SARASTUS

Kansallinen ja eurooppalainen, traditionalistinen ja radikaali verkkolehti

Vapaahko sana

censored 1ALEKSI TUOMI

Monia asioita en Yhdysvalloista kadehdi, mutta avara sananvapauslainsäädäntö on kieltämättä yksi niistä. Sanon tämän täysin tietoisena siitä, että Yhdysvalloissa on keksitty suoran sensuurin ja lakipykäliin perustuvien rangaistusten korvikkeeksi muita aivan yhtä tehokkaita keinoja väärinajattelijoiden hiljentämiseksi. Vasemmistolaiset kansalaisjärjestöt tekevät hellittämättä kaikkensa, jotta epäkorrekteja kommentteja lipsauttelevat menettäisivät elantonsa.

Mutta sananvapautta voidaan kaventaa myös korporaatioiden avustuksella. Poliittinen korrektius oli alun perin yritysmaailman tapa pitää kiinni asiakkaistaan, joten ei ole lainkaan yllättävää, että sosiaalisen median suurnimet ovat lähteneet mukaan vihapuheen kitkentään. Twitter haluaa tätä nykyä suojella käyttäjiään vääriltä mielipiteiltä, ja se on myös Facebookin ja Googlen rinnalla suostunut yhteistyöhön Saksan hallinnon kanssa maahanmuuttovastaisten puheiden hävittämiseksi saksalaisten somettajien seiniltä.

Tältä saralta löytyy nyt myös suomalaista innovaatiota. Helsingin Sanomat uutisoi muutama päivä sitten kotimaisen Utopia Analyticsin kehittämästä ohjelmistosta, joka lupaa karsia keskustelupalstojen vihaiset puheet automaattisesti. Huomiolle pantavaa on, että Hesarin toimittaja ei ole ilmeisesti keksinyt juttuunsa ainuttakaan kriittistä kysymystä tällaisen ohjelmiston aiotuista tai mahdollisista tarkoitusperistä.

Voi vain arvailla, käytetäänkö ohjelmistoa puhtaasti lehdistön palstoilla vai leviääkö se väistämättä kaikkialle nettiin. On vaikea uskoa, että ilkeyksiä tunnistavaa työkalua hyödynnettäisiin yksinomaan kaikista selvimpien ylilyöntien, kuten uhkailujen, niittämiseen. Tai ehkä koko projekti osoittautuu mahdottomaksi. Mielenkiintoista on kuitenkin se, että tällaisia ohjelmistoja tehtaillaan, ja että toimittajat tuntuvat olevan asiasta vain tyytyväisiä.

Utopia Analyticsin toimitusjohtaja Mari-Sanna Paukkeri kertoo Hesarin jutussa projektin motiiveista seuraavaa:

Kun keskustelupalstat syntyivät, ajateltiin, että alkaa uusi sananvapauden aalto. Törkypuhe on vähän pilannut sen.

Haastateltava kiteyttää suomalaisen sananvapauskeskustelun tekopyhyyden täydellisesti. Sananvapauden tunnettu hinta on se, että on pakko suvaita myös sellaista puhetta, mistä itse ei pidä. Tämä on tietenkin täysin sietämätön ajatus heille, jotka haluavat suojella itseään väärien mielipiteiden kuulemiselta.

Lueskelin hiljattain Journalismikritiikin vuosikirja 2007 -teosta, jossa paneuduttiin eritoten sananvapauskysymyksiin tuolloin Tanskassa syntyneen Muhammed-pilakuvakohun johdosta. Kirja kuului alun perin opintojeni oppimateriaaliin, mutta uskaltaisin väittää, että jokaisen joka haluaa nähdä kollaasin maamme toimittajien mielenliikkeistä, kannattaisi selailla kyseistä kirjasarjaa aina silloin tällöin.

mohammedTeoksen kirjoitukset paljastavat islamin ympärillä leijuvan merkillisen pelokkaan ilmapiirin, jota toimittajat tuskin tohtinevat aina myöntää edes itsellensä. Stereotyyppisin ja samalla matelevin kirjan teksteistä on luultavasti Lapin Kansan silloisen päätoimittaja Heikki Tuomi-Nikulan kommentti, jonka voit lukaista täältä. Tuomi-Nikula tuomitsi aikanaan pilakuvien julkaisemisen suoralta kädeltä pelkkänä infantiilina provokaationa. Perusteluinaan hän muistutti sananvapauden vastuusta. Tämä samainen mantra olisi hieman vakavammin otettava, ellei se nousisi yksinomaan esille vain silloin, kun käsittelyssä on poliittisesti epäkorrekti aihepiiri. Tanskan pilakuvat – mauttomia tai ei – kun eivät millään tavalla rikkoneet lakia. Ne vain sattuivat kohdistumaan kulttuuriin, jonka reaktio siihen esitettyyn kritiikkiin on johdonmukaisesti ollut terroriteot, väkivaltainen mellakointi ja erinäiset attentaattiyritykset.

Kalevan silloinen päätoimittaja Risto Uimonen puolestaan väisti suomalaisen median arkuutta kohtaan esitetyn kritiikin loogisella akrobatialla, joka käänsi päätöksen olla julkaisematta pilakuvia totalitarismin vastustamiseksi. Uimonen ei oman väitteensä mukaan epäröinyt julkaisupäätöstä suinkaan mahdollisten reaktioiden tähden, vaan koska katsoi liian suuren konsensuksen mediassa indikoivan paluuta pussihousujen ja marssisaappaiden aikaan. Jonkinlaista journalistista kapinaa, siis.

Ehdottomasti valaisevin teoksen kirjoituksista on Saara Yousfin Miksi Muhammedia ei saa piirtää. Vaikka artikkelin yleissävy on sovitteleva, Yousfi tekee siinä kuitenkin selväksi, ettei hän voi täysin hyväksyä Tanskassa sananvapauden nimissä tehtyä päätöstä julkaista Muhammed-pilakuvia. Mellakointia Yousfi tuntui pitävän harmillisena, mutta ehkä emotionaalisesti oikeutettuna. Länsimaiselta medialta hän toivoi objektiivisuutta, jotta muslimeja ei turhaan leimattaisi ääri-ideologian kannattajiksi.

Tällainen omaa kulttuuria kiperissäkin paikoissa puolusteleva asennoituminen on tietenkin lähtökohtana tuiki tuntematon nykypäivän länsimaalaiselle, joka on tottunut kaivamaan historiastaan milloin mitäkin oletettuja vääryyksiä innoittaakseen itseään jatkuvaan kollektiiviseen itseruoskintaan. Yousfin artikkelin tyyppiset vaivihkaiset puolustuspuheet ovat siihen nähden ainakin poikkeavuudessaan piristäviä, joskin äärimmilleen vietyinä (esim. terrorismin puolustaminen pyhänä sodankäyntinä) liberaalille sensibiliteetille mahdollisesti pöyristyttäviä.

Ylen Ruben Stiller sanoi Pressiklubi-ohjelmassaan Charlie Hebdo -iskujen jälkeen, ettei hän haluaisi julkaista yhtäkään Muhammed-pilakuvaa, koska pelkää siitä koituvia seuraamuksia. Tämä oli ehkä rehellisin perustelu, mitä viime vuosien pilakuvakohuissa on toimittajan suusta kuultu. Epäilen, että tämä nimenomainen sentimentti auttaa selittämään suomalaisen median varovaisen lähestymistavan Muhammed-sarjakuvia kohtaan. Kansallismieliseltä laidalta journalisteja syytetään usein ksenofiliasta, mutta voi olla, että ainakin pilakuvien kohdalla kyse on yksinkertaisesti pelokkuudesta. Kukaan tuskin haluaa oman toimituksensa joutuvan seuraavan terrori-iskun kohteeksi.

Toki suomalaisten sananvapautta halutaan rajoittaa täysin päättömiinkin syihin vedoten. Tällainen esimerkki löytyy mm. Jussi Halla-ahon ja Mikael Jungnerin vaaliväittelystä maaliskuulta 2014. Ilta sujui muuten varsin ennalta-arvattavin juupas-eipäs -jankkailuin, mutta debatin jälkeen esitetty yleisökommentti oli mielestäni koko illan kohokohta:

Voisin pitää semmoisen pienen tasa-arvon oppitunnin. Kumpaa sun mielestä täytyy suojella, enemmistöä vai vähemmistöä? Koska mun mielestä sananvapauden arvo mitataan siinä, miten meillä pystytään vähemmistöjä suojelemaan enemmistön mielivallalta. Sen takia ei ole sama asia, sanooko somalista vai suomalaisesta…

Ja yleisö taputtaa.

Kommentin viimeiset virkkeet ovat hyvin tyypillinen argumentti, jota vasemmistosiipi yleensä tarjoaa verukkeeksi muuten näennäisesti vastustamalleen sananvapauden rajoittamiselle, joten lienee paikallaan puhkoa sen logiikkaa hieman.

Ensinnäkin, jos suojelulla enemmistön mielivallalta viitataan valtion rooliin lainvalvojana, niin sen luonnollisin ilmenemä tällöin olisi, että kaikkia kohdellaan lain silmissä objektiivisesti. Näin ollen sen tulisi olla tismalleen sama asia, sanotaanko somalista vai suomalaisesta. Toisekseen, kommentti paljastaa suvaitsevaisten ikiholhoavan asenteen, joka kohtelee maahanmuuttajia avuttomina lapsosina, joiden tunteita meidän länsimaalaisten aikuisten tulee suojella. Ja vaikka maassa maan tavalla elämistä vastustava vasemmisto ei sitä tohdikaan myöntää, on tämäkin lähestymiskulma maahanmuuttajiin jälleen vain yksi alentuvan kulttuuridominanssin muoto.

sananvapausToinen lattea strategia on muistuttaa, että sananvapaus ei tarkoita vapautta sanojen seuraamuksista. Tällä viitataan tietenkin lakipykälään kansanryhmää vastaan kiihottamisesta. Ongelma on se, että tällaisen syytteen saadakseen ei välttämättä tarvitse uhkailla ketään väkivallalla tai kansanmurhalla. Riittää kun esittää näkemyksiä, jotka poliittisen korrektiuden nimeen vannova valtiovalta katsoo sopimattomiksi. Ja ennalta tapahtuva sensurointi on ainakin vielä toistaiseksi lähes mahdotonta jo pelkästään Internetin olemassaolon takia. Ainoa keino yrittää karsia vääriä mielipiteitä on siis rangaista niitä esittäviä kansalaisia jälkikäteen. Esimerkiksi Halla-ahon oikeudenkäynnin varmasti toivottiin toimivan pelotteena muille maahanmuuttoa vastustaville. Joten edellä mainittu lakikirjaan nojaava lällättely on vain pelkurimainen yritys rationalisoida sananvapauden rajoittamista samalla kun teeskennellään sensuurin vastustamista. Ja vastaavat aatokset ovat yleisiä mediankin piirissä.

Olin viime syksynä paikalla, kun eräs pohjoissuomalainen kulttuurilehti järjesti syntymäpäiviensä kunniaksi avoimen seminaarin. Paneelikeskusteluun osallistunut Yleisradion toimittaja pohti, mitä puolueettomuus mediassa ylipäätään tarkoittaa. Hän muisteli MV-lehdenkin mainostavan itseään puolueettomana. Samaahan toki harrastaa myös Yle, mutta ilmeisesti kyseinen toimittaja ei kokenut kriittistä itsetutkiskelua tarpeelliseksi.

Hän myös pahoitteli monien maahanmuuttoa vastustavien juuttuneen omaan kuplaansa, jonne poikkeavat mielipiteet eivät enää eksy. Meinasin nauraa ääneen. Lähestyn itse kolmeakymmentä ja koko eloni ajan olen mediaa ja koululaitosta myöten ollut suvaitsevaisten mielipiteiden ympäröimänä. Varteenotettavan ja asiallisen vaihtoehtoisen median olen löytänyt vasta viimeisen neljän tai viiden vuoden sisällä. Eritoten ulkomaiset nettilehdet ja blogit ovat olleet tässä suhteessa harvinainen järjen ääni. Suuret osat päivästäni vietän edelleen valtavirran monikulttuuritykityksen seassa. Jos minä esimerkkitapauksena olen kuplassa, haluaisin todella tietää, mistä Yleisradion toimittajat lukevat vaihtoehtoisia näkemyksiä omille mielipiteilleen. Juttujen näkökulmiin asti tuo ideoiden diversiteetti kun ei juuri näytä vaikuttavan.

Keskustelua vetänyt moderaattori esitti puolivakavana ajatusleikkinä, josko pakollinen omalla nimellä kommentointi toppuuttelisi pahimpien peräkammarin änkyröiden kielenkantoja. Todetaan nyt sekin ilmiselvyys, että tällaisia ehdotuksia on äärimmäisen helppo heitellä ilmoille silloin, kun omat mielipiteet ovat vankkaa valtavirtaa. Yhdenkään monikulttuurisuuden nimeen vannovan ei tarvitse arvuutella, voidaanko heidän asiallisestikin esitetyistä kommenteistaan nostaa oikeusjuttu vai ei.

Se miksi media ja liberaalit ovat valmiita murentamaan Suomen sananvapautta entisestään juuri muslimien tunteita suojellakseen, herättää tietenkin oikeutettua ihmettelyä. Miksi he tuntuvat henkeen ja vereen puolustavan nimenomaan islamia, joka voidaan ihan syystä tulkita liberaalin maailmankatsomuksen uskonnolliseksi vastakohdaksi?

Itse veikkaan, että kyseessä on pakon sanelema tilanne, suurin osa kehitysmaista saapuvista maahanmuuttajista kun sattuu olemaan muslimeja. Koska monikulttuurisuuden oletettu itseisarvo piilee nähdäkseni nimenomaan etnisessä ja rodullisessa toiseudessa, on islam kenties vain epämukava lisuke, jonka kanssa maahanmuuttoa aktiivisesti ajavat suvaitsevaiset joutuvat nyt parhaansa mukaan tulemaan toimeen.

On tietenkin viihdyttävää seurata, kuinka liberaalit ja usein ateistiset päättäjät tai median edustajat väittävät naama peruslukemilla, että juuri he valistuneessa avoimuudessaan ymmärtävät enemmän islamin todellisesta olemuksesta kuin sen vaikutuspiirissä kasvaneet ihmiset, jotka ovat valmiita tappamaan ja kuolemaan uskonsa puolesta. Hykertelyä hillitsee kuitenkin heidän politiikkansa järkyttävät seuraukset.

hateTurhauttavinta koko sananvapauskeskustelussa on jo aiemmin mainitsemani räikeä tekopyhyys. Muistan itse huomanneeni vihapuhe-termin yleistymisen joskus 2007–2009 välisenä aikana. Koska olin tuolloin vielä liberaali ja hölmöyksissäni uskoin vasemmistolaisten lorut sananvapauden puolustamisesta, oli mielestäni raivostuttavaa, että tuo samainen porukka yritti sensuroida yhteiskunnallista keskustelua piiloutumalla järjettömien poliittisten termien taakse. Pidin (ja pidän edelleen) tuota termiä esimerkkinä amerikkalaisten yliopisto-opiskelijoiden naisellisesta hysteriasta, ja ymmärsin pian, että vasemmisto ei ole koskaan välittänyt sananvapaudesta, kun kyseessä on sen poliittiset vastustajat.

Ja tämä kaksinaamaisuus on nyt synnyttämässä aivan yhtä tuimia vastareaktioita. Olen havainnut viimeisen parin vuoden aikana internetin radikaaleissa piireissä (ja eritoten ulkomaisilla keskustelupalstoilla) entistä nuivempaa suhtautumista sananvapauteen. Joidenkin oikeistolaisten mielestä se saa jäädä suosiolla historiaan; kun kulttuurinen ja poliittinen valta vaihtuu, he aikovat painaa vastustajiensa niskaan saman saappaan, joka on tanssinut heidän päällään jo vuosikaudet.

Heidän asenteensa on kostonhaluinen, mutta ymmärrettävä, ja johtuu siitä, että monissa länsimaissa ei tällä hetkellä ole käytännössä sananvapautta. Tai on, jos muistaa lausua ennalta sovitut litaniat ennen varovaisen kritiikin esittämistä. Ja silloinkin on parasta, että pidättäytyy mainitsemasta maahanmuuttoon, rotuun tai vaikka sukupuoleen liittyviä tabuja. Mutta sananvapauden tulisi tarkoittaa nimenomaan valtavirrasta poikkeavien mielipiteiden esittämisen vapautta.

Jokseenkin loogisiakin perusteluja sananvapauden hylkäämiselle löytyy. Osa piireistämme katsoo, että minkä tahansa asteinen liberalismi muuttuu aina vääjäämättä syöväksi, joten ainoa keino torjua mokoma tauti on repiä se juuriaan myöten irti. Voi kuitenkin osoittautua vaikeaksi määritellä, kuinka syvälle historiaan nuo juuret yltävät.

Itse joka tapauksessa suhtaudun tähän kostomielialaan kavahtaen. Saisin luultavasti monissa yhteiskunnallisissa kysymyksissä otsaani äärioikeistolaisen leiman, mutta kun puheeksi tulee sananvapaus, taidan muistuttaa enemmän ns. klassista liberaalia. Mielestäni ajatuksista ja ideoista keskusteleminen kuuluu länsimaiseen yhteiskuntaan. En henkilökohtaisesti pelkää tutustua vaikkapa Frankfurtin koulukunnan ajattelijoihin ja keskustella tai väitellä heidän teorioistaan vasemmistolaisten kanssa.

En ole vasemmistolainen, joten en tarvitse ”turvatilaa” omistani poikkeavilta mielipiteiltä. En ole tottunut sellaiseen paapovaan ylellisyyteen, joten en sitä osaa kaivatakaan. Mehän elämme sentään liberaalissa, monikulttuurisuuteen pyrkivässä lännessä, jonka typeryyksiltä ei pääse karkuun vaikka kuinka tekisi mieli. Aika näyttää, jäänkö mielipiteineni vähemmistöön tässä asiassa.

Rasismia joka tavunpätkästä esiin tonkivien progressiivisten maailmankansalaisten kannattaisikin oikeasti pysähtyä miettimään, mitä he todella ovat tekemässä. Sillä jokainen lässyttävä vihapuhesyytös, jokainen turha syyte tai epäoikeudenmukainen tuomio kansanryhmää vastaan kiihottamisesta saattaa auttaa luomaan hirviön, jonka liikkeitä ei kukaan pysty kontrolloimaan.

Kysykää itseltänne: Mitä te tekisitte jos paradigman vaihduttua huomaisittekin omien monikulttuurisuutta ylistävien ja valkoista patriarkaattia kiroavien mielipiteidenne olevan yhteiskunnallisen tabun asemassa? Mitä jos ette koskaan voisi tietää, mikä sanomastanne voidaan tulkita laittomaksi? Kannattaisitteko yhä epämääräistä lainsäädäntöä, ylhäältä suuntautuvaa kansalaisten häiriköintiä ja anonymiteetin hylkäävää nettikommentointia?

Valitettavasti poliittinen vasemmistomme taitaa olla enimmäkseen aivan liian vihamielistä, omahyväistä ja harhaisen varmaa omasta asemastaan, jotta se uhraisi merkittävästi aikaa tekojensa seurauksien pohtimiseen. Suvaitsevaiston mielestä on parempi keskittyä siivoamaan netti rasisteista ja muista epämieluisuuksista, ja toivoa sitten, etteivät tänään tehdyt päätökset kolahda huomenna omaan nilkkaan.

Aleksi Tuomi on journalismin opiskelija ja entinen sivutoiminen underground-muusikko.

Aleksi Tuomi on journalismin opiskelija ja entinen sivutoiminen underground-muusikko.

 

 

 

Information

This entry was posted on huhtikuu 8, 2016 by in Politiikka ja ideologia and tagged , , , , , , .
%d bloggers like this: