Lopettakaa demokratia

BRETT STEVENS   (suomentanut Hannu Koskela)

–

Suurin osa tähän mennessä esitetyistä demokratian kritiikeistä on keskittynyt demokraattisen johdon tuottamiin huonoihin tuloksiin. Vaikka tämä on totta, se ei ole asian koko kuva ja voi saada ongelman näyttämään lievemmältä kuin se on. Demokratia ei ole vain huonoa johtamista, vaan kansamme henkistä kannibalismia.

Ennen kuin jatkan, on järkevää selkeyttää demokratian tuottamien huonojen tulosten ongelmaa. Kuten komiteoissakin, demokratiassa tulokset eivät räikeän huonoja, vaan ennustettavan tylsiä ja pureutuvat useimmiten ongelmiin vain pintapuolisesti. Ajan mittaan keskinkertaiset päätökset synnyttävät jatkuvan eroosiopaineen, jonka tuhoisuudelle vetävät vertoja vain apokalyptisen huonot päätökset.

Apokalyptisen huonossa päätöksessä — ellei se suoraan aiheuta maailmanloppua kuten esimerkiksi täysimittainen ydinsota — virhe on eristetty rajattuun hetkeen ja tiettyyn valintaan. Tämä tekee helpoksi tunnistaa virhe ja kumota se myöhemmin tai ainakin olla toistamatta sitä. Toisin on hitaan, vakaasti etenevän rappion laita, joka vuodattaa sivilisaation kuiviin ja lähettää sen “tuhannen sivalluksen kuoleman” polulle, jolta ei ole paluuta.

Demokratian olennaisin fyysinen ongelma on se, että kukaan ei ole koskaan vastuussa. Äänestäjät tekevät valintansa, mutta heidän valintamahdollisuutensa ovat etukäteen rajatut. Heidän valintansa pysyy salassa, eivätkä he kohtaa valintansa seurauksia yksin. Vaalikarja matkaa vaunuissa äänestämään ja kaikki syyttävät toisiaan lopputuloksesta.

Tällainen on demokratian psykologia: se kannustaa korruptoituneeseen äänestyskäyttäytymiseen tuhoamalla vastuullisuuden. Minkä tahansa toimenpiteen kustannukset jakaantuvat koko yhteiskunnalle, mikä kannustaa varakkaampia äänestämään järjettömien kustannusten puolesta, jotka voidaan siirtää muille. Muille taakasta tulee vain raskaampi. Miljonääri voi maksaa 50 % veroja ja silti hänelle jää puoli miljoonaa dollaria, mutta 40 000 dollaria vuodessa ansaitseva suistuu köyhyyteen.

Älykkäidenkin keskuudessa pelkkä äänestämisprosessi itsessään luo korruptiota. Siinä ”sovitaan olevamme eri mieltä” ja tyydytään ”pienimpään yhteiseen nimittäjään”, koska se on tarjolla olevista vaihtoehdoista vähiten huono. Äänestäminen kannustaa tekemään valintoja, jotka koskevat toisten ihmisten rahaa, aikaa ja elämää — joutumatta itse koskaan vastuuseen.

Lisäksi demokratia tyrehdyttää keskustelun. Jos asia menee joka tapauksessa äänestykseen, miksi vaivautua pureutumaan sen ytimeen? Tarvitsee vain manipuloida muut omalle puolelleen, vetää yksikätisen rosvon vivusta ja katsoa mitä luonnon satunnaisgeneraattori sylkäisee ulos. Mikä vielä pahempaa, poliitikko hyötyy siitä, että käsiteltävästä aiheesta ymmärretään mahdollisimman vähän. Ei ole väliä, onko hänen kantansa hyvä vai huono. Väliä on vain sillä, kuinka hyvin sanoo sen mitä ihmiset haluavat kuulla, ja näin hyvät ja huonot kannat ovat tasavertaisia.

Kuluttajavaltio on rakennettu taloudellisen demokratian päälle. Samalla tavoin kuin politiikassa on turha perehtyä aiheeseen liian syvällisesti, tuotteiden markkinoinnissa on kyse siitä, miten ihmiset saadaan uskomaan tarvitsevansa jotakin tuotetta, riippumatta heidän todellisista tarpeistaan. Sosiaaliseen kanssakäymiseen sisältyy ulottuvuus, jossa kerromme ihmisille valkoisia valheita ja imartelemme heitä, jotta he seuraisivat meitä ja tyydyttäisivät omat tarpeemme.

Demokratian tuottama psykologinen vahinko ulottuu vielä laajemmalle. Se on passivoiva prosessi, sillä yksilö valitsee jotakin ja sen jälkeen hänelle annetaan umpimähkäisesti jotain muuta. Politiikka nimittäin tuottaa pääasiassa poliitikkoja, ja ne, jotka osaavat vedota suureen yleisöön tekevät kulissien takana sen mitä todellisuudessa voidaan tehdä (mikä on yleensä jotakin aivan muuta). Tämä passiivisuus pakottaa ihmiset palvelijoiden rooliin: he ovat kenties saaneet sanoa sanottavansa, mutta nyt Järjestelmä on puhunut ja heidän täytyy toteuttaa sen tahto. Näin heidän oma tahtonsa pyyhkiytyy pois ja korvautuu mukautumisella. Kun eurooppalaiset käyttäytyvät aivan kuin heillä ei olisi omaa kulttuuria eikä omia päämääriä, ja näin ollen heidän elämänsä ainoa tarkoitus olisi ”auttaa” kolmannen maailman ihmisiä ja toteuttaa heidän unelmiaan, se johtuu osaksi demokratian kerrannaisvaikutuksista.

Ei ole väliä, mitä ihmiset äänestävät tai kuinka fiksuja he ovat. Olivatpa he ihmisinä kuinka hyviä tahansa, he tottuvat lopulta tuloksettomuuteen ja pitävät elämää pikemminkin uhkapelinä kuin merkityksellisenä päämäärien toteuttamisena. He luopuvat tiedosta ja nojaavat mielipiteeseen, ja sitten sulkeistavat pois kaikki kilpailevat näkökannat. Koska rehellisyys on huono sijoitus, heistä tulee passiivis-aggressiivisia manipulaattoreita, jotka kertovat osatotuuksia ja kalastavat äänestäjiä syyllisyydellä, tunnekuohuilla, häpeällä, säälillä ja pelolla.

Tämä selittää äänestyskäyttäytymisen kertakaikkisen kehnon laadun:

Kuvitellaan vertailukohtana valamiehistö, joka on tekemässä päätöstä murhajutussa. Mutta oletetaan, että todisteiden tarkkan punnitsemisen sijaan valamiehistö toteaisi vastaajan syylliseksi joko hetken mielijohteesta tai ilkeyttään. Oletetaan, että kolmasosa valamiehistä ei kiinnitä huomiota todisteisiin ja päättää vain kolikkoa heittämällä pitää syytettyä syyllisenä. Oletetaan toisen kolmanneksen toteavan syytetyn syylliseksi siksi, että he eivät pidä tämän ihonväristä. Oletetaan viimeisen kolmanneksen kiinnittävän huomiota todisteisiin, mutta toteavan syyllisyyden siksi, että he uskovat johonkin omituiseen salaliittoteoriaan.

Jos tietäisimme valamiehistön toimineen noin, vaatisimme uutta oikeudenkäyntiä. Vaakalaudalla olisivat vastaajan omaisuus, hyvinvointi, vapaus ja mahdollisesti henki. Valamiehistön velvollisuus vastaajaa ja meitä muita kohtaan on olla huolellinen päätöksensä teossa. Sen tulisi tehdä päätöksensä esteettömästi ja hyvässä uskossa.

Tämä päättelyketju pätee vieläkin paremmin äänestäjäkuntaan kokonaisuutena. Poliittisissa päätöksissä panokset ovat korkeat. Lopputulokset — mukaan lukien kaikki tulevat lait, säädökset, verot, budjettimenot, sodat ja niin edelleen — sälytetään päällemme pakolla. Nämä päätökset voivat vahingoittaa meitä ja vahingoittavatkin, sekä voivat riistää ja riistävätkin monelta meistä omaisuuden, vapauden ja jopa hengen. Ensisilmäyksellä meidän tulisi pitää äänestäjien — kuten valamiestenkin — moraalisena velvollisuutena äänestää pätevällä ja eettisellä tavalla. Mutta kun tarkastelemme ihmisten todellista äänestyskäyttäytymistä, he näyttävät systemaattisesti rikkovan tätä velvollisuuttaan.

Kuvitellaanpa nyt tällaiseen huonoon päätöksentekoon tottuneiden ihmisten yhteiskunta. Heillä ei ole mitään toivoa asioiden kääntymisestä paremmaksi; he voivat vain toivoa, etteivät asiat menisi vieläkin huonompaan suuntaan. He tietävät, että heille kerrotaan vain valheita, ja tämä luo kulttuurin, jossa heidän täytyy valehdella menestyäkseen. Se puolestaan tekee kaikesta — omasta itsestä, perheestä, harrastuksista, kyvyistä — itsekorostuksen välineitä, koska niillä voi manipuloida muita ja saavuttaa menestystä. Sielut haihtuvat ilmaan. Ihmisistä tulee automaattizombeja, jotka toistavat turhia arkirituaaleja (työpaikat, byrokratia, sosiaalinen kanssakäyminen) vain yrittääkseen jälleen tuntea olevansa elossa.

Demokratian poistaminen on helppoa: on vain nostettava jokin puolue valtaan, muutettava perustuslakia, ja syntyy uusi järjestelmä — tai mikä parempaa, ei järjestelmää. Järjestelmän juuri on itse ajatus järjestelmistä — ja se saa alkunsa demokratiasta ja ajatuksesta, että vallan perustana ovat ryhmät joissa tehdään henkilökohtaisia valintoja. Kun se poistetaan, ihmiset näkevät jälleen todellisuuden ja valitsevat johtajia näyttelijöiden sijaan, vapauttavat mielensä ja sielunsa samanaikaisesti.

–

Brett Stevens on kirjoittanut 1980-luvun lopulta lähtien. Hänen kirjoituksiaan ovat julkaisseet verkossa RightOn, American Renaissance, Return of Kings, Counter-Currents, Alternative Right ja Aristokratia. Tämä artikkeli ilmestynyt alunperin osoitteessa http://www.amerika.org/politics/end-democracy/