Caesarismin paluu

RAIVIS ZELTīTS   (suomentanut Timo Hännikäinen)

–

Vuosi 2016 on tuonut tullessaan niin perustavanlaatuisia muutoksia länsimaissa, että on välttämätöntä katsoa kiistojen, tunnemyrskyjen ja skandaalien läpi sitä laajempaa historiallista merkitystä, joka Brexitillä, Trumpilla ja lähes joka maassa kasvavalla nationalistisella vastakulttuurilla on. Jo vuosina 2014 ja 2015 kansallis-konservatiiviset voimat saivat paljon vaikutusvaltaa Intermarium-alueen parlamenttivaaleissa, mutta vallanpitäjien vastaisten liikkeiden voitot Britanniassa ja Yhdysvalloissa ovat erityisen merkittäviä, koska kyseisillä mailla on eniten geopoliittista ja ideologista vaikutusvaltaa läntisessä maailmassa. He halusivat enemmän maahanmuuttoa, he saivat nationalismin heräämään. He halusivat tiiviimmän unionin, he saivat Brexitin. He halusivat lisää poliittista korrektiutta, he saivat Trumpin. Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen vuonna 1991 julistettu ”historian loppu” on virallisesti päättynyt. Ja mikä merkittävämpää – näyttää siltä, että vuosi 2016 oli ääriliberalismille samaa kuin vuosi 1991 kommunismille. Ääriliberalismi on kuollut. Ja me olemme tappaneet sen.

Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että kaikki on tästä eteenpäin hyvin. Globalismin vastaisuus, vakiintuneen järjestyksen vastaisuus jne. kuuluvat tässä tilanteessa menneisyyteen. On tärkeää ymmärtää uusi tilanne, sen eurooppalaisille tuomat uhat ja mahdollisuudet. Lännestä on epäilemättä tullut sinällään heikompi. Kiinalla on visio maailman johtajuudesta. Venäjällä on geopoliittisia haaveita imperiuminsa palauttamisesta. Samaan aikaan EU:n ”asiantuntijat” ovat huolissaan seksuaalivähemmistöjen oikeuksista Ukrainassa, jossa kuolee päivittäin sotilaita Venäjän käydessä sotaa eurooppalaista maata vastaan…

Vaikka nämä ”asiantuntijat” ovat kadottaneet kosketuksensa todellisuuteen (minkä vuoksi he eivät vieläkään ymmärrä miten Trump-ilmiö oli mahdollinen), me emme ole. Taistelu Euroopan tulevaisuuden puolesta on vasta alkanut. Siksi eurooppalaiset nationalistit eivät nyt tarvitse negatiivisia viholliskuvia, vaan positiivisen vision johtamastaan läntisestä maailmasta. Maailmasta, jossa yhtäkään eurooppalaista kansakuntaa ei uhrattaisi ja jossa länsi olisi riittävän vahva noustakseen Kiinan tasolle ja Venäjän yli. Vuosi 1991 oli Neuvostoliitolle geopoliittinen katastrofi. Vuosi 2016 ei saisi olla samaa lännelle. Näin ollen tulevaisuuden visiota, uudelleensyntynyttä länttä tarvitaan enemmän kuin koskaan ja vain nationalistinen etujoukko kykenee luomaan sellaisen.

Tavatessaan Puolan Jaroslaw Kaczynskin Viktor Orban sanoi, että ”Brexit on meille fantastinen tilaisuus. Olemme historiallisessa kulttuurisessa käännekohdassa. Kulttuurisen vastavallankumouksen mahdollisuus on tässä ja nyt.” Nämä kuuluvat tärkeimpiin sanoihin, jotka tässä tilanteessa on sanottu – uudella maailmankuvalla on tilaisuus muovata Eurooppa ja länsi uudelleen.

Katsokaamme vielä kauemmas menneisyyteen, vuoden 1991 tuolle puolen ja 1930-luvun liberalismin vastaisen aallon tuolle puolen. Oswald Spengler kirjoitti caesarismista – aikakaudesta, jolloin mielen ja rahan politiikan korvaa hengen, voiman ja johtajuuden politiikka. Spengler ennusti, että Augustuksen hallintotyyli palaa länsimaihin 2000-luvun alussa. Näyttää siltä, että Spengler oli oikeassa – niin kuin hän useimmiten on. Voimapolitiikka on voittanut rahan. Kaipuu johonkin aitoon, elävään ja suureen on saavuttanut loistavan voiton.

Spenglerin kuvaamassa Caesarismissa on kuitenkin myös negatiivinen puoli – nimittäin hengellisen ytimen puute ja poliittisten muotojen alkukantaisuus. Tämä vaatii jälleen vision ja suunnitelman tulevaisuudesta. ”Säilyttäminen”, paluu menneeseen ei riitä. Augustus yritti sitä Roomassa, herättää henkiin roomalaisten muinaiset hyveet ja ylistää sen menneisyyttä. Hän järjesti imperiumin uudelleen ja sai sen kestämään kauemmin, mutta se ei riittänyt. Onnistuakseen on yhdistettävä etniset ja hengelliset periaatteet futuristisiin ja moderneihin lähestymistapoihin. Kun maailma muuttuu ympärillämme, tarvitsemme välttämättä uutta maailmankuvaa ja hengellistä ydintä, jotta nämä muutokset olisivat mahdollisuus eivätkä uhka. Tällaisen maailmankuvan luominen ja soveltaminen näiden muutosten kehyksissä saattaa olla nationalistien tärkein tehtävä koko Euroopassa tällä hetkellä.

–

Raivis Zeltīts on latvialainen nationalisti ja Nacionālā apvienība -puolueen (”Kansallinen liitto”) pääsihteeri. Kirjoitus on alkujaan ilmestynyt The New Nationalism -verkkojulkaisussa.