SARASTUS

Kansallinen ja eurooppalainen, traditionalistinen ja radikaali verkkolehti

Kansakunta politiikan keskipisteenä

 

suomi-7

TUUKKA KURU

Kansakunta, latinaksi natio, tarkoittaa yhtenäisen hallinnon alaisuudessa elävää ihmisjoukkoa, joka eroaa muista ihmisryhmistä käyttäytymisensä, kielensä, kulttuurinsa, rotunsa, uskontonsa ja etnisyytensä perusteella. Kansakunnan perustana voidaan pitää olettamusta, jonka mukaan saman ryhmän jäsenillä on enemmän yhteistä toistensa kuin ryhmän ulkopuolisten ihmisten kanssa. Suurin osa eurooppalaisista valtioista onkin syntynyt yhtenäisten kansakuntien ympärille, millä tarkoitan tässä yhteydessä niitä nykyaikaisia yhteiskuntia, joissa yksi etninen ryhmä muodostaa kansalaisten selvän enemmistön, ja täten määrittää olemassaolollaan yhteiskunnallisen kehityksen suunnan.

Sosiaalisen evoluution näkökulmasta kansakunta on suhteellisen tuore ilmiö. Kansakunta on heimoa suurempi yhteiskunnallinen yksikkö, jota yhdistää suorien sukulaissuhteiden sijasta yhtenäiset tavat, yhtenäinen hallinto, kulttuuri ja ulkoiset ominaisuudet. Historian näkökulmasta suorien sukulaissuhteiden perustalle syntyneet heimot olivat kymmenien tuhansien vuosien ajan ihmiselämän perusyksikköjä, joiden sisäinen dynamiikka on ollut sangen muuttumaton maanosasta riippumatta. Esihistoriallisella ajalla nämä heimot kasvoivat yleensä noin 150 hengen suuruisiksi, jonka jälkeen ne jakaantuivat pienempiin yksiköihin. Heimoon kuuluvien ihmisten lukumäärä noudattaa pitkälti Dunbarin lukua, jota pidetään suurimpana mahdollisena ihmisjoukkona, jota yksittäinen ihminen kykenee käsittelemään yksilöinä.

Kymmenien tuhansien vuosien ajan 100-200 hengen heimot muodostivat ihmiselämän perustan, sillä kyseiset ryhmät eivät voineet yhteisön selviytymisen kannalta olla juurikaan pienempiä, ja lisäksi heimon jäsenten lukumäärän kasvaessa myös yksittäisen ihmisen kyky hahmottaa kaikkia sen jäseniä oman sisäpiirin jäseniksi pieneni. Ihmisen alitajuinen taipumus jakaa ihmisiä sisäpiiriin ja ulkopiiriin perustuu juuri tälle ajanjaksolle, ja sillä on takanaan todennäköisesti evoluution muodostama paine. Rajallisten resurssien ja äärimmäisen alhaisen elintason maailmassa heimojen välisten yhteenottojen voittajaksi selviytyi yleensä se heimo, joka oli sisäisesti yhtenäisempi ja kyvykkäämpi suojelemaan omia resurssejaan. Näiden kymmenien tuhansien vuosien aikana tapahtui myös suuri joukko perinnöllisiä muutoksia, kuten esimerkiksi valkoisen ihonvärin syntyminen ja ihmisryhmien eriytyminen kolmeen pääryhmään; aasialaisiin, afrikkalaisiin ja kaukasialaisiin (valkoisiin).

tribeHeimoyhteisöt kärsivät korkeasta kuolleisuudesta, minkä vuoksi pienikin perinnöllinen poikkeama, joka millään tavoin edisti sopeutumista paikallisiin olosuhteisiin, antoi jollekin yksilölle huomattavan etulyöntiaseman muihin verrattuna. Tämän etulyöntiaseman turvin nämä ihmiset saivat myös eniten terveitä jälkeläisiä, jotka kantoivat perimässään samoja voittavia ominaisuuksia. Satojen sukupolvien aikana voittavat ominaisuudet periytyivät isältä pojalle, ja tämä prosessi yhtäältä hävitti sopeutumattomat muunnokset luonnon kiertokulusta ja toisaalta kiihdytti ihmislajin pääryhmien erottumista toisistaan.

Suuri muutos ihmisen kehityksen kannalta oli maatalouteen siirtyminen, joka aiheutti yhteisöille huomattavia muutospaineita. Yksi metsästäjä-keräilijäkulttuurin suurimmista ongelmista liittyi sen vaatimaan suureen maa-alueeseen ja näiden maa-alueiden heikkoon hyödyntämiseen. Aiemmin heimot pystyivät ratkomaan reviirikiistoja siten, että heikompi ja pienempi heimo muutti pois suuremman ja vahvemman tieltä. Kun hyödyntämätön maa-alue alkoi vuosituhansien saatossa loppua kesken, jokainen rajamuutos tapahtui käytännössä toisen heimon kustannuksella. Tämä kehitys johti uuteen sopeutumispaineeseen, joka kannusti maa-alueen hyödyntämiseen ja pysyvään asumiseen. Aiemmin metsästäjä-keräilijöiden keskuudessa esiintynyt huomattava aggressiivisuus ei enää tuonut sanottavaa hyötyä täsmällisyyttä ja pitkäjänteisyyttä korostavassa maataloudessa. Aiempien 100-200 hengen heimojen sijasta ihmiset siirtyivät asumaan entistä tiiviimpiin ja entistä suurempiin yhteisöihin, jotka saattoivat käsittää useita tuhansia henkiä.

Muutospaine edellytti myös laajempaa sisäpiiriä kuin aiemmin mainittua noin 150 hengen kokoista. Heimomallin tilalle syntyi uusia instituutioita, kuten esimerkiksi järjestäytynyt uskonto, jotka mahdollistivat entistä suurempien yhteisöjen syntymisen. Luonnonvalinnan kannalta suuret ja järjestäytyneet maatalousyhteisöt olivat etulyöntiasemassa yksittäisiä paimentolaisryhmiä vastaan, sillä ne kykenivät mobilisoimaan paimentolaisheimoja huomattavasti suurempia sotajoukkoja, joiden ylläpitäminen edellytti maataloustuotantoa ja kykyä varastoida ruokaa. Uusien olosuhteiden synnyttämät muutospaineet johtivat ajan saatossa siihen, että maatalousyhteiskunnista tuli vähemmän väkivaltaisia kuin paimentolaisheimoista, joissa väkivalta oli usein yleisin kuolinsyy. Paimentolaisheimot ja vuoristokansat pysyivät taas keskimääräistä väkivaltaisempina, sillä ankarissa ja köyhissä olosuhteissa yksilön aggressiivisuudesta oli suoraa hyötyä, joka varmisti myös suuremman määrän terveitä jälkeläisiä.

bruegel-2Ennen teollistumista ja rokotteita maailman väestönkasvu oli hyvin hidasta, mikä johtui maatalouden alhaisesta tuottavuudesta. Maataloustuotannon hetkittäisesti kasvaessa kasvoi myös terveiden lapsien lukumäärä, ja he söivät nopeasti aiemmin syntyneen ylijäämän. Väestönkasvun hitaudesta huolimatta populaation sisällä tapahtui sukupolvien välillä muutoksia. Vuosisatojen aikajänteellä varakkaampi väestönosa sai enemmän terveitä jälkeläisiä kuin äärimmäisessä köyhyydessä elävä väestönosa, jolloin varakkaiden perheiden kantamat perinnölliset ominaisuudet siirtyivät osittain myös heidän jälkeläisilleen. Väkivaltaiset ja impulssikontrollin puutteesta kärsivät ihmiset saivat maatalousyhteiskunnissa vähemmän jälkeläisiä kuin pitkäjänteisyyteen ja itsehillintään kykenevät ihmiset, ja niinpä aiemmista yläluokan ominaisuuksista alkoi tulla sukupolvi sukupolvelta yhteisön yleisiä ominaisuuksia. Kun tämä kehitys tapahtui yhtä aikaa lujittuvan keskushallinnon kanssa, seurasi kaikille kehittyneille yhteiskunnille tyypillinen ilmiö: väkivaltarikollisuuden ja murhien harvinaistuminen. Nykyisissä heimoyhteisöissä tai aiemmin heimotaustaisissa yhteisöissä väkivalta on edelleen huomattavasti yleisempää.

Kehitysmaat ovat usein heimoyhteiskuntia, joissa keskushallinto on perinteisesti ollut hyvin heikko. Eri heimoyhteisöt ovat vuosisatojen ajan varmistaneet jäsentensä hyvinvoinnin ja turvallisuuden niillä alueilla, joissa ei ole julkista esivaltaa. Heimot ovat toimineet myös lain ja järjestyksen ylläpitäjinä, ja tarvittaessa sovitelleet oman heimon jäsenten tekemiä rikkeitä toisten heimojen kanssa. Hyvistä ominaisuuksistaan huolimatta heimoyhteisöt sisältävät suuren joukon ilmeisiä ongelmia, jotka tekevät niistä yhteensopimattomia läntisten tai itäisten teollisuusmaiden kanssa. Heimoyhteisöt eivät ensinnäkään kannusta jäseniään esimerkiksi matemaattisten taitojen kehittämiseen, sillä ne eivät ole yhteisön olemassaolon näkökulmasta välttämättömiä. Suurempien yhteisöjen rakentaminen on myös vaikeaa, sillä klaanijärjestelmä pitää sisällään voimakkaan jakolinjan sisäpiirin ja ulkopiirin välillä. Pitkäjänteisyyden ja ahkeruuden sijasta heimoyhteisöt korostavat yksilön uskollisuutta sukua kohtaan, kuin myös valmiutta uhrautua yhteisön vuoksi yhteisön sitä vaatiessa.

On sanomattakin selvää, että heimoyhteisöissä esiintyvien ominaisuuksien periytyminen lukemattomien sukupolvien ajan tekee niiden jäsenistä erittäin kyvykkäitä sopeutumaan esimerkiksi vaikeisiin luonnonolosuhteisiin, mutta samalla selviä altavastaajia suunnittelua, järjestelmällisyyttä ja säästäväisyyttä korostavissa yhteiskunnissa. Eurooppaan tällä hetkellä kohdistuva muuttovirta tuo satoja tuhansia heimoyhteisöissä kasvaneita ihmisiä keskelle jälkiteollisia yhteiskuntia, mikä synnyttää väistämättä paljon ristiriitatilanteita eri maailmankatsomusten ja sosiaalisten järjestelmien välille. Monimutkaiseen ja moderniin maailmaan sopimattomat taidot ja ominaisuudet ajavat heimoyhteiskunnista länsimaihin saapuneet usein yhteiskunnan alaluokkaan, sillä heiltä puuttuvat edellytykset menestyä järjestelmässä, joka ei kykene hyödyntämään heidän osaamistaan.

Myöskään läntisten instituutioiden kopioiminen sellaisenaan osaksi alkukantaisia heimoyhteiskuntia on tuomittu epäonnistumaan. Heimomentaliteetilla toteutettu yhteisten asioiden tehokas hoitaminen on valtion mittakaavassa lähestulkoon mahdotonta, sillä vallan kahvassa olevat heimopäälliköt käyttävät julkiset rahat lähtökohtaisesti oman sukunsa hyvinvoinnin varmistamiseen. Länsimaisten instituutioiden kanssa sekoittunut arkaainen heimoidentiteetti johtaa usein valtavaan korruptioon, hallinnon mielivaltaan ja yleiseen tehottomuuteen, jollaista on nähty useissa Afrikan ja Lähi-Idän maissa. Kyseisten maiden takapajuisuus ei johdu pelkästään siitä, että niiltä puuttuisivat resurssit toimivien länsimaisten instituutioiden rakentamiseen, vaan siitä, että köyhimmissä kehitysmaissa asuvat ihmiset eivät lähtökohtaisesti pidä kyseisiä instituutioita luonnollisina, eikä heiltä löydy taitoa, kykyä tai halua ylläpitää niitä itsenäisesti.

Ihmisyhteisöjen ylläpitämä kulttuuri on siten aina riippuvainen yhteisöjä ylläpitävistä ihmisistä. Toisistaan poikkeavat ryhmäkäyttäytymisen muodot, kuten esimerkiksi yksilön tiedostaman sisäpiirin laajuus, yhteisössä esiintyvä väkivallan määrä, kaupungistumisaste, yhteisöjen keskimääräinen älykkyys yms. vaikuttavat huomattavasti alueella esiintyvän kulttuurin ja siten koko valtion yleisilmeeseen.

Perustavanlaatuiset erot eri väestöryhmien käyttäytymismalleissa osoittavat myös tehokkaasti monikulttuurisen yhteiskuntakokeilun mielettömyyden. Ihmiselle on luontaista elää yhteisössä, joka antaa vastakaikua hänen omalle käyttäytymiselleen ja arvomaailmalleen. Yhteisöt, joiden olemassaolo on vuosisatojen ajan perustunut esimerkiksi fyysiseen kestävyyteen, uskonnollisiin rituaaleihin ja vuorovaikutukseen luonnon kanssa, eivät kykene kitkattomasti sopeutumaan täsmällisyyttä ja kellokortteja vilisevään jälkiteolliseen yhteiskuntaan. Näiden ihmisten jälkeläisillä on teoriassa paremmat sopeutumismahdollisuudet kuin heidän vanhemmillaan, mutta käytännössä mahdollinen sosiaalinen nousu ja tasavertainen asema kantaväestön kanssa vaativat useita sukupolvia, eikä lopputulos ole silloinkaan varma. Esimerkiksi Yhdysvalloissa musta väestönosa on nykyisiin länsiafrikkalaisiin verrattuna niin taloudellisesti kuin sosiaalisesti selvästi paremmassa asemassa, mutta amerikanaasialaisiin ja valkoiseen väestöön verrattuna he edustavat edelleen selvää etnistä alaluokkaa.

suomi-5Samalla tavoin myös suomalaiseen kansanluonteeseen liittyvät ominaisuudet ovat osittain peräisin meitä edeltäneiltä sukupolvilta. Harva asutus, pitkät talvikaudet ja epävarma elanto ovat satojen sukupolvien ajan edistäneet tiettyjä perinnöllisten ominaisuuksien, kuten matalan aikapreferenssin ja ahkeruuden, yleistymistä ja samaan aikaan karsineet suomalaisiin olosuhteisiin sopimattomia piirteitä. Suomessa nepotismi ja muut heimokulttuuriin liittyvät negatiiviset lieveilmiöt ovat perinteisesti olleet harvinaisia, mikä kertoo omalta osaltaan suomalaisen sisäpiirikäsityksen laajuudesta. Suomalaiseen kulttuuriin liittyvä konformismi ja voimakas tarve korostaa lain henkeä saattavat myös ola osin perinnöllisiä. Luterilaisella kirkolla on myös todennäköisesti ollut oma osansa kyseisten piirteiden synnyssä.

Tältä osin suomalainen kansakunta on siis paljon muutakin kuin joukko ulkoisia symboleja. Se kuvastaa vuosisataista kehityskulkua, jossa yksittäiset heimot kasvavat yrityksen ja erehdyksen kautta osaksi suurempaa kokonaisuutta, karsien pois sopimattomia ominaisuuksia ja kiihdyttäen niitä ominaisuuksia, jotka edistävät sopeutumista monimutkaisempaan yhteiskuntajärjestelmään. Väestön keskuudessa tapahtuva kehitys muovaa myös väestön parissa esiintyvää kulttuuria ja laajentaa sen jäsenten kykyä hahmottaa suurempia väestöryhmiä. Suomen kaltaisessa modernissa kansallisvaltioissa ihmisten tiedostama sisäpiiri käsittää yleisesti kaikki ne, jotka kuuluvat samaan etniseen ryhmään, eikä ero kyseisen ryhmän ja oman perheen välillä ole kovin suuri. Ilman tätä vahvaa keskinäisen luottamuksen ilmapiiriä suomalaista hyvinvointivaltiota olisi käytännössä mahdotonta ylläpitää.

Jos jonkun alueen väestöpohja muuttuu radikaalisti, myös sen koko olemus ja yleisilme muuttuu. Vieraiden väestökomponenttien olemassaolo synnyttää tarpeita yhteiskunnan sisäisille uudelleenjärjestelyille, joilla valtaväestöä heikommin menestyviä ryhmiä pyritään kannustamaan tarvittaessa valtaväestön kustannuksella. Tämä sotii ihmisiin sisäänkoodattua konformismia vastaan, joka näkee toisen väestöryhmän erityiskohtelun luottamusta rapauttavana tekijänä. Yksi voimakkaimmista sisäpiiriin ja ulkopiiriin perustuvista jakolinjoista pohjautuukin ihmisten käyttäytymiseen. Yleisesti luottamusta heikentävät outoina pidetyt tavat ja käytännöt, kun taas valtaväestön kanssa yhteneväiset käyttäytymismallit vahvistavat sitä. Luterilaisuuden läpitunkemassa suomalaisessa yhteiskunnassa tämä voisi tarkoittaa esimerkiksi säännöllistä työntekoa ja ahkeruutta, jotka ovat monelle suomalaiselle edelleen tärkeitä arvoja. Näiden kaltaisia ihanteita on suhteellisen helppo löytää pitkälle kehittyneistä yhteiskunnista, mutta hyvin vähän järjestäytyneiden yhteiskuntien ulkopuolelta.

Suomalaisen yhteiskunnan ongelmia ei siten pystytä ratkaisemaan ulkopuolisten avulla. Heikentyvän huoltosuhteen korjaaminen ei onnistu tuomalla maahan haasteellisia väestöryhmiä, jotka jatkavat itselleen luontaista, mutta muun yhteiskunnan näkökulmasta usein haitallista käyttäytymistä. Kansallisuus ei ole vain omaksuttavissa oleva asia, saati viranomaispäätös, vaan yhtenäisen kansanryhmän tunnus, jota yhdistää suuri joukko synnynnäisiä ominaisuuksia. Suomalaisten tulisikin siksi ymmärtää omat kansalliset erityispiirteensä ja hyväksyä se, että jokainen yhteiskunta on sen alueella asuvien ihmisten muodostama kokonaisuus.

Tuukka Kuru on vuonna 1990 syntynyt insinööriopiskelija ja Suomen Sisun Lapin piirin päällikkö.

Tuukka Kuru on vuonna 1990 syntynyt insinööriopiskelija ja Suomen Sisun Lapin piirin päällikkö.

%d bloggers like this: