Se toinen ääripää

ALARIK NOTIS

–

Monet julkiseen keskusteluun osallistuvat mielipideautomaatit ovat viime aikoina kyselleet närkästyneinä, että mitäköhän tämä puhe ääripäistä maahanmuutto- ja pakolaiskeskustelussa oikein tarkoittaa. Toinen ääripää on selvillä: syrjäytyneet haja-asutusalueiden polttopullosankarit, jotka saavat toimintaohjeensa suoraan perussuomalaisten puoluetoimistosta tai kenties Suomen Sisun salaisesta komentobunkkerista. He ovat siitä mukava vastustaja yhteiskunnallisessa keskustelussa, että suvaitsevainen voi lyödä heitä kuin vierasta sikaa tai vaihtoehtoisesti olkiukkoa ilman pelkoa vastauksesta, kuvaannollisesti puhuen tietenkin. Muu olisi poliittista väkivaltaa.

Mutta niin, entä se toinen ääripää? Mikähän se mahtaisi olla? Eihän siellä ole kuin tasa-arvoa ja ihmisoikeuksia rakastavia maailmankansalaisia. Eiväthän he halua kuin auttaa. Miljoonia ihmisiä. Vyörymään Eurooppaan, muuttaen peruuttamattomasti sen demografisen rakenteen ja yhteiskunnan. On muutenkin väistämätöntä, että me eurooppalaiset muutumme vähemmistöiksi omissa maissamme, joten mitäpä sitä surkuttelemaan. Ei siinä ole mitään äärimmäistä, se on luonnollista, väistämätöntä ja sitä paitsi aika kliffaa. Joka muuta väittää on samassa rintamassa polttopullo-puliukkojen kanssa.

Monikulttuurisen yhteiskunnan oireilu, esimerkiksi rasismin tai terrorismin muodossa, on oikeastaan kaikki rasistisen ääripään vika. Rasismi itsestäänselvästi ja terrorismi siksi, että rasismi synnyttää terroristeja. Kaikki siis toimisi niin kuin pitäisi jos vain rasisteja ei olisi. Miksi heikko-osaisten ja kouluja käymättömien suomalaisten huolia pitäisi kuunnella kun he eivät edes osaa kirjoittaa yhdyssanoja yhteen ja käyttävät jo kauan sitten mustalle listalle joutuneita ilmaisuja? Eihän tämä yhteiskunta sentään heitä varten ole. Kysykää vaikka lehtien päätoimittajilta.

Enemmän tulisi kantaa huolta näiden syrjäytyneiden rasistien syrjäyttämistä siirtolaisista, jotka vääryyksiä kärsittyään saattavat radikalisoitua. Meidän tulee kuunnella herkällä korvalla näitä yhteisöjä, heidän tarpeitaan ja toiveitaan. He ovat tärkeä ja arvokas osa yhteiskuntaa, toisin kuin suomalaiset rasistit, jotka ovat menettäneet oikeutensa vaatia yhteiskunnalta yhtään mitään.

Monessa Euroopan maassa tiettyjen siirtolaisryhmien integraatio on takkuillut ja jopa ottanut takapakkia toisen ja kolmannen polven siirtolaisten keskuudessa. Syypää tähän on tietenkin rasismi ja rasistinen ääripää. Koska nämä integraatio-ongelmat ovat yleisiä voimme myös päätellä rasismin olevan yleistä. Ja koska rasismi on niin yleistä, on suvaitsevaisten yritettävä kitkeä sitä parhaansa mukaan vaientamalla, uhkaamalla, lahjomalla, ja ennen kaikkea lapsia opettamalla.

Koko yhteiskunta instituutioineen, virkamiehineen ja valtamedioineen tulee valjastaa rasismin vastaiseen kamppailuun, eräänlaiseen totaaliseen propagandasotaan. Tämä ei ole äärimmäistä vaan ymmärrettävää ääripään vastustamista. Suomalaisille täytyy opettaa, että monikulttuurinen yhteiskunta ei ole ainoastaan ainoa oikea, vaan myös ainoa haluttava. Tässä asiassa voi olla vain yksi mielipide. Katsokaa vaikka tätä kuvaa hukkuneesta pakolaisvauvasta.

Ja jos rasisteja ei olisi, ei tarvitsisi ei-äärimmäisten suvaitsevaistenkaan yrittää estää heidän kulkueitaan ja mielenosoituksiaan, ja näin säästyttäisin siltäkin poliittiselta väkivallalta. Kaikki eivät heti ymmärrä suvaitsevaista logiikkaa, mutta onhan se päivänselvää, että ilman rasisteja ei tarvittaisi rasismin vastustajiakaan. Jos rasistit eivät järjestäisi kulkueita, ei suvaitsevaisten tarvitsisi yrittää hyökätä niihin eikä yhteiskunnalta kuluisi valtavasti resursseja demokraattisten kansalaisoikeuksien turvaamiseen. Kysykää vaikka tv-studion anarkistiselta asiantuntijalta.

Äärimmäistä ei ole yhteiskunnan eurooppalaisen tai suomalaisen kansanosan jatkuva kutistuminen hamaan tulevaisuuteen asti vaan se, että joku huomaa sen eikä pidä sitä toivottavana. Kaikista vaarallisimmat ääriainekset ovat huolissaan kansallisesta identiteetistään, kulttuurisesta jatkuvuudesta ja lastensa tulevaisuudesta uudessa uljaassa monikulttuurisessa yhteiskunnassa. Näitä pimeitä voimia vastaan taistelee onneksemme ei-äärimmäinen suvaitsevainen (ja koko järjestäytynyt yhteiskunta), joka haluaa vain auttaa hädänalaisia ja vastustaa rasismia. Lukekaa vaikka lehdistä.

–

–

Alarik Notis on silmät ja korvat auki maailmaa seuraava
media-alan opiskelija pääkaupunkiseudulta. Harrastuksiin kuuluvat
kirjallisuus, historia, politiikka, urheilu ja yleinen ihmettely.