Nuoret vihaiset miehet vastaan ISIS-soturit

JOHAN P.   (suomentanut Alarik Notis)

–

Kun Anton Lundin Pettersson lokakuussa 2015 käveli ruotsalaiseen kouluun ja murhasi kylmäverisesti kolme ulkomaalaista, ei kestänyt kauan ennen kuin useammat isot mediatoimijat (sellaiset, joita kutsumme vanhaksi mediaksi tai lokamediaksi) hyödynsivät tapahtumaa, eivätkä he toden totta olleet armollisia ruotsidemokraatteja kohtaan, puhumattakaan siitä väitetystä “äärioikeistosta” johon mekin oletettavasti kuulumme. Kun massoittain eurooppalaisia lahdataan julkisesti islamistisen terrorismin nimissä, niin kuin kävi Pariisissa ja Brysselissä, samat toimijat ovat huomattavasti vaisumpia otteissaan. Toisin sanoen; Breivik tai Lundin Pettersson edustavat kaikkia, joiden näkemykset poikkeavat oikealle, mutta jo ajatuskin että samaa logiikkaa sovellettaisiin muslimeihin riittää aktivoimaan sisäistetyn “islamofobiaa!” -reaktion.

En aio keskittyä tähän kaksoisstandardiin ja on syytä ottaa huomioon, että myös omat aatetoverimme voivat syyllistyä samaan. Olen silti oivaltanut, että jos mietitään lähiöissämme asuvia maahanmuuttajia, varsinkin nuoria miehiä, jotka huolestuttavan suurissa määrin kannattavat terrorijärjestö ISISiä tai jopa matkustavat taistelemaan sen puolesta, niin ketkä muodostavat heidän lähimmän vastineensa etnisten ruotsalaisten keskuudessa, elleivät juuri ne ah niin halveksitut “nuoret, vihaiset, matalakoulutetut, ruotsidemokraatteja kannattavat maaseudun miehet”. Niin, kuulun itsekin tähän viiteryhmään. Tarkoituksenani ei ole samaistaa ruotsidemokraattien äänestämistä tai edes jäsenyyttä Ruotsin vastarintaliikkeessä maailman julmimman terroristiryhmän lipun alla sotimiseen, mutta loppujen lopuksi maaseudun nuoret miehet ovat samassa tilanteessa kuin lähdiöiden nuoret miehet. Maaseudun nuoret miehet eivät kuitenkaan voi syyttää (yleisesti tunnustettua) “rasismia” tai “syrjäytyneisyyttä”, ja sen suuntaiset yritykset torjuttaisiin uhriutumisena juuri niiden taholta, joiden mielestä meidän tulee olla ymmärtäväisiä ISIS-myötäilijöitä kohtaan.

Nuoret miehet ovat tärkeä osa niin nykyisiä kuin historiallisia yhteiskuntia. Oikein opastettuina he kykenevät urotekoihin, mutta yhtä helposti voidaan heitä hyväksikäyttää suurten tuhojen aiheuttamiseen. He elävät muutosvaihetta elämässään ja ovat ikään kuin risteyksessä, jossa pyrkimys oman identiteetin muodostamiseen on keskeinen ja jossa he kohtaavat standardisointien tulvan. Euroopan lähiöiden nuoret miehet ja jotkut naisekin, joiden vanhemmat ovat muualta, vieraantuvat yhteiskunnistaan ja ovat siten haavoittuvaisia taitavasti tehdylle ISIS-propagandalle, joka käyttää hyväkseen ulkopuolisuuden tunteita ja tarjoaa elämälle uuden tarkoituksen Levantin maissa. Tässä on se positiivinen puoli, että nuoret tosiaan etsivät autenttista identiteettiä kulutuskeskeisen, amerikkalaistuneen ja juurettoman yhteiskunnan tuolta puolen, sen saman yhteiskunnan, jota mekin halveksumme pitkälti samoista syistä. Vähemmän positiivinen puoli on itsestäänselvästi se, että nämä lähiönuoret ovat manipuloitavissa seuraamaan äärimmäisimpiä ja kieroutuneimpia tulkintoja, joita heidän uskollaan ja kulttuurillaan on tarjottavana.

Sama koskee suuressa määrin niitä nuoria, etnisiä eurooppalaisia, jotka myös tuntevat itsensä vieraantuneiksi ja hylätyiksi. Samaan tapaan kuin eurooppalaisen “äärioikeiston” johtavaan asemaan nousseet lapsellisen ylpeät anti-islamistit à la Geert Wilders oikeastaan hyödyttävät jihadisteja samaistamalla kaiken islamin islamismiin, on liberaalivasemmisto tehnyt todellisille uusnatseille palveluksen niputtamalla kaiken nationalismin ja kansallisen ylpeyden Hitleriin ja valkoiseen ylivaltaan. He ovat toimineet hyödyllisinä idiootteina niille ääriaineksille, joita vastaan he sanovat taistelevansa ja vauhdittaneet radikalisaatiota, joka on heille elinehto. He ovat antaneet ymmärtää, että ihminen on joko (valikoivasti) suvaitsevainen, lattea litkivä, antirasistinen, monikulttuuria palvova liberaali tai vaihtoehtoisesti verenhimoinen, väkivaltainen ekstremisti, joka ilomielin omistautuu kansanmurhalle ja terrorismille. Nämä arkkityypit, liberaali ja ekstremisti, ovat ainoat joita meille tarjotaan, täysin vailla nyansseja tai välimuotoja. On kuitenkin olemassa kolmas vaihtoehto: traditionalisti. Traditionalistit voivat kääntää selkänsä modernille, monikulttuuriselle yhteiskunnalle ilman väkivaltaromantiikkaa ja fatalistista fanatismia. Traditionalistit kykenevät näkemään niin vahvuudet kuin puutteet muiden analyyseissä, he kannattavat rauhanomaista etnistä separatismia, joka on täysin toteutettavissa oleva vaihtoehto liberaalin integraatiopuheille ja ekstremistin sotaintoilulle.

Lyhyesti sanottuna paras tapa ehkäistä radikalisaatiota niin äärioikealle kuin islamismin suuntaan on allekirjoittaneen mukaan traditionalistinen vaihtoehto, joka tarjoaa lujan kulttuuriin, kansaan, traditioon ja uskontoon pohjautuvan identiteetin ilman äärimmäisyyksiä. Kaikki kunnia totaalisesti sivuutetulle auttavalle puhelimelle ja epämääräiselle “kaikki mukaan” -puheelle, mutta emmekö tarvitsisi enemmän sen suuntaisia vaihtoehtoja, joita radikalisoituneet itse ovat esittäneet ratkaisuiksi? Onko etnisen, kulttuurisen ja uskonnollisen tietoisuuden, joka murtaa liberaaleja normeja, välttämättä oltava pahasta ja onko sitä pidettävä kieroutuneena harhakuvielmana vain siksi, että se nykyään ilmenee lähinnä epätoivoisten yksilöiden väkivallanteoissa?

Petterson Lundin teki itsemurhan niin kutsuttuun “suicide by cop” -tyyliin ja pyysi jäähyväiskirjeessään elintoimintoja ylläpitävien laitteiden sammuttamista siinä tapauksessa, että hän jäisi henkiin. Kyse oli siis täysin apaattisesta ja elämänhalunsa menettäneestä yksilöstä, joka halusi jättää näyttävät jäähyväiset. Tarkoituksenani ei ole millään tavoin oikeuttaa tai selittää hänen tekoaan, mutta eikö ole paikallaan kysyä minkälainen yhteiskunta oikeastaan tuottaa tällaisia yksilöitä? Heitä on varmasti muitakin. Uteliaat lukekoot mieluusti tämän Flashback-ketjun nähdäkseen, mitä tarkoitan. Ruotsissa näyttää esiintyvän ei-niin marginaalista, kiehuvaa ja valitettavan laiminlyötyä vieraantumista nuorten etnisten ruotsalaismiesten keskuudessa. Lähiöiden ISIS-tukijoiden priorisointi on ymmärrettävää kun otetaan huomioon, että ISIS muodostaa huomattavasti suuremman uhan kuin internetissä huseeraavat uusnatsit ovat koskaan muodostaneet. Mutta kotimaisten yhteiskunnasta vieraantuneiden nuorten laiminlyönti, jopa avoin halveksunta ja haukkuminen, joka on tähän mennessä ollut strategiana, on tuhoisa tie, joka pahimmassa tapauksessa johtaa siihen mitä näimme Trollhättanissa.

Emme voi myöskään uudelleensulauttaa heitä hädin tuskin olemassaolevaan ja perustaltaan epämääräiseen “ruotsalaiseen” kulttuuriin, joka on kuin siktsofreeninen yhdistelmä vasemmistokokeilua ja amerikkalaista populaarikulttuuria. Paras ratkaisu löytyy jostain välimaastosta. Esimerkiksi Motpolin ja Uuden Oikeiston tarjoaman traditionalismin tulee kyetä kanavoimaan vieraantuneiden nuorten turhautumista ja epätoivoa ja kääntämään ne ylpeydeksi ja identiteetiksi sokean vihan sijaan. Tällä skenaariolla on todellista potentiaalia huolimatta siitä, kuinka paljon valtamedia ja vasemmistolaiset auktoriteetit yrittävät niputtaa meidät samaan joukkoon natsien ja ekstremistien kanssa. Voidaan kysyä, minkälaista moraalia liberaalivasemmisto oikeastaan ajaa takaa jos he kerran järkyttyvät yhtä paljon tai jopa enemmän Evola-intoilijoista kuin kylmäverisistä murhaajista.

Selvennän kantaani: en siis penää suoraa liittolaisuutta islamin kanssa, enkä myöskään ole hylännyt etnopluralismia ja paluumuuttoa ja alkanut kannattaa jonkinlaista monikulttuurista mallia. Vaaditaan kuitenkin tiettyä pragmaattisuutta, ja juuri islam on oletettua vähemmän vierasta ruotsalaisille traditionalisteille kun muistetaan, että niin Lindbom kuin Almqvist vaalivat sufismia. Olen mieluummin samassa seurassa traditionalistisesti suuntautuneiden muslimien kanssa, asuivatpa he sitten Euroopassa tai muualla, kuin vasemmistoliberaalien globalistien (niin eurooppalaisten kuin arabitaustaisten), joilla on huomattavasti tuhoisampi vaikutus kulttuuriimme kuin islamilla tai muilla uskonnoilla on koskaan ollut.

Ei tule unohtaa, ettei äärivasemmisto ole sekään aivan vaaraton tai epäolennainen tekijä yhteiskunnassa. Mutta nykyään erilaisten hyökkäysten ja iskujen sattuessa tuntuu olevan ääneenlausumaton toive, maailmankatsomuksesta riippuen, että syylliset ovat joko äärioikeistolaisia tai islamisteja. Paras esimerkki tästä lienee Lena Melinin idioottimainen purkaus. Se on selkeä todiste siitä, että etnisyys, kulttuuri ja uskonto ovat huomattavasti lähempänä sydäntämme kuin virallinen mantra myöntää. Se on merkki siitä, että 2000-luku saattaa muodostua identiteettien vuosisadaksi.

–

Kirjoitus on alunperin julkaistu ruotsalaisella Motpol-sivustolla 9.4.2016.