanoo.

Esimerkiksi ensimmäisten paavien joukossa oli kolme Pohjois-Afrikassa syntynyttä: Victor I, Miltiades ja Gelasius I.

Rooman valtakunta oli monietninen, mutta sen monirotuisuutta populaarikulttuurissa usein liioitellaan. Pohjois-Afrikka ei antiikin aikana suuremmin eronnut geneettisesti Etelä-Euroopasta. Yhteydet Saharan eteläpuoliseen Afrikkaan olivat roomalaisaikana vähäisiä ja välillisiä. Mustia afrikkalaisia kulkeutui Rooman valtakuntaan vähäisiä määriä, lähinnä orjina, eikä tästä ole jäänyt selviä jälkiä alueen kantaväestön perimään. Ylivoimaisesti suurin osa roomalaisten orjista oli kuitenkin valkoisia eurooppalaisia.

Paavi Miltiades (k. 314)

Yksittäisten paavien etnisyys on tässä katsannossa sivuseikka, mutta vaikka nuo Heikkilän nostamat kolme paavia olivat Pohjois-Afrikassa syntyneitä, se ei tee heistä ”afrikkalaisia” etnisessä tai rodullisessa mielessä. Ylipäänsä tiedot kirkon varhaisajan johtajista ovat niukkoja ja epävarmoja, mutta Wikipedian mukaan kaikki kolme olivat berberitaustaisia ja siten siis mitä todennäköisimmin ”valkoihoisia”. Heistä maalatut kuvat, mikäli niiden voidaan luottaa kuvaavan mallejaan uskollisesti, esittävät miehiä, jotka piirteiltään ja ihonväriltään vastaavat täysin sitä, mitä valkoisilla eurooppalaisilla yleisesti ymmärretään.

Tästä palataankin taas puhtausteemaan:

Valkoinen Eurooppa” on myytti vailla pohjaa.

Heikkilän mukaan ihmiset eivät useinkaan ymmärrä, kuinka valtavasti ihmiset ovat liikkuneet Välimeren piirissä, Euroopassa ja maailmassa jo vuosisatoja sitten.

Ihmiset haluavat nähdä kauhean romantisoidusti ja aivan liian yksioikoisesti, että ranskalaiset ovat gallialaisia, joita vastaan Caesar tappeli. Mutta välissä on tapahtunut valtavia kansanvaelluksia. Esimerkiksi saksalaiset eivät ole lainkaan niitä germaaneja, jotka joskus Rooman aikaan siellä elivät.”

Ihmiset ovat liikkuneet, mutta kuten jo edellä Rooman valtakunnan kohdalla tulin todenneeksi, liikkuminen on ennen löytöretkiaikaa tapahtunut maantieteellisesti rajatulla alueella ja ennen nykyaikaa esimerkiksi Eurooppa ja Saharan eteläpuolinen Afrikka ovat olleet toisistaan lähes täysin eristyneitä.

Euroopan nykyisen kantaväestön pohja muotoutui kansainvaellusajalla 300–500-luvuilla eli Rooman valtakunnan luhistuessa. Nyky-Saksan kantaväestö on pääosin näiden tuona aikana Saksaan asettuneiden germaaniheimojen jälkeläisiä.

Sisilia-myytti

Seuraavaksi Heikkilä vetääkin esiin jokerin ja ryhtyy maalaamaan kuvaa 1200-luvun Sisiliasta monikulttuurisena onnelana.

[…] parhaiten menestyneet keskiaikaiset yhteiskunnat olivat uskontokuntien sekamelskaa.

[…]

Kaikkein paras esimerkki on 1 200-luvun alun Sisilia, joka oli sen ajan Euroopan ehdottomasti kehittynein yhteiskunta. Se nojasi pitkälti siihen, että nimenomaisesti eritaustaiset ja -uskoiset ihmiset saivat elää rauhassa toistensa kanssa”, Heikkilä sanoo.

1200-luvun Sisilian esittely jotenkin erityisen poikkeuksellisena kukoistusaikana Sisilian historiassa on kyseenalaista ja etenkin on mielivaltaista vetää siitä Heikkilän esittelemiä johtopäätöksiä.

Sisilia on aina ollut suhteellisen vauras alue, ainakin jos jätetään huomioimatta viimeiset runsaat 150 vuotta osana yhtenäistä Italiaa. Sisilian vaurauden perustana on ollut maatalous ja ennen teollistumisen aikaa maatalouden rooli vaurauden lähteenä olikin merkittävä. Sisilian leuto ilmasto ja hedelmällinen, tuliperäinen maaperä luovat ihanteelliset olosuhteet tuottavan maatalouden harjoittamiselle. Syyttä ei Sisiliaa roomalaisaikana kutsuttu Rooman vilja-aitaksi ja paljolti sama asema sillä on nykyisessä Italiassakin.

Tuottoisan maaperänsä ja strategisen sijaintinsa vuoksi Sisilia on ollut historiansa kuluessa houkutteleva saalis monille valloittajille ja niinpä sinne ovat vuorollaan hyökänneet ja valtaansa alistaneet niin kreikkalaiset, roomalaiset, vandaalit, saraseenit, normannit kuin espanjalaisetkin.

Sisilian 1200-luku oli normannikuninkaiden aikaa ja sillä ajanjaksolla oli omat erityispiirteensä. Saarella oli suuri muslimiväestö pari sataa vuotta kestäneen ja 1000-luvulla päättyneen arabivallan jäljiltä, suurimmalta osa islamiin kääntyneitä alkuperäisasukkaita. Lisäksi saarella oli asunut jonkin verran juutalaisia jo antiikin ajoista lähtien.

En ole Sisilian historian asiantuntija, mutta jo pintapuolinen tietolähteiden selailu maalaa kovin erilaisen kuvan etnisten ja uskonnollisten ryhmien väleistä normannien hallitsemassa Sisiliassa kuin minkä Heikkilä esittää.

Sisilian normannikuningaskunnan lippu.

Englannin- ja italiankielisen Wikipedian mukaan muslimien oli normannikuninkaiden aikana valittava kääntyminen kristinuskoon tai maastamuutto ja moni valitsi jälkimmäisen. Normannikuninkaat myös aloittivat myös johdonmukaisen kreikkalaiskatolisten kirkkojen latinalaistamisen ja tuottivat maahan tuhansia kristittyjä siirtolaisia Italian lounais- ja eteläosista sekä Kaakkois-Ranskasta.

Muslimien vainot alkoivat 1160-luvulla ja johtivat siihen, että kristittyjen ja muslimien asuinalueet alkoivat yhä enemmän eristäytyä toisistaan maantieteellisesti. 1200-luvun alkaessa Sisilia vaipui kruununperimykseen liittyvien kysymysten vuoksi sisäiseen hajaannukseen ja ajautui Pyhän Saksalais-roomalaisen keisarikunnan ja paavin taistelutantereeksi. Muslimit yrittivät hyötyä tilanteesta ja aloittivat useita kapinoita 1200-luvun alussa yhteistyössä saksalaisten sotaherrojen kanssa. Sisilian kuninkuuden itselleen vahvistanut Fredrik II kuitenkin kukisti muslimikapinalliset 1220-luvun alussa. Muslimit, joita oli tuolloin jäljellä noin 60 000, karkotettiin vähin erin mantereen puolelle Apuliaan Luceran kaupungin alueelle, viimeiset 1240-luvulla. Luceran uudet ranskalaisisännät sittemmin surmasivat ja myivät orjiksi Luceran muslimiväestön vuonna 1300, jälleen kostoksi kapinoinnista. Joidenkin onnistui paeta Adrianmeren yli Albaniaan, mutta Luceraan siirretystä Sisilian muslimiväestöstä ei muutoin jäänyt jälkeäkään.

Juutalaiset karkotettiin Sisiliasta espanjalaisvallan aikana 1492, mutta Sisilian kukoistus ei suinkaan päättynyt siihen. Vielä 1800-luvun alkupuolella tuolloinen Molempain Sisiliain kuningaskunta, joka käsitti koko Etelä-Italian, oli monella mittarilla Euroopan vauraimpia ja kehittyneimpiä maita.

Tämä Sisilia-argumentin perinpohjaisempi käsittely vaatisi tietenkin oman artikkelinsa. Tässä kohtaa voin kuitenkin yhtyä Heikkilään, kun hän itse myöhemmin haastattelussa toteaa, (keskiajan) ”yksityiskohtia tunnetaan niin huonosti, että kukin voi projisoida sinne, mitä haluaa”. Ja tämä pätee siis myös tutkijoihin.

Varjonyrkkeilyä

Loppua kohden Heikkilän argumentointi muuttuukin aiheen kannalta epärelevantiksi.

Viimeisenä olkinukkena Heikkilä esittää, että kristinuskoa väitetään nimenomaan valkoisten eurooppalaisten uskonnoksi ja sitten argumentoi tätä vastaan mm. sillä, että Pohjois-Afrikan kristillisyys on tuhat vuotta Suomen kristillisyyttä vanhempi, että tunnetaan muutama ”tummaihoinen” pyhimys, ja että yksi ns. Itämään tietäjistä on perinteisesti kuvattu ”tummaihoisena”.

[…] ihmisten reaktio (tummaihoisten ihmisten kuviin) on mitä todennäköisimmin ollut so what, täysin normaalia”, Heikkilä sanoo.

Tällä ei ole tietenkään mitään tekemistä sen kanssa, olivatko eurooppalaiset valkoisia. Kristinusko oli kuitenkin nimenomaan keskiajalla eurooppalaisesta perspektiivistä katsottuna valkoisten eurooppalaisten uskonto, sillä Pohjois-Afrikan ja Lähi-idän kristityt olivat muslimien vallan alle alistettuja ja suurelta osin myös eristettyjä eurooppalaisista uskonveljistään. Etiopian kristityt olivat jo maantieteellisestikin eristettyjä.

Tummaihoisten” pyhimys- ja muiden uskonnollisten hahmojen historiallisuus on kiistanalaista. Todennäköisimmin näillä hahmoilla, kuten Heikkiläkin esittää Itämaan tietäjien kohdalla olevan, oli kysymys siitä, että on tahdottu symbolisesti kuvata koko maailman kunnioittavan Jeesusta. Kysymys ei kuitenkaan ole millään mittarilla erityisen relevantti.

Toisin kuin Heikkilä luulee, emme voi tietää, mikä keskiajan ihmisen reaktio tällaisiin kuviin on ollut. Keskiajan eurooppalaiselle enemmistölle nämä hahmot olisivat todennäköisesti voineet olla yhtä hyvin ihonväriltään vihreitä tai metsän eläimiä, sillä heillä ei mitä suurimmalla todennäköisyydellä voinut olla minkäänlaista henkilökohtaista kokemusta mustista afrikkalaisista. Silloisessa maailmanajassa ja uskonnollisessa kontekstissa mikään ei olisi ollut liian ihmeellistä.

Puhtausargumentti

Nyt kun olen käsitellyt toimittaja Torvisen jutussa esitetyt keskeiset argumentit, voimme todeta, että tekstin kantavana ideana on siis pyrkiä kyseenalaistamaan rodullisten, kansallisten ja etnisten kategorioiden biologinen ulottuvuus sillä verukkeella, että ei ole olemassa ”puhtaita” rotuja, kansallisuuksia, heimoja jne. Tähän ”puhtausargumenttiin” vedotaan Nyt-liitteen tekstissä yhä uudelleen eri muodoissa.

On argumentointivirhe, jos halutaan esittää kaikenlainen ihmislajin kategorisointi mahdottomuutena vedoten siihen, että ei ole olemassa ”puhtaita” kategorioita. Kyse on silloin nirvana-virhepäätelmästä, jossa asia tai väite torjutaan pelkästään siksi, että se ei ole täydellisen puhdas tai ongelmaton. Puhtausargumentti voidaan toki esittää pelkkänä arvoarvostelmana, mutta silloin se on esitettävä sellaisena, eikä sitä voi käyttää omasta poikkeavan kannan kieltämiseen epätieteellisenä tai järjen vastaisena.

Kuten jo aiemmin selitin, tämän argumentin soveltaminen muuhun eliökuntaan veisi pohjan kaikelta eliöiden luokittelulta. Saman logiikan mukaanhan ei olisi mitään mieltä myöskään suojella yksittäisiä lajeja tai luonnon biodiversiteettiä, koska kaikella elollisella on kuitenkin yhteinen alkuperä.

Tiedetään esimerkiksi myös, että eläinten ja kasvien määrittely lajeiksi tai taksonominen luokittelu yleensä ei ole ongelmatonta, ja että se perustuu pitkälti sopimuksenvaraisiin tieteellisiin konventioihin. Se ei niistä kuitenkaan epätieteellisiä tai hyödyttömiä.

Eläimiä ja kasveja luokitellaan rotuihin, alalajeihin ja lajeihin, vaikka hyvin tiedetään, että näiden rajat ovat häilyviä, ja että niiden välillä voi tapahtua ja tapahtuukin geneettistä sekoittumista. Tätä geneettistä sekoittumista pidetään myös uhkana luonnon diversiteetille. Esimerkiksi jääkarhua ja tavallista ruskeakarhua pidetään eri lajeina, vaikka ne kykenevät saamaan lisääntymiskelpoisia jälkeläisiä ja ovatkin reuna-alueilla sekoittuneet keskenään. Kuittaammeko silti huolen jääkarhujen sukupuutosta sillä, että nehän eivät oikeastaan kovin paljon eroa ruskeakarhuista?

Ihmisen kohdalla kaikenlainen biologiaan perustuva luokittelu nähdään kuitenkin nykyisessä ilmapiirissä kuitenkin tuomittavana ja jopa epätieteellisenä, eikä ihmiskunnan biodiversiteetin suojelemisesta haluta edes kuulla, ainakaan jos sillä tarkoitetaan myös valkoisia eurooppalaisia.

Etnot” ovat niitä, jotka kantavat huolta ihmiskunnan biodiversiteetistä ja haluavat säilyttää kansallisuuksien ja etnisten ryhmien geneettisesti määräytyneet ominaispiirteet tulevaisuudessakin. Jos ”etnot” kantaisivat huolta jonkin muun eliökunnan osan biodiversiteetistä, heitä ihailtaisiin ja arvostettaisiin, mutta vaatiessaan ihmiskunnan biodiversiteetin ja oman etnisen ryhmänsä geneettisen perustan suojelemista, he ovatkin ihmiskunnan vihollisia.

Tähän ollaan siis tultu. Mutta miten ja miksi, onkin sitten jo toisen kirjoituksen aihe.

Tekstissä on viitattu seuraaviin lähteisiin:

https://en.wikipedia.org/wiki/List_of_popes

https://en.wikipedia.org/wiki/Pope_Victor_I

https://en.wikipedia.org/wiki/Pope_Miltiades

https://en.wikipedia.org/wiki/Pope_Gelasius_I

https://en.wikipedia.org/wiki/Sicily

https://en.wikipedia.org/wiki/Emirate_of_Sicily

https://it.wikipedia.org/wiki/Storia_della_Sicilia_islamica

https://en.wikipedia.org/wiki/Muslim_settlement_of_Lucera

https://it.wikipedia.org/wiki/Insediamento_musulmano_di_Lucera

https://en.wikipedia.org/wiki/Kingdom_of_the_Two_Sicilies

Tapio Linna (s. 1966) on helsinkiläinen filosofian maisteri, bloggaaja ja vapaa kirjoittaja. Hänen bloginsa löytyy osoitteesta http://www.tapiolinna.com.

%d bloggers like this: