Saamelaiskysymys

LAURI STARK

–

Olemme kuulleet sen useita kertoja: suomalaiset tunkeutuivat näille asuinsijoille, ajoivat saamelaiset pois ja ryhtyivät sortamaan heitä. Lopulta toivat uudet tuulet muutoksen ja saamelaisten asema Suomen alkuperäisinä asuttajina tunnustettiin ja syrjintä tuomittiin. Mutta menikö se aivan näin, otetaanpa selvää.

Tehdään heti kättelyssä käsitteet selviksi. En puhu alkuperäiskansasta sanan juridisessa merkityksessä vaan semanttisessa. YK:n määritelmän mukaan alkuperäiskansan status on käytännössä vähemmistöoikeus, eikä näin ollen esimerkiksi kiinalaisia taikka intialaisia voitaisi tällaisiksi määritellä huolimatta heidän kirjaimellisesta asemastaan maidensa alkuperäisinä asuttajina. Tämän enempää en aio kuitenkaan käsitettä problematisoida, sillä se ei ole oleellista. Tarkoitukseni onkin tarkastella sitä, ketkä maahamme tosiasiassa ensimmäisinä saapuivat ja mitä seuraamuksia tällä tiedolla kenties on.

Saamelaiskysymys on niin tieteilijöitä kuin maallikkojakin kiinnostanut aihe, ja näin ollen eri näkemyksillä on eri painoarvo. Esimerkiksi kaikkein harhaisimpien kaduntallaajien näkökulmasta saamelaisten syrjäyttäminen oli kolonialismiin verrattavissa oleva prosessi, jossa he kokivat intiaanien kohtalon. Voi kysyä, ovatko tällaiset sammakot edes maininnan saatikka kommentoinnin arvoisia, mutta menköön; Amerikan valtauksella ei ole mitään tekemistä saamelaisten osan kanssa. Uudella manterella kaksi rotua kohtasi toisensa väkivaltaisesti, kun uusi, teknisesti ylivertainen väestö hivutti itselleen elintilaa paitsi sotimalla myös taudeilla, joille ei intiaaneilta vastustuskykyä löytynyt. Jos esihistoriallisella kaudella siis käytiin myyttinen taistelu pohjolasta, vastakkain oli useita kehitysasteeltaan tasavertaisia saman rodun heimoja. Suomalaisten ja saamelaisten yhteisistä juurista nykyäänkin kertoo muun muassa kuulumisemme samaan kieliryhmään, kun taas vastaavaa yhteyttä ei eurooppalaisten ja intiaanien välillä vähimmissäkään määrin ollut. Vertailukohtaa kannattaakin siis etsiä mielummin intiaanien keskinäisistä kahinoista, joissa heimot ottivat toisistaan mittaa. Esihistoriaan on muutenkin kyseenalaista viitata nykyisten kansakuntien nimillä. Suomalaisista ei voida puhua ennen keski- tai uutta aikaa, me todellakin olemme nuori kansakunta. Ja kuten suomalaiset, olivat saamelaisetkin pirstoutuneet lukuisiin heimoihin. Lapsellisimmat näkökannat pottunokkaisista imperialisteista kannatta siis jättää omaan arvoonsa.

Entä vakavasti otettavammat näkemykset? Tutkijat eivät ole yksimielisiä, sillä niin paljon esihistoriasta on hämärän peitossa. Varmuudella voidaan todeta vain ilmeisin, eli väestön saapuminen vasta jääkauden jälkeen. Kysymys ensimmäisten asuttajien etnisyydestä ovat vaikeammin määriteltävissä. Yhtäällä sanotaan, että saamelaiset asuttivat alkujaan koko Suomenmaata, kunnes suomalaiset alkoivat hivuttaa heitä pohjoisemmaksi. Tämä on se yleinen käsitys, ja vahvistaa olettamuksen suomalaisista tunkeutujina. Toisaalla katsotaan suomalaisten ja saamelaisten tulleen jokseenkin samoihin aikoihin tai epäillään sekoittuneen tavoilla, jotka tekevät alkuperän selvittämisestä mahdotonta. Lainaan jälkimmäistä artikkelia Tiede-lehdestä:

Aikaisemmin ajateltiin, että saamelaiset olivat Suomen alkuperäisasukkaita, jotka joutuivat vetäytymään pohjoiseen suomalaisten tieltä. Tämä tulkinta ei kuitenkaan saa tukea geneettisestä aineistosta. Jos Etelä-Suomen saamelaiset olisivat olleet samaa porukkaa kuin nykyajan saamelaiset, tämän pitäisi näkyä saamelaisvaikutuksena suomalaisten geeneissä, mutta sellaista ei ole. Saarikivi myös muistuttaa, että suullisessa perinteessä näitä ”saamelaisia” kuvataan kaskiviljelijöiksi. Tämä viittaa siihen, että he harjoittivat toisenlaista kulttuuria kuin pohjoisen saamelaiset. Tämä yhtälö ei jätä paljon vaihtoehtoja. Todennäköisin selitys on, että etelän saamenpuhujat olivat eräs niistä etnisistä ryhmistä, joista tämän päivän suomalaiset on tehty, ja että ryhmä jossakin vaiheessa vaihtoi kielensä. Toinen mahdollisuus on, että nämä ihmiset hävitettiin, ennen kuin he ehtivät sekoittua muuhun väestöön. Niin tai näin, jossakin vaiheessa he ennättivät siirtää kielensä geneettisille saamelaisille.

Tutkijat jatkavat epäilemättä työtään, mutta helppoja narratiiveja ei esihistoriastamme ole punottavissa. Lienee turvallista sanoa, että sekä suomalaiset että saamelaiset ovat tämän maaläntin alkuperäisasukkaita. Varmuudella tiedämme, että jääkauden jälkeen maassamme oli heimoja, joista saamelaiset olivat yksi. Saivartelu siitä, mikä noista muutaman kymmenen tai sadan hengen joukkioista ensimmäisenä laski jalkansa tälle kamaralle, ei ole tarpeen. Lopullista syytä saamelaisten vetäytymiseen on myös hankala määrittää. Kenties lukumääränsä vähäisyyden taikka muiden seikkojen vuoksi heistä ei ollut haastamaan suomalaisia heimoja, joiden tieltä väistyivät. Kun keskiajalta eteenpäin alkoi hahmottua yhtenäisempi Suomi, myös ero saamelaisiin korostui. 1300-luvulla käynnistyi kehitys, jota voi jopa varovaisesti kutsua kolonialismiksi siinä merkityksessä, että Savoon ja pohjoisempaan Suomeen alkoi valua suomalaista väestöä uudisasukkaina. 1500-luvulta lähtien myös kruunu alkoi tietoisesti kannustaa muuttoliikettä. Ristiriitoja saamelaisten kanssa varsinkin pohjoisempaan tunkeuduttaessa siis väistämättä ilmeni (isoimmat konfliktit käytiin tosin karjalaisten kanssa). Saamelaisista tuli tätä myötä Pohjois-Suomen alkuperäisasukkaita, mutta senhän kaikki tietävät.

Niin taikka näin, on näiden epäselvien ja ristiriitaistenkin tietojen valossa selvää, ettei esihistorialla tai keskiajalla voida nykypäivän politiikkaa oikeuttaa. Saamelaisten esihistoriasta ei seuraa uhriasemaa, eikä se ole syy heidän erityisasemalleen. Sen sijaan ei ole tarpeen kiistää sitä todellista syrjintää, jota myöhempinä aikoina ja varsinkin Suomen itsenäistyttyä seurasi. Avoin halveksunta ja ylenkatse tulivat 1900-luvulla normaaleiksi tavoiksi suhtautua saamelaisiin, mikä osaltaan edesauttoi heidän kulttuurinsa hidasta kuolemaa. Tähän sorruttiin kansallisen hybriksen huumassa, aivan kuten kaikkialla muuallakin Euroopassa; toteutimme sitä samaa assimilointipolitiikkaa, jota venäläiset sovelsivat meihin ja joka sai meidät nousemaan vastarintaan. Saamelaisten kamppailua vaikeutti heidän pieni lukumääränsä ja sirpaleinen heimorakenne. Tähän epäkohtaan onneksi aikanaan herättiin ja kulttuurisen kuolion leviäminen pysäytettiin. Tulevaisuus on luonnollisesti hämärän peitossa, eivätkä 90 %:lle maailman kielistä kuolemaa lupaavat ennusteet lupaa hyvää. Mutta toistaiseksi näyttäisivät pohjoismaiden saamelaiset välttävän sukulaiskansojensa kohtalon Venäjällä. Nationalistina toivon heille kamppailussaan onnea, enkä vastusta heidän erioikeuksiaan tai alkuperäiskansan statusta, vaikka sillä suvaitsevaiston klovnit kaahottavatkin; hyviä asioita kannattaa ajaa, vaikka niiden takaa löytyy aina myös epämiellyttäviä ihmisiä. Annan tukeni minä päivänä tahansa vaikka yhteissaamelaiselle valtiolle tai itsehallintoalueelle, olkoonkin että tavoite ei ehkä nyt ole realistinen. Sen rauhanomaiset toteutumismahdollisuudet ovat kuitenkin aivan toista luokkaa kuin esimerkiksi Kurdistanilla, joka ei itsenäisyyttään tule näkemään ilman muutamaa sodalle uhrattua sukupolvea.

Lopuksi sananen koskien meitä: olemme tämän maan natiiveja, pyöritteli asiaa kuinka tahansa. Se merkitsee paljon. Jos onkin (ja aivan aiheesta) myös meidän suomalaisten vastuulla, että saamelaisten kulttuuri säilyy, kuka huolehtiikaan meistä? Kuka muu katsoo peräämme, ellemme me itse. Mikäli emme aidantakaisten viherkenttien ihailun ja vähemmistöjen paapomisen keskellä muista pitää puoliamme, meidät jyrätään kuten kaikki pienet kansat on niin usein jyrätty. Varsinkin kollektiiviseen syyllisyydentuntoon taipuvaisen älymystön päässä ei näytä hahmottuvan se, ettemme ole imperiumi vaan pieni maa imperiumin etupihalla. Vain lyhyen matkan päästä kaakkoisrajaltamme on kaupunki, jossa on yhtä paljon asukkaita kuin niitä on maassamme yhteensä. Meillä on kivulias ja verinen historia, jonka vuolaassa virrassa on nykyinen suvanto poikkeus. Globaali hirmumyrsky ei mene ohitse ja jätä meitä rauhaan, eivät ne paikallisetkaan myrskyt ole koskaan jättäneet. Emme tietenkään toivo, että ne sodat tulevat kotipihallemme mutta niin vain ne tulevat. Pelkuri sulkee tässä tilanteessa silmänsä, vaikka pitäisi valmistautua. Pahansuovat lietsovat vihaa, vaikka pitäisi yhdistäytyä. Idiootit tahtovat hypätä Ruotsin perässä kaivoon, vaikka tulisi iskeä kansi kiinni. Laiskurit tahtovat luovuttaa, vaikka tulisi ryhdistäytyä. Onko kerta kaikkiaan mahdoton fantasia, että Suomen kansa puhaltaisi yhteen hiileen? Viimeistään vihollinen porteilla pakottaa meidät hylkäämään riitamme, mutta siinä vaiheessa voi olla liian myöhäistä.

–

–

Lauri Stark on historianopiskelija ja blogisti.