Krim Venäjän miehityksessä

DENIS KOVALIOV

–

Neljän vuoden ajan Ukrainan turistihelmi on ollut vieraan vallan miehityksessä. Mutta Ukrainan viranomaiset eivät ole ottaneet ainuttakaan askelta niin sanotun “Krimin kysymyksen” ratkaisemiseksi. He ovat vain esittäneet heikkoja vastalauseita ja käyneet ponnettomia neuvotteluja samalla kuin Krimistä on tulossa tukeva ponnahduslauta Kremlin mahdolliselle hyökkäykselle.

Helmikuun 25. ja 26. päivän vastaisena yönä pahamaineiset “vihreät miehet” valtasivat parlamentin ja Krimin paikallisviranomaisten rakennukset. Sen jälkeen paikalliset valtuutetut julkistivat rynnäkkökiväärin piippu ohimolla “julistuksen Krimin itsehallinnosta”. Tapahtumavyöryn aiheutti presidentti Viktor Janukovytšin maasta pakenemisen jälkeinen valtatyhjiö. Kremlin sätkynuket näkivät tilaisuuden toteuttaa pitkään valmisteltu suunnitelma Krimin repimiseksi irti Ukrainasta ja siirtämiseksi Venäjän Federaation alaisuuteen.

Paikallisten rikollisjärjestöjen edustajat organisoivat Sergei Aksjonovin johdolla puolisotilaalliset niin sanotut “Krimin itsepuolustusjoukot”. Rauhanomaisiksi mielenosoittajiksi tekeytyneinä nämä militantit muodostivat ihmiskilven, jonka turvin Venäjän armeija ja sen erikoisjoukot ottivat haltuunsa Ukrainalle kuuluvan niemimaan. Tietenkin miehittäjät perustelivat toimiaan Euroopan Unionille ja kansainväliselle yhteisölle pyrkimyksellä “suojella” venäjänkielistä vähemmistöä Oikealta Sektorilta.

Samaan aikaan Ukrainan hallitus oli pökerryksissä. Se oli muodostettu hätäisesti entisistä Maidan-mielenosoittajista, joilla ei ollut mitään todellista kokemusta valtion puolustamisesta, ja yritti neuvotella Kremlin sätkynukkien kanssa. Tämä väliaikaishallitus otti asteittain komentoonsa Krimillä olevat armeijan ja turvallisuuspalvelun joukot. Mutta se oli liian myöhäistä, sillä Moskovan suunnitelma perustui Krimin salamannopealle miehittämiselle paikallisten marginaaliainesten tuella. Ensimmäiset, jotka kieltäytyivät jyrkästi hyökkääjien vaatimuksista, olivat Oikean Sektorin nationalistit.

Kun miehittäjä otti haltuunsa kohteen toisensa jälkeen, alueen toisensa jälkeen, nationalistit murtautuivat läpi Krimin alueelle. Muutaman kymmenen patriootin yritykset tilanteen muuttamiseksi tukahdutti kuitenkin kehtoonsa Oleksandr Turtšynovin johtama Ukrainan väliaikaishallitus. Kiovan viranomaiset pidättäytyivät toimimasta yrittäessään suojella jo saavuttamaansa status quota.

Ensimmäisenä miehitysvuonna Oikea Sektori yritti yhteistyössä Krimin tataarien kanssa iskeä miehittäjän talouteen käynnistämällä odottamatta “Krimin kauppasaarron”. Viranomaiset eivät kuitenkaan tälläkään kertaa hyväksyneet toimenpidettä: järjestelmän “urheat” vahtikoirat hajottivat useita kertoja saartoleirin, ja salakuljetettuja tuotteita alkoi virrata maa- ja meriteitse Krimille.

Vuosi vuodelta Krim käy yhä kalliimmaksi Putinille. Ruoan hinta nousee jatkuvasti, eivätkä Kertšinsalmen lautat ole mitään kumiveneitä. Vaihtoehdoiksi jäävät kohtuuttomien summien maksaminen tai sillan rakentaminen Kertšinsalmen yli – eikä jälkimmäinenkään vaihtoehto ole miellyttävä. Mutta nämäkin vaikeudet kalpenevat sen rinnalla, mitä tapahtuisi sähköntoimitusten Krimille katketessa. Krim on hiljattain palannut maailman poliittisten johtajien asialistalle. Petro Porošenko joutui neuvotteluissa kovan paikan eteen, kun hänelle ilmoitettiin, että välien sovittelua Donbasin alueella käsiteltäisiin erillään Krimin palauttamisesta Ukrainalle.

Sekä Kiovalle että Moskovalle olennaisia ovat Washingtonin päätökset. Trumpin ja Putinin Helsingin-tapaamisen jälkeen Yhdysvaltain ulkoministeriö hyväksyi virallisen “Krimin julistuksen”. Yhdysvaltain viranomaiset rinnastivat dokumentin vuoden 1940 Wellesin julistukseen, joka tuomitsi Baltian maiden miehityksen eikä hyväksynyt niitä Neuvostoliiton osaksi. Tietenkään Krimin julistus ei olennaisesti muuta tilannetta Krimillä, mutta se toimii Moskovaa vastaan tulevaisuudessa. Baltian maathan kuitenkin itsenäistyivät lopulta, joten miksipä Krim ei viimein palaisi Ukrainan povelle?

On syytä muistaa, että myös Euroopan Unioni tuki Krimin julistusta. Ylikansallisen virkakoneiston tuki on kuitenkin vain muodollista, elleivät 28 jäsenmaata osoita solidaarisuutta omin toimin. Kaikesta huolimatta julistus on ehdollinen. Ilman poliittista tahtoa ja sotilaallista voimaa Ukraina ei koskaan vapaudu vieraasta miehityksestä.

Presidentti Trumpin kanta Krimin anastamiseen tunnetaan hyvin. Hän on sanonut venäläisille, että miehitys on laiton. Kahden tähän astisen virkavuotensa aikana konservatiivinen Trump on, toisin kuin liberaali Obama, ollut diplomaattisesti peräänantamaton Ukrainan tapauksessa. Kuitenkaan USA, hallitsivatpa sitä republikaanit tai demokraatit, ei voi suojella tai taata Ukrainan kansallisia etuja. Ukraina on ensisijaisesti läpikulkumaa muuhun maailmaan, eikä todellinen maailmanpolitiikan tekijä.

Ukrainan kansalle on selvää, että Krim ilman Ukrainaa on autio ja toivoton alue, venäläishyökkääjien ponnahduslautana toimiva erämaasaari. Ilman Dneprin vettä ja ukrainalaisia sähkövoimaloita Mustanmeren turistihelmestä nauttiminen ei kauan onnistu. Krimin kauppasaarto osoitti tämän aukottomasti. Ja vaikka Kiova pidättäytyisi aktiivisista toimista niemimaan palauttamiseksi, tosiseikkana pysyy, että Krim on Ukrainan valtion yhtenäisyyyden avainalue, jonka puolustaminen on välttämätöntä selviytymisen kannalta.

Korostan lopuksi, että Ukrainan poliittisista puolueista ainoastaan nationalistit (Oikea Sektori, Kansalliset joukot -liike, Svoboda) toimivat aktiivisesti Krimin saattamiseksi takaisin Ukrainan yhteyteen. Ja maamme palautetaan vielä. Yhtenäisen ja itsenäisen Ukrainan valtion etnisten ja luonnollisten rajojen palauttaminen on vapaan kansakuntamme päätavoite.

–

Denis Kovaliov asuu Ukrainassa ja toimii Oikea sektori -liikkeessä.