SARASTUS

Kansallinen ja eurooppalainen, traditionalistinen ja radikaali verkkolehti

Euroopan kevät, arabikevät…

expulsionMIKA KERÄNEN

Heinäkuun 14. päivänä 1789 Pariisin uljas rahvas valtasi kolkon Bastiljin linnoituksen kaupungin itälaidalla. Kansa kaikkivaltias amputoi linnan komendantin kaulasta alaspäin, asetti hänen päänsä sievästi seipään nenään ja kauniiksi lopuksi vapautti Bastiljin tyrmissä vangittuina viruneet tyrannian viattomat uhrit, joita tämän valtavan kolossin uumenista löydettiinkin kokonaista seitsemän (7) henkilöä. (No, anekdootti kertoo, että joku näistä sankareista juhli yllättäen ja pyytämättä tullutta vapauttaan sen verran railakkaasti, että hänet täytyi pian pistää takaisin lukkojen taa, mutta ei nyt siitä sen enempää.)

Bastiljin valtauksesta alkoi monien mielestä Euroopan kevät, jonka myötä sivilisaatiomme ja itse asiassa koko ihmiskunta siirtyi uuteen onnellisempaan vaiheeseen. Ranskan tapahtumia seurattiin pääosin innostuneina myös naapurimaissa. Englannin romanttisen Parnasson johtaviin runoniekkoihin 1800-luvun alussa kuulunut William Wordsworth muisteli noita vuoden 1789 kesän ihmeellisiä päiviä, joina Kanaalin toiselta puolelta tulevat uutiset elähdyttivät sydämiä siinä määrin, että ”koko maailma tuntui nuortuneen…”

Ranskan vallankumouksen saavutusten odotettiin nopeasti leviävän muuallekin Eurooppaan ja lopulta kaikkialle maailmaan. Viimeksi mainitussa suhteessa on jouduttu kieltämättä vähän odottamaan. Euroopan lähialueista erityisesti islamilainen Lähi-itä ja arabimaailma ovat olleet varsinaisia murheenkryynejä. Mutta koitti se kevät vihdoin ja viimein arabiveljillemmekin. Kuten kaikki muistamme, arabikevät alkoi Tunisiasta vuoden 2011 alussa…

***

Minä en sattumoisin ole lainkaan vakuuttunut Ranskan vallankumouksen siunauksellisuudesta sen enempää Ranskalle kuin maailmallekaan, mutta yhtä kaikki juuri se päivämäärä, jona kuultiin tuon suurenmoisen järjen ja vapauden spektaakkelin lähtölaukaukset Bastiljissa, vakiintui sittemmin Ranskan tasavallan kansallispäiväksi.

Kansallispäivä, neljästoista heinäkuuta, Le quatorze juillet, on suuri juhla, jota juhlitaan huomattavasti värikkäämmin ja näyttävämmin kuin meikäläistä itsenäisyyspäivää, ainakin yhtä räiskyvästi kuin amerikkalaiset juhlivat omaa The Fourth of July -kansallispäiväänsä. Olen kokenut heinäkuun 14. päivän juhlinnan pari kertaa paikan päällä, ja on pakko myöntää (siitä huolimatta, että en itse näe vallankumouksen muistossa mitään juhlan aihetta), että ne bileet ovat huomattavasti hauskemmat kuin pääosin hautajaistunnelmissa vietetyt joulukuun kuudennen päivän tilaisuudet meillä.

Nizzan rekkarallin ajankohdan valinta järkyttää ymmärrettävästi erityisesti vallankumousromanttisen arvomaailman sekä radikaalitasavaltalaisen ihmiskuvan ja historiakäsityksen omaksuneita ranskalaisia. He kokevat iskun hyökkäyksenä juuri näitä vallankumouksellisia arvojaan vastaan eikä niinkään ikiaikaisen muukalaisen vihollissivilisaation sotatoimena, mikä tietenkin olisi ainakin terroristin motiivien valossa huomattavasti asianmukaisempi tulkinta.

***

Mutta mitä todella tiedämme Nizzan rekkamiehen motiiveista? Ne ovat helposti pääteltävissä. Tämän lähteen mukaan terroristi Mohamed Lahouaiej Bouhlel, s. 1985, oli kotoisin M’sekenin kylästä Tunisiasta ja asunut Ranskassa vuodesta 2008 alkaen. Tunisialaisten poliisilähteiden mukaan hänen isänsä on arabikevään tärkeän taustavoiman eli islamistipuolue Ennahdan jäsen, joka M’sekenissä tunnetaan väkivaltaisena äärimmäisyysmiehenä. Ennen arabikevättä Tunisiaa hallinneen Ben Alin valtakaudella vanhempi Bouhlel oli pitkään ollut poliisin tarkkailussa, ja vuonna 2011 hänestä tuli yksi Ennahdan paikallisjohtajista alueella. Ennahda-puoluetta on ollut lännen medioissa tapana luonnehtia ”maltilliseksi”, mutta se on hyvin suhteellinen käsite. Puolueen ideologiset juuret ovat pitkälti samat kuin Egyptin Muslimiveljeskunnalla, ja mm. Sayyid_Qutb on tärkeä oppi-isä myös Ennahdalle. Tunisian kaupungeissa Ennahda on ilmeisen tietoisesti pyrkinyt esiintymään maltillisesti ja tämä strategia on uponnut lännen sinisilmäisiin journalisteihin kuin veitsi voihin. Maaseudulla ja varsinkin muulta maailmalta kokonaan suljettujen moskeijoiden kätköissä on toinen ääni kellossa ja myös jihad kuuluu itsestään selvästi kuvaan. Ennahdan ”maltillisuus” on siis lievästi sanoen kyseenalaista.

nizza 2Toisenlaisiakin tietoja mediassa on liikkeellä. Useimmat viime päivinä liikkuneet uutislähteet eivät mainitse mitään Bouhlelin isän Ennahda-kytkösistä tai hänen radikalismiaan ylipäätään. Sen sijaan korostetaan pojan itsensä jo pienenä osoittamaa tasapainottomuutta ja väkivaltaisuutta. Radikalisoituiko Bouhlel todellakin nopeasti ja vasta aikuisiällä ranskalaisten turvallisuuselinten sitä huomaamatta? Ei sekään tietysti poissuljettua ole. Erityisesti Alpes-Maritimesin hallintoalueella, johon Nizzan kaupunki kuuluu, tiedetään olevan poikkeuksellisen paljon ääri-islamisteja. Le Figaro –lehden mukaan alueella arvioidaan olevan peräti 2000-3000 potentiaalista jihadin soturia, joten Bouhlelinkin lopullinen radikalisoituminen vasta Ranskassa ja aivan viime vuosina on mahdollista. Koko Ranskassa yli 10 000 henkeä on poliisin tarkkailussa ääri-islamismista epäiltynä. Se on hieman yli puolet kaikista Ranskan turvallisuusviranomaisten turvallisuusriskeiksi luokittelemien ihmisten lukumäärästä. Se on paljon.

Bouhlelin kytkökset islamismiin ovat siis yhtä kaikki kiistattomat. Hänen toimintaansa motivoineen vihan jakavat hänen kanssaan lukemattomat islamistit Ranskassa, Euroopassa ja eri puolilla maailmaa. Islamistit vihaavat länttä täysin riippumatta siitä, millainen poliittinen järjestelmä tai yhteiskuntafilosofia siellä on vallalla. Heidän vihansa kohteena eivät siis ole ennen muuta ”vapauden, tasa-arvon ja veljeyden” tunnukset vaan länsimainen sivilisaatio kokonaisuudessaan. Länttä vihataan siksi, että se on länsi ja ennen muuta siksi, että se ei ole islamilainen. Se on apokalyptista vihaa eikä se ole lepytettävissä myönnytyksin tai kompromissein. Arabikevään alkamisesta on kulunut yli puoli vuosikymmentä, ja yhä vielä länsimaiden postmodernit liberaalit odottavat tuon siunatun kevään hedelmien kypsymistä eli Välimeren etelärannan ja Levantin muslimimaiden astumista (kuvitteellisen) ihmiskunnan (oletetusti) yhteisen historian (luuloteltuun) valtauomaan, siis siihen järjen ja edistyksen vastustamattomaan marssiin, jonka lähtömerkki (muka) annettiin Ranskan vallankumouksessa 14.7.1789. Siitä tulee pitkä, pitkä odotus.

***

Ranskan tasavalta syntyi vallankumouksessa, mutta sen kantavat periaatteet ovat vallankumousta vanhempia. On jossain määrin makuasia, pitääkö tasavallan sylttytehtaana ns. valistuksen propagoimia houreita koko ihmiskunnan ontologisesta yhteenkuuluvuudesta vai etsiikö sen juuria kauempaa, esim. tietyistä ns. uskonpuhdistuksen lanseeraamista käsityksistä; periaatteessa etsintä kai voitaisiin ulottaa niinkin kauas menneisyyteen kuin antiikin stoalaisten universalismiin saakka. Mutta yksi lysti, missä vallankumouksen juuret ovat, pääasia on se, että juuri sen takia niin moni länsimaalainen on nykyään kroonisen kyvytön näkemään tiettyjä ihmisryhmiä sellaisina kuin ne todella ovat.

nizzaNyt kysellään, kuinka nämä islamistien terrori-iskut voidaan vastaisuudessa torjua. Vastaus on karu: Ranskan vallankumouksesta alkunsa saaneen, nykyisin jo kaikkialla länsimaissa vallitsevan yhteiskuntajärjestelmän ja ihmiskäsityksen vallitessa niitä ei voi torjua yhtään mitenkään. Niitä tulee tapahtumaan kaikissa niissä avoimissa yhteiskunnissa, joissa asuu vähänkään suurempia muslimipopulaatioita ”uskottomien” seassa, siis myös Suomessa. Suvaitsevaisto voi rauhassa nähdä päiväuniaan onnistuneista ”kotouttamisista” ja sympaattisen maltillisista sekä uusille kotimailleen lojaaleista muslimiyhteisöistä iloisen monikulttuurisessa yhteiskunnassa, mutta todellisuus ei missään anna vähäisintäkään katetta näille haaveille. Ranskalaiset ovat harjoittaneet kotouttamista hyvinkin viisikymmentä vuotta ja jäljet pelottavat. On turha luulla, että islamistinen terrori olisi tulossa tiensä päähän. Pahin on ilman muuta vielä edessäpäin.

Nizzankin kohdalla voidaan tietysti sanoa, ja on jo ehditty sanoakin, että myös uhrien joukossa oli muslimeja. Totta kai oli. Mistä tahansa vähänkään suuremmasta ranskalaiskaupungista summittain valitusta vähänkään suuremmasta ihmisjoukosta löytyy väistämättä myös muslimeja. Mutta mitä se muka todistaa? Edelleen voidaan inttää ja intetäänkin, että suurin osa muslimeista ei hyväksy tämän kaltaista väkivaltaa. Ei tietenkään hyväksy. Muslimeja on maailmassa yli miljardi, ja edes ns. nuivista kansalaisista ani harva lienee vakavissaan sitä mieltä, että kaikki tai edes suurin osa maailman muslimeista olisi lähtökohtaisesti vesikauhuisia tappajia ja käveleviä aikapommeja. Mutta tosiasia on ja pysyy, että käytännössä kaikki uskonnollisesti motivoitu ja perusteltu terrorismi Euroopassa ja sen lähialueilla nousee islamin ja vain islamin piiristä.

Yhtä ainoata Anders Behring Breivikiä (jonka ”uskonnollisuus” sitä paitsi rajoittui eksentriseen Temppeliherra-larppaukseen) kohti voidaan osoittaa tuhansia ja taas tuhansia Länsi- ja Pohjois-Euroopan suurkaupunkien muslimiyhteisöjen ja moskeijoiden suojissa lymyäviä salafisteja. Suomessakin salafistista islamin tulkintaa kannattavia muslimeja on useita satoja. Vaikka edes salafismi ei sinänsä ole pettämätön merkki kannattajansa taipumuksesta terrorismiin, on salafistisaarnaajien yhteys viime vuosina maanosassamme toteutuneisiin terrori-iskuihin kiistaton ja hyvin dokumentoitu. Euroopalla on siis kuolemanvakava muslimiongelma. Miten se ratkaistaan?

***

Rohkenen olettaa, että ainakin syvällä sisimmässään kasvava joukko länsimaalaisia alkaa vähin erin kypsyä sen tosiasian tunnustamiseen, että meillä ei ole varaa enää kovin kauaa elättää tätä kyytä povellamme. Tämän tylyn totuuden lausuminen julki kovaa ja korkealta onkin sitten jo huomattavasti suuremman kynnyksen takana. Meillä joku Teuvo Hakkarainen voi toki esittää kaikkien muslimien karkottamista maasta ja rajojen totaalista sulkemista uusilta tulijoilta. Mutta Hakkarainen voi laukoa tällaisia pääasiassa siitä syystä, että harva ottaa häntä meillä nykyisin vallitsevassa oikeinajattelun ilmapiirissä kovin vakavasti. Kannattaisiko kuitenkin ottaa?

expulsion 3Ranskalainen juristi ja verkkokolumnisti Gabriel Robin on omalla tahollaan (autuaan tietämättömänä koko Hakkaraisen olemassaolostakin) hieman samansuuntaisilla linjoilla kuin tämä kotoinen sahayrittäjämme. Heinäkuun 15. päivänä Boulevard Voltaire –verkkolehdessä julkaistussa kirjoituksessaan Robin kehottaa Ranskan tasavaltaa vihdoinkin ryhtymään toimiin, joilla saataisiin aikaan näkyviä tuloksia islamistisen terrorismin vastaisessa taistelussa. Niihin toimiin sisältyvät mm. rajojen sulkeminen, massiiviset maastakarkotukset, salafistimoskeijoiden sulkeminen ja kaikkien terroristi- tai salafistisympatioista tunnettujen muslimien internointi eli suomeksi sanottuna vangitseminen. Nämä ohjeet ovat täysin kohtuullisia ja terveen järjen mukaisia. Nykyään vallalla olevan ihmisoikeusajattelun mukaisia ne eivät tietenkään ole.

Jo Nizzaa edeltävien lukuisten islamisti-iskujen jälkeen näitä toimia on suureen ääneen suunniteltu, mutta jotenkin ne ovat aina kuivuneet hetkessä kokoon. Eikä siitä nytkään taida tämän kummempaa tulla. Miksi ei? Olen jo ylempänä todennut syyn ja toistan sen vielä: niin kauan kuin meidän maissamme on vallalla Ranskassa 1789 alkunsa saanut ja muissa myöhemmissä vallankumouksissa edelleen jalostunut systeemi, ei voi olla puhettakaan siitä, että islamin uhkaan voitaisiin vastata tehokkain ja asianmukaisin toimenpitein.

Ehkä tarvitsemme vielä yhden perusteellisen yhteiskunnallisen mullistuksen. Kutsuttakoon sitä vaikkapa konservatiiviseksi vallankumoukseksi, joka johtaa kaikkien vuoden 1789 ideoiden radikaaliin uudelleenarviointiin. Se on toivottoman kaukainen, lähes utopistiselta tuntuva päämäärä enkä vakavasti puhuen usko sitä päivää näkeväni. Mutta toisaalta on varma asia, että islamistinen terrori jatkuu ja pahenee jatkuessaan, ja se saattaa johtaa mitan täyttymiseen kansakuntiemme keskuudessa. Ajattelen tässä tietenkin tavallisia eurooppalaisia ihmisiä; poliittiset eliittimme ja kulttuurimarxilaiset intellektuellit ovat jo moneen kertaan osoittaneet täydellisen kyvyttömyytensä ottaa opikseen yhtään mistään, joten heidän varaansa on turha panna toiveitaan. En tiedä, tuleeko konservatiivista vallankumousta koskaan, mutta saa kai sitä nyt unelmoida. Minulle se päivä yhtä kaikki olisi todellinen Euroopan kevät.

***

Otetaanpa tähän loppuun kristitty puheenvuoro Lähi-idästä. Mosulin (Pohjois-Irak) kaldealais-katolinen arkkipiispa, Mgr. Emil Shimoun Nona kuuluu ikivanhaan kristittyyn kansanosaan, joka on erityisen raskaasti kärsinyt Isis-kalifaatin hallinnon alla. (Jostain syystä kuitenkin heidän osuutensa viimeaikojen massiivisessa maahanmuutossa on ollut mitättömän pieni.) Näillä kristityillä on takanaan vuosituhantinen kollektiivinen kokemus elämästä muslimien rinnalla. Tätä kokemusta kannattaisi meidänkin kuunnella. Arkkipiispan puheenvuoro on jo pari vuotta vanha juttu, mutta mielestäni sitä ei voi liikaa ei toistaa:

Meidän [Irakin kristittyjen] nykyinen kärsimyksemme on alkusoittoa sille, mitä te lännen ja Euroopan kristityt tulette kokemaan lähitulevaisuudessa. Yrittäkää nyt ymmärtää, että teidän liberaalit ja demokraattiset arvonne eivät paina tässä maailmankolkassa yhtikäs mitään. Teidän pitäisi oppia arviomaan Lähi-idän todellisuutta koskevat käsityksenne uudelleen jo siksikin, että te otatte kasvavassa määrin muslimeja asumaan keskuudessanne. Meidän laillamme tekin olette vaarassa. Teidän on tehtävä rohkeita ja kovia päätöksiä, sellaisiakin jotka eivät ole lainkaan sopusoinnussa omien arvojenne kanssa. Te uskotte, että kaikki ihmiset ovat tasa-arvoisia, mutta islam on tästä asiasta aivan toista mieltä. Teidän arvonne eivät ole islamin arvoja. Ellette hyvin pian ala ymmärtää tätä, te päädytte kotiinne päästämänne vihollisen uhriksi. [Käännös ranskasta minun.]

[Mgr. Nonan viestiin voi tutustua laajemmin englanniksi esim. täällä.]

Suppeampi versio kirjoituksesta on ilmestynyt Palaneen käryä -blogissa 16.7.2016.

Mika Keränen on Turussa asuva valtiotieteen maisteri, katolilainen. Kiinnostuksen kohteina eurooppalainen aatehistoria, kulttuurihistoria, valtio-opilliset teoriat, Ranska ja Venäjä, kirjallisuus, kristinusko. Pitää Palaneen käryä -blogia.

Mika Keränen on Turussa asuva valtiotieteen maisteri, katolilainen. Kiinnostuksen kohteina eurooppalainen aatehistoria, kulttuurihistoria, valtio-opilliset teoriat, Ranska ja Venäjä, kirjallisuus, kristinusko. Pitää
Palaneen käryä -blogia.

Information

This entry was posted on heinäkuu 18, 2016 by in Politiikka ja ideologia and tagged , , , , , , , .
%d bloggers like this: