SARASTUS

Kansallinen ja eurooppalainen, traditionalistinen ja radikaali verkkolehti

Mykola Kostomarov ja Intermariumin juuret

DENIS KOVALIOV

Ajatus sotilaallisen ja poliittisen liiton perustamisesta vaihtoehdoksi monikulttuuriselle EU:lle ja henkitoreissaan olevalle Venäjän federaation barbaarivaltiolle on ollut nationalistien keskuudessa tärkeä kysymys parin viime vuoden ajan. Ukrainalaisille ajatus Intermariumista ei kuitenkaan ole uusi; sen ideologinen perusta ulottuu 1900-lukua kauemmas, 1800-luvun puoliväliin. Ukrainalaisten älymystön edustajien kehittämä ajatus synnytti myrskyisää innostusta keisarillisen Wienin ja Moskovan hallitsemissa slaavilaisissa kansoissa, joista monet ovat historiallisesti ja geneettisesti sukua toisilleen ja jakavat yhteiset taloudelliset, kulttuuriset, sotilaalliset ja poliittiset intressit.

Ukrainan kansallista kulttuurista heräämistä, joka sai alkunsa 1700-luvun lopulla, kehittivät seuraavan vuosisadan ensimmäisellä kolmanneksella eteenpäin filosofi Hrihori Skovoroda, kirjailija Ivan Kotliarevskyi, runoilija Hrihori Kvitka-Osnovjanenko ja monialainen taiteilija Taras Ševtšenko. Tuon ajan kirjailijat ja kommentaattorit kuvasivat kirjoituksissaan tavallisia ukrainalaisia kyliä ja yksinkertaisia talonpoikia, ja heidän innoituksensa kumpusi pitkälti etnografisesta aineistosta: taruista, uskomuksista, sananlaskuista.

1800-luvun alkupuoliskolla Ukrainan poliittista ja lainsäädännöllistä elämää hallitsivat kysymykset maaorjuuden lakkauttamisesta, eurooppalaisten valistusaatteiden levittämisestä ja venäläisen tsaarinvallan sortamien talonpoikien aseman kaikinpuolisesta edistämisestä. Näiden ongelmien ratkaisemiseen vaikutti merkittävästi dekabristijärjestöjen toiminta, josta otti vaikutteita etenkin ukrainalaisten kristittyjen seuraava sukupolvi, heidän joukossaan Pyhän Kyrilloksen ja Methodioksen veljeskunnan perustajat. Heidän pyrkimyksenään oli sivistää talonpoikia ja opettaa heille poliittista kulttuuria. Tärkeitä tekijöitä olivat koulujärjestelmä ja kansankielisen kirjallisuuden julkaiseminen, joiden tarkoitus oli herättää poliittista ja juridista tietoisuutta Ukrainan väestön keskuudessa.

Merkittävän panoksen perustuslailliseen ajatteluun, ihmisoikeusteoriaan ja kansalaisyhteiskunnan poliittiseen ja lainsäädännölliseen perustaan antoi juuri Pyhän Kyrilloksen ja Methodioksen veljeskunta, joka yhdisti ajan näkyvimmät ukrainalaisen älymystön edustajat. Ukrainan kansallisen liikkeen radikalisoitumiseen vaikutti erityisesti kaksi henkilöä: Mykola Kostomarov ja Taras Ševtšenko.

On huomionarvoista, että päivänpolttavan kysymyksen geopoliittisen liiton muodostamisesta muotoili juuri veljeskunnan jäsen Mykola Kostomarov (1817-1885), joka aloitti kirjallisen ja tieteellisen uransa 1830- ja 40-lukujen taitteessa. Voronežin alueella ukrainalaiseen perheeseen syntynyt Kostomarov kävi koulua sisäoppilaitoksessa ja valmistui Harkovan yliopistosta vuonna 1837. Harkovassa hän tapasi Hrihori Kvitka-Osnovjanenkon, joka tunsi laajalti ukrainalaisia kansanlauluja ja kansantarustoja ja oli opetellut ukrainan kielen Hrihori Skovorodan ja Ivan Kotljarevskyin teosten avulla. Kostomarov itse oli kirjailija, historioitsija, etnografi, folkloristi ja poliitikko, ja lisäksi hän toimi asianajajana ja osasi lukuisia vieraita kieliä.

Kuuluisa ukrainalainen yhteiskunnallinen runoilija, galitsialainen Ivan Franko, määritteli Kostomarovin “paremman elämän apostoliksi”, sillä tämä jätti suuren tieteellisen jäljen Ukrainan poliittiseen historiaan teoksillaan kuten Bohdan Khmelnytskyi, Ruina, Mazepa, Mazepyntsi, Hetmanstvo Vyhovskoho, Hetmanstvo Yuria Khmelnytskoho ja Pavlo Polubotok. Näissä tutkimuksissaan Kostomarov muotoili sekä poliittiset ideansa että lakiteoriansa. Kostomarovin ihanteena oli “Slaavilaisten kansojen demokraattinen federaatio” (ilman venäläisiä), eräänlainen “Euroopan Yhdysvallat”, joka koostuisi Puolan, Ukrainan, Tšekin, Slovakian, Bulgarian, Kroatian, Serbian ja Montenegron kaltaisista slaavilaisista maista. Tämä tulee erityisen selvästi esiin hänen teoksessaan Zakon Bozhyi (“Jumalan laki”), jonka Kostomarov kirjoitti ohjelmanjulistukseksi Pyhän Kyrilloksen ja Methodioksen veljeskunnalle.

Pyhän Kyrilloksen ja Methodioksen veljeskunta

Kostomarov itse haaveili varhaiskristillisestä ihanneyhteiskunnasta, jossa vallitsisivat vapaus, tasavertaisuus ja veljeys ja jossa maaorjuus ja luokkaerot olisi lakkautettu. “Kansallista teoriaa” politiikkaan ja lainsäädäntöön soveltanut Kostomarov ihaili “ukrainalaista henkeä”, “rationaalista ukrainalaista demokratiaa” ja “tasavertaisten slaavilaisten kansojen veljellistä yhteiseloa”. Erityistä huomiota hän kiinnitti kaavailemansa slaavilaisen liittovaltion rakenteeseen. Hänen teoriassaan valtiolle valittaisiin neljän vuoden välein presidentti ja eduskunta.

Huolimatta kulttuurisista ja uskonnollisista eroista vaikkapa kroaattien ja valkovenäläisten välillä valtiota pitäisi hallita yhdessä ja sillä pitäisi olla yhtenäinen rahajärjestelmä ja ulkopolitiikka. Puhtaasti slaavilainen liittovaltio oli Kostomaroville vaihtoehto yksinvaltaisille Venäjälle ja Itävallalle, ja siinä oli paljon samanlaisia federalistisia piirteitä kuin George Washingtonin ja Abraham Lincolnin välisen ajan Yhdysvalloissa.

Kostomarovin mukaan ukrainalais-puolalaisen liiton elvyttäminen oli mahdollista vain, jos Puola itse hylkäisi imperialistiset tavoitteensa ja lämmittäisi uudelleen historialliset suhteensa ukrainalaisiin, valkovenäläisiin ja liettualaisiin. Kostomarov kävi lukuisia väittelyitä muiden Kyrilloksen ja Methodioksen veljeskunnan jäsenten kanssa, ja vaikka kaikki hyväksyivät hänen ohjelmansa pääperiaatteet, painotuksista oli erimielisyyttä.

Kostomarovin itsensä mielestä tärkeintä oli yhdistää slaavit, kun taas Panteleimon Kulisch korosti Ukrainan kulttuurin kehittämisen ensisijaisuutta ja Ševtšenko puolusti kiihkeästi ukrainalaisten kansallista ja yhteiskunnallista vapautta. Elämänsä loppuun saakka Kostomarov kannatti ajatusta “kahdesta erillisestä venäläisyydestä”, kuten hän itse asian muotoili. Ukrainalaiset olivat Kiovan Rusin demokraattisten traditioiden perillisiä ja despoottisen imperiumin luoneet Moskovan-venäläiset eivät olleet oikeita slaaveja, vaan pikemminkin fenno-ugreista, mongoleista, tataareista ja slaaveista koostuva sekoitus. Myös 1100-1400-lukujen Novgorodin tasavallan perustajia Kostomarov piti ukrainalaisten biologisina ja henkisinä sukulaisina.

Runoudellaan Kostomarov halusi edistää kaikkien ukrainalaisten alueiden yhdistymistä. Runollisessa ohjelmajulistuksessaan “Minun lauluni” hän lauloi San-joesta, Karpaateista, Dnepristä ja Mustastamerestä, sekä pienestä joesta kotikaupungissaan Ostrogožskissa, joka virtaa Doniin.

Kostomarovin maine historioitsijana ja henkilönä on saanut osakseen kovaa arvostelua hänen kuolemansa jälkeen. Hänen osuuttaan Ukrainan historian tutkimisessa ja Intermarium-ajatuksen kehittämisessä voidaan kuitenkin liioittelematta pitää valtavana. Hän sovelsi kaikissa kirjoituksissaan käsityksiään ukrainalaisista kansantarinoista. Kostomarov piti niitä ja omia tekstejään pääasiassa tutkielmina kansan spirituaalisesta elämästä. Myöhemmät tutkijat ovat laajentaneet ja kehittäneet eteenpäin tätä ajatusta, mutta kunnia sen keksimisestä kuuluu Kostomaroville. Vaikka Kostomarovin poliittinen ajattelu oli suurelta osin naiivia, hänen ajatuksensa slaavilaisten kansojen yhdistymisestä oli merkittävä askel näiden kansojen omien geopoliittisten doktriinien muodostamisessa, ja ansaitsee jälkipolvien huomion.

Denis Kovaliov asuu Ukrainassa ja toimii Oikea sektori -liikkeessä.

Tietoja

This entry was posted on maaliskuu 12, 2018 by in Historia and tagged , , , , , , , .
%d bloggers like this: