Liikkeemme moraalinen perusta

JARED TAYLOR   (suomentanut Tuukka Kuru)

–

Puhe Awakening-konferenssissa Helsingissä 8.4.2018

–

Tuukka Kuru ehdotti, että puheeni voisi käsitellä ”eurooppalaista taisteluhenkeä”. Kuinka voimme elvyttää sen saman taisteluhengen joka oli meidän esi-isillämme? Mitä tapahtui niille, jotka taistelivat aikoinaan niin urheasti hunneja, mongoleja, maureja ja turkkilaisia vastaan? Kuru muistutti minua suomalaisesta sotasankarista, Simo Häyhästä. Pienestä fyysisestä koostaan huolimatta hän kykeni surmaamaan yli 500 neuvostoliittolaista sotilasta talvisodan aikana. Tuukka halusi tietää, mitä näille ihmisille on tapahtunut?

Tuukka, ne samat ihmiset löytyvät tästä huoneesta. Eikä ainoastaan tästä huoneesta, sillä heitä on kaikkialla Euroopassa ja Amerikassa. Me kykenemme edelleen taisteluun. Katsokaa sitä tapaa, jolla kansamme jäsenet kamppailemaan toisiaan vastaan nyrkkeilykehässä, tai muissa urheilulajeissa. Katsokaa omien poliisiemme ja palomiestemme edustamaa sankarillisuutta. Meillä on edelleen sotilaita, jotka tietävät oikein hyvin, kuinka vastustaja tulee kukistaa. Henkisesti ja fyysisesti me emme eroa niin paljoa Simo Häyhästä kuin voisi ensi alkuun luulla.

Meidän ongelmamme perustuu moraaliimme. En epäile hetkeäkään, etteivätkö valkoiset kansakunnat ympäri maailmaa olisi halukkaita taistelemaan kotimaansa puolesta, mikäli ne joutuisivat suoran sotilaallisen hyökkäyksen kohteeksi. Jos Eurooppaan tulevat siirtolaiset saapuisivat aseet laulaen, he kohtaisivat pian ylivoimaisen vastustajan. Sama asetelma syntyisi meilläkin, jos Meksikon armeija yrittäisi valloittaa Yhdysvallat, eivätkä heidän miljoonat aseettomat ylijäämäkansalaisensa.

Valkoiset epäilemättä taistelisivat aseistettuja valloittajia vastaan. Eivät varmaankaan yhtä rohkeasti ja taitavasti kuin Simo Häyhä, mutta taistelisivatpa silti. Se mikä meiltä valkoisilta kansakunnilta puuttuu, on halu taistella aseetonta valloittajaa vastaan, vaikkakin heidän valloituksensa lopputulos olisi täysin sama kuin hävityn sodan jälkeen. Aseettoman valloittajan edessä me olemme halvaantuneita. Me otamme heidät vastaan, me annamme heille ruuan ja suojan, ja lopulta esittelemme heille omat tyttäremme.

Näin ei tapahdu siksi, ettemme osaisi taistella vastaan. Se tapahtuu siksi, että olemme kykenemättömiä ajattelemaan. Olemme moraalisesti halvaantuneita. Meiltä ei puutu fyysistä rohkeutta, ainoastaan henkinen rohkeus.

Miksi olemmekaan kokoontuneet tähän konferenssiin tänään?

Me olemme täällä siksi, koska olemme oman rotumme lojaaleja jäseniä. Me haluamme säilyä erillisinä kansakuntina omine ainutlaatuisine ja kauniine kulttuureineen, joita vain me itse olemme kykeneviä ylläpitämään. Haluamme ottaa kohtalon omiin käsiimme, emme luovuttaa sitä muukalaisten käsiin.

Erilaiset ihmiset luovat erilaisia yhteiskuntia, ja me suosimme niitä yhteiskuntia, jotka olemme itse rakentaneet. Meillä on oikeus olla valkoisia, ja ainoastaan me voimme olla valkoisia. Meidän ei tule koskaan korvautua ulkopuolisilla kansoilla. Me haluamme, että meidät jätetään rauhaan suojattujen rajojen sisäpuolelle, missä voimme rakentaa kukoistavaa ja omalaatuista tulevaisuutta omille perheillemme ja kansoillemme.

Edellä sanotussa ei pitäisi olla mitään kiistanalaista. Se mitä sanoin, on luonnollisin, normaalein ja tervehenkisin mahdollinen asia. Ja kuitenkin se nykyään riittää leimaamaan minut moraalisesti alempiarvoiseksi, vihan kyllästämäksi, sellaiseksi jonka moni hallitus haluaisi vaientaa. Moni valkoinen on nykyään sitä mieltä, että edellä sanomani ei ole ainoastaan virhetulkintaa tai seurausta tutkimustiedon puutteellisesta ymmärtämisestä. He uskovat, että se mitä edustamme on täysin moraalitonta.

Itse uskon, että meidän rotumme on ainutlaatuinen siinä suhteessa, miten se määrittelee moraalin. Uskon, että vain länsimaissa on taipumusta pitää poliittisia vastustajia paitsi väärässä olevina, myös moraalisesti turmeltuneina. Lännen ulkopuolella poliittiset jakolinjat voivat muodostua ulkopolitiikan, talouspolitiikan, uskonnon, yksityisen ja julkisen sektorin välisen kiistan perusteella, mutta ainoastaan meillä on taipumus muodostaa poliittisia jakolinjoja, joissa muuten toistensa kaltaiset ihmiset jakaantuvat hyviin ja pahoihin.

Tämä äärimmäisen moralistinen ajattelutapa alkoi uskoakseni rotuidentiteetistä, ja laajeni sen jälkeen sukupuolten välisiin eroihin, seksuaalisuuteen, kulttuuriin ja sen sellaisiin.

Ja koska olemme rodullisia toisinajattelijoita, me olemme kaikista ”moraalittomimpia” toisinajattelijoita. Mikäli haluamme päästä eroon marginaalistatuksesta ja mennä mukaan julkisiin väittelyihin ja politiikkaan, meidän tulee tehdä aatteestamme moraalinen kysymys. Ihmeellistä kyllä, nykyään valkoiset joutuvat tekemään moraalisen kysymyksen omasta olemassaolostaan! Mutta kuinka se onnistuu?

Minusta kannattaa aloittaa osoittamalla yhtymäkohtia valkoisten omien tavoitteiden ja niiden ei-valkoisten kansojen tavoitteiden välille, joika valkoisissa maissa pidetään aivan hyväksyttävinä. Jos saamme muut valkoiset uskomaan, että tavoite säilyä kansakuntana on hyväksyttävää joillekin kansoille, heidän on helpompi havaita myös oman olemassaolomme oikeutus, jopa välttämättömyys.

Otetaan esimerkiksi tiibetiläiset. Tiibet on ollut Kiinan miehittämä vuodesta 1950 alkaen, ja tänä aikana Kiinan hallitus on lähettänyt suuria määriä etnisiä kiinalaisia Tiibetiin, muuttaakseen maan niin kiinalaiseksi kuin mahdollista. He eivät tietoisesti hävitä tiibetiläisiä, he vain korvaavat sen väestön ja samalla tuhoavat sen ainutlaatuisen kulttuurin ja riistävät sen ainutlaatuiselta kansalta mahdollisuuden omaan maahan. Tiibetiläiset ovat osoittaneet mieltään, mellakoineet, ja ainakin 38 tiibetiläistä munkkia ja nunnaa on polttanut itsensä vastalauseena Kiinan toimille.

Yhdysvaltain hallitus on hyvin myötämielinen tiibetiläisiä kohtaan. Vuonna 2007 George W. Bush myönsi kongressin kultaisen mitalin Dalai Lamalle, joka elää tällä hetkellä pakolaisena Intiassa. Tämä ärsytti kiinalaisia, mutta se heijasteli amerikkalaisten laajaa myötätuntoa ihmisryhmälle, joka haluaa selvitä erillisenä kansakuntana, aivan kuten mekin haluamme.

Samanlainen kehitys on käynnissä myös läntisessä Xinjiangin provinssissa, jossa elää uiguureiksi kutsuttu kansa. Kiinalaiset ovat lähettäneet lukuisia siirtolaisaaltoja alueelle, ja uiguurit eivät tätä suostu hyväksymään. Niinpä alueella toimii uiguurien itsenäisyysliike. Yhdysvallat on esittänyt Kiinan hallitukselle valituksia uiguurien kohtelusta, koska hallituksemme tuntee sympatiaa uiguurinationalismia kohtaan.

Me valkoiset osaamme hyvin tuntea myötätuntoa muita uhattuja kohtaan. Valkoiset ovat surullisia kuullessaan jonkun erikoisen vähemmistökielen tai vähemmistökulttuurin kadonneen. Hyvänä esimerkkinä tästä toimii navajon kieli. Vuonna 1980 93 % navajoista puhui äidinkielenään navajoa, jota he itse kutsuvat dinen kieleksi. 30 vuotta myöhemmin ainoastaan 50 % navajoista puhui dinea, ja hyvin harva navajonuori osasi enää puhua sitä. Dine on kuihtuva kieli ja hallitus yrittää keksiä keinoja sen elvyttämiseksi.

Amazonin sademetsässä Brasiliassa elää edelleen kivikautisia heimoja, joilla ei ole yhteyttä ulkopuoliseen maailmaan. Noin 50 vuotta sitten, kun tutkimusmatkailijat kohtasivat kyseisiä heimoja, he yrittivät sivistää näitä itsensä kaltaiseksi. Mutta nykyään on toisin. Brasilian valtion virallisen linjauksen mukaan omissa oloissaan elävät metsästäjä-keräilijät tulee jättää rauhaan. Kivikautta elävillä kansoilla tulee olla mahdollisuus elää haluamallaan tavalla, jos he itse niin tahtovat.

Kukaan ei myöskään väitä vastaan, jos sanotte että Papua-Uusi-Guinean asukkailla on oikeus pitää luita nenässään, maalata ihonsa eksoottisin värein ja vaalia muita perinteitään ilman ulkopuolisten puuttumista asiaan. Samaa ei kuitenkaan sovi sanoa ranskalaisista tai suomalaisista.

Jos sanotte että ranskalaisilla on oikeus säilyttää maansa katolisena ja valkoisena, olette vihanlietsojia. Nykyisen ajattelutavan mukaan Ranskalla ei ole mitään oikeutta pysyä ulkopuolisten vaikutteiden ulkopuolella. Pikemminkin päinvastoin, sillä kaikilla maailman ihmisillä katsotaan olevan oikeus muuttaa sinne.

Tämä on hämmästyttävää. En keksi ainuttakaan asiaa, jolla uusiguinealaiset olisivat rikastuttaneet tätä maailmaa, ja silti heidän elämäntapansa on täysin turvattu tulevaisuutta ajatellen. Valkoiset kansakunnat, joiden vaikutus maailman kehitykseen on ilmiömäinen, elävät puolestaan jatkuvassa epävarmuuden tilassa. Älkää ymmärtäkö minua väärin.

Kaksoisstandardi ei voisi olla selvempi: ei-valkoiset kansat voivat ylläpitää enemmistöasemaansa omissa maissaan, sekä vaalia omaa kulttuuriaan. Se on täysin hyväksyttyä Korealle, Ghanalle, Pakistanille, Paraguaylle, mutta entäpä Australialle? Ei missään nimessä. Kanadalle? Ei tietenkään. Entä yhdellekään eurooppalaiselle valtiolle? Sehän olisi natsismia.

Kysymys ei koske pelkästään kulttuuria. On selvää, että jos valkoiset maat täyttyvät ei-valkoisilla kansoilla, pelkästään kulttuuri ei korvaudu, vaan valkoiset geenit sen mukana. Aikoinaan kaikki ymmärsivät, että suurin osa valkoisista haluaa saada valkoisia lapsia ja valkoisia lapsenlapsia. Mutta ei enää. Jokainen, joka haluaa rotulinjansa jatkuvan, on vihanlietsoja, ainakin jos hän on valkoinen. Poikkeuksia tästä ovat ei-valkoiset ja juutalaiset. Mutta ei-juutalaisten valkoisten halu säilyttää oma heimonsa ja sen kantamat geenit on kaikkinensa anteeksiantamaton viharikos. Miksi se on väärin ainoastaan meidän kohdallamme?

Outoa kyllä, kun puhumme eläimistä, suhtautumisemme on täysin toinen. Eläinkunnan kohdalla on kaikkinensa hienoa ja moraalista säilyttää mahdollisimman monia eri rotuja ja alalajeja.

Otetaan esimerkiksi Kuuban alligaattori, joka on amerikkalaisen alligaattorin sukulainen. Kuuban alligaattorit lisääntyvät tällä hetkellä amerikkalaisten alligaattoreiden kanssa ja tämän vuoksi kuubalaisten alligaattoreiden määrä vähenee niiden sulautuessa osaksi suurempaa amerikkalaisten alligaattorien joukkoa. Kuubalaisten alligaattorien sukupuutto on todellinen uhka. Kuten eräs tiedemies asiaa kommentoi, ”pahimmassa tapauksessa yksi krokotiilien alalaji uhkaa aiheuttaa toisen alalajin sukupuuton”. Tiedemiehet pohtivat kuumeisesti keinoja estää tämä tragedia. Ainoa keino uhan poistamiseksi näyttää heidän mielestään olevan alligaattoripopulaatioiden eristäminen ja niiden elinalueiden rajojen sulkeminen!

Yhdysvaltain hallitus on huolestunut sellaisten lajien olemassaolosta, joista ette ole ennen kuulleetkaan, kuten Kretschmarrin kovakuoriaisen tai kuusisammalhämähäkin. Jos ostat itsellesi maata ja yksi tällainen harvinainen otus ilmaantuu paikalle, saatat menettää luvan rakentaa tontille. Näille eläimille pitää antaa oikeus elää rauhassa omalla alueellaan. Ne ansaitsevat oman ”etnovaltion” turvattuine rajoineen.

Entä sitten valkoiset ihmiset? Me olemme pieni vähemmistö maailman ihmisistä, vain seitsemän tai kahdeksan prosenttia kaikista. Mutta jokainen, jonka mielestä meidän tulisi miettiä valkoisten kansojen pitkän aikavälin tulevaisuudennäkymiä on joko hullu tai valkoisen ylivallan kannattaja.

Miksi meidän siis pitäisi edes välittää valkoisten olemassaolosta? Tuohon kysymykseen ei pitäisi joutua edes vastaamaan. Jos navajojen lukumäärä on laskemassa ja heidän kulttuurinsa on katoamassa, kukaan ei kehtaa väittää, ettei heillä olisi oikeutta tehdä jotain asian eteen. Kukaan ei kysy navajolta ”Miksi sinä piittaat oman kansasi selviämisestä? Sen kun katoat, kukaan ei kaipaa teitä!”. Jos valkoinen kysyisi tuota navajolta tuollaiseen äänensävyyn, se olisi käsittämättömän rasistista. Valkoisten kansojen kohdalla asia on täysin päinvastoin. Mikäli he haluavat selviytyä, se on käsittämättömän rasistista. Logiikka on perinpohjaisen sekava.

Yritetään katsoa asiaa hieman eri näkökulmasta. Latinoiden määrä kasvaa tällä hetkellä äärimmäisen nopeasti Yhdysvalloissa. Tämä tarkoittaa sitä, että heidän kielensä, kulttuurinsa, verilinjansa, perintönsä ja toiveensa ovat saavuttamassa koko ajan suurempaa valtaa, ja he saattavatkin lopulta hallita koko Amerikkaa. Latinot haluavat tätä, sillä he yrittävät jatkuvasti muuttaa lakeja ja käytännön politiikkaa niin, että se kasvattaa heidän lukumääräänsä entisestään. Tätä pidetään yleisesti terveen kansallisen ylpeyden merkkinä.

Mutta jos valkoiset yrittävät hidastaa tätä kehitystä ja haluavat pysyä enemmistönä omassa maassaan, sitä pidetään vihan ja suvaitsemattomuuden osoituksena. Miksi? Tämä kehitys on täysin symmetristä. Latinoiden suhteellisen osuuden noustessa valkoisten suhteellinen osuus laskee. Miksi on oikein, että latinot ylpeilevät omilla saavutuksillaan, mutta väärin, kun valkoiset murehtivat omia menetyksiään?

Entä jos valkoiset valuisivat massoittain Meksikoon, tai mihin tahansa muuhun ei-valkoiseen maahan ja muuttaisivat niiden väestörakennetta ja kulttuuria pysyvästi?

Juuri samat ihmiset, jotka kannattavat valkoisten korvaamista latinoilla, kutsuisivat moista uuskolonialismiksi ja kulttuuri-imperialismiksi. Miksi tämä kaksoisstandardi? Kysymys vaatii vastauksen.

Sama kehityskulku on tällä hetkellä meneillään Euroopassa muslimien takia. He tulevat niin suurina joukoin, että seurauksena on väestöllinen, kulttuurillinen, uskonnollinen ja lopulta poliittinen valloitus. Miksi heidän toimeenpanemansa valloitus on moraalisesti hyväksyttävä, mutta halu suojella Eurooppaa muukalaisilta on väärin?

Kenties joku teistä on kuullut William F. Buckleystä. Hän perusti National Review -nimisen sanomalehden ja häntä pidetään yleisesti nykyaikaisen amerikkalaisen konservatiiviliikkeen isänä. 1960-luvulla Buckley kirjoitti, että valkoiseen enemmistöön tähtäävä maahanmuuttopolitiikka ei vaadi mitään erillistä oikeutusta. Se, mikä oli totta 50 vuotta sitten, on totta tänäkin päivänä. Halumme säilyttää omat maamme muuttumattomina ei vaadi mitään erillistä oikeutusta keneltäkään.

Tästä syystä, 50 vuotta sitten, Buckley ei esittänyt valkoisten olemassaololle mitään erillistä oikeutusta, eikä esittänyt kukaan muukaan. Tämä on myös iso osa nykyistä ongelmaa. Valkoiset eivät koskaan kehittäneet moraalisia argumentteja oman olemassaolonsa perustelemiseksi. Vuosisatojen ja -tuhansien ajan valkoisten, kuten minkään muunkaan kansan, ei tarvinnut tehdä niin. Heille selviytyminen oli itseisarvo.

Koska emme aiemmin esittäneet olemassaolollemme mitään oikeutusta, joudumme pärjäämään ilman testattuja ideoita ja argumentteja, joista voisimme johtaa tämän oikeutuksen. Monilla valkoisilla on selvä aavistus siitä, mitä on tapahtumassa, mutta heillä ei ole sanoja huolensa ilmaisemiseen. Ilman sanoja, ilman moraalisia perusteita, valkoiset eivät kykene toimintaan.

On yhtä tärkeää selittää valkoisille, miksi heillä on oikeus tulevaisuuteen kuin kertoa heille, miksi on parempi elää kuin kuolla. Tämä on yllättävä ja käsittämätön ongelma, jonka joudumme kohtaamaan. Elämme maailmassa, jossa joudumme perustelemaan oikeuden omaan olemassaoloomme, ja heti kun me yritämme perustella sitä, meitä sanotaan vihaajiksi tai hulluiksi, yleensä molemmiksi.

Tämä kaikki tapahtuu ilman ennakkotapauksia, sillä me olemme ainoita ihmisiä historiassa jotka joutuvat kohtaamaan tämän dilemman.

Miksi juuri me? Tähän on kaksi syytä. Ensinnäkin, massasiirtolaisuuden näytelmä esitetään meidän kotimaissamme. Kaikista maailman kansoista juuri valkoiset rakensivat toimivimmat ja vauraimmat yhteiskunnat. Tämän takia kehitysmaiden asukkaat haluavat elää juuri meidän kotimaissamme. Jos asuisimme maakuopissa, kukaan ei haluaisi tulla tänne. Ja kun maahan saapuvien kehitysmaalaisten määrä kasvaa tarpeeksi suureksi, he huomaavat mahdollisuuden ottaa valta käsiinsä. He näkevät, että olemme henkisesti antautuneita ja valmiita luovuttamaan maamme muukalaisten haltuun.

Maailmassa on myös muita mukavia paikkoja elää, kuten Itä-Aasiassa. Japanilaiset ja korealaiset ovat rakentaneet toimivia ja hyvinvoivia yhteiskuntia, ja maailmasta löytyy miljoonia kehitysmaalaisia, jotka olisivat innoissaan muuttamassa kyseisiin maihin. Mutta japanilaiset kieltäytyvät. Heillä on idyllinen ja vanhanaikainen ajatus siitä, että Japanin tulee pysyä japanilaisena.

Tämä on toinen syy siihen, miksi kaikki kiistat nationalismista, rasismista ja muukalaispelosta käydään meidän kotimaissamme. Keskuudessamme on mukava elää, ja toisin kuin meitä älykkäämmät itäaasialaiset, me ottaneet vastaan miljoonittain muukalaisia. Joten, jälleen kerran, miksi juuri me? Miksi niistä kahdesta rodusta, jotka ovat kyenneet rakentamaan hyvin toimivia yhteiskuntia, ainoastaan me pidämme omasta maasta luopumista jonkinlaisena hyveenä?

Se johtuu siitä, että me olemme ainutlaatuisen kyvykkäitä empatiaan, mikä näkyy läntisen sivistyksen kulmakivissä. Yksiavioisuus, laillisuusperiaate, sananvapaus, yksi mies – yksi ääni, sukupuolten välinen yhdenvertaisuus, reilu kilpailu, hyväntekeväisyyden vahva perinne ja vapaaehtoistyö, kunnioitus luontoa ja eläimiä kohtaan.

Tämä erottaa valkoiset muista roduista ja tekee meistä ainutlaatuisen haavoittuvia. Ei-valkoiset ovat tältä osin erilaisia. Latinot, afrikkalaiset ja aasialaiset eivät tunne mitään tarvetta perustella omaa Amerikan valloitustaan. Heidän ei tarvitse perustella sitä, miksi he haluavat kasvattaa omaa lukumääräänsä valkoisten kustannuksella. He tietävät tarkalleen mikä on hyväksi heille, ja muuta heidän ei tarvitse tietää.

Sama pätee myös Eurooppaan saapuviin kehitysmaalaisiin. He eivät tarvitse mitään oikeutusta valloitukselleen. Miettikääpä niitä lähemmäs kahta miljoonaa muslimia, jotka saapuivat pakolaiskriisin aikana Eurooppaan vuonna 2015 ja sen jälkeen. Kuinka moni heistä on sanonut ”kiitos”? Onko kukaan heistä ikinä ilmaissut julkisesti kiitollisuuttaan saamastaan ruuasta, suojasta, terveydenhoidosta, kielikursseista tai työvalmennuksista? Tekevätkö he mitään vapaaehtoistyötä tai hyväntekeväisyyttä lähiöissään? Auttavatko he vapaaehtoisesti ketään kunnan palvelukeskuksissa? Eivät ainakaan minun tietääkseni.

Sen sijaan he valittavat ruuasta, he valittavat asumuksistaan, he mellakoivat koska heidän hakemuksiaan ei käsitellä tarpeeksi nopeasti. Ja kun heidät on otettu osaksi eurooppalaisia yhteiskuntia, monet heistä hylkäävät valkoisen miehen lait, raiskaavat paikalliset naiset ja sylkevät paikallisen kulttuurin ja uskonnon päälle. Kun he katsovat eurooppalaisia, he eivät näe vieraanvaraisuutta. He näkevät heikkoutta.

He näkevät vain luontonsa hukanneita, säälittäviä ihmisiä joilla ei ole sisua puolustaa perimäoikeuksiaan. He halveksivat meitä, eivätkä tunne huonoa omatuntoa ottaessaan kaiken minkä pystyvät – jopa kulttuurimme ja kotimaamme.

Kukaan ei ole ikinä vaatinut heiltä kiitollisuutta. Sen sijaan eurooppalaisia aletaan vimmaisesti syytellä, jos he ehdottavat edes kaikkein perustavanlaatuisimpia toimenpiteitä omansa varjelemiseksi.

Meidän moraalimme, meidän epätavallisen suuri empaattisuutemme, on käännetty ylösalaisin. Se on muokattu toimimaan omaa olemassaoloamme vastaan. Me olemme historian ensimmäiset ihmiset, jotka on riisuttu aseista ja tuomittu mahdolliseen tuhoon omien hyveidemme takia. Kunnioituksemme toisten tarpeita ja oikeuksia kohtaan synnytti länsimaisen sivilisaation, jonka kulmakiviä ovat avoimuus ja yhteisön korkea sisäinen luottamus. Virheemme oli tämän luottamuksen ja avoimuuden laajentaminen niihin, jotka eivät ole perheemme jäseniä, jotka eivät jaa meidän perintöämme ja jotka eivät halua eivätkä kykene olemaan kaltaisiamme mutta yrittävät riistää meidän omamme.

Voimme selvitä vain, jos saamme taivuteltua muut valkoiset uskomaan että meidän selviytymisemme on moraalisesti oikeutettua ja ettei se vaadi muiden väestöryhmien sortamista. Meidän tulee hävittää tämä länsimaisen moraalin irvikuva, joka antaa muille mahdollisuuden viedä sen mitä meillä on, muttei anna meidän puolustaa itseämme.

Jotta voisimme saada valkoiset vakuuttuneiksi tämän päämäärän oikeellisuudesta, meidän pitää todistaa ettemme halua mitään pahaa muille kansoille, emmekä halua itsellemme mitään sellaista jota emme olisi valmiita antamaan muille kansoille. Me haluamme, että kaikki maailman kansat voisivat rakentaa lujia ja heidän omille traditioilleen perustuvia yhteiskuntia, jotka kykenevät tuomaan esiin kansojen parhaat puolet. Emme halua sulloa ketään samaan tilaan muukalaisten kanssa, jotka jatkuvasti keplottelevat itseään valta-asemiin yhteiskunnassa, jollainen ei todellisuudessa sovi kenellekään.

Kun olemme saaneet valkoiset ymmärtämään, että on moraalisesti oikein ja suorastaan välttämätöntä puolustaa oman kansansa elämäntapaa, he alkavat osoittaa esi-isiensä taisteluhenkeä. He alkavat taistella lännen, omien kansojensa, kotimaidensa ja kulttuurinsa puolesta. Kun otetaan huomioon valkoisten vähäinen määrä maailman väestöstä, panoksena on tällä hetkellä vain ja ainoastaan oma olemassaolomme. Tämän vuoksi meidän kamppailumme on, uskoakseni, jalointa mitä ihminen voi omalle kansalleen tehdä. Askel askeleelta, niin Amerikassa kuin Euroopassakin, me olemme heräämässä ympärillämme vellovaan kriisiin. Mutta monet valkoisista eivät liity meihin ennen kuin he uskovat, että päämäärämme on oikeutettu ja moraalinen.

Meidän ei pitäisi ikinä joutua vakuuttelemaan kenellekään, että selviytymisemme on moraalisesti oikein, mutta näinä pahoina aikoina se on meidän velvollisuutemme. Meillä on velvollisuus esi-isiämme ja tulevia sukupolvia kohtaan. Lännen miehet ja naiset, veljeni, siskoni, minä tiedän, että te ette epäonnistu tässä pyhässä tehtävässä, ettekä pyri välttelemään pyhää velvollisuuttanne. Meidän tulevaisuutemme elää teidän käsissänne ja tiedän, että te ette epäonnistu. Tämä on teidän mahdollisuutenne suuruuteen. Te taistelette, ja me voitamme.

–

Jared Taylor on yhdysvaltalainen kirjailija ja valkoisten oikeuksien puolestapuhuja. Hän työskentelee päätoimittajana perustamassaan American Renaissance -verkkolehdessä, jonka artikkelit käsittelevät mm.maahanmuuttoa, valkoista identiteettiä ja monietnisen rinnakkaiselon synnyttämiä ongelmia. Sarastuksessa on aiemmin julkaistu Taylorin haastattelu.