SARASTUS

Kansallinen ja eurooppalainen, traditionalistinen ja radikaali verkkolehti

Kohti uutta valtavirtaa

F. ROGER DEVLIN   (suomentanut Timo Hännikäinen)

Puhe Awakening-konferenssissa Helsingissä 8.4.2018

Me nationalismin kannattajat puolustamme tiettyjä yleisesti vaiettuja totuuksia ihmisluonnosta: esimerkiksi sitä, että tribaalinen vaisto on evolutiivisesti sekä luonnollinen että sopeutumista edistävä, sitä ei voi hävittää koulimalla eikä sen hävittäminen edes olisi toivottavaa. Historiallisesti ei ole mitenkään uutta ymmärtää rotueroja, verisukulaisten suosimisen oikeutusta ja isänmaallisuuden tai heimouskollisuuden etuja – vaikka niitä onkin viime aikoina kyetty paremmin selittämään evoluutioteorian avulla. Mutta nykyään ne jotka ymmärtävät näitä asioita ovat tietenkin paheksuttu vähemmistö.

Herää kiusaus sopeutua tilanteeseen psykologisesti, jäädä paikalleen ja tyytyä rooliinsa paheksuttuna vähemmistönä – eräänlaisena alakulttuurina – ja unohtaa historiallinen velvollisuutemme uudelleen nousevan Eurooppalaisen sivilisaation etujoukkona. Täyttääksemme tuon velvollisuuden me tarvitsemme valtavirtaa, kanssaihmistemme suurta enemmistöä, yhtä paljon kuin he tarvitsevat meitä. Jopa täällä Euroopassa, missä kansallismieliset puolueet alkavat nauttia todellista suosiota, pidän nationalismin päätehtävää yhä pääasiassa valistuksellisena. On herkulesmainen urakka kumota haitallisen propagandan elinikäiset vaikutukset miljooniin kanssaihmisiimme, ja vaikka olemmekin saavuttaneet todellista edistystä, olemme edelleen lähempänä alkua kuin loppua.

Vastustajamme luonnehtivat meitä “ääriaineksiksi” pelotellakseen tavallisia ihmisiä. Tämä taktiikka on tuottanut tuloksia; ihmisiltä on kestänyt aikaa kuunnella mitä sanottavaa meillä on. Mutta mitä “ääriainekset” tarkoittaa? Joidenkin mielestä olemme ääriaineksia, koska levitämme informaatiota josta heidän mielestään pitäisi vaieta: esimerkiksi rotujen älykkyyttä, etnisiä rikostilastoja ja islamin historiaa koskevaa. Mutta äärimmäistä informaatiota ei ole olemassakaan; faktaväitteet voivat olla vain tosia tai epätosia.

Tosiasiassa äärimmäisyys, siinä merkityksessä jossa vastustajamme sanaa käyttävät, viittaa “soveliaina” pidettyjen poliittisten näkemysten skaalaan. Viime vuosina Overtonin ikkunan käsite on tullut yleiseen käyttöön. Se tarkoittaa julkisessa keskustelussa suvaittuja mielipiteitä minä tahansa annettuna ajankohtana. Vastustajamme haluavat siis sanoa, että näkemyksemme ovat tällä hetkellä hyväksyttyjen rajojen ulkopuolella – rajojen, jotka he pääosin itse määrittelevät. Haluan teidän ymmärtävän, että näin määriteltynä ekstremismi on sisältövapaa käsite: mitä tahansa käsitystä, olipa se kuinka paikkansapitävä hyvänsä, voidaan pitää äärimmäisenä kun tarpeeksi moni torjuu sen, tai ainakin valtavirtaisen keskustelun portinvartijat torjuvat.

Osa ihmisistä tietenkin päättelee koko mielipiteiden skaalaa tarkastellessaan, että totuus löytyy jostakin ääripäiden välistä. Nämä “maltilliset” eivät päädy näkemyksiinsä punnitsemalla ympäröivää todellisuutta vaan muiden jo muodostamia mielipiteitä. Toisin sanoen he saavat kaikki ideansa käytettyinä. Tällä menetelmällä ei voi ymmärtää paljoakaan.

Haluan ehdottaa parempaa, syvällisempää, merkityksellisempää käsitystä “maltillisuudesta” ja “äärimmäisyydestä”. Sellaista, jossa nämä käsitteet määritellään objektiivisemmin eikä pelkästään vaihtelevan yleisen mielipiteen perusteella.

Ihminen on luonnonolento. Kuten mikä tahansa eläin- tai kasvilaji, olemme sopeutuneet tiettyihin ulkoisiin olosuhteisiin, joiden täytyy säilyä jotta menestyisimme. Olosuhteita muuttamalla ei muuteta ihmisluontoa vaan pelkästään estetään menestyminen. Yksi modernin ajan vitsauksista on kyvyttömyys hyväksyä ihmisluonnon rajoituksia. Vastustajamme pyrkivät kehittämään ihmisiä muuttamalla heidän ympäristöään. Tämä on yhteistä kaikille poliittisen radikalismin muodoille. Neuvostoliitossa uskottiin, että ihmiset tekisivät työtä yhtä tehokkaasti tai peräti tehokkaammin yhteisen hyvän kuin perheidensä eteen. Seurauksena oli paljon kurjuutta, koska ihmiset eivät vain ole sellaisia; kommunismi ei sopeutunut ihmisluontoon.

Nykyään eurooppalaistaustaisten kansojen johtajat kaikkialla maailmassa uskovat, että heidän alamaisensa samaistuvat tulevaisuudessa koko ihmislajiin ja hylkäävät kaikki erilliset identiteetit. Tulevaisuudessa eurooppalaiset eivät enää tee eroa naapurin ja muukalaisen välille. He eivät vastusta vihamielisten muukalaisten tuontia elinalueelleen, eikä heillä ole mitään edes sitä vastaan että nämä syrjäyttävät heidät. Tämä eurooppalaisten ja pohjoisamerikkalaisten eliittien hanke on aivan yhtä radikaali kuin vanha neuvostokommunismi, vaikka se eroaakin siitä tietyillä tavoin. Sillä ei nimittäin poliittisena projektina ole edeltäjää historiassa, ja tulevaisuuden historiotsijoilla tulee olemaan vaikeuksia selittää se ymmärrettävästi lukijoilleen.

Nyt kysyn teiltä: ketkä täällä ovat ääriaineksia? Nekö, jotka vaativat eurooppalaisia tukahduttamaan reviiritietoisuutensa, taipumuksensa suosia kaltaisiaan ja jopa elämänhalunsa? Tämä on keskeinen seikka, joka meidän täytyy tehdä selväksi muille eurooppalaisille. Ihmiset ovat heimo-olentoja, koska se auttaa heitä selviytymään ja menestymään: jakautuminen erillisiin heimoihin ja kansoihin helpottaa evolutiivista sopeutumista. Me, jotka ymmärrämme ja hyväksymme tämän, emme ole radikaaleja emmekä ääriaineksia, olipa meitä kuinka paljon tai vähän tahansa, ja vaikka kaikki muut olisi ehdollistettu vihaamaan meitä sen takia. Luonto on nimittäin meidän puolellamme.

Juuri Euroopan tämänhetkiset eliitit edustavat radikaalia, eksistentiaalista uhkaa: sivilisaatiomme ja kansamme suunniteltua sukupuuttoa. Nojaamme ainoastaan evolutiivisen selviytymisen periaatteeseen, samaan johon kaikki menestyneet kansat ovat ennenkin nojanneet. Suuri yleisö kokee järkytyksen, kun se meidän avullamme tajuaa tämän tulevina vuosina. Älkää olko liian ankaria kanssaihmisillenne: ei ole helppoa huomata että jokainen auktoriteetti, jota olette itse kunnioittaneet koko ikänne, on objektiivisesti ottaen pyrkinyt edistämään tuhoanne, etenkin kun teille jatkuvasti väitetään että elätte demokratiassa, jossa vallanpitäjät valitaan kansan palvelijoiksi. Älkää koskaan halveksiko niitä, jotka eivät vielä ymmärrä samaa kuin te.

Emme siis saa sisäistää vihollistemme ajatusta, että olemme ääriaineksia tai radikaaleja. On oikeasti houkuttelevaa lähteä sille tielle, etenkin nuorille miehille jotka edustavat tulevaisuuttamme. Nuorukaista imartelee se, että häntä pidetään vaarallisena. Mutta tärkeämpää on olla kansansa vastuuntuntoinen johtaja.

On myös vastustettava kiusausta antaa liian suuri painoarvo sellaiselle, mikä aiheuttaa voimakkaan reaktion vihollisissamme tai valtavirtaisessa mediassa. Julkinen uutisointi liikkeestämme keskittyy tarkoituksellisesti sivuseikkoihin. Kun eurooppalaisia naisia raiskataan ja murhataan virallisen politiikan seurauksena, vastustajamme nostavat suuren metelin jostakusta hölmöstä, joka tekee natsitervehdyksen. Kun Euroopan syntyvyys laskee 1,3 lapseen per nainen, he varoittelevat Facebookin ja Twitterin vihapuheesta. Meidän on aina keskityttävä pääasiaan eli siihen, että tänähetkisen politiikan seurauksena on tuhomme erillisenä kansana. Lännen kansojen on muutettava suuntaa jos ne aikovat selviytyä, eikä muutokseen ole rajattomasti aikaa. Älkää antako vihollistenne sotkea teitä kolmatta valtakuntaa käsitteleviin väittelyihin. Meitä innostaa ajaton itsesäilytysvaisto; he itse ovat juuttuneet vanhoihin juoksuhautoihin.

Meidän on korostettava kaikkea sitä mitä meillä on tarjottavana, sitä mitä tavallinen ihminen haluaa: turvaa maahanmuuttajien rikollisuudelta, tukea perheille ja äitiydelle – jopa taloudellisia säästöjä, jotka monikulttuurisuusbyrokratian lakkauttaminen tuottaa. Mutta kaikkein tärkeintä on saada ihmiset jälleen ymmärtämään keitä olemme, antaa heille tunne kuulumisesta johonkin itseään suurempaan mutta koko maailmaa pienempään. Tämä antaisi nuorille ihmisille enemmän elämän sisältöä kuin mikään muu.

Inhimillistä taipumusta etniseen kaunaan, sisäryhmän ulkopuolisten väheksyntään, ei voi poistaa; se on osa luonnonvalinnan kautta kehittynyttä psykologista varustustamme, joka edistää eloonjäämistämme. Mutta sitä voidaan suitsia ja sen aiheuttamat vahingot voidaan minimoida turvaamalla jokaiselle ryhmälle oma alueensa, jolla se voi elää niin kuin haluaa. Meidän ihannevaltiossamme ei olisi rodullista syrjintää, muttei myöskään mitään inkvisitiota vahtimassa että kaikki rakastavat toisiaan ja rankaisemassa niitä, jotka eivät rakasta.

Tietyssä mielessä meillä on helpompaa kuin tämänhetkisillä vallanpitäjillä: näkemyksemme on sovitettu todelliseen ihmisluontoon sen sijaan, että ihmisluontoa yritettäisiin sovittaa niihin. Vastustajamme ovat tavoitelleet utopiaansa varhaisesta lapsuudesta alkavin sopeuttamisohjelmin, ja nyt kun ne ovat selvästi epäonnistuneet, he turvautuvat drakonisiin rangaistuksiin. Se ei ole voiman vaan epätoivon merkki.

Me taas emme vallan takaisin saatuamme tarvitse loputonta koulujen ja radioaaltojen välityksellä levitettyä propagandaa, vaikka ankara vastapropaganda onkin välttämätöntä ennen sitä. Koulut voivat jälleen keskittyä välittämään sivistystä ja kehittämään luonnetta.

Yhä harvemmat kykenevät uskomaan, että monikulttuurinen projekti johtaa onnellisempaan ja sopusointuisempaan yhteiskuntaan. Johtajammekin säilyttävät uskonsa vain kääntämällä katseensa ja tukkimalla korvansa. Vain meillä on selkeä näkemys siitä, miten lähestyvä katastrofi vältetään. Meidän on puhkaistava pelon ja harhaluulojen verho, jonka vihollisemme ovat kietoneet ympärillemme, ja saatava viestimme tavallisten eurooppalaisten ja pohjoisamerikkalaisten kuuluviin. Kun onnistumme, poliittinen menestys ja kaikki muu seuraa luonnostaan.

Monikultturistien argumenteista kaikkein tyhjin ja epätoivoisin on kolmannen maailman muuttoliikkeen takaisinkääntämisen “mahdottomuus”. Ensinnäkin se on häpeilevä tunnustus, että massamaahanmuutto ei ole hyödyttänyt meitä. Mutta lisäksi on aivan selvää, ettei Euroopasta Afrikkaan ole pidempi matka kuin Afrikasta Eurooppaan. Monet tulijoista lähtevät vapaaehtoisesti takaisin heti kun poliittiset signaalit muuttuvat ja verorahojen virrat ehtyvät. Syntyy itsestään kiihtyvä liike.

Erityisesti haluaisin varoittaa kaikkia nationalisteja tyytymästä puolittaisratkaisuihin, kuten maahanmuuton rajoittamiseen ja täällä jo olevien muslimien ja afrikkalaisten “integroimiseen”. Joistakin tällainen “maltillisuus” on houkuttelevaa, koska se tuntuu helpommin saavutettavalta. Se on samanlaista ajattelua kuin ääripäiden määrittely tämänhetkisen Overtonin ikkunan perusteella. Vedetään vain keskiviiva omien ja vastustajien väliin, ja voilà, syntyy “järkevä” kompromissi.

Tällaisen taktiikan ongelmana on se, että se on filosofisesti ristiriitainen ja siten epävakaa. Jos onnistumme integroimaan muslimit ja muut keskuudessamme elävät muukalaiset, ei ole syytä olla ottamatta heitä lisää. Sitä paitsi maahanmuuttajayhteisöjen syntyvyysluvut ovat yleensä korkeampia kuin omamme, ja vieraantuminen eurooppalaisesta yhteiskunnasta usein lisääntyy myöhemmissä sukupolvissa. Näin on tapahtunut Saksassa. Alkuperäiset 1950- ja 60-lukujen turkkilaiset Gastarbeiterit pitivät matalaa profiilia, tekivät kovasti töitä ja säästivät rahaa. Heidän jälkeläisistään on tullut etnisiä militantteja, he ovat muodostaneet jengejä ja horjuttavat yhteiskuntaa, jonka he tietävät aina jäävän itselleen vieraaksi.

Aito harkitsevuus ja maltillisuus ei tarkoita mekaanista keskiviivan hakemista vaan sitä, että laaditaan todellisen ihmisluonnon kanssa sopusoinnussa oleva ohjelma ja pidetään siitä kiinni, tehdään tavallisille kansalaisille selväksi että se on järkevä ohjelma, joka toteutuessaan ratkaisee keskeiset ongelmat. Tärkein tehtävämme on kommunikaatio ja valistaminen, silloinkin kun se saa poliittisen aktivismin muodon.

F. Roger Devlin on yhdysvaltalainen kirjailija ja journalisti. Hän on julkaissut teokset ”Alexandre Kojève and the Outcome of Modern Thought” (2004) ja ”Sexual Utopia in Power” (2015).

%d bloggers like this: