Kulkueen jälkipyykin kummastelua

REINO JUHANI

–

Itsenäisyyspäivän jälkipyykki on ollut käynnissä. Lähes kaikki eteni juuri kuten oli odotettavissa. Kaupungilla tapahtui kaikenlaista, mutta tarkastellaan nyt kohun varsinaisia pelaajia: 612-soihtukulkuetta, Vapaus pelissä -tempausta ja poliiseja.

612 -kulkue on parivuotisen historiansa aikana osoittanut maltillista ja hyvien tapojen mukaista kansallismielistä henkeä. Siitä huolimatta sen ympärille on kerääntynyt suuri määrä kulkuetta vastustavia solvaajia, joiden menetelmät eivät juuri eroa käytöksestä jota sivistyneempi väki usein inhoaa. Solvausten taso, huhupuheiden julkistaminen ja yksinkertaistavien johtopäätösten tekeminen omia agendoja ajamaan on kuin rahvaan nettilehtien kommenttiosioista.

Meille kerrotaan mielikuvituksellisia teorioita äärioikestoa yhdistävistä projekteista ja varoitellaan fasismin uudesta noususta. Puhutaan nationalismista vääränlaisena kansallismielisyytenä, lainkaan selittämättä miten nämä termit edes eroavat toisistaan. Väitetään, että isänmaalliset ihmiset kaappaavat isänmaan symbolit, mikä kuulostaa kuin sketsiohjelman absurdilta läpältä.

Lyhyt Wikipedia-lainaus tiiviistää:

Nationalismi eli kansallisuusaate on aate, joka korostaa kansakuntien merkitystä kulttuurissa tai politiikassa. Johonkin kansaan kuuluvat ihmiset ilmentävät nationalistista ajattelutapaa, mikäli he välittävät kansallisesta identiteetistään tai pyrkivät saavuttamaan (tai säilyttämään) itsemääräämisoikeuden.

Tämä määritelmä niputtaa merkittävän osan suomalaisista nationalisteiksi. On vaikea kuvitella kovin montaa kansanosaa jotka suhtautuisivat edes välinpitämättömästi tai ainakaan vihamielisesti kansalliseen identiteettiin ja itsemääräämisoikeuteen. Osa heistä ei innostu ottamaan osaa juhlamenoihin tai tee asiasta numeroa, mutta välinpitämättömiksi heitä ei voi silti kutsua.

Monien kiistattomasti äärivasemmistolaisten sivustojen antama viesti on ollut, että väitteistä huolimatta 612 on fasistinen marssi. Lähiviikkoina on kirjoitettu myös siitä, miten ihmiset eivät itse ehkä edes tajua olevansa fasisteja. Epämääräinen ja merkitykseltään vaihteleva termi on ollut menneisyydessä erinomainen väline. Sillä on kyykytetty maltillista kansallismielisyyttä yli puolen vuosisadan verran, mutta termin momentum alkaa jo selvästi hyytyä.

612 -puuhamiehet ovat kerta toisensa jälkeen alleviivanneet toimintansa ydinasioita, mutta vastustajille on helpoin ohittaa sellaiset asiat. Vastapuoli haluaa elää illuusiossa, että kyse on vain äärioikeistosta tai natseista. Se uskoo, että sille epämiellyttävien yksittäisten ihmisten ajatukset edustavat koko massan yleistä konsensusta, sen sijaan että näkisivät monimuotoisen itsenäisyysmyönteisen kulkueen.

Fasismin vastustamisen rinnalle ovat kelvanneet myös iskulauseet kuten ”tunkekaa nationalisminne perseeseen” ja ”häpeän olla suomalainen” -tyyyppiset latteudet, joiden viesti ei varmasti saa sympatiaa monelta natseja tai totalitarismia vastustavalta suomalaiselta.

Mitä 612 haluaa? Se toteaa kutsussaan:

Kaikki ovat tervetulleita juhlimaan hyvällä mielellä maamme itsenäisyyttä ja muistamaan esi-isiemme työtä ja uhrausta vapaan Suomen puolesta. Itsenäisyyspäivänä voimme olla iloisia ja ylpeitä suomalaisuudestamme ja lähes satavuotisesta valtiollisesta itsenäisyydestämme. Isänmaanrakkaus, kansallinen yhteisöllisyys ja yhteen hiileen puhaltaminen ovat valtava henkinen voimavara, joka on vahvistanut maatamme ja kansaamme niin hädän kuin rauhan aikoina.

Keitä kulkueessa sitten oli? Varmasti kattavampi läpileikkaus suomalaisista kuin kulkuetta vastustanut sakki. Mukana oli naisia ja miehiä, nuoria ja vanhoja. Urheilullisia ja tervehenkisiä, sekä juhlapäivää kosteammissa merkeissä viettäneitä ihmisiä. Niin paheksuttuja skinheadeja kuin mummoja kukkakimppuineen. Perheitä lapsien kanssa, harmaantuvaa herrasmiestä ja viihteellä olevaa prätkämiestä ja mustiin pukeutunutta pitkätukkaa. Oli myös selvästi ulkomaalaistaustaisia ihmisiä, jotka olivat katsomassa meininkiä tai osallistumassa. Kuinka moni oli ”rasisti”? Emme voi tietää. Kuten emme tiedä rasismin tarkkaa määrää suomalaisten keskuudessa yleiselläkään tasolla. Vasemmistoagitaattorit saivat kuvattua muutaman tervehdyksen. Itse kuulin edessä kävelleen vanhemman pariskunnan keskustelun siitä, miten heille isänmaallisuus ei ole rasismia.

Anarkistien paniikki oli nähtävissä jo viikkoja sitten. Angry Birds -teema ei ottanut tulta alleen. Kivana läppänä alkanut visuaalinen kikkailu toikin vastalauseen asianomaisilta ja vihjauksen lakimiesten perään saamisesta. Provosoivat kutsut väkivallankäyttöön ja sabotaasiin muuttuivat heti huomiota saadessaan noloksi änkytykseksi, ettei tästä ole kyse. Viimeiseksi oljenkorreksi tuntui jäävän kulkueeseen yhdistettyjen tunnettujen henkilöiden solvaaminen ja pikkuhiljaa voimansa menettävä natsikortin vilauttelu. Tämä äänekäs äärivasemmistolainen sakki, jota voi hyvällä syyllä kutsua anarkisteiksi, on nyt huolissaan siitä että poliisi on luokitellut heidät anarkisteiksi. Tämä on mielenkiintoista, ottaen huomioon miten innokkaasti he itse niputtavat kulkueen yksinomaan äärioikeiston tapahtumaksi ja miten heidän propagandansa leviää puhtaasti äärivasemmistokytköksiä sisältäviä kanavia pitkin.

Koko tilaisuuden kutsu ja sen jälkeiset lisäykset on kokoelma vainoharhaa ja verbaalista oksennusta. Soppaan on sekoitettu kaikki mahdollinen. Natsisioista Sipilään, poliiseista törkysomettajiin. Kapitalistien tulonsiirrot ja jopa syytös itsenäisyyden häpäisystä heitetään samaan likasankoon.

Kulkueen valuessa Töölön katujen halki tien sivussa seisoi muutama henkilö ”Mannerheim oli kosmopoliitti” -lakanan kanssa. Tämän tarkoituksena oli varmastikin herättää ajatuksia. Oliko kyltin kannattelijoille tullut mieleen ajatuksen kääntöpuoli: kosmopoliittikin voi olla ”mannerheim”!

Mannerheim.fi -sivusto kertoo:

Venäjän hovin lähipiirissä ja matkoilla Euroopan keskuksissa ja kaukomailla Mannerheimistä kehittyi kosmopoliitti, jolla oli kykyä ymmärtää maailman tapahtumia laajemmista näkökulmista; hänellä oli eri puolilla runsaasti ystäviä ja tuttavia.

Kielikantansa mukaisesti Mannerheim oli kansallisuusasiassa valtiokansallisuuden linjalla. Hänen toiminnassaan korostuivat valtiomuodon, valtiosopimusten, lakien ja lainkuuliaisuuden kunnioittaminen.

Meille esitetään ajatus, että tämä kulkue tai äärioikeistoksi mielletty kansanosa koostuisi sivistymättömistä kiihkoilijoista. Todellisuus on hyvin erilainen. En suostu aliarvioimaan suomalaisen työmiehen panosta tämän maan eteen. Toisin kuin loputtomia irvokkaita solvauksia ja vihaa kylvävien ”suvaitsevaisten” armeijan panosta. Olemme jo nähneet laajamittaista naureskelua ja pilkkaa siitä, miltä joku näytti tai minkälaisia vaatteita heillä on ollut päällä. Miten huonosti he ilmaisevat itseään tai miten tökeröä on olla päihtyneenä juhlimassa isänmaata. Vaikka löntystelisi liian isoissa maastokuviohousuissa Siwan kassi kourassa kadulla, se on edelleen huomattavasti arvokkaampi tapa juhlistaa itsenäisyyttä kuin mitä kaiken suomalaisen vastaiset riehujat tarjoavat. Tosiasiassa mukana oli monenlaista väkeä, eikä sivistyneiden, koulutettujen ja maailmaa nähneiden määrä varmasti ollut pieni.

On kiistaton tosiasia, että mukana oli natseja ja fasisteja. Tätä tuskin kukaan kieltää. Kyseistä maailmankuvaa edustavat ihmiset arvostavat suomea, sen kansaa ja historiaa. Vaikka heillä olisi tavoitteita, jotka eroavat muiden poliittisten toimijoiden tavoitteista.

Lehdistön arviot mukanaolijoista liikkuvat jopa 700 paremmalla puolella. Kauas pimeään horisonttiin katoava, koko kadun levyinen letka ihmisiä oli niin mittava, etten epäilisi vaikka sekin arvio olisi alakanttiin. Nyt raivotaan syyllistävästi, ettemme ymmärrä mihin tämä voi johtaa kun natsit marssivat kadulla. Journalisteihin, virkavaltaan ja tavallisiin kansalaisiin kohdistetaan syytös, että heillä olisi vaikeuksia ymmärtää rasismin ja fasismin muuttuvia muotoja enää 1990-luvun jälkeen. Kun enää ei ole skinheadeja lyömässä pesäpallomailalla mustaa miestä, miten tunnistaa kaikkialla piilevä rasismi?

Tässä äärivasemmisto on onnistunut löytämään runsaudensarven. Kaikki vasemmiston ulkopuolinen on jollakin tapaa fasistista. Viime kädessä elämä itsessään on fasistista. Eikä tämä tulkinta edes olisi aivan tuulesta temmattu. Se vaatii vain eksentrisempää analyysiä ja sanojen uudelleenmäärittelyä.

Totalitaarinen hinku omia kaikki dialogi ja määritelmät sisältää mielenkiintoisia piirteitä. Tapa rakentaa olkiukkoja omiin tarkitusperiin tuo mukanaan laajamittaisen kaksinaamaisuuden toimintamallin.

Raivotaan, että poliisit ovat väkivaltaisten natsien puolella ja estävät anarkistien vapaan toiminnan, vaikka tuo vapaa toiminta on väkivaltaa joka suuntautuu poliiseja ja isänmaallisia vastaan. Se on kuin kiukuttelisi siitä, että vastapuoli tappelussa ei anna lyödä rauhassa vaan nostaa kädet torjuntaan. Tai väittäisi, että torjuntaliike rajoitti lyöjän oikeuksia!

Raivotaan, että vasemmistoaktivistit on luokiteltu marginaaliseksi ääriryhmittymäksi, mutta he itse tekevät kaikkensa jotta mikä tahansa vasemmiston vieraaksi kokema muuttuisi painajaismaiseksi natsismiksi ja pyrittäisiin marginalisoimaan. He eivät sulje pois edes yhteiskuntarauhaa tai demokratiaa ylläpitäviä tahoja.

Raivotaan siitä miten sosiaalinen media täyttyy vihasta, samalla kun itse uhkaillaan, solvataan ja aktiivisesti hyökätään laajamittaisesti ja tarkoitushakuisesti jokaisen väärin ajattelevan suuntaan. Mukaanluettuna yksityisten kansalaisten höpötyksien kyttääminen ja päivittely vuodesta toiseen.

Solvataan mediaa totuuden vääristelystä, vaikka oma toiminta on vähintään yhtä karkeaa propagandaa, jossa informaatiota vääristellään ja muunnetaan agendaan sopivaksi.

Esimerkkinä Imagen blogissakin levitetty videokollaasi, jossa yhdistellään perussuomalaisen poliitikon puhetta muusikon tekemään poliittiseen satiiriin. Kommunismin tunnusmerkit päällä muusikko teki tutun käsimerkin ja totesi: ”Heil Hitler! Juttuhan on nimittäin niin, että maailmassa on yks maa, Liettua, jossa sekä Stalin ja Hitler, natsi- ja kommarisymbolit on kielletty. Sekin on parempi kuin tämä saatanan tekopyhyys, missä me eletään. — Mut ois Liettuassa jo pidätetty tässä kohtaa!”

Voimme todeta, että lavalla tehtiin natsitervehdys. Mutta jättämällä pois konteksti ja editoimalla se yhä uudestaan toistuvaksi osaksi perussuomalaisen poliitikon juhlapuhetta latistuu totuusarvo huomattavasti. Tyylikeinona käytettyä yliampuvaa naurettavuutta ei edes haluta noteerata, sen sisältämä tekopyhyyden kritiikki ohitetaan ja jäljelle vain irrallinen kädenheilautus. Useita satoja tai tuhansia kertoja jaetun jutun kommenteissa kiitellään, miten kirjoittaa paljastaa totuuden. Mitä tähän voisi lisätä?

Tämän loukkaantumisen ja itkemisen kulttuurin keskellä voisi myös päästä välillä asiaan. Minua kiinnostaisi esimerkiksi mediassa tehty tarkempi selvitys.

Ensinnäkin, miksi keskustelu keskittyy vastamielenosoittajan naamassa olevaan ruhjeeseen, jonka saamisesta ei ole juuri näyttöjä humalaisen oman kertomuksen lisäksi? Kierroksilla käyvän öykkärin suunsoiton lomassa herää relevantti epäily, että mies on yhtä hyvin voinut kompuroida ulkona örveltäessään tai kenties saanut jonkun toisen heittämän kiven naamaansa? Tätä emme voi tietää, mutta silmään ampuminen on jo osa virallista kansantarua.

Toiseksi, miten vähälle huomiolle jää se tosiseikka, jota itsekin todistin hyvin läheltä. Tosiseikka, joka on varmasti videoitu sekä viranomaisten heti tapahtumahetkellä toteama: vastustajat heittivät kulkuetta kohti pulloja, kiviä ja vähintään yhden soihdun. Uutisten mukaan myös kananmunia ympäröivistä rakennuksista. Kivenmurikka, joka osuu kilvillä ja kypärillä varustettuun poliisiin, on tuskin vaarallinen. Kuitenkin poliisi ilmoitti heti tuoreeltaan että isku kohdistui myös ulkopuolisiin. Kun tulta suihkuttava soihtu, kivenmurikka tai viinapullo osuu vaikkapa pyörätuolilla liikkuvaan rouvaan, koiransa kanssa nilkuttavaan mummoon tai isän ja äidin kanssa itsenäisyyttä juhlistavaan lapseen, niin millä anarkisti puolustaa tätä? Tämäntyyppisten ihmisten mukanaolo on videolla näkyvä fakta, kuten myös esineiden heittämiset. Mitä jos takavarikoidut kaasut olisi päästy käyttämään?

Kansan uutisissa julkaistu poliisille esitetty kysely sisälsi mielenkiintoista informaatiota. Kun poliisi mainitsi vastamielenosoittajien iskujen kohdistuneen poliisin lisäksi myös ulkopuolisiin, ilmoitti närkästynyt äärivasemmistolainen suorasukaisesti, ettei isku kohdistunut sivullisiin vaan kulkueeseen. Jo tämä lausunto paljastaa kaksinaamaisen asenteen.

Äärivasemmistolaisten kykenemättömyys ymmärtää kulkueen luonnetta tai sen osallistujien motiiveja muuttuu äärimmäisen vakavaksi, kun ottaa huomioon realiteetit. Kolme erilaista skenaariota:

1. Kulkueeseen hyökkääjä olettaa että kaikki kulkueessa ovat ”natseja” ja ”vastaanottokeskuksen polttopullottajia”, kuten joissakin lausunnoissa on annettu ymmärtää. Hän ajattelee, että nyt annetaan samalla mitalla takaisin.

2. Kulkueeseen hyökkääjä tiedostaa, että vain marginaalinen osa kulkueessa on yllämainittuja mutta summittainen muihin kohdistuva väkivalta on hyväksyttävää.

3. Kulkueeseen hyökkääjä tiedostaa, että ei voi edes tietää keitä on mukana ja millä motiiveilla. Myös sen ettei pimeällä sateisella kadulla ole mitään mahdollisuuksia ennustaa, kehen heitetty esine osuu ja mikä kyseisen uhrin ajatusmaailma on. Mutta hyökkääjä ei yksinkertaisesti välitä mitä tapahtuu ja kenelle.

On vaikea kuvitella, että edes pakkomielteinen äärivasemmistolainen kykenisi uskomaan että Suomessa on mobilisoitu useita satoja militantteja uusnatseja marssimaan kaduille. Siksi on syytä olettaa, että he ajattelevat kohtien 2 ja 3 mukaisesti. Heidän hyökkäyksensä kohdistuu suurpiirteisesti mihin tahansa kansallismielisyyteen, suomalaisiin ja suomalaisuuteen liittyvään. Tärkeintä hyökkäyksessä on, että se luo pelon ilmapiiriä eikä tavallinen suomalainen enää uskalla ilmaista isänmaallisia tunteitaan ja lannistuu hyväksymään yhteiskunnan suunnan. Suunnan, joka johtaa kiistämättä muutoksiin joita hän tai valtaosa suomalaisista ei hyväksy. Kansalaisyhteiskunnan kannalta on hurjaa, jos väkivalta äärioikeistoa vastaan hyväksytään, mutta väkivallan kohteeksi kelpuutetaan kuka tahansa joka vain sattuu kävelemään väärässä paikassa.

Näyttää siltä, että valtavirtainen media on hyvin hellävarainen käsitellessään asiaa. Kun äärivasemmistolaiset vaativat tausta-ideologioiden ja motiivien tuomista päivänvaloon, niin todellakin: journalisti asialle! Katsokoon toimittajat kaiken tiettyjen tahojen lapsellisen sanahelinän taakse. Katsokoon, mitä ”antirasismin” ja ”antifasismin” takana piilee. Millaista ideologiaa ja maailmanjärjestystä nämä aktivistit todella ajavat. He puhuvat natseista ja natsien vastustamisesta, mutta haluamme tietää mitä he kannattavat. Ja miksei sitä kerrota, onko vika journalistien omassa suhtautumisessa?

Miten uutisoitiin, kun radikaali kommunisti hyökkäsi ministerin kimppuun? Riitti että järjestö ilmoitti tekijän toimineen yksilönä, ei järjestönsä edustajana. Tämä meni läpi, vaikka ryhmää oli paikalla ja tilanteen kuvannut järjestöjohtaja totesi hyökkäyksen ainoaksi negatiiviseksi piirteeksi sen, ettei itse tajunnut osallistua tekoon. Stubbia kohtaan tunnettu laajamittainen inho on ollut varmasti lieventävä asianhaara. Edes pakkomielteiset antikommunistit eivät ole kehdanneet nostaa suurempaa meteliä. Näin maltillisesti asiaa olisi tuskin käsitelty, jos virvoitusjuoman olisi viskannut kansallismielinen. Hänen jokainen mahdollinen kytköksensä ääriryhmiin ja niiden ideologisiin sisältöihin olisi tutkittu ja pieninkin spekulatiivinen linkki johonkin ryhmään olisi syyllistänyt kaikki kollektiivisesti.

Kuka tutkii, minkälaisten järjestöjen jäsenet olivat itsenäisyyspäivänä kaasusumuttimet taskussa, huligaanisoihdut mukana, kivet ja ties mitkä kädessä käymässä kansalaisten päälle? Kesällä nähtiin minimaalisen katunujakan jälkeen kuukausien mediarumba, kotietsinnät ja viikkoja kestävät pidätykset, koska kyseessä olivat kansallissosialistit. Mitä seuraa nyt? Tuskin ainakaan näemme raporttia henkilöiden poliittisista kytköksistä tai spekulaatioita äärivasemmiston kytköksistä Suomen eduskuntaan.

Lopulta jäljelle jää itsenäisyydestään ylpeiden suomalaisten monisatapäinen marssi pääkaupungin halki. Suomalaisten, joiden ei tarvinnut teeskennellä kravattikaulaisia partiopoikia, vaan jotka tulivat sellaisina kuin olivat. Koko vuoden jatkuneesta mustamaalauskampanjasta ja vihamielisyydestä ja väkivallan uhasta huolimatta rauhallisesti ja kunniakkaasti.

Omassa apatiassaan rypevät, sivusta huutelevat peräkammarinpojat eivät ymmärrä tapahtuman merkityksen laajutta. Toisaalta suu vaahdossa raivoavat vasemmistolaiset näkevät marssissa paljon enemmän kuin siinä oli. Marssi oli yksinkertaisesti onnistunut arvostuksen ele esi-isiemme tekoja kohtaan.

Unelmissa elävät etnomasokistit kaipaavat ihkuja kokemuksia. Esimerkiksi parhaat bileet eturivin artistien kanssa. Ehdottomasti kivassa säässä. Meille riitti vähempi. Jopa vain velvollisuus astua riviin haastavassa tilanteessa. Suomalaisvihamielinen ilmapiiri ja haastavat sääolosuhteet kelpaavat, koska tämänkaltaisissa oloissa suomalaisuus on ennenkin noussut kukoistukseen ja ilmennyt vivahteikkaana, monimuotoisena ja ennenkaikkea sellaisena jossa on jotain omaa.

–

Ei koita yösi, Suomi; jo päiväs tullut on:

Ei kuolla voi se kansa, mi pyrkii elohon.

Nuo öiset sumut vieraat ne poista mielestäs

Ja tulevainen onnes vaan etsi itsestäs.

–

Nyt yli Suomen niemen käy sana riemuinen,

Kuin tuli hehkuvainen, kuin myrsky pauhaten:

Ei Wäinön kansa kuollut, eik’ ota kuollakseen,

Mut uuden ajan itse se luopi itselleen.

–

-Kaarlo Kramsu

–

–

Reino Juhani on varjoissa viihtyvä vastarannankiiski.