SARASTUS

Kansallinen ja eurooppalainen, traditionalistinen ja radikaali verkkolehti

Arvovalintakysymys

choice-1

TUUKKA KURU

Verkkojulkaisu Breitbartin mukaan saksalaiset viranomaiset ovat huolissaan islamilaisesta radikalismista, joka on kasvattanut merkittävästi suosiotaan erityisesti alaikäisten lasten keskuudessa. Frankfurtin poliisilaitoksen mukaan suosion kasvu pohjautuu erityisesti salafistiseen kasvatukseen, jota lapset joutuvat kohtaamaan niin kotona kuin myös uskonnollisissa koulutustilaisuuksissa. Salafismi on sunnilaisuuden radikaali ja ultrakonservatiivinen haara, joka pohjaa oppinsa suoraan profeetta Muhammedin ja hänen manttelinperijöidensa opetuksiin. Salafistit ovat sharia-lain fanaattisia kannattajia, ja lisäksi he vastustavat kaikkia uskonnollisia reformeja, jotka uhkaavat niin kutsuttua Islamin alkuperäistä oppia. Salafistisiin liikkeisiin lukeutuu mm. ISIS, joka pyrkii brutaaleilla toimillaan seuraamaan profeetta Muhammedin antamaa esimerkkiä. Monet maltillisemmat muslimit ovat useasti väittäneet, etteivät salafistiset suuntaukset edusta oikeaa ”rauhanomaista islamia”, vaikka tilanne näyttäisi olevan täysin päinvastainen. Salafistit ovat juurikin sen joukon henkisiä jälkeläisiä, jotka aikoinaan nostivat keskenään riitelevät arabiheimot vakavasti otettavaksi maailmanvallaksi. Muhammedin perinne elää edelleen vahvana.

Salafististen opin yhteiskunnallinen merkitys kasvaa samassa suhteessa muslimitaustaisen väestön kanssa. Uskonnolliseen kiihkoon kasvatettuja lapsia kutsutaan frankfurtilaisen poliisipäällikkön Wolfgang Trusheimin mukaan ”vihalapsiksi”, jotka ylläpitävät ja edistävät tätä äärimmäisen vanhoillista, kompromissikyvytöntä ja vihamielistä oppia. Saman lähteen mukaan salafistisaarnaajat pyrkivät opettamaan lapsille, että kaikki jumalallisesta järjestyksestä poikkeavat mielipiteet ovat vääriä, eikä kyseisiä näkökulmia edustavilla ihmisillä ole olemassaolon oikeutta. Saman artikkelin mukaan muslimitaustaisen nuorison keskuudessa jihadistiksi ryhtymistä pidetään entistä useammin vakavasti otettavana uravaihtoehtona.

Ratkaisuksi ongelmaan viranomaiset ovat ehdottaneet mm. entistä laajempia huostaanotto-oikeuksia, joiden perusteella lapset voitaisiin erottaa omista vanhemmistaan julkisen vallan kasvatettaviksi. Samaa huostaanotto-oikeutta on myös väläytelty ”äärioikeistolaisten” vanhempien tapauksissa, kun lapsen pelätään saavan kotioloissaan rasismia normalisoivaa kasvatusta.

Kyseiset toimenpiteet kielivät saksalaisten viranomaisten kasvavasta epätoivosta ja sisäisen järjestyksen hajoamisesta. Toisistaan voimakkaasti poikkeavien ihmisryhmien vastentahtoinen asuttaminen samalle alueelle synnyttää väistämättä suuren määrän epäluuloa, kaunaa ja jännitteitä ihmisryhmien välille. Maahanmuuttajataustaisen väestön kasvaessa myös kaupunkien koostumus alkaa pikku hiljaa muuttumaan etniseksi tilkkutäkiksi, jossa ihmiset hakeutuvat itseään muistuttavien ihmisten seuraan. Integraatiokokeilut, joissa väestöryhmien välisiä eroja pyritään tietoisesti peittelemään valtaväestön kustannuksella, ovat ainoastaan heikentäneet kantaväestön luottamusta julkista valtaa kohtaan. Kun kehitysmaista saapuneen muslimiväestön määrä ylittää jollain alueella tietyn pisteen, kantaväestön edustajat pyrkivät muuttamaan alueelta pois. Tämä kehitys tekee näistä etnisistä enklaaveista riippumattomia länsimaisista yhteiskunnista, mahdollisesti pornoa ja keskikaljaa lukuunottamatta.

muslims-in-germanyJokaisen asuinalueen yleisilme on käytännössä siellä asuvan väestön peilikuva. Saksassa turkkilaistaustaisten asukkaiden lähiöt muistuttavat monin tavoin kyseisten ihmisten vanhaa kotimaata. Vanhemmilta omaksuttu turkkilainen identiteetti on säilynyt vahvana myös niiden sukupolvien keskuudessa, jotka ovat syntyneet ja eläneet koko elämänsä Saksassa. Ihmiset eivät taianomaisesti muutu viranomaispäätöksellä kantaväestön edustajiksi, vaan he kokevat kantaväestön tavoin eniten yhteenkuuluvuutta niihin ryhmiin, jotka jakavat heidän kanssaan saman kielen, ulkonäön, uskonnon ja yleisen arvopohjan.

Ryhmäidentiteetin voimakkuudesta johtuen onkin äärimmäisen tärkeää kiinnittää huomiota siihen, minkälaisia ihmisryhmiä ja vaikutteita maahan ollaan tuomassa. Mitä vähemmän eri ryhmät jakavat samoja ihanteita ja ominaisuuksia, sitä heikommin ne kykenevät yhteistyöhön toistensa kanssa. Kilpailevien identiteettien läsnäolo johtaa lopulta taisteluun julkisen tilan hallinnasta, jossa jengit määrittelevät sen, minkälaiset ihmiset saavat missäkin lähiössä liikkua. Tähän mennessä kantaväestö on ollut tilanhallinnan suhteen altavastaajan asemassa, mikä näkyy hyvin Kölnin ahdisteluaallon ja Calais’n ”viidakon” tapauksissa.

Kun etnisten ryhmien jännitteet ylittävät tietyn pisteen, julkisella vallalla ei ole muuta mahdollisuutta kuin polkea kaikkien ihmisten kansalaisoikeuksia ja puuttua näiden vapauksiin. Näiden toimenpiteiden aikaansaamaa tilannetta voidaan kutsua eräänlaiseksi pakotetuksi rauhaksi, joka uhkaa rakoilla jokaisen uuden ristiriidan edessä. Nämä jännitteet eivät poistu yhteiskunnista ilman yhden ryhmän täydellistä hegemoniaa, jonka vastustaminen on kilpailevien identiteettien näkökulmasta mahdotonta. Euroopan maiden maahanmuuttopolitiikka määritteleekin pitkällä aikavälillä sen, mikä ryhmä kyseisen hegemonian saa lopulta varmistettua. Yhteiskunta koostuu ihmisistä.

Nämä negatiiviset lieveilmiöt ovat käytännössä se hinta, jonka eurooppalaiset päättäjät ovat olleet valmiita unelmansa vuoksi maksamaan. Lukuisten toisistaan poikkeavien ihmisryhmien asuttamista samalle alueelle on vuosikymmenten ajan perusteltu monikulttuurisuuden ihanteella. Tähän mennessä kyseinen ihanne on synnyttänyt länsimaissa etnisten jännitteiden lisäksi ainoastaan uusia rikollisuuden muotoja, uskonnollista radikalismia ja valtavia taloudellisia tappioita. Monikulttuurisen yhteiskunnan mahdollistamat ”rikkaudet” eivät taasen ole realisoituneet vielä yhdessäkään länsimaassa.

Monikulttuurisuus eroaa useista muista poliittisista päätöksistä siten, ettei sen toimivuudelle ole määritetty tarkkoja onnistumisen ehtoja. Kyseistä kehitystä ei siten analysoida sen perusteella, kuinka hyvin se kykenee täyttämään sille annettuja odotuksia, kuten esimerkiksi usein mainittua taloudellista hyötyä, parantuvaa huoltosuhdetta tai uusia innovaatioita. Mikäli huomattaisiin, ettei kyseinen kokeilu millään tavoin edistä yhteiskunnassa hyväksi havaittuja asioita (turvallisuus, hyvinvointi, luottamus), koko ideaa tulisi pitää epäonnistuneena ja lopettaa sen edistäminen välittömästi. Monikulttuurisuus on kuitenkin ihanteena näiden ehtojen ulkopuolella, sillä sitä edistetään EU:n laajuisesti joka tapauksessa, vaikka sen aiheuttamiin kustannuksiin laskettaisiin pahimmillaan kokonaisten kansakuntien katoaminen historian hämäriin. Etnisiin ristiriitoihinkin nämä monikulttuurisen uskonnon fariseukset keksivät vain yhden ainoan ratkaisun; tarvitaan lisää monikulttuuria.

multiKoska monikulttuurin ja hallitsemattoman maahanmuuton mielekkyyttä eivät päättäjien silmissä määrittele niiden synnyttämät lopputulokset, voidaan asiasta puhua tietoisena arvovalintana. Kansallistunteen ja etnisesti yhdenmukaisten valtioiden tuhoaminen ja niiden väestön tietoinen sulattaminen osaksi kosmopoliittista ja juuretonta massaa on näiden edistysmielisten ihmisten mielestä niin hieno ihanne, että sen nimissä voidaan tarvittaessa pyhittää suurimmatkin kustannukset. Suurin ongelma tässä väestönsiirtoihin liittyvässä kehityksessä on se, että sen vaikutukset ovat aina pysyviä. Jos esimerkiksi ruotsalaiset toteaisivat lähivuosina monikulttuurisen kokeilun epäonnistuneen pahasti, sen korjaaminen olisi demokratian keinoin jo lähestulkoon mahdotonta. Arviot vaihtelevat, mutta yleisen käsityksen mukaan maahanmuuttajataustaisen väestön lukumäärä ylittää kantaruotsalaisten lukumäärän vuoteen 2050 mennessä. Ruotsalainen yhteiskunta tulee siis kokemaan täydellisen muutoksen, eikä se voi enää koskaan palata siihen tilaan, missä se oli ennen massamaahanmuuton aloittamista. Ruotsissa lähivuosina esiintyneet levottomuudet antavat mielestäni myös hyvän kuvan siitä, minkälaista kehitystä on luvassa.

Olemme siis tärkeiden arvovalintojen äärellä, joiden vaikutukset tulevat koskemaan omamme lisäksi kaikkia seuraavia sukupolvia. Ne valinnat, jotka suomalaiset nyt tekevät, vaikuttavat vuosikymmenien päähän. Siksi olisikin jo nyt hyvä miettiä, minkälaisen maailman me jätämme tuleville suomalaisille. Mikäli Suomi tekisi nyt rohkeita ja pitkäkestoisia päätöksiä, meidän ei tarvitsisi tulevaisuudessa edes miettiä suhtautumistamme esimerkiksi salafistisiin uskonsotureihin.

Onkin siis hyvä muistaa, että globaali Suomi tulee myös kohtaamaan globaalit ongelmat. Mielestäni Suomen tulisi jättäytyä näiden ongelmien ulkopuolelle.

Tuukka Kuru on vuonna 1990 syntynyt insinööriopiskelija ja Suomen Sisun Lapin piirin päällikkö.

Tuukka Kuru on vuonna 1990 syntynyt insinööriopiskelija ja Suomen Sisun Lapin piirin päällikkö.

Information

This entry was posted on syyskuu 17, 2016 by in Politiikka ja ideologia and tagged , , , , , , .
%d bloggers like this: