Oma kokemus poikkeuksena

JOAKIM ANDERSEN   (suomentanut Alarik Notis)

–

Eräs merkille pantava asia nykypäivän Ruotsissa on se, että tavallisten ihmisten kokemukset ja havainnot nähdään usein täysin merkityksettöminä. Vuonna 1968 julistettiin, että henkilökohtainen on poliittista, mitä se luonnollisesti on edelleen. Jos sinä omassa arjessassi pelkäät ulos menemistä iltaisin koska sinua on uhkaillut “nuorisojengi”, jos sosiaalityöntekijäsi haukkuu sinua rasistiksi koska et ymmärrä hänen puhettaan ja pyydät tulkkia, tai jos joudut odottamaan elintärkeää ensiapua liian kauan, niin kyse ei enää ole henkilökohtaisista ongelmista. Varsinkaan kun et ole kokemuksinesi yksin.

Mutta arjesta meidän tulisi mieluummin vaieta, tämä viesti on sanaton mutta selvä. “Se, mitä tapahtuu elinpiirissä pysyköön elinpiirissä”, Habermasia mukaillakseni. Ennen kaikkea meidän ei tule vetää johtopäätöksiä kokemuksistamme ja havainnoistamme, sillä meidän ei ole sallittu “yleistää”. Tämä ei tarkoita, että yleistykset sinäänsä olisivat kiellettyjä, päinvastoin niitä tehdään jatkuvasti. “Ruotsi on rakenteellisen rasismin läpitunkema”, “skinheadien väkivalta on vain jäävuoren huippu” ja niin edelleen, mutta yleistämisoikeus on tarkoin varjeltu privilegio, johon meillä ei ole osaa.

Siksi meidän kokemuksemme esitetään aina poikkeuksina, pohjimmiltaan epäkiinnostavina ja vailla mitään merkitystä ja tarkoitusta. Emme saa vetää johtopäätöksiä omista arkisista kokemuksistamme. Tässä näemme harvoin huomoidun privilegion. Jos somalin kasvoille heitetään maitoa, voidaan johtopäätökset tehdä heti, se merkitsee jotain ja siten sillä on uutisarvoa. Mutta kun useampi somali sylkee nuorta ruotsalaista kasvoille, ei se merkitse yhtikäs mitään. Se tulee aina olemaan poikkeus riippumatta siitä, miten usein sitä tapahtuu.

Lyhyesti sanottuna meidän tulee antaa johtopäätösten tekeminen “asiantuntijoiden” käsiin. Tämän ilmiön pohjalta Steve Sailer on lanseerannut ilmaisun “political correctness is a war on noticing”, poliittinen korrektius kieltää meitä huomaamasta asioita (ohimennen sanottuna on englanninkielinen alt-oikeisto lanseerannut useita samantapaisia osuvia ilmaisuja, kuten Theodore Bealen “homogenous nations come out of heterogenous empires” ja Chateau Heartisten “Diversity + Proximity = War”).

–

Valkoinen Philadelphiassa

–

Indeed, I’ve begun to think that most white people stopped looking around at large segments of our city, at our poorest and most dangerous neighborhoods, a long time ago. One of the reasons, plainly put, is queasiness over race. Many of those neighborhoods are predominantly African-American. And if you’re white, you don’t merely avoid them — you do your best to erase them from your thoughts.

– Being White in Philly

–

Harvinaisen selkeä esimerkki kiellosta puhua omasta arjestaan löytyy Phillymagin julkaiseman Being White in Philly -artikkelin jälkipyykissä. Kirjoittaja Robert Huber haastatteli useita kaupungin valkoisia asukkaita ja esitti heidän tarinansa ja kokemuksensa vailla suurempia pyörittelyjä. Johtopäätös oli, että rotujen väliset suhteet ovat virtahepo olohuoneessa, aihe jota moni ajattelee mutta josta ei puhuta rasistileiman pelossa. Kyseessä on ylipäätään kiinnostava ja lukemisen arvoinen juttu, jota voin lämpimästi suositella. Mutta sen lähestymistapa, jossa myös valkoiset saavat kertoa kokemuksistaan ja ajatuksistaan, on herättänyt vahvoja reaktioita muun muassa Philadelphian pormestarilta.

Huberin esille nostamat teemat esiintyvät kaikista eroavaisuuksista huolimatta myös Ruotsissa. Monet ruotsalaiset eivät vältä lähiöitä vain fyysisesti vaan myös henkisesti. He teeskentelevät ikään kuin ne eivät olisi olemassa vaikka ne vuosi vuodelta kasvavat. Jos he ovat vetäneet kokemuksistaan johtopäätöksiä, ovat he pitäneet ne omana tietonaan. Ruotsissa poliittinen keskustelu on suuressa määrin irroitettu ihmisten arkikokemuksesta. Tunnetuin, viimeistään tässä vaiheessa selväksi käynein seurauksin.

–

Joakim Andersen (aiemmin tunnettu nimimerkillä Oskorei) kirjoittaa ruotsalaiselle motpol.nu -sivustolle.