SARASTUS

Kansallinen ja eurooppalainen, traditionalistinen ja radikaali verkkolehti

Aatteen paloa ilman järjen valoa

OLLI VIRTANEN

Sanalla ”ideologia” on nykyään kielteinen kaiku. Useimmille tulee ideologiasta mieleen ääriajattelu, propagandistinen aivopesu ja erinäiset 1900-luvun epäonnistuneet yhteiskuntakokeilut. Ideologinen ihminen mielletään usein fanaatikoksi, ja kun politiikassa halutaan lyödä vastapuolta, sitä syytetään ideologisesta sokeudesta.

Lienee kuitenkin selvää, että kaikkia yhteiskunnallisia mielipiteitä ei voida nimittää ideologisiksi; siinä tapauksessa koko ideologian käsite muuttuisi oikeastaan tarpeettomaksi. Mikä siis erottaa ideologian tavallisista mielipiteistä? Nähdäkseni keskeisin ero on se, että mielipide pyrkii ottamaan huomioon vallitsevat olosuhteet ja mukautumaan niihin, kun taas ideologia antaa kaikkiin kysymyksiin saman vastauksen ja tahtoo ratkaista kaikki ongelmat samalla tavalla seurauksista välittämättä. Esimerkiksi kommunismin oppien mukaan utopistinen ihanneyhteiskunta saavutetaan siirtämällä kaikki omaisuus yhteisomistukseen ja lakkauttamalla yhteiskuntaluokat (väkivalloin). Mitään muuta ei tarvita – eikä sallita, olkoon tuloksena sitten vaikka diktatuuri ja holodomor.

Jokaisella ajalla on omat ideologiansa. Vanhakantainen kommunismi on jo käytännössä kuopattu, mutta sen henkistä perintöä on Länsi-Euroopassa osaltaan jatkamassa aate, jota voitaneen nimittää vaikkapa ”pehmeiksi arvoiksi”. Tämän opin mukaan kaikkien sosiaalisten ongelmien alkusyy on yhteiskunnan liian vähäinen huolenpito jäsenistään, ja näin ollen millainen häiriökäytös tahansa voidaan poistaa sosiaalikoneiston interventiolla. Ongelmatapauksia käsiteltäessä pitää yrittää ensin hyvällä, sitten kiltisti ja sen jälkeen ystävällisesti. Jos vieläkään ei toimi, aloitetaan kohdasta yksi. Rankaisemista ja voimakeinoja pyritään välttämään viimeiseen asti, mistä seuraa absurdeja tilanteita, kuten paloittelumurhaajien sijoittamista avovankiloihin.

Veret seisauttavan esimerkin tästä ajattelutavasta tarjoaa Ilta-Sanomissa 30.8. julkaistu uutinen, jonka mukaan sisäministeriö on kaavaillut Suomeen palaaville Isis-järjestön vierastaistelijoille ”ohituskaistaa” sosiaalietuuksien, kuten asunnon, pariin. Ehdotusta perustellaan sillä, että palvelut ovat olennaisen tärkeitä integroitaessa henkilöä takaisin yhteiskuntaan, kun taas niiden ulkopuolelle jääminen voi aiheuttaa radikalisoitumista.

Koska en liene ainoa, jolla tuon uutisen lukemisen jälkeen löi tyhjää kauan ja kumeasti, kerrataan vielä, mistä tässä tarkkaan ottaen on kyse. Isis on lähihistorian – ja vähän kaukaisemmankin historian – raakalaismaisin terroristijärjestö. Sen syntilistalta löytyy muun muassa kansanmurhaa, orjakauppaa ja vankien elävältä polttamista. On toki totta, että sosiaalipalveluiden ulkopuolelle jäämisestä saattaa seurata kaikenlaista ikävää, mutta uskallan näin ilman psykologin papereitakin veikata, että tuollaiseen järjestöön vapaaehtoisesti liittyneen kohdalla radikalisoitumisen estäminen on hilppasen myöhäistä. Sen, mitä tavataan nimittää maalaisjärjeksi, pitäisi kertoa jokaiselle täysipäisen kirjoissa olevalle, että tällainen henkilö tulee sulkea loppuelämäkseen telkien taakse sillä sekunnilla, kun hän astuu Suomen kamaralle.

Pehmeiden arvojen ideologian kannattajalle tällaista vaihtoehtoa ei kuitenkaan ole olemassa. Hänen työkalupakistaan ei yksinkertaisesti löydy muita keinoja kuin paapominen, hyysääminen ja pään silittely. Hän uskoo, että maailman ääriin varta vasten ihmisiä teurastamaan matkannut voidaan saattaa takaisin kaidalle tielle, kunhan yhteiskunta vain osoittaa häntä kohtaan ymmärrystä. Hirvittävää tässä on se, että siinä pahkasikatodellisuudessa, jossa me elämme, näin ajattelevat ihmiset eivät vietä päiviään pakkopaidassa suljetulla osastolla vaan ministeriössä päättämässä kokonaisen valtion asioista.

Toinen yhteiskuntaamme riivaava järkijättöinen idée fixe, sokea internationalismi, nivoutuu sekin elimellisesti edelliseen esimerkkiin. Tämän päähänpinttymän mukaan mikä tahansa ”kansainvälisyyteen” liittyvä edustaa kategorista hyvää. Esimerkiksi Turun terrori-iskun jälkeen moni hairahtui vaatimaan tiukempaa maahanmuuttopolitiikkaa, jolloin oikeamieliset kansanosat riensivät lausumaan, että Suomi ei voi sulkea rajojaan, koska sehän tarkoittaisi impivaaralaisuutta ja eristäytymistä ja sitä paitsi kansainväliset sopimukset sitä ja ihmisoikeudet tätä. Hölmömpi voisi tietysti luulla, että verta janoavilta terroristeilta kannattaakin eristäytyä, mutta hän unohtaa, ettei järjellä ole ollut päätöksenteossa sanan sijaa enää aikapäiviin. Järkevä ihminen nimittäin ymmärtää toki, että jos joskus vuosikymmeniä sitten silloisissa oloissa solmitut kansainväliset sopimukset saavat nykyään aikaan sen, että Eurooppaan virtaa sadoin tuhansin sopeutumiskyvytöntä ja rikollisuuteen taipuvaista väkeä, noita sopimuksia tulee muuttaa tai viime kädessä niistä pitää irrottautua yksipuolisesti. Hän ymmärtää myös, että vaikka sosiaalipalvelut sinänsä voivatkin kuulua yleismaailmallisiin ihmisoikeuksiin, Suomen valtion kustantamat sosiaalipalvelut eivät voi. Asioihin kiihkotta suhtautuva tajuaa kyllä, ettei Suomi muutu muulta maailmalta eristäytyneeksi Pohjois-Koreaksi, vaikkei jokaista onnenonkijaa otettaisi vastaan, mutta kansainvälisyyskiimaan sairastuneen päähän tämä ei mahdu. Maahanmuuton volyymin kasvattaminen on hänelle itseisarvo, joten siitä ei jousteta, vaikka ihan sananmukaisestikin henki menisi.

Yhteiskunta on monimutkainen koneisto, eikä aina ja kaikkialla toimivia menettelytapoja ole olemassa. Armon voi toki joskus antaa käydä oikeudesta, mutta käsiteltäessä ihmisiä elävältä polttavan terroristijärjestön jäseniä tarvitaan hieman jämerämpiä otteita kuin sosiaalipalveluja. Eikä kansainvälisyydessä tietenkään ole sinänsä mitään vikaa, mutta se ei voi eikä saa tarkoittaa maahanmuuton kvantitatiivisen ja kvalitatiivisen kontrollin unohtamista. Maailma ei ole mustavalkoinen, vaikka ideologiansa huumaamat poliitikot ja toimittajat sen sellaiseksi meille usein tahtovatkin maalata.

Olli Virtanen on nykymenoon kriittisesti suhtautuva nojatuolifilosofi.

Information

This entry was posted on syyskuu 3, 2017 by in Politiikka ja ideologia and tagged , , , , , , .
%d bloggers like this: