SARASTUS

Kansallinen ja eurooppalainen, traditionalistinen ja radikaali verkkolehti

Joakim Andersenin haastattelu (Osa 1)

Joakim Andersen on pitkäaikainen vaikuttaja ja ajattelija Ruotsin kansallismielisessä ja traditionalistisessa miljöössä. Hän on kirjoittanut ruotsalaiselle Motpol-ajatushautomolle yli kymmenen vuoden ajan ja häneltä on juuri ilmestynyt kirja ”Ur ruinerna – 2000-talets höger växer fram”. Andersenin kirjoituksia on myös käännetty ja julkaistu Sarastuksessa. Kahdessa osassa julkaistavan haastattelun on tehnyt Alarik Notis.

Alarik Notis: Olet kirjoittanut niin kutsuttuihin radikaalioikeistolaisiin julkaisuihin ja blogeihin yli vuosikymmenen ajan mutta olet kertonut, että sinulla on myös marxilaista aatteellista taustaa. Ei ole aivan epätavallista nähdä entisiä marxisteja oikeistoradikaaleissa piireissä, mutta voisitko kertoa lukijoillemme, mitä marxilainen menneesi pitää sisällään, miten päädyit nykyiseen poliittiseen suuntaukseesi ja kuinka kuvailisit nykyistä maailmankuvaasi? Mitkä ajattelijat ja aatevirtaukset ovat vaikuttaneet eniten ajatteluusi ja maailmankuvaasi?

Joakim Andersen: Kiinnostuin politiikasta noin viidentoista vanhana. Se oli tapahtumarikasta aikaa niin sisä- kuin ulkopoliittisesti. Sisäpolitiikkaa värittivät leikkaukset ja ruotsalaisen hyvinvointivaltion purkaminen, ulkopolitiikkaa hallitsi Neuvostoliiton kaatuminen, Irakin sota ja Yhdysvaltojen johtaman yksinapaisen maailman esiinnousu. Reagoin erityisesti leikkauksiin ja olen sellainen, joita Ulf Modin on kutsunut sosiaalisiksi äpäriksi, ihminen jonka juuret ovat pienten ihmisten parissa. Sympatiani ovat ennemmin kansan kuin esivallan puolella. Varhaista marxilaisuuttani voidaan pitää kansankokonaisuuden ilmaisuna, mitä pidän yhä tänään tärkeänä. Näen muinaisten germaanien tapaan kasvavan epätasa-arvon poliittisena ongelmana, uhkana kansankokonaisuudelle ja kansan kyvylle hallita omaa kohtaloaan. Mutta se on myös oikeudenmukaisuuskysymys, kenenkään ei tule kärsiä hätää, kaikista vähiten sen laajennetun perheen jonka kansakunta muodostaa.

Karl Marx

Jälkikäteen ymmärrän, että minuun reaalisosialismissa vedonneet asiat ovat osittain samoja, jotka myöhemmin puhuttelivat minua oikeistossa. Neuvostoliitossa oli kaksijakoinen suhtautuminen kulutusyhteiskuntaan ja hedonismiin, ja sen tietyt piirteet muistuttavat Spartaa ja Ernst Jüngerin sotilassosialismia. Arvostin näitä piirteitä ja näin jo silloin, että omistamisen ja olemisen välillä vallitsee konflikti. Minulla oli myös hajanaisia ajatuksia geopolitiikasta ja sen yhteydestä kulttuuriin ja yhteiskuntaan. En uskonut aivan liian voitonriemuisen amerikkalaisen mallin sopivan ruotsalaisille. En silloin tiennyt, että Neuvostoliiton romahdus johtaisi vanhan vasemmiston muuttumiseen yhä poliittisesti korrektimpaan suuntaan, jossa massamaahanmuutto, queeerteoriat, miesviha ja muu sellainen syrjäyttäisivät luokkataistelun. Samalla vasemmistolaiset jättivät vähemmälle huomiolle terävämmät analyysinsä, kuten kulutusyhteiskunnan kritiikin.

Mutta myöhemmin siirryin pois puhtaan marxismin piiristä tai ainakin täydensin sitä muilla vaikutteilla. Jo marxilaisena luin paljon ja halusin lukea myös ei-marxilaisten alkuperäisteoksia. Tein näin osittain siksi, että pystyisin muodostamaan vasta-argumentteja ja osittain siksi, että voisin löytää oivalluksia, jotka täydentäisivät Marxia. Siinä ei ole mitään uutta, marxilaiset ovat kautta aikojen yhdistelleet Marxia kaikkeen Freudista Nietzscheen. Mutta anarkistien, uusliberaalien, reaktionäärien ja fascistien teosten ja kaiken muun mahdollisen lukemisella oli seurauksensa. Aloin kyseenalaistaa marxismin käytännön seurauksia Venäjällä ja Kiinassa ja löytämään ylipääsemättömiä ja vakavia puutteita teorioissa. Marxismista puuttuu esimerkiksi teoria politiikasta ja etnisistä suhteista. Sen antropologia on myös vajavainen, ja on johtanut omituisiin teorioihin kuten siihen, että valtio “kuihtuisi pois” tultuaan ensin lähes kaikkivoipaiseksi. Sellainen teoria kumpuaa aivan liian positiivisesta ihmiskäsityksestä.

Samalla kävi yhä ilmeisemmäksi, että maahanmuuttopolitiikka ajaa ruotsalaista kansakuntaa ahtaalle. Tuntemani ihmiset saivat kärsiä pahoinpitelyistä ja raiskauksista, eikä se kiinnostanut valtaapitäviä mitenkään. Minulla oli varhain luokkakantainen näkemys asiasta: ruotsalainen työväenluokka uhrattiin globalisaation ja alempien palkkojen tähden. Mutta pikkuhiljaa aloin kiinnostua myös etnisestä kysymyksestä sellaisenaan. Ruotsalaiset ja eurooppalaiset ajettiin yhä ahtaammalle ja heitä demonisoitiin paitsi demografisesti ja taloudellisesti, myös kulttuurisesti ja ideologisesti. Aloin kiinnostua poliittisesta korrektiudesta ja etnomasokismista maailmankatsomuksina ja kulttuuriteollisuuden roolista maailmankuvan muokkaajana ja luojana. Kokemukseni marxilaisena ja Debordin ja Barthesin lukeminen muiden muassa antoivat tähän suhteellisen hyvän työkalupakin, jota myöhemmin täydensi Evola ja uusi oikeisto.

Julius Evola

Tänään minulla on maailmankuva, jossa yhdistyy mielestäni Marxin, Evolan, Alain de Benoist’n, Ludwig Klagesin, Carl Scmittin, Örnulf Tigerstedtin, Georges Dumezilin, Bakuninin, Sam Francisin, Güntherin ja monen muun paras anti. Lähtökohtani on suureksi osaksi kysymyksissä “mikä on hyvä ihminen” ja “mikä on hyvä elämä”. Vastaukset näihin kysymyksiin löydän omasta historiastamme ja käännyn erityisesti Völkisch-ajattelijan H.F.K Günterin ja Julius Evolan puoleen. Günther kuvasi kuinka esi-isämme antoivat näihin kysymyksiin suurin piirtein samat vastaukset aikojen saatossa, vaikka välillä he saattoivat käyttää termiä humanitas ja välillä sanaa stormenska. Sellaista ihmistä leimaavat rohkeuden, totuudenrakkauden ja jalomielisyyden kaltaiset ominaisuudet sekä tietty sisäinen etäisyys tapahtumarikasta ympäröivää maailmaa kohtaan. Günther kirjoitti ensisijaisesti indoeurooppalaisesta ihmisihanteesta, mutta käsitykseni on, että jotain hyvin samankaltaista on löydettävissä läheistä sukua olevien suomalais-ugrilaisten kansojen parista.

Hyvä elämä juontuu siitä, että pyrkii elämään sellaisen ihmisideaalin mukaisesti. Mutta myös hyvä yhteiskunta on riippuvainen siitä. Voi muodostaa vaikka kuinka kekseliäitä poliittisia ja taloudellisia malleja tahansa, mutta ilman oikeanlaisia ihmisiä ne ovat tuhoon tuomittuja. Siksi olen kiinnostunut Güntherin stormenskan historiallisista edellytyksistä. Günther kuvasi kuinka vanhempi orgaaninen eurooppalainen yhteiskunta murrettiin ja korvattiin individualismilla ja riistokapitalismilla, mutta hänen kuvauksensa ei ollut sosialistinen. Sen sijaan hän asetti kuvauksensa keskipisteeseen sen, kuinka vapaat ja itsenäiset talonpojat muuttivat suurkaupunkeihin ja muuttuivat riippuvaisten, epäitsenäisten, aseista riisuttujen, epäkriittisten ihmisten massaksi. Ei kenties ole realistista haaveilla paluusta maalle, mutta Günther, Evola ja don Colacho muiden muassa näyttävät meille hyvän yhteiskunnan edellytykset ja auttavat meitä tunnistamaan siihen kohdistuvat uhat. Esimerkiksi kansan riisuminen aseista tai sellaisten ihmisten haaliminen, jotka jo valmiiksi muodostavat urbaanin akkulturoidun massan, näyttäytyvät silloin epätoivottuna kehityssuuntana.

Olen myös lainannut Herbert Marcusen käsitettä “yksiulotteinen ihminen”. Marcuse oli yksi aktiivisimmista Frankfurtin koulukunnan jäsenistä. Jotkut hänen teoriansa ovat suorastaan haitallisia, mutta juuri ilmaisu ”yksiulotteinen” onnistuu kuvaamaan erästä modernin yhteiskunnan tärkeää piirrettä. Elämä on moniulotteista. Siitä löytyy luova ulottuvuus, poeettinen ulottuvuus, poliittinen ulottuvuus, henkinen ulottuvuus, romanttinen ulottuvuus, oneirinen ulottuvuus ja niin edelleen. Monet näistä ovat syväulottuvuuksia. Moderni yhteiskunta redusoi elämän muutamaan ulottuvuuteen, tekee meistä tuottajia ja kuluttajia. Muut ulottuvuudet marginalisoidaan tai ne alistetaan kuluttajan logiikalle. Uni, jota ennen pidettiin tärkeänä ja merkityksellisenä, muuttuu “palautumiseksi”. Osallisuus kansallisessa ja historiallisessa yhteisössä redusoidaan “Ruotsi Oy:ksi”, jossa tärkeintä on uusien jäsenten taloudellinen panos. Hienovaraiset nyanssit ja ulottuvuudet työnnetään syrjään. Muun muassa Eino Kaila on kirjoittanut hienosti tästä aiheesta sekä siitä, kuinka modernia yhteiskuntaa leimaa “valhe ja esittäminen”. Marcusen käsitteen voi kätevästi yhdistää Erich Frommin ja Jean Thiriart’n kysymykseen, onko elämän tarkoitus “omistaa vai olla”. Güntherin ja Evolan edustamalle ihmistyypille elämän tarkoitus on oleminen ja kulutusyhteiskunta näyttäytyy lähinnä passivoivana huumeena.

Eniten vaikutteita olen saanut todennäköisesti Marxilta, Evolalta ja Dumezililta. Marx kehitti mallin, jonka avulla voi ymmärtää historiaa ja yhteiskuntaa kokonaisuuksina, ja vaikka en täysin jaakaan hänen perspektiiviään, on se itsessään arvokas. Marxin ajatukset “perustasta” ja “ylärakenteesta” tai “intressistä” ja “ideasta” ovat myös olleet merkityksellisiä minulle, niillä hän muistuttaa reaalipolitiikan ja symbolipolitiikan erosta. Esivallan puheesta suuri osa koostuu täysin merkityksettömistä latteuksista, joiden funktio on puhtaasti retorinen. Monet “väittelyt” ovat epäkiinnostavia ellei tunnista “intressiä”. Esivalta sanoo, että meidän tulee “avata sydämemme”, kun he oikeasti haluavat alentaa palkkojamme massamaahanmuuton avulla.

Evolalla on sama kokonaisvaltainen pitkä perspektiivi historiaan kuin Marxilla, vaikka hänen lähtökohtansa ovat erilaiset. Hänen ihmiskäsityksensä on myös puhutteleva, sellainen ihmisihanne puuttuu täysin marxismista ja liberalismista. On hankala ajaa menestyksekkäästi Evolaan pohjautuvaa politiikkaa, mutta kulttuurikriitikkona ja eksistentiaalisena ajattelijana on hän korvaamaton. Italialaisen Almiranten kerrotaan lausuneen Evolasta “meidän Marcusemme, mutta parempi”, ja se kertoo jotain hänen merkityksestään. Jos vertaa Evolan sivilisaatiokritiikkiä Marcusen vastaavaan huomaa nopeasti, että Evola menee pidemmälle. Marcuse jakaa monet modernin yhteiskunnan lähtökohdat. Evolan kohdalla näin ei ole, vaan hän arvostelee sitä, hyvässä ja pahassa, ulkopuolelta käsin.

Georges Dumezil

Georges Dumezil oli ranskalainen uskontotieteilijä, joka muun muassa tutki indoeurooppalaisia myyttejä. Hän muistuttaa minua esi-isien merkityksestä ja siitä, kuika voimme inspiroitua heistä vielä nykyäänkin. Hän kuvasi kuinka heidän maailmankuvansa koostui kolmesta “funktiosta”. Oden ja Tyr edustavat ensimmäistä funktiota, eli suvereniteettia. Tor edustaa toista, eli voiman ja vahvuuden funktiota. Frej ja Freja edustavat kolmatta eli hyvinvointia, elämää, hedelmällisyyttä ja niin edelleen. Se on malli, joka muistuttaa meitä siitä, että talouden eli kolmannen funktion tulee hyvässä yhteiskunnassa olla alisteinen ensimmäiselle funktiolle, ja se auttaa meitä ajattelemaan yhteiskuntaa kokonaisvaltaisesti. Liberalismi on “kolmannen funktion teoria,” sen lähtökohtana ovat yksilöt, joilla on aineelliset intressit. Sama koskee sosialismia. Tästä syystä ne eivät ymmärrä monia asioita, esimerkiksi sitä mitä kutsutaan thumokseksi. Thumos liittyy toiseen funktioon. Ihminen ei elä yksin leivästä, hän tarvitsee kunnioitusta ja tunnustusta (tämä korkeamman tarkoituksen tarve taas liitty ensimmäiseen funktioon). Liberaali voi siksi uskoa, että ihmisten uskollisuus on ostettavissa sosiaalituilla ja hän yllättyy, kun jotkut tästä huolimatta muuttuvat “ekstremisteiksi”. Mutta heillä on erittäin pinnallinen ja yksiulotteinen ihmiskäsitys, joka ei huomioi ensimmäistä tai toista funktiota.

Dumezil ja indoeurooppalaisuuden tutkimus muistuttaa meitä myös siitä, mtä kutsutaan miestenliitoiksi, saksaksi Männerbünde. Ne muodostavat koossa pitävän liiman jokaisessa toimivassa eurooppalaisessa valtiossa. Miesten yhteenliittymät ovat pitäneet koossa niin sotavoimia, kirkkoa kuin hallintoa. Kun ne korvautuvat puhtaasti hyötyä tavoittelevilla yksilöillä tai puolueilla, on se valtiolle lopun alku.

Olet vastikään julkaissut kirjan Ur ruinerna – 2000-talets höger växer fram (”Raunioilta – 2000-luvun oikeisto astuu esiin”). Nimi itsessään kertoo jo paljon, mutta voitko kertoa lukijoillemme mistä kirja kertoo ja miksi halusit kirjoittaa sen?

Lähtökohtani on, että elämme keskellä murroksen aikaa, jossa toisen maailmansodan jälkeen pystytetty järjestys ei enää toimi. Se koskee taloutta, demografiaa, kulttuuria ja politiikkaa. Asian voisi muotoilla marxilaisittain niin, että “sisäänrakennettuja ristiriitoja” ei kyetä enää hallitsemaan.

Tämä tarkoittaa, että reformit eivät riitä. Tarvitsemme jotain aivan uutta. Samanaikaisesti suuri osa ihmisistä, myös maahanmuuttokriitikoista, pitää kiinni liberaalista maailmankuvasta. Kirjan tarkoitus on osaksi osoittaa miten syväluotaava kriisi on, osaksi esitellä joitakin vaihtoehtoja liberalismille. Joissakin tapauksissa näillä vaihtoehdoilla on todellista potentiaalia haastaa ja korvata liberaali järjestys. Kirjan luvuissa käsitellään uutta oikeistoa, kristillisiä toimijoita kuten tanskalainen Tidehverv, identitäärejä, Casa Poundia, neoreaktionäärejä, globaaleja esimerkkejä populismista kuten Dutertea ja Erdogania, vaihtoehto-oikeistoa, Soldiers of Odinin, EDL:n ja PEGIDA:n kaltaisia yrityksiä vallata julkinen tila takaisin, Duginia, Eric Zemmourin ja Akif Pirinccin kaltaisia maahanmuuttajia ja Trumpia. En ole yhtä myötämielinen kaikkia näitä kohtaan. Kannatan esimerkiksi uutta oikeistoa ja Casa Poundia ennemmin kuin Erdogania ja neoreaktionäärejä. Mutta historiallisina ilmiöinä ovat ne kaikki tutustumisen arvoisia.

Keskityn suureksi osaksi menestystekijöihin, ja kirjan on tarkoitus olla työkalulaatikko, jota voivat lukea keskenään hyvinkin erilaiset ihmiset ja ammentaa siitä käyttökelpoisia ja hyödyllisiä strategioita ja analyysejä eri maista. Tällaisia ovat miesten yhteenliittymien arvo, synergiat, thumos ja positiivinen ja vahvistava asenne. Keskityn myös tarpeeseen ajatella politiikkaa laajemmin, tarpeeseen luoda kulttuuria ja kehittää itseään. Ei riitä, että äänestää. Meidän tulee myös harjoittaa ruumistamme, lukea ja muodostaa perheitä (ja miestenliittoja ja muita yhteisöjä).

Olet kirjoittanut kauan ja paljon. Mikä sinua motivoi? Mikä saa sinut kirjoittamaan?

Kirjoitain osittain kansani ja lasteni puolesta, osittain siksi, että tykkään lukea ja kirjoittaa. Jos aikaamme katsoo historiallisesta perspektiivistä, on ilmeistä että ruotsalaiset ja kaikki eurooppalaiset kansat ovat laajan rintaman hyökkäyksen kohteena (taloudellisesti, kulttuurisesti, demografisesti, poliittisesti ja niin edelleen). Jos vertaan 20 vuoden takaista aikaa nykyiseen on todettava, että asiat ovat menneet huonompaan suuntaan. Valtaapitävät eivät näytä haluavan tai kykenevän muuttamaan suuntaa, joten asiat voivat muuttua vielä synkemmiksi tulevien 20 vuoden aikana. Se ei ole maailma, jossa haluaisin kansani ja lasteni elävän. Tämä motivoi minua. Samalla halveksun valtaapitäviä, enkä kykene pidemmällä aikavälillä olemaan jakamatta tuntemuksiani muiden kanssa.

Ihmiset tekevät hyödyllisiä asioita eri tavoin. Osa on sotureita, toiset ovat johtajia, toiset taas taiteilijoita tai älyköitä. Olen aina pitänyt lukemisesta ja kirjoittamisesta ja pyrin hyödyntämään sitä. Tuntuisi itsekkäältä lukea esimerkiksi Evolan ja Güntherin analyyseja modernista maailmasta jakamatta niitä muiden kanssa. Palatakseni Dumezilin funktioihin, ihmistyyppejä on erilaisia ja minä olen ensisijaisesti kirjoittaja ja sanamaagikko.

Mitä projekteja sinulla on työn alla tällä hetkellä? Onko sinulla tulevaisuuden suunnitelmia? Aiotko kirjoittaa lisää kirjoja?

Jatkan kirjoittamista Motpoliin, mikä usein vie pääosan vapaa-ajastani. Tämän lisäksi kirjoitan myös Fria Tider -verkkolehteen ja olen vastikään ollut mukana ensimmäisessä podcastissani (Ingrid & Conrad). Olen jo pidemmän aikaa ajatellut kirjoittaa jotain kaunokirjallisempaa. Kirjoitin paljon sellaista nuorempana, enimmäkseen fantasiaa, kauhua ja merkillistä satiiria a lá Nikanor Teratologen, mutta viime vuosina aika on ollut vähissä sellaiseen. Ei ole mahdotonta, että lähitulevaisuudessa ilmestyy kaukaiseen tulevaisuuteen sijoittuva eepos, jossa planeettaamme peittää yksi ainoa yhteen kasvanut suurkaupunki, jonka romahdus on alkanut. Heimot ja jengit sotivat keskenään raunioissa luonnon ja jumalten alkaessa ottaa takaisin entiset asuinsijansa. Siitä voisi tulla jännittävää kaunokirjallisuutta ja samalla oman aikamme allegoria. Tai sitten tulee jotain ihan muuta, se on vain yksi monista hahmotelmistani.

%d bloggers like this: