Suuren maailman suuntaviivoja

TUUKKA KURU

–

Prager University-niminen konservatiivinen verkkojulkaisu julkaisi muutama päivä sitten vaihtoehto-oikeistoa käsittelevän videon, jonka tarkoituksena oli osoittaa kuinka kaukana kyseinen liikehdintä on ”aidoista” konservatiivisista arvoista. Kuten niin monta kertaa aikaisemmin, myös tällä kertaa vaihtoehto-oikeisto pyrittiin esittämään eräänlaisena vasemmiston ihmisvihamielisenä perversiona, joka jakaa samanlaisen pakkomielteen rotuidentiteettiä ja vahvaa valtiota kohtaan kuin modernit sosialistit. Jaksoa juontanut Michael Knowles korostaa ”todellisen oikeistolaisuuden” tarkoittavan mahdollisimman vapaata kauppaa, absoluuttista individualismia ja ”kristillisiä arvoja”, mitä se ikinä tarkoittaneekaan kymmenien tuhansien seurakuntien maassa.

Jenkkikonservatiivit ovat historian valossa pyrkineet usein edustamaan eräänlaista taistelevaa sentrismiä, jonka tehtävä on kamppailla poliittisen kentän molempia ääriliikkeitä vastaan. Tämä ajattelu perustuu usein hevosenkenkäteoriaan, jonka mukaan niin vasemmiston kuin oikeiston ääripäät muistuttavat enemmän toisiaan kuin maltillista keskustaa. Mikäli talouspolitiikka nostetaan poliittisen keskustelun keskipisteeseen, samankaltaisuudet ääripäiden välillä ovat osittain paikkaansa pitäviä. Nationalistinen oikeisto suhtautuu yleensä konservatiiveja huomattavasti epäilevämmin yhteiskunnan atomisoitumiseen ja pääoman vapaaseen liikkumiseen, sillä sellaiset ilmiöt voivat helposti heikentää yhteiskunnan sisäistä koheesiota. Siinä missä konservatiivi puolustaa kiihkeästi pääoman ja työvoiman vapaata liikkuvuutta puhtaan ideologisista syistä, nationalisteille ne ovat enemmänkin työkaluja, joita tulee hyödyntää kansallisen koheesion rajaamissa puitteissa. Nationalisteille taloudelliset kysymykset ovat siten sekundäärisiä, ne tulevat arvoasteikossa vasta kansallisen turvallisuuden jälkeen.

Voimakas individualismi ja kaipuu vapauteen eivät ole millään tavoin tuntemattomia ilmiöitä minullekaan, mikä on nähtävissä lukuisista libertaarihenkisistä artikkeleista joita olen kuluneiden vuosien aikana kirjoittanut. Individualismi voi kuitenkin syntyä vain sen kaltaisessa yhteisössä, joka on kykenevä ylläpitämään ja puolustamaan sen ideaalia ulkopuolisia uhkia vastaan. Paradoksaalista kyllä, yksilöllisyyden ihannetta on mahdollista toteuttaa vain silloin, kun sitä suojaa kansallisen yhtenäisyyden haarniska. Yksilöllistä omistusoikeutta, sananvapautta, korkeaa keskinäistä luottamusta ja oikeutta koskemattomuuteen ei tosiasiallisesti ole olemassa silloin, kun katuja hallitsevat väkivaltaiset jengit, jotka vihaavat eurooppalaisia pelkästään heidän etnisen taustansa takia. Mikä tahansa kansalaisten nauttima oikeus on olemassa vain, jos yhteisö itse sitoutuu kyseisten oikeuksien ylläpitämiseen. Oikeudet lakkaavat olemasta heti kun niiden olemassaoloa ei kyetä enää yhteisön puolesta turvaamaan.

Konservatiivisen ajattelun suurin virhe perustuu individualismin henkiseen ulottuvuuteen. Tämän ajattelun mukaisesti jokainen ihminen on taustastaan riippumaton toimija, joka tekee päätöksensä täysin itsenäisesti. Ikään kuin ihminen olisi vain yksittäinen atomi, joka ei kanna harteillaan perinnöllisiä ominaisuuksia, rotuidentiteettiä, kotoa saatua kasvatusta tai sitä vuosisataista kulttuuria, jonka arvoihin ja symboleihin hänet sidotaan syntymästä lähtien. Tämän kaltaisessa ajattelussa ei olisi mitään väärää, ellei se olisi niin voimakkaasti ristiriidassa ihmisen todellisen luonteen kanssa. Ihminen on evolutiivisen taustansa perusteella laumaeläin, joka on kyennyt nousemaan ravintoketjun huipulle ylivoimaisen yhteistyökykynsä ansiosta. Yksittäinen ihminen ei pärjää fyysisesti monellekaan itseään pienemmälle eläimelle, mutta osana kurinalaista joukkoa se on kyennyt kukistamaan suurimmatkin vastustajansa helposti. Heimomentaliteetti on tarkoittanut yhteistyön lisäksi myös sitoutumista yhteiseen puolustukseen toisia heimoja vastaan. Samasta ilmiöstä kumpuaa myös ihmisen taipumus muodostaa sisäpiirejä ja ulkopiirejä sen perusteella, kuinka paljon muut ihmiset jakavat yhteisiä ominaisuuksia henkilön itsensä kanssa. Yhteinen ulkonäkö, kieli, käyttäytyminen, uskonto ja temperamentti ovat niitä ominaisuuksia jotka synnyttävät tunteen sisäpiiristä, niiden puuttuminen taasen tekee muista ihmisistä ulkopuolisia, joihin suhtaudutaan omaa porukkaa suuremmalla varauksella.

Vaikka konservatiivit kokisivatkin etteivät kyseiset ominaisuudet ole heidän ajattelunsa näkökulmasta relevantteja, niillä on merkittävä vaikutus ihmisjoukkojen ryhmäkäyttäytymiseen. Yhdysvaltojen musta väestö ja itäaasialaiset ovat ryhmäkäyttäytymisensä perusteella toistensa vastakohtia, vaikka nimellisesti molemmat elävät samojen ”konservatiivisten” pelisääntöjen mukaisesti. Konservatiiviset arvot toimivat melko huonosti niissä mustissa yhteisöissä, joissa koulumenestys on surkeaa, suurin osa lapsista syntyy yh-perheisiin, rikollisuus on yksi elämäntapa muiden joukossa ja joissa esiintyy merkittäviä huumausaineongelmia. Vaikka valtion ajama politiikka olisi kuinka yksilökeskeistä, sen toimintaan vaikuttaa suuri joukko yksilöstä riippumattomia lainalaisuuksia. Näitä ovat esimerkiksi turvattu jälkeläistuotanto, tarpeeksi korkea taloudellinen tuottavuus ja rikoksiin taipuvaisen väestökomponentin erottaminen muusta väestöstä. Valtio, jonka väestö ei kykene ylläpitämään yhteiskunnan infrastruktuuria tai varmistamaan oman olemassaolonsa jatkuvuutta, on epäonnistunut valtio. Valtiota ja sen alaisuudessa toimivaa yhteiskuntaa ei voida koskaan erottaa sen alaisuudessa elävistä ihmisistä.

Vaihtoehto-oikeistolainen ajattelu eroaa voimakkaimmin konservatiiveista juuri tässä asiassa. Väestön vaihtuessa myös valtion yleisilme muuttuu väistämättä, sillä sen toimintaa alkavat entistä enemmän ohjaamaan uudelle väestölle luonteenomaiset ihanteet ja päämäärät. Konservatiiviset arvot nähdään tältä osin eurooppalaisina arvoina, jotka voivat esiintyä ainoastaan yhteisössä, joka on sitoutunut niiden ylläpitämiseen. Mustien ja latinoiden äänestyskäyttäytyminen eroaa selvästi Yhdysvaltojen valkoisen väestön vastaavasta, minkä vuoksi Yhdysvallat muuttuu tulevaisuudessa entistä vasemmistolaisemmaksi yhteiskunnaksi, mikäli kahden edellä mainitun väestön lukumäärä jatkaa kasvamistaan. Konservatiivit tuskin ymmärtäisivät vielä tässäkään vaiheessa muutoksen todellista luonnetta.

Ajat eivät ole sen helpompia Yhdysvaltojen ulkopuolellakaan. Afrikan väkiluku ylittää nykyisten arvioiden perusteella neljän miljardin rajapyykin vuonna 2100, mikä tarkoittaa sen nykyisen väestön nelinkertaistumista. Afrikan väestön kasvaessa räjähdysmäisesti myös heidän maailmanlaajuinen merkityksensä kasvaa samassa suhteessa, sillä Afrikan ainoa vientituote muihin maihin on jatkossakin sen oma ylijäämäväestö. Tulevaisuudessa tämä ylijäämäväestö muuttaa pysyvästi niitä länsimaita, jotka ovat valmiita ottamaan sen siipiensä suojiin. Väestönsiirron seurauksena useat Euroopan maat alkavat väistämättä muistuttaa nykyistä Etelä-Afrikkaa, sillä eurooppalaisten oma syntyvyys ei kykene kilpailemaan maahan tulevien massojen kanssa. Ja aivan kuten Etelä-Afrikka, myös Eurooppa alkaa muistuttaa entistä enemmän Saharan eteläpuoleista Afrikkaa. Toisin sanoen, yksikään eurooppalainen kansakunta ei selviä kyseisestä muuttoaallosta, ellei jotakin merkittävää muutosta tapahdu eurooppalaisten omassa ajattelussa.

Tältä osin vaihtoehto-oikeisto ja radikaalivasemmisto ovat molemmat oikeilla jäljillä tulevien muuttoaaltojen arvioinnissa. Vasemmistolaiset tiedostavat muutoksen peruuttamattomat vaikutukset ja pitävät sitä ainoastaan luonnollisena ja toivottavana lopputuloksena. Tiukemman linjan oikeistolaiset taasen mieltävät muutoksen olevan valtava uhka heidän oman kansansa olemassaololle. Oikeistolaiset myös tiedostavat sen, ettei mikään puhe integraatiosta, huivikielloista tai suvivirrestä kykene ratkaisemaan sitä todellista ongelmaa, joka tällä hetkellä muhii Välimeren eteläpuolella ja Aasiassa. Todellinen kysymys koskeekin sitä, kuinka eurooppalaisten tulisi tähän valtavaan demografiseen muutokseen suhtautua.

Tältä osin konservatiivit jotka haluavat vain ”kohtuutta” ja ”tolkkua” ovat tienhaarassa. Lähitulevaisuudessa myös he joutuvat ottamaan kantaa suureen muuttoliikkeeseen ja pohtimaan sitä, voidaanko heidän toivomaansa yhteiskuntaa ylläpitää väestöllä, joka ei ole sitoutunut sen perusarvoihin ja joka ei ole tarpeeksi kyvykäs ylläpitämään sen instituutioita.

–

–

Tuukka Kuru on vuonna 1990 syntynyt insinööriopiskelija ja Suomen Sisun Lapin piirin päällikkö.