Bryssel ja eurooppalainen tyhjiö

TIMO HÄNNIKÄINEN

–

En näe muuta kuin raunioituneen maailman, jossa eräänlainen etulinja on mahdollinen vain katakombeissa.

-Julius Evola

–

Muutama päivä sitten eri lehdet uutisoivat, että Belgian viranomaiset pyysivät siirtämään ”Marssi pelkoa vastaan” -teemaista kansalaistapahtumaa turvallisuussyistä. Sen lisäksi että tapaus edustaa arkipäivän surrealismia, se myös kuvastaa yleiseurooppalaista jakomielistä ilmapiiriä.

Iskulausetta ”Ei saa antaa pelolle valtaa” toisteltiin Suomessakin kaikissa tiedotusvälineissä Brysselin viimeviikkoisten terrori-iskujen jälkeen. Niin kuin sitä toisteltiin myös Pariisin marraskuisten terrori-iskujen jälkeen, ja reilun vuoden takaisten Charlie Hebdo -iskujen jälkeen. Pelätä ei saa, paitsi tietenkin rasismia ja islamofobiaa, joita ei pelkästään saa vaan myös pitää pelätä. Se kansanosa, joka syyttää vastapuolta pelon lietsonnasta ja erilaisista fobioista, käyttääkin näistä ilmiöistä puhuessaan tuhkatiheään ilmauksia kuten ”hirvittävä”, ”kammottava”, ”kauhistuttava”, ”vastenmielinen” ja ”kuvottava”. Ilmeisesti arvoliberaalien maailmankuva on niin pelon ja inhon läpitunkema, että heidän on projisoitava nämä tunteet kaikkiin eri tavalla ajatteleviin.

Vakuutteluistaan huolimatta valtavirtainen Eurooppa pelkää, ja on haluton ottamaan päätään pensaasta, johon työnsi sen ISISin iskettyä ensimmäistä kertaa lännessä. Se uskottelee, että kunhan laulamme tarpeeksi ahkerasti ”Imaginea” ja vastustamme rasismia, iskut saadaan varmasti loppumaan. Mitään muuta ei tule tehdä. Pahin virhe olisi ryhtyä ennaltaehkäiseviin toimenpiteisiin kuten rajojen sulkemiseen, sillä juuri sitä ISIS haluaakin. Tähän logiikkaan nojataan siitä huolimatta, että jopa sisäministerimme tunnustaa terroristien soluttautuneen maahanmuuttajatulvaan.

Kuitenkin Puola, Unkari ja muut tiukkaa maahanmuuttopolitiikkaa harjoittaneet maat ovat tähän saakka säästyneet terrorismilta. Suuria iskuja ei ole nähty myöskään Australiassa, joka järjestelmällisesti käännyttää laittomat siirtolaiset takaisin. Suvaitsevaiston päättelyn mukaan nämä maat ovat siis ”hävinneet” terroristeille, kun taas Ranska kuusimiljoonaisine muslimiväestöineen ja ghettoutuneine kaupunginosineen kuuluu ”voittajiin”.

Muutenkin on vaikea nähdä, miten ISIS hyötyisi rajojen sulkemisesta. Kansainvaelluksen seassa se voi kuljettaa länsimaihin taistelijoitaan, jotka pitävät tiedustelupalvelut työn touhussa niin, että suurempia iskuja voidaan suunnitella kaikessa rauhassa. Vaikka ISIS onkin lyhyellä aikavälillä kiinnostuneempi saamaan haltuunsa maa-alueita Lähi-Idässä, se on olemukseltaan apokalyptinen kultti, joka haaveilee ratkaisevasta taistelusta länsimaisen perivihollisen kanssa. Niinpä sen on strategisesti viisasta siirtää sota vastustajan maaperälle, häiritä sen yhteiskuntarauhaa kaikin tavoin ja kylvää radikalismia muslimiyhteisöjen keskuuteen. Kun Euroopassa syntyneet musliminuoretkin jo matkustavat Syyriaan taistellakseen ISISin riveissä, ei ole mitään syytä olettaa uuden tulijapolven olevan immuunimpaa jihadistisille opeille.

Kansalaisia rauhoitellaan myös kertomalla, että tämänhetkinen terroriaalto ei ole mitään 1970-luvun tilanteeseen verrattuna. Sanomatta vain jää, että tuolloisista korkeista terroriluvuista vastasivat pääosin IRA:n ja ETA:n kaltaiset separatistijärjestöt, ja iskut olivat pääosin paikallinen ongelma, joka ei uhannut koko mannerta. Islamistinen terrorismi ei tunnusta Euroopan ulkoisia tai sisäisiä rajoja; sen uhriksi voi joutua kuka tahansa missä tahansa.

Välillä valtaapitävät myös vakuuttelevat, että tilanne on heidän hallinnassaan ja ettei terroristeille anneta periksi. Ranskan pääministeri Manuel Valls sanoi Brysselin iskujen jälkeen, että ”olemme sodassa”. Mutta tällaiset lausunnot ovat tyhjiä eleitä. Jos olemme sodassa, ISISin hallussaan pitämät alueet pitäisi tulkita vihollisvaltioksi. Pelkkä terroristijärjestö ISIS ei ole, sillä se on hallitsemillaan alueilla ottanut hoitaakseen tyypilliset valtion tehtävät, kuten jätehuollon, viemäröinnin, vedenjakelun ja lainvalvonnan. Näin ollen Syyriasta ja Irakista saapuvat turvapaikanhakijat tulisi internoida vihollismaan kansalaisina, ja ISISin jäseniksi todetut siirtää suoraan sotavankileireille. Sanomattakin lienee selvää, ettei tällaista tulla tekemään, ja sen ehdottaminenkin tulkittaisiin luultavasti kiihottamiseksi kansanryhmää vastaan.

Tietenkin johtajamme ovat velttoja ja rappeutuneita loiseläimiä, jotka ovat surkeasti epäonnistuneet keskeisessä tehtävässään eli vastuullaan olevien väestöjen turvallisuuden takaamisessa. Mutta toisaalta heidän politiikkansa on täysin johdonmukaista. Jos kaikki maapallon seitsemän miljardia asukasta ovat kyvyiltään yhtäläisiä ja keskenään tasa-arvoisia, jokainen heistä voi myös olla suomalainen, ranskalainen, saksalainen… Niinpä rajan sulkeminen yhdeltäkin ainutlaatuiselta lumihiutaleelta olisi rikos tätä potentiaalista kansalaista sekä yhteistä ihmisyyttä vastaan. Tässä katsomuksessa rajat ovat olemassa vain siksi, että alkuperäisväestöjen muuttuminen vähemmistöiksi omissa maissaan sujuisi hyvässä järjestyksessä ja näennäisen siististi. Terrori-iskut, raiskaukset, katuryöstöt ja vastaavat ovat toki ikäviä, mutta ne ovat hinta joka meidän täytyy vain maksaa korkeasta moraalistamme.

Vetoaminen ”eurooppalaisiin arvoihin”, joita terrorismin nyt katsotaan uhkaavan, on linjassa edellä sanotun kanssa. Euroopan Unioni ei tarkastele alamaisiaan ihmisinä, joilla on perhe, suku, yhteisö, kotiseutu, uskonto ja isänmaa, vaan kaikista ajallisista jatkumoista ja paikallisista kiinnikkeistä irtaantuneina olentoina. Tällaisiksi monet eurooppalaiset kieltämättä ovatkin modernissa yhteiskunnassa muuttuneet. Sen sijaan on erehdys luulla, että muualla asuvat ovat samanlaisia tai haluaisivat tänne saapuessaan sellaisiksi tulla. Virallinen Eurooppa tarjoaa niin omalle väelleen kuin muualta tulijoille pelkkiä negatiivisia tai abstrakteja arvoja: vapaus (mihin?), suvaitsevaisuus (mitä kohtaan?), tasa-arvo (keiden kesken?), ihmisoikeudet (millä velvollisuuksilla?)… Kun nämä eivät sitten kaikille kelpaakaan, se saa älyllisen oikosulun eikä voi käsittää, miten kukaan saattaa kieltäytyä jostakin näin hienosta ja ihmeellisestä.

”Eurooppalaisten arvojen” johdonmukaisena seuraamuksena on Eurooppa ilman eurooppalaisia. Sotilaallisen tyhjiön käsite on kaikkien tuntema. Niin ikään sisäryhmä, joka ei perustu geeneille, uskonnolle, kulttuurille tai muulle konkreettiselle, on tyhjiö, jonka toinen sisäryhmä täyttää joko nopean aggressiivisen valloituksen tai hitaamman syrjäyttämisen avulla. Joskus prosessit tapahtuvat yhtä aikaa: barbaarien osuus väestöstä Rooman valtakunnan länsiosan romahduksen aikoihin oli vain viitisen prosenttia.

Tätä on ilmeisen turha selittää läntisen Euroopan pääministereille ja presidenteille. Kuten heidän ylenkatseensa kansalaismielipidettä ja virallisesta linjasta erkaantuneita Itä-Euroopan hallituksia kohtaan osoittaa, koko EU on heille vain keino saavuttaa asema, jossa ketään ei tarvitse kuunnella. Mutta yhtä vähän ymmärtävät idiootit, jotka yrittävät pelastaa isänmaansa lähettämällä joulukinkun vastaanottokeskukseen. Ajatus vastajihadismista on hölmö, koska se perustuu negaatiolle: sellaisen liikkeen ainoa tehtävä on vastustaa jotakin mitä emme ole, tässä tapauksessa radikaaleja islamisteja. Monia ”maahanmuuttokriittisiä” ei juuri näytä kiinnostavan se, mistä oma identiteettimme muodostuu. Kuten tavalliset liberaalit, hekin näkevät Suomen ja Euroopan koostuvan ensi sijassa arvoista ja periaatteista, sekä kourallisesta sekalaisia totunnaistapoja kuten sianlihan syöminen, alkoholin juominen ja naisten kevyt pukeutuminen. He ovat niin keskittyneitä maahanmuuton vastustamiseen, etteivät tietäisi mitä tehdä jos he joskus onnistuisivat pysäyttämään sen. He ovat niin tohkeissaan islamin barbaarisuudesta, etteivät näe sen olevan oman rappiomme kääntöpuoli.

Nyt kun luottamus poliittisiin johtajiin, mediaan ja viralliseen propagandaan on aallonpohjassa, tarvitaan toimintaa joka perustuu muullekin kuin maahanmuuton ja EU-integraation vastustamiselle. Jotakin sellaista luonnostelin hiljattain pitämässäni puheessa. Yhteenkuuluvuutta ja vastuuntuntoa kantaväestön keskuudessa voidaan lujittaa valvomalla omien asuinalueiden turvallisuutta, järjestämällä itsepuolustuskoulutusta, järjestämällä vapaaehtoistoimintaa kantaväestöön kuuluvien vähäosaisten auttamiseksi, organisoimalla taloudellisia tukiverkostoja ja liiketoimintaa… Mahdollisuudet ovat rajattomat. Vähintään yhtä tärkeää on kuitenkin saada ihmiset tietoisiksi siitä keitä he ovat, ja ylpeiksi siitä. Kaikki omaa kulttuuriperintöä esille tuovat tilaisuudet ja julkaisut ovat ehdottoman kannatettavia. Näkisin mieluusti kansallismielisten järjestämiä luentotilaisuuksia historiasta tai kansanperinteestä, konsertteja, kirjallisuusiltamia. Kaikki tällainen edistää energisen mutta hajanaisen poliittisen liikehdinnän muuttumista oikeaksi yhteisöksi, oikeaksi vaihtoehdoksi eurooppalaiselle tyhjiölle.

Tällaiset pohdinnat saattavat tuntua etäisiltä Brysselin tapahtumien järkyttämille ihmisille, jotka kaipaavat nopeita ratkaisuja. Mutta nopeita ratkaisuja ei ole, ja Brysselin tapahtumistakin aletaan valtavirtajulkisuudessa hiljalleen siirtyä tavalliseen arkeen seksiskandaaleineen, laihdutusohjeineen ja Yhdysvaltain presidentinvaaleineen. Niin terrori-iskuista kuin yhä uusista pakolaislaivoista on tulossa arkisia ilmiöitä, joita päättäjät ja suuri yleisö seuraavat pelokkaan apaattisina. Meidän täytyy korottaa äänemme tätä kehitystä vastaan, mutta luoda samalla selkeää positiivista vaihtoehtoa. Kyse on kansalaisyhteiskunnan luomisesta uudelleen tilanteessa, jossa päättäjät käyvät yhä vieraantuneemmiksi ja ylimielisemmiksi. Arkielämään ulottuva poliittinen liike, joka saa pelon ja apatian murtumaan, on ratkaisevassa roolissa kun aika on kypsä muutokselle.

–

–

Timo Hännikäinen (s. 1979) on Helsingissä asuva kirjailija ja suomentaja. Tuoreimmat teokset esseeteos ”Hysterian maa” (2013) ja esseekokoelma ”Kunnia” (2015). Kiinnostuksen kohteita taide, historia ja antimoderni ajattelu.