Ukrainan nationalismin symboli

DENIS KOVALIOV

–

Kun sota natsi-Saksan ja Neuvostoliiton välillä syttyi vuonna 1941, monet ukrainalaiset nationalistit näkivät tilaisuuden muodostaa jälleen itsenäinen valtio alueista, jotka edellisen suursodan jälkeen olivat jääneet Puolan ja Neuvostoliiton haltuun. Jotkut jopa tekivät yhteistyötä natsien siviilihallinnon ja sotilasyksiköiden kanssa. Tapa, jolla saksalaiset kohtelivat paikallista väestöä, teki kuitenkin nopeasti lopun yhteistyöstä. Monet niistä, jotka olivat aluksi pitäneet saksalaisia vapauttajina, pettyivät ja muodostivat ukrainalaisen nationalistijärjestö OUN:n jäsenistä Ukrainan Kapinallisarmeijan (UPA), joka kävi sissisotaa saksalaisia ja myöhemmin neuvostojoukkoja vastaan. OUN:n tärkein tavoite oli “Ukrainan kansallisen valtion luominen uudelleen, järjestyksen palauttaminen, itsenäisyyden puolustaminen ja alueiden laajentaminen.” OUN otti myös käyttöön iskulauseen “Ukraina kuuluu ukrainalaisille!” Järjestön johtaja oli Stepan Bandera.

Stepan Bandera kuoli melkein 60 vuotta sitten, mutta Ukrainassa hänestä kiistellään yhä enemmän kuin elossa olevista poliittisista aktivisteista. Suhtautuminen vaihtelee suuresti: jotkut pitävät häntä sankarina, toisten mielestä hän oli natsien kätyri ja petturi. Historioitsijoidenkin keskuudessa hän herättää kiivaita väittelyitä. Neuvostoaikana Banderaa ja hänen aseveljiään käytettiin eräänlaisina variksenpelättiminä. Internationalistiseksi julistautunut kommunistipuolue taisteli ankarasti ukrainalaista “porvarillista” nationalismia vastaan. Koska Moskova ei voinut hyväksyä edes ajatusta itsenäisestä Ukrainasta, se maalasi kaikki sen puolesta taistelleet synkeimmin mahdollisin värein. Niinpä Banderasta tuli Ukrainan “porvarillisen” nationalismin symboli.

Kun ortodoksipapin poika Bandera syntyi Uhryniv Staryissa 1.1.1909, Ukrainan aluetta hallitsi kaksi imperiumia, Venäjä ja Itävalta-Unkari. Vuoden 1848 “kansojen nousuvesi” oli levinnyt Ukrainaankin, ja sen tuomat ajatukset itivät ja kukoistivat kaikilla yhteiskuntaelämän osa-alueilla. Niitä vaalivat poliitikot, tiedemiehet, taiteilijat, papit ja muut näkyvät hahmot. Itsenäistymisen ajatus kypsyi lopullisesti ensimmäisen maailmansodan vuosina, kun itsenäinen Ukrainan kansantasavalta perustettiin Kiovassa 1917-1918. Se ja Länsi-Ukrainan kansantasavalta yhdistyivät Ukrainan valtioksi marraskuussa 1918. Näillä tapahtumilla oli ratkaiseva merkitys kymmenvuotiaan Banderan poliittisen tietoisuuden kehittymisessä.

Stepan Bandera

Mutta ilo itsenäisyyden saavuttamisesta jäi lyhyeksi. Itsenäisyytensä alusta saakka nuori valtio oli pakotettu puolustautumaan asein venäläisiä, puolalaisia, romanialaisia ja tsekkejä vastaan. Taisteltuaan vuoden ajan puolalaisia vastaan Ukrainan Galitsian armeija joutui aseiden ja varusteiden puutteessa vetäytymään Zbruch-joen yli ja jättämään Länsi-Ukrainan puolalaisille. Armeijan mukana ollut sotilaspappi ja Länsi-Ukrainan parlamentin edustaja Andrii Bandera, Stepanin isä, joutui myös jättämään maansa. Niinpä Stepan Bandera joutui varhaisesta iästä saakka tuntemaan kodittoman traagisen kohtalon. 25. kesäkuuta 1919 Puola valtasi ympärysvaltojen mandaatilla Länsi-Ukrainan ja perusti kovaotteisen miehityshallinnon. Kuukauden aikana yli 250 000 Galitsian ukrainalaista suljettiin puolalaisiin vankiloihin ja internointileireille, heidän joukossaan 1000 papiston edustajaa.

Mutta ukrainalaiset eivät alistuneet säyseästi kohtaloonsa. Maan keski- ja itäosissa puhkesi vuosien varrella lukemattomia kapinoita, ja venäläiset valloittajat joutuivat ponnistelemaan ankarasti kukistaakseen ne. Länsi-Ukrainan alueilla, jotka olivat Puolan ja Venäjän Riiassa solmiman rauhansopimuksen mukaisesti siirtyneet Puolan haltuun, muodostettiin Ukrainan Sotilasjärjestö (UVO), jonka ytimen muodostivat entisen Ukrainan armeijan upseerit ja rivimiehet. Tämä aseellinen ryhmittymä, jota johti kokenut sotilasasiantuntija ja poliitikko, eversti Jevhen Konovalets, aloitti vilkkaan maanalaisen toiminnan. Organisoimalla kapinoita puolalaisia maanomistajia vastaan, järjestämällä attentaatteja, tuhoamalla puolalaisia maatiloja ja levittämällä propagandakirjallisuutta UVO antoi konkreettista tukea ukrainalaisten itsenäistymispyrkimyksille. Tämä johti puolalaisten tukahduttamistoimien lieventymiseen ja antoi muulle maailmalle varoituksen, että vastaava piittaamattomuus ihmisoikeuksista johtaisi katastrofiin.

Rohkean toimintansa vuoksi UVO sai sympatiaa ukrainalaiselta nuorisolta, joka koki kansansa alistamisen ja nöyryyttämisen erityisen tuskallisena. Opiskelijat alkoivat organisoida salaisia ryhmiä ja aktivistisoluja, jotka perustuivat UVO:n ideologisille periaatteille ja joiden jäsenistä koulutettiin itsenäisyystaistelijoita. Samalla näiden ryhmien tarkoituksena oli saada Ukrainan kansan syvät rivit tukemaan vallankumouksellista liikettä. Toimintaan kuului Lviviin perustetun salaisen ukrainalaisen yliopiston rahoittaminen, ulkomailla painettujen kiellettyjen ukrainankielisten julkaisujen levittäminen, sekä puolalaisten yritysten, väestönlaskentojen ja parlamenttivaalien boikotit.

Myös Stepan Bandera, joka kävi tuolloin lukiota Stryissä, liittyi yhteen näistä maanalaisista ryhmistä. Karaistuaan itseään ruumiillisesti partiolaisjärjestössä ja urheiluseura Sokilissa hän omaksui ryhmässään ne moraaliset ja ideologiset periaatteet, jotka myöhemmin vaikuttivat hänen elämässään merkittävällä tavalla. Poikkeuksellisen älykkyytensä ja lahjakkuutensa, hyvän luonteenlaatunsa, toverillisuutensa, velvollisuudentuntonsa ja iloisen mielenlaatunsa takia hän erottui selvästi ikäisistään. Valmistuttuaan vuonna 1927 Bandera aikoi mennä Tsekkoslovakian Poděbradyssa sijaitsevaan ukrainalaiseen teknis-taloudelliseen yliopistoon, muttei saanut Puolan viranomaisilta lupaa poistua maasta. On mielenkiintoista, etteivät Puolan viranomaiset Länsi-Ukrainassa osoittaneet lainkaan poliittista kaukokatseisuutta tässä asiassa – tämä epäilemättä myös selittää Ukrainan kansallisen vapautusliikkeen voimistumisen.

OUN:n johtoa vuonna 1929.

Vakiinnuttaakseen valtansa ukrainalaisilla alueilla ja sulauttaakseen ukrainalaisen väestön puolalaiset aloittivat niin sanotun rajamaapolitiikkansa – mikä tarkoitti ukrainalaisen kulttuurin kovaotteista tukahduttamista. Politiikan ensimmäinen uhri oli koulujärjestelmä, ja tämän vahvistavat puolalaisetkin lähteet. Samaan aikaan Länsi-Ukrainassa eri maanalaiset nationalistiryhmät yhdistyivät, ja Wienissä vuonna 1929 pidetyssä Ukrainan nationalistien ensimmäisessä konferenssissa perustettiin OUN, jonka puheenjohtajaksi valittiin Jevhen Konovalets. Aseellinen järjestö UVO sulautettiin asteittain OUN:n aseelliseen siipeen UPA:han. OUN:n vahvuus piili sen perustajissa ja erityisesti Banderassa, jonka erinomaiset organisaattorin- ja johtajankyvyt pääsivät kehittymään täyteen mittaansa vuosina 1928-33. Pitäessään tiiviisti yhteyttä Konovaletsiin, joka tuolloin oleskeli ulkomailla, Bandera perehtyi Konovaletsin tovereineen laatimaan kansallisen liikkeen kehitys- ja laajentumissuunnitelmaan.

OUN alkoi laajentaa verkostoaan ja lisätä kaadereitaan kaikilla Puolan ukrainalaisilla alueilla, joita uhkasi kommunistisen liikkeen vaikutusvallan leviäminen. Lujittaakseen asemaansa järjestö rekrytoi toimintaansa talonpoikais- ja työväestöä, joka piti sitä suojelijanaan. OUN:n aloitteesta ja organisoimana ukrainalaisväestö aloitti boikottikampanjan valtion monopolituotteita vastaan. Kampanja oli menestys, ja Puolan valtio kärsi merkittäviä taloudellisia tappioita.

Lisäksi OUN avasi toisen rintaman käynnistämällä bolshevismin vastaisen taistelun kaikkialla Ukrainassa. Länsi-Ukrainassa järjestö suuntasi toimintansa kahtaalle: Länsi-Ukrainan kommunistipuoluetta ja sen neuvostomielistä propagandaa vastaan, sekä Neuvostoliiton diplomaatteja vastaan. Melko lyhyessä ajassa OUN onnistui paikallisen väestön tuella torjumaan kommunistien harhautusyritykset. Toisen maailmansodan aikana Länsi-Ukrainasta tuli bolshevikkivallan vastaisen vapaustaistelun tukialue, josta käsin johdettiin maan keski- ja itäosien toimintaa.

UPA:n propagandajuliste

Hyökkäämällä aseellisesti neuvostodiplomaatteja ja kommunistipuolueen toimitsijoita vastaan OUN korosti Ukrainan itsenäisyysliikkeen yhtenäisyyttä ja osoitti solidaarisuutta Ukrainan keski- ja itäosien väestöä kohtaan. Samalla nämä toimet olivat vastalause nälänhädälle, jota Moskovan hallinto käytti pakottaakseen ukrainalaiset maanviljelijät hyväksymään maatalouden kollektivoinnin. Noin kuusi miljoonaa ukrainalaista kuoli tahallisesti aiheutetun nälänhädän aikana. Oikeudenkäynnissään Varsovassa vuonna 1936 Bandera kertoi OUN:n bolshevisminvastaisen taistelun motiiveista: “Taistelemme kommunismia vastaan propagandan lisäksi myös asein, sillä kommunismi taistelee ukrainalaista nationalismia vastaan ennennäkemättömän raa’an joukkoterrorin avulla. Se tekee joukkoteloituksia GPU:n vankiloissa, näännyttää miljoonia ihmisiä nälkään ja karkottaa heitä loputtomasti Siperiaan. Moskova on tuhonnut Ukrainan valtion ja alistanut Ukrainan kansan.”

Vuonna 1933 Bandera valittiin OUN:n paikallisjohtajaksi. Tämän jakson aikana järjestö saavutti kehityksensä huippukohdan. Vastalauseeksi Puolan valtion “rajamaapolitiikalle” Bandera järjesti 15.6.1934 Varsovassa Puolan sisäministeri Bronisław Pierackin salamurhan. Tämän jälkeen hänet pidätettiin, ja alkuvuodesta 1936 hänet tuomittiin kuolemaan UVO:n ja OUN:n toiminnan johtamisesta. Saman vuoden syksyllä tuomio muutettiin elinkautiseksi vankeudeksi, jota Bandera lähti suorittamaan Lvivissä.

Vuonna 1941 Ukrainan nationalistien toinen kongressi valitsi saksalaisten vapauttaman Banderan koko OUN:n johtajaksi. Banderan johdolla järjestö otti nyt hallintaansa koko kansallisen vapaustaistelun. Samassa kongressissa tehtiin myös päätöslauselma, että OUN jatkaisi taistelua Ukrainan vapauden puolesta kaikin käytettävissä olevin keinoin ja riippumatta poliittisista ja alueellisista muutoksista. Järjestö alkoi laajentaa ja vahvistaa organisaatiotaan kaikilla Venäjän miehittämillä ukrainalaisalueilla. Saksan ja Neuvostoliiton sodan syttyessä sillä oli näillä alueilla käytettävissään yli 20 000 sotilas- ja ideologisen koulutuksen saanutta jäsentä. Itsenäinen Ukrainan valtio julistettiin perustetuksi 30.6.1941, ja sille perustettiin väliaikainen hallitus. Se koostui useiden poliittisten suuntausten edustajista ja sitä johti OUN:n johtoon kuuluva Jaroslav Stetsko. Julistus oli kansallinen riemun aihe, ja sille antoivat siunauksensa Ukrainan katolisen kirkon piispa Polikarp ja ortodoksisen kirkon metropoliitta Andrii Šeptytsky.

Mutta OUN:n itsenäinen politiikka ja sen antama julistus olivat vastoin Adolf Hitlerin suunnitelmia. Seurauksena olivat joukkopidätykset. Saksan sodanjohdon tietyissä piireissä kannatettiin ideaa itsenäisestä Ukrainan valtiosta, josta saataisiin liittolainen. Niiden oli kuitenkin mahdoton vaikuttaa Hitlerin politiikkaan. Aluksi Gestapo internoi Banderan, mutta hänen kieltäydyttyään irtisanoutumasta itsenäisyysjulistuksesta hänet pidätettiin välittömästi. Ensin Gestapo vei hänet Berliinissä sijaitsevaan vankilaan, josta hänet myöhemmin siirrettiin Sachsenhausenin keskitysleirille.

Vuoden 1944 lopulla, kun Saksan tappiosta ei ollut enää epäilystä, Gestapo vapautti Banderan, Jaroslav Stetskon, Stepan Lenkavskyin ja monia muita OUN:n jäseniä. Epätoivoisessa tilanteessa Saksan hallitus yritti korjata aiemmin tekemänsä virheet. Ukrainalaiset nationalistit yritettiin saada vakuuttuneiksi yhteistyön välttämättömyydestä. Mutta OUN ei luottanut saksalaisten lupauksiin ja jatkoi yhdessä UPA:n kanssa taisteluaan sekä venäläisiä että saksalaisia vastaan. Ystäviensä avulla vapautetut OUN:n jäsenet onnistuivat siirtymään länteen ja odottivat siellä sodan päättymistä.

Venäjän vallattua Ukrainan uudelleen suuri määrä ukrainalaisia kaikista yhteiskuntaluokista joutui jättämään kotimaansa. Maanpakolaisina Euroopassa he tapasivat jälleen OUN:n jäseniä ja muodostivat Banderan johdolla järjestön ulkomaanosastoja. Ajan mittaan ulkomaanosastot alkoivat levittää vapaaseen maailmaan tietoa Ukrainan vapaustaistelusta ja Neuvostoliiton uhasta.

Stepan Banderan patsas Lvivissä.

OUN:n aktiivista toimintaa ulkomailla ja vapaustaistelun symboliksi noussutta Banderaa alettiin pitää Moskovassa uhkana. Viidentoista vuoden ajan Moskova yritti likvidoida Ukrainan itsenäisyyden puhemiehen, sillä hänen nimestään oli tullut vapauden symboli kaikilla “kansojen vankilan” alueilla San-joelta Kamtšatkan niemimaalle. Kommunistipuolueen keskuskomitean määräyksestä NKVD yritti kaikin keinoin tuhota Banderan maineen väestön keskuudessa. Münchenissä Stefan Popelin nimellä elävä Bandera yritettiin salamurhata lukuisia kertoja, kunnes siinä 15.10.1959 onnistuttiin.

Mutta edes tämä häpeällinen murha ei murtanut ukrainalaisten vapaudenkaipuuta. Stepan Banderan henki elää Ukrainan nykyisten nationalistien keskuudessa. Lokakuussa 2007 Lviviin pystytettiin Banderan patsas. Muistomerkki on herättänyt laajaa debattia Banderan, OUN:n ja UPA:n roolista Ukrainan historiassa. 18.10.2007 Lvivin kaupunginhallitus hyväksyi päätöslauselman Stepan Bandera -palkinnon perustamisesta.

OUN:n politiikkaa nykyisessä Ukrainassa jatkaa esimerkiksi Yleisukrainalainen liitto Svoboda, Oikea sektori -liike, Kansalliset joukot -liike ja lukuisat muut pienemmät kansallismieliset järjestöt. Oikea Sektori on pyrkinyt pysymään traditionalistisella linjalla ilman myönnytyksiä vasemmistolle, oikeistolle tai presidenttivaltaiselle hallinnolle. Se on esittänyt myös länsivastaisia kantoja. Svoboda tunnetaan kommunisminvastaisesta linjastaan, ja sen aktiivit ovat tuhonneet useita kommunismin aikaisia patsaita. Usein “ääripuolueeksi” sekä Venäjällä että lännessä väitetty Kansalliset joukot nojaa selvästi ukrainalaisen nationalismin perinteisiin sekä Banderan, Dmytro Dontsovin ja Jevhen Konovaletsin teeseihin. Stepan Banderalla on edelleen vahva vaikutus ukrainalaiseen kansallismielisyyteen.

–

Denis Kovaliov asuu Ukrainassa ja toimii Oikea sektori -liikkeessä.